Sivut

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Clematis Ville de Lyon

Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo laittoi jo yhdeksännen kerran Kuusi kuvaa kesästä -haasteen, johon on joka kerran yhtä mukava osallistua. Kesäkuvien pariin on aina ilahduttavaa ja innostavaa palata. Eikä vähiten näin loppuvuoden pimeinä pakkasiltoina.

Kuuden kuvan valitseminen sai aikaan melkoista kieltäytymisen harjoittelua. Värien runsauden keskellä seikkaillessa pudotin väliaikaiseen haastekansioon kasapäin kuvaehdokkaita, joista sitten lähinnä silmät kiinni tökkäämällä valikoin postauksen kuvat.

Kotkansiivet talon puistopäädyssä 30.5.2021


Puutarhan kasvukausi alkaa jo maalis-huhtikuussa, jolloin tämä ihminen kulkee katse kohti maata. Ei ollenkaan mieli pahana tai sielu stressaantuneena, vaan havaitakseen jokaisen mullasta ylös pyrkivän piipon. 

Piippovaihe on nopeasti ohitettu ja ihminen jatkaa ojentumistaan konttausasennosta suorille jaloille. Valoa riittää varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, yöhönkin. Vaikka kuinka auringonpaiste häikäisisi, on jokainen nuppu, lehti, puska ja oksa tutkittava paljain silmin. Aivan varmasti jotain uutta ja mielenkiintoista on yön aikana ilmestynyt. 

Syringa vulgaris - Pihasyreeni 30.6.2021

Kesän edistyessä katse kannattaa kohdistaa välillä yläilmoihin. Lintujen, perhosten ja muiden ötököiden tarkkailu kuuluu puutarhaihmisen arkeen. Alkukesästä niin hyöty- kuin koristepuutkin kukkivat, eikä niiden kauneutta sovi ohittaa. Tänä kesänä syreenien oksat notkuivat kukkaterttuja. Tuoksu oli varmasti hurmaava.

Helleborus - Tumma jouluruusu 17.5.2021

Jollet olet jouluihminen, jouluruusuihminen saatat hyvinkin olla. Jouluruusuihmisen aatto kestää päivätolkulla. Ei tule kinkkuähkyä, eikä glögihumalaa. Lahjat avautuvat nupuistaan vaaleina tahi tummina, riippuen istutetusta jouluruususta. 

Mennyt kesä oli jouluruusujeni juhlaa parhaimmillaan. Lähes kaikki kukkivat runsaina ja pitkään. Näin saatoin viettää jouluruusujuhlaa, jota muistelen vielä monta kesää eteenpäin.

Tomaatti Bumble Bee 17.7.2021
 
Heti joulun jälkeen mielessä pyörii siemenkylvöt ja taimikasvatus. Pakko jopa hiukan itseään toppuutella, ettei heti uudenvuodenpäivänä ryhdy siemenpusseja avaamaan. Siirrettyäni taimikasvatuksen kasvivalojen alle kellariin, on varsinkin tomaattien ja kurkkujen esikasvatus muuttunut rennomaksi. Kodin ikkunalaudat voi säästää huonekasveille. Tai voisi. Kummasti nekin täyttyvät purkeista ja poteista.

Kesä 2021 oli kasvihuonekurkkujen suhteen ylenpalttisen runsas. Eikä kyllä voi tomaattikesääkään huonoksi moittia. Bumble Bee -kirsikkatomaatteja katsellessa nousee vesi kielelle ja maku mieleen. Kesän parhaita hetkiä on istua kasvihuoneessa nyppimässä varkaita ja tukemassa kypsyvien tomaattien terttuja. Keijukaiset varmaan ripottelevat jotain taikapölyä kasvihuoneessa, sillä itsekasvatetut tomaatit maistuvat maailman parhailta.

Anemone hupehensis - Syysvuokko 20.8.2021

Vuosien mittaan olen istuttanut puutarhaan melkoisen määrän kasveja. Vähemmän harvinaisuuksia tai erikoisuuksia. Enemmän niitä tuttuja, joita löytyy useimpien puutarhoista. Ruusut, kärhöt, pionit, liljat, irikset, kurjenpolvet, akileijat... Joka vuosi yksi tai useampi laji nousee muita enemmän esille. Syysvuokko kuuluu loppukesän suosikkeihini. Tänä vuonna se aloitti kukinnan melko aikaisin ja sitä kestikin sitten ensimmäisiin kuurakeleihin saakka.

Kesäni on joka vuosi täynnä puutarhaa ja puutarhaa ja puutarhaa. Asiaan vihkiytymättömiä tämä saattaa kummastuttaa tai naurattaa. Jokaisella meistä on jokin intohimon kohde, jota toisten voi olla vaikea sisäistää. Eipä tarvitsekaan. Nautitaan siitä, mikä meitä ilahduttaa.


Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä
- aihe on täysin vapaa
- haasta muita vastaamaan

Haastan viime vuotiseen tapaan seuraavat blogit:

Kottikärryn kääntöpiiri
Navettapiian puuhamaa
Saaripalsta


Haasteen voi ja saa ottaa haastamattakin. Olkaapa hyvä!