Sivut

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Liljojen vuoro

Lilium Rosella's Dream

Kasvirohmun elämä on toisinaan työlästä, mutta useimmiten varsin antoisaa. Taimia, juurakoita ja sipuleita puutarhaan istuttaessa tulee välillä ajatelleeksi, että voisihan elämää kevyemminkin viettää. Vaan sitten, kun koittaa kukinnan aika, kaikki työn rasitukset ja mahdolliset vastoinkäymiset katoavat sen sileän tien. Päällimmäisenä on ilo ja ihmetys, miten paljon kauneutta onkaan mahdollista saada ympärilleen.

Lilium Oriental Mix

Liljojen nimien suhteen olen ajat sitten pudonnut kärryiltä. Vaikka listoissani on kunkin liljan istutuspaikat, tuppaavat sipulit siirtymään ja kulkeutumaan uusille asuinsijoille kasvien paikkoja muutellessani ja kohennustöitä tehdessäni. Ja liljabingokin on tullut tutuksi. Aina ei saa sitä, mitä kuva lupaa.


Monelle puutarhurille yhteensopivat värit ovat tärkeitä. Tärkeitä ne ovat minullekin, mutta sen verran impulsiivinen olen hankintojeni suhteen, ettei aina mene ihan suunnitelmien mukaan. Tykkään kyllä kovastikin kaikesta kauniista, mutta toteutukseen saakka taito ei aina riitä. Luonnossa kaikki kukat kukkivat sikinsokin väreihin katsomatta. Kukkien suhteen olen avarakatseinen ja hyväksyn kummallisetkin yhdistelmät. Jos ihan hurjaksi menee, lapion avulla saa korjauksen asiaan.

Lilium Peach Dwarf

Peach Dwarf on kevään 2015 OmaPiha-lehden tilaajalahja. Se on matalahko lilja, jonka kukat ovat hennon persikan sävyiset. Osa tummempia, osa vaaleampia. OmaPiha-lehden tilaajalahja on ollut mahdollisuus hankkia postimaksun hinnalla keväisin ja syksyisin. Olen käyttänyt mahdollisuuden lähes joka kerta. 

Lilium - ehkä Nightrider

Liljat olisivat kauneimmillaan isoina ryhminä. Minkäs sille mahtaa, jos kymmenestä tai kahdestakymmenestä sipulista nousee muutaman vuoden päästä vain yksi vana. Tai jos vain yksi sipuli on kulkeutunut muiden istutustöiden vuoksi johonkin kukkapenkkiin. Toivottavasti tämä tumma kaveri ei tunne oloaan yksinäiseksi. Samassa penkissä kasvaa sentään muita lajitovereita.


Oranssit liljat ovat sitkeitä ja nousevat tanakoina vuodesta toiseen. Tällainen oranssi keskittymä minulla on kahdessa paikassa. Kuvan Olopihan liljat kukkivat syreenien edustalla ja etenkin illan jo hämärtyessä näyttävät upeilta loistavissa asuissaan.

Toinen oranssikeskittymä on ihan hullusti sisäänkäynnin kukkapenkissä keskellä kuunliljajuurakkoa. Kuin kuunlilja kukkisi korkein oranssein kukin. Arvoitus sinänsä, sillä taatusti en ole kuunliljojen keskelle liljansipuleita työntänyt. Monen monta vuotta liljojen ja kuunliljan erottaminen on ollut suunnitelmissa. Nyt sekin homma näyttäisi nytkähtävän liikkeelle. 


Keltaiseen väriin suhtaudun hiukan kaksijakoisesti. Kukissa väri kuin väri on paikallaan, mutta ehkä en silti ensimmäisenä keltaista liljaa ostaisi. Usein kaupasta tarttuu mukaan mix-pussukoita ja jostain syystä niissä on aina keltainen hyvin edustettuna. Oikeassa paikassa keltaiselle värille on paikkansa. Tämä lilja kasvaa omenaminttujen kera metsäruusun kupeessa. Vihreää seinämää vasten keltaiset liljat ovat kauniita. Jälleen kerran väri tuo aurinkoisen tunnelman muuten hieman hämärään paikkaan.

Lilium Disco

Pionipolun varteen istutin toissasyksynä värililjoja tuomaan eloa paikkaan pionien kukinnan jälkeen. Valitsin eri korkuisia liljoja, joiden tarkoitus oli kukkia samoihin aikoihin. Matalin eli Disco on avannut ensimmäiset kukkansa. Muut vielä nuppuilevat.

Lilium Lollipop

Sisäänkäynnin Bermudankolmiossa kasvaa Lollipop, joista osan väri on oudon haalistunut. Penkin multatila on olematon ja kärsii kuivuudesta. Rankkasade hakkasi liljat kumolleen, mutta hyvin ne kukkivat vaakatasossakin. Olen kahden vaiheilla, kävisinkö leikkaamassa osan liljoista maljakkoon. Pohtimiseni näyttää kestävän sen verran pitkään, että liljat ehtivät kukkia ennen poimimista. Bermudankolmio kuuluu uudistettavaan alueeseen. Sen vuoksi ohitan paikan vikkelästi, koska se suorastaan huutaa kohennusta. Homma alkaa heti, kun helteet hellittävät. 

Lilium Sweet Surrender

Joka kesäinen hehkutuksen kohteeni on tarhasarjalilja Sweet Surrender. Tänä kesänä niitä kukkii vain muutama johtuen sen vimmatun ristihuulen käynnistä. Jättipä sentään syömättä kasvuston keskelle parin-kolmen varren nuput, jotta pääsen ihastelemaan tätä kaunotarta. Istutin Sweet Surrenderia syksyllä myös Olopihan Allaspenkkiin. Ne ovat vielä nupulla, joten kaunista kukintaa on odotettavissa tulevillekin päiville.

Hemerocallis - Päivänlilja


Jonkinlainen lilja se on päivänliljakin, vaikka suku onkin eri. Nuppujaan availee parhaillaan kuvan oranssi kaveri, jonka nimeä minulla ei ole. Parissa muussakin päivänliljassa on nuppuja. Toinen on keltainen ja toinen saattaa olla punainen Agnes Elpers, toivon ainakin. Päivänliljat ovat nimensä mukaisesti päivän liljoja. Ellei iltaan mennessä ehdi kuvata, aamulla kukka on jo lakastunut. Onneksi nuppuja on useita, joten aina jonkun kohdalle ehtii sopivaan aikaan.

Mielelläni otan vastaan nimiehdotuksia nimettömille kasveilleni. Saa myös vapaasti korjata virheitäni. Niitä on taatusti nyt ja jatkossa.


Nyt lämpöä riittää. Pyykit kuivuu hetkessä ja niin kuivuvat ruukkukukatkin. Tietääpä, miten päivän liikuntasuorituksen saa täyteen: kastelukannuja juoksuttamalla.