Sivut

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Levottomat jalat - ei, vaan kukat


Ensin oli kolmen viikon hellekausi, jolloin puutarhuri pötkötti vapaa-aikansa kirjan kanssa varjossa. Suhde kasveihin oli lähinnä kastelupainotteinen. Kaikki muut suunnitelmat ja aikomukset laitettiin odottamaan kosteampia päiviä.

Helle muuttui hetkessä enemmän tai vähemmän jatkuviksi kaatosateiksi, eikä puutarhuri edelleenkään päässyt toteuttamaan itseään lapion ja kottikärryjen kanssa. Pikaiset tarkastuskäynnit kertoivat kasvien ottaneen puutarhurin helletyylistä mallia ja moni niistä makasi pitkin pituuttaan penkeissään tai peräti nurmikolla.

Lychnis coronaria - Harmaakäenkukka

Kun sateisiin alkoi vihdoin tulla tuntia pidempiä taukoja ja aurinkokin välillä saapui näyttäytymään, oli puutarhurin aika ryhdistäytyä. Ensimmäiset hetket menivät sinne tänne rentoilevien kasvien ihmettelyyn ja päämäärättömään haahuiluun, kun ei paljosta siivoustarpeesta osannut oikeaa aloituskohtaa päättää.

Knautia macedonica - Etelänruusuruoho

Pitkäksi venyneen tuumaustauon aikana ajatusten suma oli siirtynyt paperille kasvien siirtosuunnitelmaksi. Kasvien kannalta otolliset säät ja aika on tehnyt tehtävänsä puutarhassa. Kaikki on tänä kesänä venynyt pituutta, korkeutta ja leveyttä. Kaikki on myöskin ehtinyt kotiutua sen verran hyvin, että alkaa olla muutenkin aika vähän karsia. Puhumattakaan siitä tungoksesta, jonka puutarhuri on ihan itse aiheuttanut istuttamalla kasveja liian lähelle toisiaan tai vääriin paikkoihin.

Campanula medium - Maariankello

Perjantaina oli taivaan pilvimassassa ihan selkeät siniset aukot. Aurinkokin näyttäytyi lähes koko päivän. Puutarhuri siirsi työkaluarsenaalinsa Ruusupenkin ääreen. Kottikärryissä matkasi työmaalle lapio, pitkä- ja lyhytvartiset harat, tyhjiä vateja, pari ämpäriä, etikkapurkki kotiloita varten ja sekatöörit - ainakin. Itse puutarhuri oli varustautunut t-paitaan, shortseihin ja lyhytvartisiin saappaisiin.

Geranium endesii 'Wardgrave Pink' - Espanjankurjenpolvi

Ruusupenkki tyhjeni vauhdilla ison tuijan ja ruusupensaiden väliseltä alueelta. Pois lähtivät naapurin aidan vieressä vuosia levinneet elokuunasterit, kolme erilaista kurjenpolvea, sammalleimu, bellikset, lukuisat lehtoakileijat, jokunen sormustinkukka, valtava pehko kevätkaihonkukkaa, sinne tänne siementäneet pioniunikot ja tietenkin kirjava joukko rikkaruohoksi luokiteltavaa tavaraa. Sekä kaivaessa luonnollisesti ylös nousseet kukkasipulit. 

Geranium 'Raven' - Tummakurjenpolvi

Ahkeran kaivamisen ja uurastuksen jälkeen penkki oli mustana mulloksena. Sen sijaan nurmikolla oli vadeissa kurjenpolvet, bellikset, sammaleimut ja sipulit, jotka oli tarkoitus istuttaa myöhemmin takaisin penkkiin omille paikoilleen. Kevätkaihonkukat kasasin annettavaksi tyttären puutarhaan. Tässä vaiheessa tunteja oli kulunut ja mustat pilvet vyöryivät uhkaavasti puutarhan yllä. Päivän tavoite oli saavutettu ja puutarhuri saattoi olla tyytyväinen kättensä jälkiin.

Papaver somniferum - Pioniunikko

Lauantai valkeni ikkunapeltejä rummuttavalla sateella. Ei puhettakaan pihatöiden jatkamisesta. Sadetta riitti koko päiväksi. Välillä vettä tuli niin valtavalla voimalla, että maahan osuessaan pisarat näyttivät kirpoavan takaisin yläilmoihin. Kotitie muuttui virtaavaksi puroksi, kun sadevesi laski valtoimenaan asfalttista alamäkeä.

Malus domestica 'Huvitus'

Sunnuntaina oli jälleen lupaavan näköistä ja puutarhuri palasi heti aamusta työmaansa ääreen. Vadeissa odottaneet kasvit pääsivät vuorollaan takaisin multaan. Niiden joukkoon liittyivät purkeissa odottaneet kaverit. Muutama kasvi tuli kaivetuksi toisista istutuspaikoista ja juoksutettua nekin uuteen järjestykseen täysin myllättyyn Ruusupenkkiin. Iltaan mennessä puutarhuri saattoi putsata työvälineensä ja kiikuttaa ne paikoilleen odottamaan seuraavaa urakkaa. Päivän päätteeksi oli vielä kirjattava kasvien nimet ja uudet paikat, jotta tolkku säilyisi myös puutarhurin päässä.

Clematis 'Paul Farges' (Summersnow) - Lumikärhö

Työlista lyheni vähän, kun pitkään tyytymättömyyttä aiheuttanut Ruusupenkki - tai oikeastaan puolet siitä - on nyt järjestetty. Samalla kurjenpolvet Ballerina ja Jolly Jewel Purple saivat paremmat asuinsijat. Samoin kellukat Mai Tai, Nonna ja Totally Tangerine pääsivät parempaan valoon jouduttuaan Kiemurapenkissä nuokkuluppion ja syysasteri Patricia Ballardin jalkoihin. Pikkupuutarhan Kivipenkistä pari keijunkukkaa muutti niinikään Ruusupenkkiin. Sekä purkissa pari viikkoa paossa ollut Austin-ruusu.

Physocarpus opulifolius 'Diabolo' - Purppuraheisiangervo

Hortensiapenkistä Ruusupenkkiin muuttaneen Ballerinan tilalle siirtyi Kiemurapenkin päästä pala tuoksumataraa. Vasenrinteen alaosassa korkeaksi hujahtaneet Maariankellot taasen muuttivat Ovaalipenkkiin, jossa niitä kasvaa jo ennestään. Mikä ihmeen älynväläys puutarhurilla on syksyllä ollut hänen istuttaessa maariankellot purkista rinteen alaosaan. Valmiina kaatumaan nurmikolla ilman tukea, niinhän siinä kävi.

Geranium hymalayense 'Baby Blue' - Idänkurjenpolvi

Vielä riittää työlistassa lyhentämistä. Kaikkia hommia ei ole tarkoituskaan tehdä heinäkuussa, ehkä vasta elokuun lopulla. Seuraavaksi olisi tarkoitus karsia muutama etelänruusuruoho Pikkupuutarhan Kivipenkistä, sillä noiden hujoppien armeija on vallannut tilaa luvattoman paljon ja kaiken lisäksi ne tarvitsevat kunnon tuet. Muuten muut kasvit ovat hätää kärsimässä ruusuruohoporukan mätkähtäessä päälle loikomaan.

Hesperis matronalis - Illakko

Pitäisiköhän jatkossa laittaa omaan puutarhaan pituusrajoitus? Yli 80 sentin korkuiset kasvit tuokoot omat harjateräkset mukanaan pysyäkseen pystyssä niin tuulessa kuin sateessakin. Kuvan illakko taitaa olla ensimmäisten joukossa harjateräspassia hankkimassa.

Geranium cinereum 'Jolly Jewel Purple' - Harmaakurjenpolvi

Postauksen kuvat sivuavat vain löyhästi puutarhurin lapiointiurakkaa. Valitettavasti multahommissa harvemmin kamera on mukana. Varsinkin sateen kaiken aikaa uhatessa. Työskentelyn päätteeksi harvoin kuvaaminen on ensimmäisenä mielessä. Pikemminkin suihku ja selän oikaisu.

Mukavia heinäkuun päiviä. Naistenviikko lähestyy.