Sivut

tiistai 26. toukokuuta 2020

Viikonlopun muuttotalkoot

Kurkku Sherpa
  
Pitkään jatkunut lämpötilojen vahtiminen johti perjantaina taimiruljanssiin, jossa tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden tie kulki kellarista kasvihuoneeseen. Ensimmäinen lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä - tai oikeastaan  kesäpäivä - antoi uskoa ja pontta muutolle. Kirjanpitoni mukaan viime vuonna hyötykasvit muuttivat kellarista kasvihuoneeseen 18.5. eli vajaa viikko aiemmin. Kuten viime vuonna, myös nyt kurkuissa on jo alkuja. Samoin muutama raakile tomaateissa.

Tomaatti Golden Sunrise

Muutossa riitti kantamista, sillä niin kurkut kuin tomaatitkin oli jo kellarissa istutettu kasvuastioihinsa. Painoa oli tuhdisti ja korkeiksi venähtäneitä kasveja piti liikutella varoen. Ukkokulta oli apunani, mikä helpotti melkoisesti. Aika monta reissua kellarista alapihalle ja takaisin saimme tehdä.


Koska kennokasvari on aika hatara laitos ja lämpö falskaa iloisesti ulos jokaisesta mahdollisesta saumasta, viritin narun avulla kummankin puolen kasvaria kaksinkertaisen harsoteltan. Sen suojassa kasveilla on lämpimämpää. Kennokasvarissa auringonpaiste ei porota yhtä kirkkaana kuin lasikasvihuoneessa, mutta keinovalosta luonnonvaloon muutto saattaa silti olla kasveille järkytys. Niinpä harso suojaa alkuun myös liialta porotukselta.

Aiemmin olen lämmittänyt kasvaria niin keväällä kuin syksyllä valopetroolilämmittimellä. Se ei ole järin tehokas ja lisäksi se on muistettava sytyttää illalla ja sammuttaa aamulla. Nyt Ukkokulta kantoi kasvihuoneeseen kellarissa olleen lämmittimen, jota varten vedettiin sähköpiuha pergolasta alapihalle. Lämmittimeen liitettiin ajastin, joka helpottaa sen käyttöä.

 
Tomaatit ovat kasvarin toisella seinustalla, kurkut toisella. Tässä vaiheessa taimet ovat turhankin tiiviisti, jotta ne on helpompi kääriä illalla harsoihin. Myöhemmin väljennän istutusastioiden välejä. Aamuisin avaan harsotelttoja, illalla käyn laskemassa ne alas. 

Myös oviaukon sisäpuolelle kiinnitin narun, johon sain laitettua tuplaharson. Se on kätevä myös kesäkuumalla, jolloin ovi on auki, mutta harso estää auringon porottamisen suoraan kasveihin.

Laitoin maximi-minimimittarin harsojen alle nähdäkseni, millainen vaikutus sekä harsoilla että lämmittimellä on. Aika hyvin lämpö pysyy yöaikaan. Mittari on näyttänyt runsasta +15 astetta aamuisin. Ei paha ollenkaan. 

Kasvien tukinarut ovat nyt harsojen vuoksi alempana. Nostan ne ylemmäs, kunhan harsot voi poistaa. 

Paprika Redskin
  
Lauantaina viritin Blumat-kastelujärjestelmän. Sitä on vielä säädettävä. Onneksi tilasin kevättalvesta Blumatiin varaosia, sillä yhteen letkunpätkään oli tullut reikä ja se oli vaihdettava. Lisäksi istutusastioita on nyt enemmän, joten ylimääräiset kastelutötsätkin (mitä ne sitten ovatkaan oikealta nimeltään?) olivat tarpeen. 150 litran musta vesisäiliö sekin tuottaa hiukan lämpöä kasvarin nurkassa nököttäessään.

Valkosipulit

Kasvimaalla kaikki alkaa olla mallillaan. Kesäkurpitsat ovat vielä kellarissa. Ne eivät ole ehtineet kovin isoiksi kasvaa, sillä kylvin ne vasta toissaviikolla. Retiisit ovat jo itäneet, samoin kosmoskukista ja herneistä osa on tullut pintaan. Etualalla valkosipulit vaikuttavat tyytyväisiltä ja kepasipulikin niiden kumppanina itää mukavasti.

Olen laiska kastelemaan, mutta nyt olen luvannut kunnostautua siinä hommassa. Kasteluletku on vedetty valmiiksi alapihalle. Senkun käyn kääntämässä kellarissa hanan auki. 

Nyt vain odotellaan kasvun ihmettä ja nautiskellaan!

Prunus - Tuomi