Sivut

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Kaikenlaista kasvijorinaa

Convallaria majalis - Kielo

Tässä vaiheessa kevättä kesää puutarhaa tulee kierrettyä ahkerasti, tutkimassa, mitä mistäkin nousee. Meneillään oleva kevät aika on tarjonnut erityisen hyvän mahdollisuuden yksityiskohtaiseen kasvien heräämisen tarkkailuun, sillä alun koleuden vuoksi kaikki tapahtui aika hitaasti. Kuinkahan monta kertaa olen tuijottanut mm. kuunliljojen asuinpaikkoja. Välillä vähän pelon sekaisin tuntein. Ovatko kenties kokonaan kuolleet. Toisinaan jopa rapsutan hiukan multaa nähdäkseni, onko pinnan alla eloa. Ja sitten yhtenä päivänä kämmenellä silittämällä mullassa tuntuu pieniä piikkejä. Kuunliljat ovat sittenkin hengissä ja heräämässä.

Helleborus - Jouluruusu

Jouluruusut keräävät kaiken huomion silloin, kun maassa ei vielä paljon muuta vihreää ole. Niiden kukinta on tänä vuonna ollut mukavan runsasta. Jouluruusuja on ollut kiva katsella ja ihastella. Myös meneillään olevaa uusien lehtien kasvattamista. Nyt ne palkitsevat vuosien sinnikkään yrittämisen ja painavat unohduksiin jokaisen mielipahan, jonka menetetty jouluruusu on aiheuttanut. Ehkä en vielä ole täysin päässyt jouluruusumaniastani. Saatan hyvinkin kiertää niitä kaupassa kuin kissa kuumaa puuroa. Ja ostaa lisääkin. Kasvimanioista ei ole helppo päästä eroon. Jos haluakaan.

Prunus domestica subsp. Insitia - Kriikuna

Kriikunat ovat jo lopettamassa kukintaansa. Toivottavasti lämpöä riitti, jotta pölyttäjät löysivät avautuneet kukat ja saamme syksyllä taas makoisia hedelmiä. Pikkupuutarhan kriikunan kukkien avautuminen alkoi puun alaosista. Sitten se oli jo aivan valkoisenaan. Alapihan kaksi kriikunaa etenivät hitaammin. Toinen tuli sopivalla vauhdilla Pikkupuutarhan kriikunan perässä, toinen taas niinsanotusti himmaili.

Leucanthemum vulgare 'Maiköningin' - Päivänkakkara

Vuosi sitten istutin Pikkupuutarhan Kivipenkkiin alelaarista ostamani valkoisen päivänkakkaran. Tykkään päivänkakkaroista, mutta niillä on ärsyttävä tapa kallistella kukkavarsiaan joka suuntaan ja usein maata pitkin pituuttaan muiden päällä. Ison kiven vierellä, punapäivänkakkaran kaverina saan ne ainakin yhdessä tuettua. Ehkä. Alepäivänkakkarassa on jo yksi nuppu. Tosin sillä ei ole aikomustakaan aueta. Mitähän odottaa? Ehkä punapäivänkakkaraa, joka on paljon varhaisemmassa vaiheessa.

Rhododendron impeditum 'Moeheim' - Atsalea sinikukkainen

Pikkuisen, sinisen atsalea Moeheimin ostin toukokuussa 2016 Türin kukkamarkkinoilta. Ostaessani se oli täydessä kukassa. Sen jälkeen siihen ei ole tullut edes nuppuja. Ilmeisesti se ei viihtynyt laisinkaan alapihan Ovaalipenkissä, joten siirsin sen toissakesänä yläpihalle, syreenien tarjoamaan kevyeen varjoon. Vautsi, se taisi tykätä muutosta. Nyt siinä on kokonaista kaksi nuppua. Olen jo melkein unohtanut kukan värin. Minusta se oli sinisempi, mutta saattaahan väri muuttua, kunhan kukka avautuu.

Eranthis hyemalis - Talventähti

Enpä ole aiemmin huomannutkaan, että talventähdille tulee samanlainen narrinhattu kuin pioneille kukinnan jälkeen. Kivan näköisiä, vaikka alkavat aika tehokkaasti kadota muiden kasvien joukkoon. Ilmeisesti noissa narrinhatun ulokkeissa on siemeniä. Täytyypä tutkia asiaa.

Asarum europaeum - Taponlehti

Taponlehti on kiva perenna. Se ei oikein tykkää talvimärkyydestä. Sen lehdet saattavat mädäntyä ja irrota kokonaan. Kevään tullen juuresta nousee uusia lehtikääryleitä ja kesällä paikalla on jo komea puska. Olen huomannut, että kotilot eivät taponlehteä syö, mutta tykkäävät lymyillä kasvin uumenissa. Keväällä kannattaa käydä kasvustot läpi ja kerätä löytyneet kotilot pois.

Pinus mugo - Vuorimänty

Kuten kuvasta näkyy, vuorimänty puskee taas vuosikasvuaan. Alkuvuosina en ymmärtänyt typistää tuoreita versoja pois ja siksi meillä oli pari ruman näköistä vuorimäntykäkkyrää. Pitkät varret ja päissä vihreät tupsut. Niille on annettu lähtöpassit. Nyttemmin typistän vuosikasvuista puolet tai joistakin poistan kaikki juhannukseen mennessä. Siten varmistaa vuorimäntyjen pysymisen kauniina ja pyöreän mallisina.

Pelarg. zonale 'Contrast'

Kun nyt pääsin jutustelun makuun, muutama sana tämän vuoden pelaguistani. Jostain syystä talvetus meni tehokkaasti pieleen. Vuosia työhuoneen ikkunalla ja osa kellarissa talven viettäneistä otti ja lähti, kompostiin. Onneksi yksi siemenestä kasvattamani sentään jäi henkiin. Ja yksi vuosi sitten pistokkaana hankittu niinikään. Muut ovat tämän kevään pistokkaita.

Pelarg. zonale 'Contrast'

Taisin olla sen verran myöhässä pistokasostoksilla, ettei valinnanvaraa paljon ollut. Kirjavalehtinen Contrast on aika söpö. Sen kukan puna toistuu lehdissä. Saisinpa tämän selviämään tulevinakin vuosina. Contrast on vielä melko pieni ja kukkii nyt ensimmäisen kerran. Toistaiseksi pelaguut ovat vielä takkahuoneen ikkunalla. Jos sää pysyy lähellekin viikonlopun kaltaisena, pelaguut pääsevät ulos.

Pelarg. 'Pink Inspire'

Pink Inspire on siemenestä kasvattamani. Niitä oli enemmänkin, mutta tämä on nyt viimeinen. Ostin kyllä siemeniä kasvattaakseni niitä lisää, vaan en ole saanut kylvettyä. Joskus myöhemmin sitten. Pelaguun siemeniä ei ole kovin paljon kaupoissa tarjolla. Ehkä jossain vaiheessa tilaan netistä. Toisaalta talvetusolosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset, mistä syystä yritän välttää pelaguukuumetta.

Pelarg. zonale 'Toscana Si Vera'

Kuvan Toscana Si Veran lisäksi ostin pistokkaina Cascade Snow:ta, jota minulla oli viime kesänäkin. Se on riippuvaoksainen ja sen valkea kukka on kaunis. Myös Explosivea minulla oli viime kesänä. Niinpä otin sitä nytkin pistokkaana. Lisäksi pistokkaana meille muutti Cascade Sofia, joka on myös riippuvaoksainen ja sen kukkien terälehdet pitkulaisen mallisia. On siis jännittävää pelaguiden kukinnan odotusta ilmassa.

Virallisesti kevät on ohi ja olemme astuneet kesään. Ensin tuntui, ettei kevät ja kesä tule ikinä. Ja sitten kaikki on tässä ja nyt. Taidan vähän hidastaa, jotta ehdin nauttia täysillä. Mukavaa kesän alkamista kaikille!


PS. Näistä etukäteen ajastetuista postauksista huomaa, kuinka kiivaaseen tahtiin puutarhassa kaikki nyt etenee. Parin päivän takaiset kuvat ja tarinat ovat jo historiaa. Korjasin tämän postauksen joitakin sanoja ja lauseita vastaamaan enemmän tätä hetkeä. Jos jotain epäoleellista ja vanhalta kalskahtavaa jäi, jääköön.