Sivut

torstai 16. huhtikuuta 2020

On taas ilmoja pidellyt

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus

Sääherra pitää huolen siitä, ettei ehdi ilmoihin kyllästymään. Useampana päivänä perättäin sade on tullut ihan kaikissa olomuodoissaan; vetenä, räntänä rakeina ja lumena. Ja sitten taas paistaa aurinko. Tuntuu, kuin aurinko ja pilvet taistelisivat taivaalla vallasta. Taitaa tulla tasapeli.

Helleborus - Jouluruusu

Aamulla ei tarvitse hämmästyksestä silmiään hieraista, sillä ikkunasta katsoessa avautuu luminen maisema. Iltapäivään mennessä lumi on yleensä jo sulanut. Öisin on pientä pakkasta, päivällä muutaman asteen lämpimän puolella. 

Crocus

Lumi on kohtalaisen kevyttä. Monet piipot ja jo väriä saaneet sipulikasvit kurkistavat hankeen poraamistaan aukoista. Eihän sitä nyt sovi antaa talvelle valtaa, kun kerran huhtikuun puoliväliä eletään.

Narcissus 'Tete á tete' - Tetenarsissi

Edelliset keväät ruukuissa olleet tetenarsissit ovat tänä vuonna joukolla nousseet istutuspaikoistaan esiin. Vähän hassujahan ne ovat mataline varsineen ja pikkuisine kukkineen, mutta näkyvät hyvin muuten vielä vähäisen vihreyden lomassa. Lumessa niiden keltainen väri tulee erityisen hyvin esiin.


Rinteessä kirjokevättähdet ovat selvästi antaneet lumelle periksi, mutta sen sijaan idänsinililjat nostavat uhmakkaasti päätään odottaen nupullaan auringonpaistetta. Unikoiden lehdetkin koittavat ottaa mallia terhakoista scilloista.

Spiraea 'Grefsheim' - Norjanangervo

Norjanangervot ovat jo nupulla ja hiirenkorvalla. Ei ainoastaan lämpimällä talon seinustalla vaan myös Pikkupuutarhan avoimessa tilassa.

Vaccinium corymbosum - Pensasmustikka

Pensasmustikassa on jo pitkään ollut pienet lehdet. Siirsin ne viime syksynä parempaan paikkaan alapihalta yläpihan Pikkupuutarhaan. Ilmeisesti siirto ja leuto talvi eivät niitä kurittaneet. Otin kuvan suojaverkon läpi, jossa saavat ainakin toistaiseksi asustaa peuroilta ja jäniksiltä turvassa.

Prunus padus - Tuomi

Kellarissa käydessäni huomasin talon päädyn tuomessa hiirenkorvat. Piti mennä ihan läheltä katsomaan ja tottahan se on. Tuomi on joka kevät aikaisessa lehtiensä kanssa. Toivottavasti pärjää lämpimämpää odotellessa.

Eranthis cilicica - Turkintalventähti

Turkintalventähdet alkavat vihdoin sanoa hyvästit tälle kasvukaudelle. Ihmeen kauan ne jaksoivatkin pikkuisina aurinkoina kukkapenkissä olla. 

Rosa Sommerwind

Huomasin rinteen peittoruusu Sommerwindissä kasvun alkaneen. Tänä vuonna niiden ei tarvinnut kärsiä yläpihalta kolatun kovan lumen alla, vaan ovat saaneet olla valloillaan kaiken aikaa. Turvonneita silmuja niissä on ollut jo jonkin aikaa. Paikka on melko lämmin.

Iris Katharine Hodgkin

  
Märän loskan ja kuran vuoksi pihatyöt saavat hetken odottaa. Niinpä istutin kellarissa tomaatit, kurkut ja paprikat laatikoihin, joissa ne saavat jatkaa kasvuaan myöhemmin myös kasvihuoneessa. Muovipurkit olivatkin jo juuria täynnä. Pari vuotta sitten luovuin isoista laastipaljuista ja hankin pienempiä muovilaatikoita kooltaan 43x30x23. Niitä jaksaa helpommin nostaa mullalla täytettynäkin. 

Tulevana viikonloppuna voisi laittaa myös daaliat ja muut talvehtineet juurakot esikasvatukseen. Jos ja kun tulee lämpimämpää, siirrän ne kasvihuoneeseen. Näin toimin samoihin aikoihin viime vuonnakin.

Spiraea 'Grefsheim' - Norjanangervo

Ei anneta keikkuvien säiden mieltämme mustata. Kosteus tekee hyvää keväiselle puutarhalle ja pian se auringonpaiste saa yliotteen pilvistä.