Ehdin jo huolestua, joudunko aloittamaan uuden vuoden tyhjän valkoisen paperin kanssa. Ei suinkaan. Jouluviikolla postityttö pudotti laatikkoon uunituoreen Pihakalenterin. Voin siis jatkaa jo tutuksi tulleita kirjausrutiineja 11. pihakalenterin parissa.
Vuoden 2022 Pihakalenteri on jo 16. Makuasioista ei tietenkään sovi kiistellä, mutta minusta tämä on oivallinen pakkaus monien asioiden seuraamiseen ja muistiin laittamiseen. Käytössäni on myös kännykän kalenteri, mutta ei sinne jaksa nakkisormilla kovin pitkiä lurituksia näppäillä. Pihakalenteriin laitan säätietojen lisäksi tärkeät menot ja tapahtumat. Kalenterin välissä on sopivasti tilaa myös pidemmille teksteille. Erityisesti tästä kalenterista on tullut puutarhapäiväkirjani, johon palaan monta kertaa tarkastamaan edellisten vuosien asioita.
Lunta tuiskuttaa lisää, joten pian ruohotupsut puistopenkin alla peittyvät hankeen. Sen verran lunta on jo maassa, että hyvin näkee pupujussien jäljet pihalla ja puutarhassa.
Jänikset ovat kaivaneet pikkutalviota ja sulkaneilikkaa esiin monesta paikasta. Talon päätykäytävällä liikenne on ollut hyvinkin vilkasta. Olen verkottanut tärkeimmät puut ja pensaat, mutta säännöllinen tarkastus on aina paikallaan. Tässä vaihessa lunta ei vielä tarvitse tampata verkkojen reunoilta tiiviimmäksi. Sekin aika saattaa olla vielä edessä.
 |
| Harmaapäätikka talipötkössä |
Tinteille talipötköt ja siemenet ovat kelvanneet. Pakkasilla ruokintapaikoilla kävi vilske. Enimmäkseen tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Maassa ruokailevat mustarastaat ja keltasirkut sekä joskus harvoin myös punatulkkunaaras. Käpytikkoja näkyy joka päivä, toisinaan myös pikkutikka sekä närhi. Myös harmaapäätikka on ilmaantunut taas pihapiiriin. Sen sijaan aikaisempina vuosina runsaina ruokintapisteessämme käyneet viherpeipot ovat kokonaan kadonneet. Mustarastaat ovat alkaneet napsimaan leikkimökkirinteen päätyyn jättämiäni aronioita.
Maanantaiaamuna mittari näytti -20. Iltapäivään mennessä sää oli lauhtunut -15 asteeseen. Kirjastokirjoista oli laina-aika umpeutumassa, joten lähdin kävellen kirjoja palauttamaan. Olin pukenut lämpimästi päälle, eikä kävellessä tullut lainkaan kylmä. Paluumatkalla pysähdyin katselemaan, kun lähijärvelle tehty luistelurata oli houkutellut porukkaa kiertämään järveä.
Hoitokissa Roope alkaa vihdoin tulla esiin piiloistaan. Parhaillaan se kuuluu rapsuttavan hiekkalaatikossa. Ruokakin on jo alkanut maistumaan. Kuvattavaksi Roope ei edelleenkään ole suostunut. Roope ei ole millään lahjottavissa. Odottelen siis rauhassa.