Sivut

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Kesäkurpitsa kasvimaalta lautaselle


Kesäkurpitsasadon kypsyminen on alkanut. Ensimmäiset vihreät on jo syöty ja nyt joukkoon liittyivät keltaiset kesäkurpitsat. Sen verran runsasta on tuotto, ettei ihan kaikkea viitsi salaattiin pilkkoa ja talvista sosekeittoa varten pakastaa. Niinpä googletin ohjeita kesäkurpitsan monipuolisen käytön varmistaakseni.


Löysin Saaran lautasella -blogin ja sieltä monen monta kivaa kesäkurpitsaohjetta. Ihan ensimmäiseksi kokeilin kesäkurpitsa-juustokeksejä. Ehkä noita lättysiä olisi pitänyt litistää enemmän ennen uuniin laittamista, jotta niistä olisi tullut keksimäisempiä. Niin tai näin, herkullisia näistä tuli. Muistuttavat olemukseltaan enemmän kenties lettuja tai jonkinlaisia piiraita. Todella helppoja ja nopeita valmistaa.


Saaran lautasella -blogin kesäkurpitsa-ohjeet ovat myös gluteenittomia. Minulla ei ollut kotona kaikkia tarvittavia aineita, joten oikaisin joissakin kohdin. Mozzarella- ja parmesan -juustoraasteiden sijaan käytin tavallista emmental-juustoraastetta ja pankojauhon sijasta tavallista vehnäjauhoa. Keksi-nimestä huolimatta nämä eivät ole makeaa kahvileipää, vaan esimerkiksi sopiva suolainen iltapala salaatin kumppaniksi.


Ensimmäiset tomaatitkin ovat kypsyneet. Tigerella, Rosella ja Sungold napostellaan välipalaksi. Nam, tästä se oman sadon syöminen taas alkaa!