Maanantaina päivä valkeni muutaman asteen pakkasessa. Kosteus oli tiivistynyt ja jäätynyt kasveihin hopeoiden ne kauttaaltaan. Auringon säteet saivat koko puutarhan kimaltamaan.
Iltapäiväksi oli luvattu plusasteita, jopa vesisadetta. Oli puettava vikkelästi vaatetta päälle ja lähdettävä kameran kanssa ihastelemaan satumaista kauneutta.
Aiemmin kullankeltaisena liekehtinyt parsa on jo menettänyt hienon syysvärinsä. Kuura sai sen väsähtäneen olemuksen uuteen loistoon.
Kaikkia kasveja ei enää välttämättä edes tunnistanut. Eikä sillä ollut merkitystäkään, sillä jokainen otti osaa kilpailuun näyttävyydestä ja kauneudesta, yhdenkään siinä häviämättä.
Mustilanhortensia katseli kotiaidan yli pallokentälle. Aamupäivän pakkasessa sen ei tarvinnut pelätä kentältä kierivien pallojen rapisuttavan hopeaa oksiltaan. Lapset tulevat pelaamaan vasta koulujen päätyttyä.
Soihtunauhukset kurkkivat kaulat pitkänä toinen toisiaan. Melkein kuin pesiään vartioivat mangustit lämpimämmissä maissa.
Purppurahappomarja ei ole vielä malttanut pudottaa punaisia lehtiään. Se haluaa pitää niistä kiinni viimeiseen saakka, kuten monet ruusutkin tekevät.
Ruusupensaista Sävel (ylempi kuva) ja Tove Jansson (alempi kuva) ovat ilahduttaneet hienoilla ruskaväreillään.
Rajamännyn kupeessa kasvava metsäruusu ei ikänsä puolesta vielä kerää "hopeata hapsillensa". Samaan satumaailmakuvaelmaan sekin on päättänyt ottaa osaa.
Puista koivut olivat huurteisina kaikkein kauneimmat. Puiston toisen puolen naapurien pihakoivun luonto oli hopeoinut kauttaaltaan.
Kotitiemme takainen metsäkin oli kuin joulukorttikuvausta varten somistettu.
Naapurin takametsän puut näkyivät hienosti olopihalta katon yli katsottuina.
Hyvä, että ehdin kuvaamaan maanantaisen kauneuden. Sen jälkeen on ollut plusasteista vesisadetta, joka tosin taitaa pian taas muuttua pakkaskeliksi. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Harmaudessa sammaleet pääsevät loistamaan vihreinä ja pikkupakkanen taasen koristaa maiseman kuuralla.
Mukavaa marraskuuta kaikille!