Sivut

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Sohvaperunan sukkia


Jules-sukat tein beigestä 7veikasta. Malli löytyy monestakin paikasta googlettamalla. Mallikerta koostuu kuudesta kerroksesta ja on neljällä jaollinen. Helppo ja nopea. Jalkapohjan kudoin sileäksi.


Nostetut palmikot -mallilla olen joskus tehnyt yhdet sukat. Nyt kudoin ne kirsikan värisestä 7veikasta, jonka yhdistin 7veikan Jenkka-lankaan (ei enää tuotannossa). Jalkapohjan alle en pamikoita laittanut, jotta ne eivät olisi siellä painamassa askellusta.

Malli on julkaistu Suuressa Käsityölehdessä, mutta minä löysin sen Koti männikössä -blogista. Kyseisessä blogissa on kauniita ja taitavasti toteutettuja neuleita. Käykää ihastelemassa.


Nämä viininpunaiset sukat on neulottu 7veikasta Olga-mallilla. Yhdet Olgat olen tämän uudemman kutomisinnostukseni alkuaikana tehnyt. Mikä lie, etten ole sen jälkeen malliin tarttunut, sillä se on helppotekoinen ja sillä saa kivat näköiset sukat. Malli toimii hyvin raitalangallakin.

Täältä löydät Olga-sukkien syntytarinan ja myös ohjeen.


Polvisukat toteutin vaaleanharmaasta 7veikasta, johon yhdistin Raita-lankaa. Mallineuleena on hyväksi havaitsemani 4 o 1 n, kaksi kerrosta Raita-lankaa ja yksi kerros harmaata. Pohkeen jälkeen kavensin muutaman kerroksen välein ensin joka toisesta neljän oikean silmukan ryhmästä yhden kustakin ja seuraavalla kerralla lopuista neljän oikean silmukan ryhmistä yhden oikean. Näin mallineuleena pohkeen kavennusten jälkeen on 3 o 1 n.


Oranssisävyiset polvisukat on toteutettu samalla ohjeella, kuin edellisen kuvan punaharmaat sukat. 


Polvisukissa käytin oranssia 7veikkaa yhdistettynä oranssisävyiseen Raita-lankaan.
 

Näihin valkoisiin Elinan pitsiunelmat -sukkiin ohje löytyy Kardemumman talo -blogista. Malli on helppo ja halutessaan voi jättää takaosan kuvion pois. Sukan pituutta voi myös säätää lisäämällä tai vähentämällä pitsikuvioiden määrää. Etuosan pitsikuvio koostuu kahdeksasta kerroksesta ja takaosan kuvio neljästä kerroksesta. 


Seuraava projekti on jälleen jämälankavaraston pienentäminen. Erikokoisia nöttösiä on kertynyt sen verran runsaasti, että niistä saa useammankin valmiin sukan. Vaaka vain pöydälle ja lankakerien punnitsemista ja jakamista. Uskokaa pois, 10 grammasta saa neulottua monta kerrosta.


Kevään edistymistä odotellessa ehtii vielä kutimen kanssa istua. Kunhan elämä pian siirtyy pihamaalle, saavat kutimet hetkeksi jäädä.
 
Mukavia maaliskuun päiviä!