Sivut

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Eteenpäin elävän mieli

Tulipa pulchella Persian Pearl


Kuuntelin keskiviikkona radiosta Luontoiltaa, jonka teemana oli lintujen kevätmuutto. Paljon mielenkiintoista asiaa sekä toimittajilta että ohjelmaan soittaneilta kuuntelijoilta. Lintujen kevätmuutossa ei ole ollut vuosien mittaan kovin suuria heittoja. Kirjosieppoja ja leppälintuja ei ole vielä saapunut. Bongarit arvioivat kevään olevan noin viikon myöhässä.

Parin päivän sade on kastellut mukavasti puutarhaa ja ravistellut hereille sekä sipulikukkia että muita puutarhan asukkaita. Ilahtuneena huomasin Vasenrinteessä Persian Pearlit nupulla. Pidän niistä kovasti ja nyt vielä enemmän, kun ovat välttyneet peurojen ahnailta hampailta.

Paeonia tenuifolia - Tillipioni

Viime kesänä siirsin pikkuisen tillipionin Kiemurapenkista Kurgaaniin. Edellisessä paikassa se hukkui nopeasti isompien perennojen joukkoon, jolloin myös sen kukinta jäi huomaamatta. Jossain nettijutussa tillipionin sanottiin kasvavan noin 40-senttiseksi. Sen kun näkisi. Omani on aina jäänyt maksimissaan 20-senttiseksi. Luulin jo talven vieneen tillipionini, mutta onneksi älysin tutkia Kurgaania tarkemmin. Siellä rehottaa myös pikkusydän, jonka äkkiä vilkaisten voi sekoittaa tillipioniin. Nyt on huolehdittava, etteivät pikkusydämet ja sammalleimu valtaa tillipionilta liiaksi alaa. Ja tietenkin on oltava valppaana, jos tillipionini kukkii.

Clematis Rouge Cardinal

Kärhöjen kanssa kevät on joka vuosi yhtä jännittämistä. Mikä niistä nousee ja milloin. Alppikärhöt työntävät jo versoja vähän joka oksantyvestä. Niillä on kiire, sillä nehän ovat alkukesän kukkijoita. Viime kesänä jouduin kohtelemaan muutamia kärhöjäni kovakouraisesti, kun laitoimme niille uudet köynnöstuet. Kaikista kärhöistä en ole eloa löytänyt, ainakaan vielä. Yläpihan Syreenipenkin Polish Spiritin mahtavaksi kasvaneen pehkon leikkasin aivan lyhyeksi tukea asentaessani. Elossa on.

Clematis Multi Blue

Päivänliljapenkin päässä kasvavat Multi Blue ja Rouge Cardinal tunkevat tuoreita versoja tyvestä. Kumpikin kukki viime kesänä kerrassaan loistavasti. Kastelin kärhöjäni kesän mittaan ahkerasti ja lannoitin heti alkukesästä. Nyt onkin muistettava kiertää antamassa köynnöksille voimaa.

Clematis integrifolia - Kellokärhö

Nummelan ruusutilaretkeltä ostin pikkuruisen kellokärhön taimen. Istutin sen Kotikiven viereen, lähelle paikkaa, jossa puutarhatiikerimme Juuso nukkuu ikiuntaan. Tuntui kivalta huomata taimen selvinneen talvesta. Jospa näkisin sen tänä kesänä kukkivan.

Malus purpurea 'Aamurusko' ja Malus purpurea 'Royalty'

Kaikki neljä koristeomenapuutani ovat selvinneet niin talvesta kuin rusakoiden hampailtakin. Toki suojasin ne loppusyksystä verkoilla. Aamurusko ja Royalty kasvavat Pikkupuutarhan Muuripenkissä. Toivottavasti kukkivat runsaana edelliskevään tapaan tarjoten kauneutta myös ohikulkijoille. Alapihan Musta Rudolf on puistoa reunustavan aidan vierssä ja siitäkin on kukkiessa iloa myös puistossa kävelijöille.

Viime kesänä ostin Makamikin, jonka istutin lähelle naapurin rajaa. Jotta sillä olisi riittävästi tilaa sekä kasvaa että näkyä, kaivoin pari isoa norjanangervoa pois. Toivottavasti tekee edes jokusen kukan, jotta näen, mitä tulevina vuosina odottaa.

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka Kevätsuudelma

Oma hanami eli kirsikankukkajuhla olisi toiveissa, mutta sitä saan varmasti odottaa vielä jokusen vuoden. Tai kuka sen määrittelee, kuinka monta kukkaa kirsikkapuussa pitää olla voidakseen hanamia viettää? Riittääkö viisi kukkaa vai onko puun notkuttava vaaleanpunaisena pilvenä. Viime keväänä kevätsuudelmassa oli jo ihan mukavasti vaaleanpunaisia kukkia. Enpä osaa puun silmuista sanoa, ovatko kukkanuppuja vai lehtiä.

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Ruusuorapihlaja kukki viime kesänä runsaana. Koko pieni puu oli täynnä pikkuruisia ruusuja. Niitä katsellessa ei epäilystäkään, mistä ruusuorapihlaja-nimi on peräisin. Meidän tontilla ei montaa isoa puuta enää ole. Ne ovat saaneet väistyä talon ja myöhemmin puutarhan tieltä, mikä mistäkin syystä. Hedelmäpuut istutettiin alkuvuosina. Erilaisia havuja myöhemmin. Viime vuosina olen hankkinut useamman pikkupuun. Niitä voi istuttaa pienemmällekin tontille ilman, että kaikki verhoutuu varjoon.

Trillium erectum - Punakolmilehti

Eipä ole pitkää aikaa, kun huomasin punakolmilehden heränneen. Edellisistä vuosista olen jo oppinut, että myös nuput ilmestyvät vikkelästi ja kukinnan nähdäkseen on oltava valppaana. Siellä ne nuput taas nököttävät valmiina avautumaan. Näin varmasti tapahtuu jo ensi viikolla, mikäli ennusteet kesäisistä mittarilukemista toteutuvat. Uskon näin tapahtuvan.

Naapurin Mamis eli adoptiokissa

Veljenvaimon Roope oli meillä vuorokauden hoidossa. Se on täydellinen sisäkissa, joten ei puhettakaan myyrä- tai hiirijahdista. Naapurin Mamis, jota kutsumme adoptiokissaksi, kiertää monta kertaa päivässä puutarhassamme. Hyvä niin, kun enää ei ole omaa kissaa huolehtimassa hiirikannan tasapainosta. Kuukauden aikana olen nähnyt pari metsähiirtä luikkimassa sipulikukkieni välissä. Samoja paikkoja Mamis koluaa. Metsästysonnea hänelle!

En ole aikoihin tehnyt tavallista täytekakkua. Suosin enemmän juustokakkuja, joihin voi upottaa oman puutarhan pakastemarjoja. Nyt tein vaihteeksi vadelmaisen täytekakun, johon käytin vadelmia tyhjentääkseni hissukseen pakastinta. Mehuja meillä juodaan aika vähän, marjoja sen sijaan sentään ahkerasti monella tavoin.

Äitienpäivää emme tänäkään vuotena sen kummemmin vietä, sillä kumpikaan lapsista ei ole vielä saanut rokotusta. Anopille viedään todennäköisesti kukka. Oma äitini vaati lapsiaan luokseen aina äitienpäivänä. Nyt, kun äitiä ei enää ole, voin ehkä aloittaa ihan omat äitienpäiväperinteet.

Corydalis solida - Pystykiurunkannus

 Mukavaa sunnuntaita ja lämminhenkistä äitienpäivää kaikille äideille!