Sivut

torstai 18. lokakuuta 2018

Varpaille lämmikettä

7veikan Polkaa (ei enää myynnissä) ja yksivärisiä lankoja.

Jos on mielen terapiaa puuhata puutarhassa, niin sitä on myös käsitöiden tekeminen. Ja kun jonkun tekemisen taidon on vaarassa menettää, sitä arvostaa monin verroin enemmän saatuaan tuon taidon takaisin. Viiden kuukauden tauko kutomisessa ei suinkaan ole mikään mainitsemisen arvoinen aika. Hirvittävän kipeä peukalo sai kaipaamaan kutomista ja vähän myös miettimään, millaista olisi, jos lopun elämäänsä pitäisi istua talvi-illat kädet sylissä ilman käsityön iloa. Kaipa sitä jotain tilalle olisi keksinyt. Onneksi peukalo parani ja pääsin taas kutomaan.

Olen välttänyt uusien lankojen ostamista ja pyrkinyt tyhjentämään omia varastoja. Lankahyllyt ovat vähän samanlaisia must-paikkoja, kuin puutarhamyymälöiden alennuspöydät. Vaikka ei yhtään uutta lankaa tarvitsisi, on vain pakko kurkistaa, josko jotain kivaa olisi hyllyyn ilmestynyt. Usein on.

7veikan Mökki ja Pääsiäinen (kausilankoja)

Sen verran vielä on tuoreessa muistissa todella kipeä käsi, joten olen pysytellyt sukkien yksinkertaisissa perusmalleissa. Taidokkaammissa malleissa sormet saattavat joutua kovempaan rasitukseen. Toiset tykkäävät kutoa harmaita sukkia ja toki niitäkin tarvitaan. Minä rakastan värejä ja tykkään niiden kanssa leikitellä. 

7veikka keltainen lanka

Pikkuväkeä ajatellen kudon röyhdelösukkia. Viime jouluksi tein niitä punaisena siten, että sisempi röyhelö oli valkoisesta pörrölangasta. Laitoin vielä varteen punoksen, johon oli tarkoitus kiinnittää kulkunen, mutta se jäi. Röyhelösukkaan voi käyttää minikokoiset jämäkerät, koska tuohon sisempään röyhelöön ei paljon lankaa tarvita. Röyhelö tekee varresta sen verran tukevan, etteivät nämä ole sopivat saapasukiksi.


Tämän kollaasin ylemmät sukat on tehty jämälangoista. Samoin alempien raitasukkien resoreihin ja kantapäihin on käytetty minikokoisia keriä. Yllättävän pitkän pätkän kutoo pienistäkin lankamääristä, joten ei niitä jämiä kannata ihan sumeilematta hävittää. 

Joskus on vaikea kutoa sukkia, joiden väri tai niiden yhdistelmä ei miellytä. Jämälankasukissa se vaara on olennainen. Ihmisten värimaku on kovin erilainen ja aina löytyy joku, joka tykkääkin juuri siitä, mistä itse ei. Parempi yhdet jämälankasukat vaikka asunnottomien keräykseen, kuin pienet kerät roskiin.

Pensashanhikki - Dasiphora fruticosa

 Aurinkoisia lokakuunpäiviä kaikille!