Eräänä pakkaspäivänä kiertelin puutarhassa ja huomasin jonkun aloittaneen pyykkipäivän. Naruja oli pingotettu ja ripustettu yhden jos toisenkin kasvin oksille ja versoihin. Vain pyykit puuttuivat.
Hämähäkitkö ovat kutoneet seittejään? Langat olivat hyvin hauraita, sillä ne haihtuivat pois pienimmästäkin kosketuksesta.
Ehkä puutarhan keijukaiset ovat sittenkin olleet asialla. Lämpimän syksyn vuoksi ne eivät ole menneet nukkumaan maahan pudonneiden kukkien terälehtien alle, vaan ovatkin ryhtyneet siivoamaan paikkoja ja valmistautumaan jouluun. Pian noilla hennoilla langoilla lepattaa verhoja ja pellavaisia pöytäliinoja.
Tai sitten lukemattomat kesäänsä puutarhassa viettäneet leppäkertut ovat päättäneet perustaa sirkuksen trapetsinaruineen ja voimisteluköysineen. Kultakuoriaisetko ovat niiden sulkapäisiä ratsuja ja ruusunkirvat temppuilevia apinoita.
Suljin kamerani ja poistuin hämähäkkien, keijukaisten ja leppäkerttujen näyttämöltä häiritsemästä. Luulenpa niiden seuranneen minua ja tömistelyäni henkeään pidätellen jossain näkymättömissä. Etten vain katkoisi huolella kudottuja lankoja.
Luulin puutarhan vaipuneen talviunille. Ei suinkaan, siellä on salaista ja jännittävää elämää silloinkin, kun itse pikkuisessa koomassa odottelen tulevaa kasvukautta. Olkoon näin. Ilolla annan hämähäkkien, keijukaisten ja leppäkerttujen vallata puutarhani nyt, kun en itse sitä tarvitse.