Kesäpäivät ovat valoisuuden puolesta pitkiä. Silloin päiväretkenkin aikana ehtii tutustua johonkin kohteeseen talvea paremmin, kun ajomatkat voi sijoittaa aamuun ja myöhäiseen iltaan. Runsaan vuoden kotona möllöttämisen ja tapahtumattomuuden jälkeen tuntui tärkeältä vähän tuulettaa itseään. Ajattelin, että kesän aikana voisi vierailla muutamissa kohtuullisen ajomatkan päässä sijaitsevissa kohteissa. Niinpä teimme Ukkokullan kanssa päiväretken Porvooseen.
Lämmintä riitti aamusta alkaen, kuten tänä kesänä kaikille on jo tullut tutuksi. Ilmastoinnin vuoksi ei autossa ollut liian kuuma, eikä Porvooseen meiltä niin pitkää matkaa edes ole. Saavuimme hyvissä ajoin joen toisella puolella sijaitsevalle pysäköintialueelle. Maksutonta tilaa oli valittavaksi asti ja reitti johti suoraan sillan yli vanhaan kaupunkiin.
Kiertelimme katuja ja kujia katselemassa. Aluksi väljyyttä oli mukavasti, mutta pian väkeä alkoi olla tungokseksi asti. Aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, joten kovin pitkään ei tehnyt mieli missään varjottomassa paikassa seisoa. Kun lisäksi on miehen kanssa matkassa, ei silloin liiemmin tutkita näyteikkunoiden antia tai pujahdeta puoteihin hiplaamaan tavaroita. Kuvaaminenkin on tutuksi tullutta intervalliräpsimistä. Otan kuvan tai kaksi ja juoksen etäämmälle ehtineen Ukkokullan kiinni.
Aamupuurosta oli jo aikaa, joten päätimme etsiä sopivan ruokapaikan. Niitähän Porvoossa riittää, mutta luonnollisesti varjoisimmat pihapaikat oli jo varattu, eikä ahtaisiin sisätiloihin tehnyt mieli. Olen pari kertaa aiemmilla Porvoo-reissuilla käynyt syömässä tuomiokirkon lähellä sijaitsevassa Vanha Laamannissa. Ravintola siellä on yhä, mutta nykyisin nimeltään Salt. Tarjolla oli edelleen saaristolaisbuffet, jonka maukas lohikeitto salaatteineen ja silleineen kera talossa leivotun leivän täytti vatsan. Katetulla terassilla on lukuisia varjopaikkoja, joissa kevyt tuulenvire lisäsi mukavuutta.
Lounaan jälkeen suunnistimme uudemman kaupungin puolelle. Olen lukenut Runebergin kotimuseosta ja vaimonsa Fredrikan puutarhasta, mutta eipä siellä ole tullut käytyä. Nyt päätin vinguttaa museokorttia, joten suunta Aleksanterinkadulle. Paikka löytyi helposti. Kiersimme ensin puutarhan, jonka jälkeen Ukkokulta jäi varjoon istumaan ja minä menin tutustumaan kotimuseoon.
Rakennuksen sisällä oli tuulettimien ansiosta mukavan viileää. Muita vieraililjoita oli vain muutama ja sainkin heti itselleni asiantuntevan oppaan kertomaan rakennuksesta ja sen asukkaista. Kierroksen jälkeen tutkin huoneita vielä ominpäin. Kun opas oli hyvin saavutettavissa, esitin lisäkysymyksiä ja sain valaisevia ja yksityiskohtaisia vastauksia. Olipa harvinaisen antoisa opastus.
Heti alkajaisiksi sain kuulla, että Runebergin kirjailijakoti on maamme ensimmäinen kotimuseo. Rakennus on 1860-luvun asussaan. J.L.Runeberg asui tässä kodissa vuodesta 1852 aina kuolemaansa 1877 saakka. Runebergin vaimo Fredrika kuoli 1879, jonka jälkeen Suomen valtio osti talon irtaimistoineen. Kodista tehtiin museo v. 1882.
Runebergin kodissa näkyy perheen vauraus. Tässä vaiheessa Runebergin kirjat tuottivat jo mukavasti. Olihan hän myös pappi, toimittaja ja opettaja, jossa virassa hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Perheeseen syntyi vuosien 1832-1850 aikana kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena.
Runebergien kodin seinillä on lukuisia tauluja, joista monet ovat Runebergien laajan ja kulturellin ystäväpiirin maalaamia ja lahjoittamia. Veistokset puolestaan ovat pojan, Walter Runebergin tekemiä.
Huoneissa on mm. isokokoisia peikonlehtiä, jotka ovat Fredrika Runebergin vaalimien viherkasvien jälkeläisiä.
Runeberg oli innokas metsästäjä. Eräällä tällaisella harrastusretkellä 1863 hän sai aivoverenvuodon, jonka seurauksena hän halvaantui ja vietti loppuelämänsä pääasiassa vuodepotilaana.
Museossa on nähtävänä J.L.Runebergin pyörätuoli, joka on hänen poikansa Jakobin suunnittelema. Pyörätuolin verhoilukangas on kauniisti kukkakuvioilla kirjailtu.
Museossa oli käyntini aikaan esillä Anne Meskanen-Barmanin veistoksia sekä Linda ja Aura -taiteilijaduon näyttely. Etenkin Runebergin pariskunnan sängyn alta pilkottavat, aidon näköiset jalat ja samanaikaisesti kuuluva naurun kiherrys herätti hilpeyttä katsojassakin. Taiteilijat olivat käyttäneet tilaa kivasti taideteostensa esittelemiseen.
Fredrika Runebergin puutarha on rakennettu hienosti rinteeseen. Alunperin ajatuksena on ollut puutarhan toimiminen pääasiassa hyötytarhana. Myöhemmin Fredrika on istuttanut jokaiselle pojalleen nimikko-omenapuun. Käyntimme ajankohtana puutarhassa kukkivat ruusupensaat ja jasmikkeet. Pionit olivat jo lopettaneet, eivätkä syysleimut olleet vielä aloittaneet.
Museokäynnin jälkeen meidän oli tarkoitus poiketa jonnekin iltapäiväkahville. Porukkaa oli joka terassi täynnä ja kaduillakin sai ihan työkseen väistellä rinnakkain kulkijoita. Päätimme käydä Brumbergin makeismyymälässä ja juoda kahvit kotona.
Pysäköintipaikalle päästyämme totesimme, että oli viisasta tulla kaupunkiin heti aamusta. Myöhemmin päivällä olisi pysäköintipaikan etsimisessä mennyt jokunen tovi. Peruutettuamme auton pois, oli jo kaksi muuta vapautuvaa paikkaa kärkkymässä.
Retki oli sopivan pituinen ja helteestä huolimatta virkisti mukavasti.