Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Kyllä tarkenee

Rosa Sommerwind - Maanpeiteruusu

Mennyt viikonloppu taitaa lämpötilansa puolesta jäädä yhden jos toisenkin mieleen poikkeuksellisen kuumana. Meidän leveysasteillamme kesällä saakin olla aurinkoista ja lämmintä. Pitkän ja pimeän talvikauden kestää paremmin, kun on saanut tankata kesää oikein kunnolla. Vaan kieltämättä yli 30 asteen lämpötilat ovat jo hienoista liioittelua. Vähän pelottavaakin ajatella, että tällaisista ääri-ilmiöistä saattaa tulla jokakesäinen kärvistelytapahtuma meillä pohjolassakin.

 
Sääasemamme päivämäärä ja kelloaika ovat reippaasti etuajassa. Kyseinen lukema 36.7 on lauantailta 27.7. klo 15.36. Sääaseman anturi on aurinkoisessa paikassa, vaan eipä varjon mittarikaan paljon jälkeen jäänyt sen näyttäessä samaan aikaan 34 astetta. 


Keittiön ikkunalaudalla olevan mittarin anturi on täydellisessä varjossa ja muutenkin viileässä paikassa. Silti se osoitti 29.9 astetta. Kummelin tokaisuja mukaillen: "Kyllä tarkenee!"

Rosa Sommerwind - Maanpeiteruusu

Näillä helteillä on hyytynyt minunkin moottorini. Ei tee mieli pihalle kaivamaan tai rikkaruohoja nyppimään. Jotain hyödyllistä aikaansaadakseni pesin lauantaiaamuna autotallin, varaston, pesuhuoneen ja saunan ikkunat. Näiden tilojen ikkunat eivät ole kovin suuria ja sijaitsevat talon varjoisemmassa päädyssä. Ihan oli inhimilliset olosuhteet työskennellä. Mieli kohosi melkoisesti poistaessani tekemättömien töiden listalla pitkään roikkuneiden pikkuikkunoiden pesun.

Alcea rosea - Tarhasalkoruusu

Perjantaina sadetin kasteli kasvimaa-aluetta pidemmän aikaa ja kasvihuoneeseen sekä ruukuille on tietenkin vettä kannettava säännöllisesti ilman helteitäkin. Ensi viikoksi säässä on luvassa muutos huomattavasti viileämpään, joten silloin voi taas paneutua puutarhaprojekteihin. 

Alcea rosea - Tarhasalkoruusu

Yleensä aurinkoisina viikonloppuina naapuristosssa on touhua ja elämää. Leikkipaikalla lapset keinuvat ja juttelevat kirkkailla äänillään. Pallokentältä kuuluu pallon potkuäänet ja pompotus. Siellä täällä ruohonleikkuri säksättää, koirat haukkuvat ja joku nakuttaa vasarallaan. Tämä viikonloppu on ollut poikkeuksellisen hiljainen. Silloin tällöin auto ajaa ohi, mutta muuten vain tuuli suhisee hiljaa puissa. Kaikki ihmiset ovat painuneet kotiensa varjoon tai lähteneet järvien rannoille vilvoittelemaan. Tällainen hiljaisuus tuntuu oudolta.

Variksella on puiston nurmialueet yksityiskäytössään.
  
Nyt on lupa huoletta maata varjossa hyvän kirjan kanssa. Muuta ei tässä helteessä jaksakaan.