Sivut

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Kerta kiellon päälle

Malus 'Aamurusko' - Koristeomena

Suomen kansan perinteiset sanonnat ovat varmaan syntyneet meikäläisen kaltaisia ihmisiä varten. Kuten tuo "kerta kiellon päälle". Ensin päätin olla hyvin maltillinen syyssipuleiden suhteen. Sen päätöksen pyörsin ensimmäisen sipulihyllyn ääreen pysähtyessäni. Runsas viikko sitten haimme rautakaupasta kompostikuiviketta ja kas, siellä tietysti huomasin sipuleita ja muistin, ettei Vasenrinteeseen ole laitettu aikoihin mitään. Niitä ostoksia multaan tökkiessäni harmittelin, että olisi pitänyt sittenkin ostaa vielä muutama pussi lisää. Hedelmäpuiden alle mahtuisi hyvin pieniä sipuleita. 

Alapihaa 19.9.2019

Hedelmäpuuni alustat on mulloksella. Mitä nyt akileijaa ja sormustinkukkaa pukkaa vaihtelevasti siellä täällä. Samoin helmililjat ovat hyvin valloittaneet omenapuiden alustoja. Muutama vuosi sitten istutin hedelmäpuiden alle hienoja tulppaaneita. Niin hienoja, ettei niistä kuluneena keväänä kahta kolmea enempää enää noussut. 

Helmililjat kasvattavat syksyllä lehdet omppupuiden alle.

Nyt on sitten omppu- ja kriikunapuiden alustoille laitettu joukko pikkusipuleita. Josko kotiutuisivat hienohelmatulppaaneita paremmin ja valtaisivat alaa, kuten helmililjat ovat tehneet. Kaupoissa sipulihyllyjen sisältö on vähentynyt merkittävästi tai syyssipulit kadonneet kokonaan. Vannomatta paras eli en edes yritä väittää kiertäväni kaikki loput myynnissä olevat sipulit kaukaa. Jos jotain kivaa matkaan tarttuu, pääsköön puutarhani multaan.


Nämä sipulipussukat oli asetettu houkuttelevasti juuri sen kulkureitin varrella, joka minun täytyi rautakaupassa kävellä löytääkseni kompostikuivikkeen. Kaikille löytyi paikka Vasenrinteestä.
 
Crocus sieberi 'Tricolor' - Sieberinsahrami
Crocus vernus 'King of the Striped' - Kevätsahrami
Iris reticulata 'Harmony' - Kevätkurjenmiekka
Ixiolirion tataricum - Vuorililja 
Tulipa 'Little Beauty'- Tähtitulppaani


Pitihän minun varmistaa, että keväällä on värikästä kukintaa myös hedelmäpuiden alla. Otin lähes jokaista sorttia kaksi pussillista saadakseni heti alkuun runsaan kasvuston. Metsätulppaanit istutin Mustilanhortensian kupeeseen. Tuntui hyvältä kumppanuudelta.

Galanthus elwesii - Tähtilumikello
Galanthus Flore Pleno - Tähtilumikello
Fritillaria meleagris Mix - Kirjopikarililja
Iris Dwarf Mix - Kevätkurjenmiekka
Tulipa sylvestris - Metsätulppaani


Jokaisella neljällä omenapuulla sekä kriikunoilla on nyt helmililjojen ja scillojen lisäksi myös muuta oksilla suojeltavaa. Kunpa edes osa näistä ihanuuksista nousisi keväällä ilostuttamaan. Entä ehtivätkö syyssahramit kukkia jo tänä syksynä?

Crocus speciosus - Syyssahrami
Crocus species Fuscotinctus
 

Lehtolaukkaa lukuunottamatta nämäkin pikkusipulit on istutettu omenapuiden alle. Lehtolaukan laitoin Syyspenkkiin, syyshohdekukkien eteen. Lehtolaukka kukkii silloin, kun syyshohdekukat vasta miettivät ja lehtolaukkojen vaaleanpunainen väri on jo kadonnut oranssipunakeltaisten syyshohdekukkien aloittaessa.

Allium oreophilum - Lehtolaukka
Tulipa bakerii Lilac Wonder - Syreenitulppaani
Eranthis cilicica - (Italian)Talventähti
Anemone blanda Mix - Balkaninvuokko


Vielä löytyi yksi pussi, joka sisälsi Iris Hollandica - kevätkurjenmiekkaa. 

Vihdoin postilaatikossa oli myös OmaPiha-lehden syksyinen lukijalahja eli 60 pikkusinililjan sipulia. Pikkuiset sipulit oli helppo piilottaa multaan. Lopulta tuli istutettua 1109 sipulia, joista valtaosa on erilaisia pikkusipuleita. Niiden lisäämisestä olen jo pitkään puhunut ja tänäkin vuonna niihin panostin.
 
Mustarastas tarkkaili touhujani vaahterassa

Pikkulinnut ovat pyrähtäneet pihapiiriin porukalla. Punarinnat ovat jo jonkin aikaa seurustelleet kanssani puutarhatöiden lomassa. Pari punarintaa pöllähti syyskuun alussa avoimesta ovesta sisällekin. Onneksi saimme ne vahingoittumattomina ja kohtalaisen helposti takaisin ulos, vaikka olivatkin kovin hätääntyneitä.

Tinttejä parveilee keittiön ikkunan takana ahkerasti. Ilmeisesti ne yrittävät viestittää minulle, että alkaisi olla siementarjonnan aika. Maa on vielä täysin sulaa ja ötököitäkin näkyy sekä lentelevän että ryömivän, joten ihan vielä en pikkulintujen ruokintaa aloita.


Linnut eivät enää näin syksyllä kotipihassa sirkuttele. Mustarastaita on kuitenkin lennellyt niin koti- kuin puistonkin puissa melkoiset määrät. Käyvät napsimassa aronioihin jättämiäni marjoja. Myös marjakuusesta mustarastaat yrittävät napsia punaisia marjoja, mutta se ei oikein tunnu niiltä onnistuvan. 

Ihmeellistä oli maanantaina kuulla mustarastaan lurittelevan kovin keväiseen tyyliin lepän latvassa. Ehkä sillä oli vuodenajat menneet sekaisin tai kaveri oli muuten vaan hyvällä tuulella. Minulle se onnistui saamaan hymyn huulille laulullaan.