Sivut

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Purppurapilviä

Malus purpurea 'Aamurusko' - Koristeomena

Jos ovat kukkia täynnä hedelmiä tuottavat omenapuut, niin samoin notkuvat koristeomenapuiden oksat ihanista purppurapilvstä. Aamurusko muuttui hetkessä oikeaksi prinsessaunelmaksi. Voi, että olen onnellinen näistä kukkivista puista. Miten kummassa selvisin vuodet ennen tällaisia näkymiä?

Malus purpurea 'Royalty' - Koristeomena

Royalty ei jää yhtään Aamuruskolle kakkoseksi. Kumpikin puu on istutettu keväällä 2015. Ne ovat kasvaneet pituutta mukavasti, leveyttä saa tulla vielä lisää. Kolme ensimmäistä vuotta meni varsin minimaalisen kukinnan parissa. Viime kesänä nämä koristeomenapuut suorastaan räjäyttivät kukkapankkinsa, eikä tämä kukinta ole edellistä huonompi. Toivottavasti ohikulkijat nauttivat omppupuideni kukinnasta yhtä paljon, kuin minä.

Malus purpurea 'Makamik' - Koristeomena

Tämän vuoden tulokas puutarhassamme on koristeomenapuu Makamik. Pitihän alapihallekin saada kaunotar, vaikka siellä jo Musta Rudolf onkin. En odottanut Makamikilta näin ensimmäisenä kesänä kukintaa ollenkaan, vaan jokaiseen oksaansa se on tehnyt muutaman kukan ja yhden vielä latvaankin.

Malus purpurea 'Musta Rudolf'

Musta Rudolf näköjään kukkii vähän muita koristeomenoita myöhemmin. Tosin sen asuinpaikkakin on avoimempi ja tuulisempi. Musta Rudolfin olen istuttanut 2017, joten se on vielä nuorukainen puutarhassani. Pituutta sille ei ole kovin paljon vielä tullut, mutta tuuheutta ihan mukavasti. Täysikasvuisena poika on noin 3-6 metriä, mikä sopii minulle hyvin. En haluakaan tonttimme puiston puoleiselle laidalle entisen kaltaista tiheää metsikköä, vaan ilmavaa kasvillisuutta tuomaan eloa ja väriä. 

Allium Purple Sensation

Purppuraa on ukkolaukoissakin. Mielestäni istutin niitä tavallista enemmän. Silti auringossa paistattelevat pallurat eivät suuren suurta joukkoa vielä muodosta. Laukoista tykkään ja niitä on kiva kuvata vielä siinäkin vaiheessa, kun pikkuiset siemenet alkavat rapista korkean varren päässä.

Allium karataviense - Pallolaukka

Pallolaukkoja istutin viime syksynä vähän lisää. Myös edellisvuotiset ovat nousseet kiitettävästi ja avautuvat jo lämpimimmissä paikoissa. Muiden laukkojen tapaan pallolaukan kukka sen kun paranee avautuessaan täyteen olomuotoonsa.

Papaver orientale - Idänunikko

Idänunikot eivät kuki purppuraisina, vaan kirkkaan punaisina. Eivätkä ole vielä avanneet nuppujaan. Unikot ovat selvästi tykänneet menneestä talvesta tai sitten niiden siemeniä alkaa olla yläpihan Syreenipenkki pullollaan. Lehtiä on noussut tiheästi ja viimein nuputkin ovat tulleet esiin. Tässä on kukka, jonka jokaista vaihetta on kiva kuvata.

Kollaasin vasen nuppu taitaa kuulua joko vaaleanpunaiselle Princess Victoria Louiselle tai valkoiselle Royal Weddingille. Aika näyttää, kumpi nupusta kuoriutuu.

Papaver orientale - Idänunikko

Idänunikkoni ovat sekä ujoja että uteliaita. Ujoina ne eivät tahdo asustaa Syreenipenkin katsojan puoleisella sivulla, mutta uteliaisuus saa ne kuitenkin kokoontumaan aroniapensaiden tyveen tuijottamaan kohti alapihaa. Kuvaamisen kannalta unikoiden sijainti on hankala, sillä lähelle päästäkseni pitäisi talloa muita kasveja sekä rinteen ylä- että alapäässä. Joskus yritin jopa siirtää unikoita penkin toiselle sivulle, mutta siitä huolimatta tihein joukko pakenee aina aronioiden kupeeseen. Onneksi sentään muutama unikko haluaa kasvaa kuvaamisen kannalta otollisemmassa paikassa.

Kuvasta näkee, että aronia kaipaa taas alasleikkaamista. Aronialle on tyypillistä, että sen latvus on alaosaa leveämpi. Silloin latvus myös varjostaa alaosaa, joka jää usein aika paljaaksi. Valtaosa aronia-aidanteestamme on koristearoniaa, joukossa on muutama marja-aronia. Aiemmin annoin aronian  kasvaa sille luontaisesti rehevänä. Sittemmin olen alkanut leikkaamaan sitä säännöllisesti, jotta se ei vie liikaa tilaa kaikelta muulta. Aronia kyllä sietää hyvin leikkaamista, vaikka ei olekaan paras mahdollinen muotoiltava pensasaita.

Paeonia lactiflora 'Red Charm'

Kuivuudesta huolimatta kaikki puutarhassa on rehevää ja runsasta. Nuppuja ilmestyy eri kasveihin vinhaa vauhtia. Jotenkin miellän pionien kukinnan heinäkuulle, mutta kyllä ne nykyisin kukkivat jo kesäkuussa. Monessa pionissa on jo isot nuput. Muutama lämmin päivä paukauttaa nuput avoimiksi. Osalle pioneista olen jo virittänyt tuet, mutta en kaikille. Toivottavasti perjantaivastaisena yönä alkaneet sateet eivät tule kaatosateina, jotta nuput eivät vahingoitu.

Rosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

Ruusuistakin löytyy jo nuppuja. Teresanruusu taisi olla viime kesänä ahkerin kukkija. Sen sijainti on siinä mielessä otollinen, että kuihtuneet kukat on siitä helppo napsaista ohi mennessä. Kuihtuneiden kukkien poistamisen pitäisi lisätä uusien nuppujen muodostumista. Teresanruusuun se ainakin viime kesänä päti erinomaisesti.

Oikeastaan aina pihalle mennessä pitäisi pukea ylleen jonkinsorttinen "työkaluvyö", sillä vaikka vain postilaatikolle mennessä huomaa kaikenlaista nypittävää ja leikattavaa. Ilmankos kynteni ovat kesäaikaan surunauhoin varustetut liuskaiset nysät, kun saksien puutteessa nypin ja nipistän kaikkea ilman kunnon työkaluja.

Rosa pimpinellifolia - Juhannusruusu

Juhannusruusu on kukkinut kahtena edellisenä kesänä valtavasti. Kuluneen talven jäljiltä jouduin leikkaamaan monta kokonaan kuivunutta oksaa pois. Vieläkin muutama oksa on huonon näköinen. Nuppuja on jonkin verran. Ei sitä joka kesä tarvitse ylittää itseään kasvattajaa miellyttääkseen. Ruusuillakin on lupa levätä välillä.

Rosa pimpinellifolia 'Suviruusu'

Samoin Suviruusu kukki viime kesänä valtoimenaan. Paljon siinä on nytkin nuppuja. Meinaako kaikki koristautua kauniiksi jo ennen juhannusta? Jättäkää nyt vähän ihasteltavaa heinä-elokuullekin.

Thalictrum delabayi - Jaloängelmä
  
Silmäni löytävät aina kaikenlaiset hassut näyt puutarhasta. Jaloängelmän lehtisykerö pitkän varren päässä on mainio. Pari päivää tästä kuvasta sykeröstä kuoriutui nuppurykelmä.

Syringa josikaea - Unkarinsyreeni
  
Syreenien kukista minulle tulee aina mieleen Suomenlinna. Veljentytön kanssa käymme kesäisin Suomenlinnan kesäteatterissa ja yleensä juuri silloin lukuisat syreenit kukkivat runsaina. Syreeni oli vihervuoden 2016 teemakasvi. Taimistoviljelijät ry:n sivusto kertoo syreenin Suomen valloituksesta seuraavaa:

"Turkulainen apteekkari Jonas Synnerberg toi ensimmäisen pihasyreenin omaan puutarhaansa vuonna 1728 Tukholmasta. Noin 20 vuotta myöhemmin pihasyreeni tuli Suomeen myös Viaporin eli nykyisen Suomenlinnan kautta. Tarinan mukaan ensimmäiset syreenin taimet lähetettiin sinne Ranskasta Versaillesin puutarhasta. Pihasyreeni levisi nopeasti ympäri maata, ensin Turusta, mutta vähän myöhemmin myös upseerien ja sotilaiden mukana Viaporista."

Tänä kesänä Suomenlinnan kesäteatteri jäi minulta ja Siiriltä koronan vuoksi väliin. Toivottavasti ensi vuonna voimme palata monivuotiseen perinteeseemme.

Syringa vulgaris - Pihasyreeni

Unkarinsyreenin ja pihasyreenin lisäksi puutarhassani kasvaa 2014 istutettu Isabellansyreeni 'James MacFarlane', viime kesänä istutettu jalosyreeni 'Ludwig Späth'' ja tänä keväänä istutettu jalosyreeni 'Beauty of the Moscow'. Näissäkin on jo nuppuja.

Malus domestica 'Huvitus' - Omenapuu

Tämän postauksen kuvat on otettu ennen sadetta. Maa on äärimmäisen kuivaa, joten sade on tervetullutta. Puutarha kaipaa tehokasta kastelua ja puutahurikin voi välillä keskittyä sisähommiin.

Mukavaa viikonloppua kaikille!