Yhtenä aurinkoisena aamuna päätimme lähteä Ukkokullan kanssa päiväretkelle Porkkalanniemeen. Siellä sijaitsee Uudenmaan virkistyalueyhdistyksen, Vantaan kaupungin, Kirkkonummen ja Nurmijärven kuntien yhteiskäytössä oleva noin 150 ha:n virkistysalue.
Pysäköintipaikat löytyvät helposti ja ainakin näin lomakauden ulkopuolella tilaa oli runsaasti. Bussiyhteyttä ulkoilualueelle ei taida olla, joten sinne pääsy on henkilöauton varassa. Merta nähdäkseen ja rannalle päästäkseen on kuljettava kallioisen maaston läpi. Matka ei ole pitkä, mutta huonojalkaisille se voi tuottaa ongelmia. Kannattaa myös huomioida, että puunjuuret ja kalliot ovat märkinä liukkaita.
Ihmisiä oli todella vähän liikkeellä, mikä varmasti johtui elokuun lopun arkipäivästä. Muutamaan ihmiseen törmäsimme kulkiessamme ja pois lähtiessämme vastaan tuli lisää. Varmasti julkisten liikenneyhteyksien puuttuminen rajoittaa Porkkalanniemessä kävijöiden määrää. Kulkeminen poluilla ja korkeudeltaan hyvinkin voimakkaasti vaihtevilla kallioilla ei myöskään onnistu lastenrattaiden kanssa.
Alueella on keittokatoksia, nuotiopaikkoja, vessoja ja pöytäryhmiä, joissa voi evästää. Alueella voi pystyttää teltan ja uimaankin pääsee. Etenkin syksyisin paikka on tyrskykalastajien suosiossa. Porkkalanniemeen kannattaa ottaa mukaan myös kiikarit, koska se on lintujen tarkkailuun erinomainen paikka. Alueella on myös viisi pronssikautista hautapaikkaa, mutta niiden katsastaminen jäi meiltä tällä kertaa väliin.
Reittimme varrelle osui monta roskista ja kartan mukaan niitä on siroteltu ympäri aluetta useita. Yhden ainoan muovikassin näin pusikossa. Muuten ei ainuttakaan paperinenäliinaa, kahvimukia tai karkkipaperia. Kiitettävää roskattomuutta. Kävimme yhdessä puuceessä, joka oli yllättävän siisti ja siellä oli jopa vessapaperia. Keittokatoksessa oli polttopuita ja kirves mahdollista pienemmäksi pilkkomista varten.
Kuvan keskellä häämöttää Rönnskärin majakka, joka on nykyään Suomen vanhin säilynyt majakkarakennus.
Meillä oli termospullollinen kahvia ja eväsvoileipiä. Mietimme aluksi, jäädäkö jonkin pöytäryhmän luo nauttimaan kahvista, mutta korkea ja auringon lämmittämä kallio upeine merimaisemineen veti enemmän puoleensa. Voi mahdoton, miten herkulliselta kahvi ja ruisvoileipä maistuukaan raittiissa ulkoilmassa.
Rantakalliolla merta ja maisemia tähystäessämme vedestä nousi yllättäen pää, joka samantien sukelsi takaisin veteen. Ukkokulta tokaisi, että hyljekö se oli, vaan ei. Otuksen ilmestyessä useita kertoja uudelleen pintaan ja sukellellessa lähellä rantaa, näin sillä olevan hännän ja takajalat.
Ajattelin ensin nähneeni saukon. Kalliolla kahvia nautiskellessamme tapasimme Porkkalanniemessä usein lintuja katselemassa käyvän miehen, joka sanoi minun nähneen todennäköisesti minkin. Niitä on kuulemma Porkkalassakin riesaksi saakka. Minkkihän on meillä luokiteltu vieraslajiksi, joka tekee isoa tuhoa etenkin saaristolinnuille. Minkin epäillään olevan osasyyllinen vesikon katoamiseen Suomesta; nykyisin vesikko on vaarassa kadota koko Euroopasta.
Lauantaina 25.8. vietettiin Suomen luonnonpäivää. Kuuntelin kyseisenä päivänä keittiössä leipoessani radiosta luonnonpäivään liittyvistä tapahtumista ja kertomuksia tutkimuksista, jotka osoittavat luonnossa olemisen ja liikkumisen terveydellisistä vaikutuksista. Jo 20 minuutin oleskelu metsässä laskee verenpainetta ja viisi minuuttia kohottaa mielialaa.
Luonnossa oleminen ei tarkoita pelkästään sitä, että ihmisen pitäisi mennä johonkin tiettyyn metsään tai luonnonpuistoon. Luonnon tarjoamaa virkistystä voi saada pienestä pihasta tai kotia lähellä olevasta puistikosta. Mikä on itselle helpoin ja paras tapa nauttia luonnosta, se on usein riittävä.
Saan hyvin voimavarojani tankattua omalla pihalla ja puutarhassa. Välillä on mukava lähteä pidemmälle ja toisenlaisiin maisemiin. Pidän valtavasti kallioista ja käkkärämännyistä ja puunjuurien kirjomista poluista. On todella rentouttavaa kulkea ja katsella ilman kelloon tuijottamista, pysähtyä ihmettelemään kasveja ja kuuntelemaan erilaisia ääniä.
Joskus voi olla hyvä jättää kamera kotiin, sillä sen kanssa kulkiessani taidan olla kuvausta harrastamattomalle ärsyttävää seuraa pysähtyessäni milloin minkäkin kannon kupeeseen kykkimään. Meidän perheessä siis harrastetaan intervalliliikuntaa, sillä jäädessäni Ukkokullasta reippaasti jälkeen, joudun hänet kiinni saadakseni kiihdyttämään vauhtia. Sitten taas hetken aikaa tepastellaan peräkanaa, kunnes jälleen jään jonnekin kuusen juureen tähtäilemään.
Porkkalanniemessä ei ole tullut käytyä vuosiin. Ei sen jälkeen laisinkaan, kun Ukkokulta myi veneensä. Päätimme, että uusintareissu on tarpeen piakkoin. Mielellään kenties myöhemmin syksyllä, kun meri mellastaa ja maisema on paljaampi.
Kotiinpaluu tehtiin pidemmän reitin kautta, koska halusimme käydä ostamassa kalaa siuntiolaisesta kalasavustamosta. Four Seasons Fish sijaitsee aivan kantatie 51:n kupeessa, joten sinne on helppo löytää. Tiskit notkuivat herkkuja, eikä siten tyhjin käsin kotiin palattu. Kroppa oli saanut reipasta liikuntaa, mieli virkistystä ja kotiinpäästyämme vatsakin herkullista savukalaa.
Raikasta ja valoisaa syyskuuta kaikille!