Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2022

Kukkivia puita ja valon kauneutta

Prunus domestica subsp. insititia - Kriikuna

 
Hedelmä- ja koristepuita ei omituinen talvi näytä haitanneen. Kevätsuudelma-kirsikan kukinnan hiipuessa kriikunat muuttuivat vuorostaan valkoisiksi kukkapilviksi. Jopa Pikkupuutarhan kriikuna laittoi parastaan huolimatta siitä, että kaulasin sen vuosi sitten. 

Kriikuna tunkee juurivesoja ympäriinsä kukkapenkkehin, minkä vuoksi puu sai lähtökäskyn. Alapihalla on kaksi kriikunaa, jotka riittävät meille. Niiden juurivesat saan pidettyä kurissa ajamalla ruohonleikkurilla puiden ympäristön säännöllisesti. Tehostan vielä tänä kesänä Pikkupuutarhan kriikunan kaulausta, jotta juurivesojen tuotanto ehtyisi.

Kaulaamisen aikana puun kuorikerroksessa tapahtuva oksiston ja juuriston välinen ravinteiden kuljetus estyy. Lopulta juuristo näivettyy ja lakkaa vesomasta. Kaulaamisen vaikutuksia saattaa joutua odottamaan pari-kolme vuotta.

Prunus domestica subsp. insititia - Kriikuna


Alapihan kriikunoiden kukinta alkoi muutaman päivän Pikkupuutarhan kriikunan jälkeen. Lauantain rankkasateet saivat kukkien terälehdet leijailemaan maahan. Hetken käytävät olivat kuin ensilumen peittämät.

Prunus padus - Tuomi


Myös tuomien kukinta on valloillaan. Talomme päädyssä, kunnan puiston puolella kasvaa iso tuomi. Valon ja vapauden lisäännyttyä tuomi on rehevöitynyt joka suuntaan. Tämä tuomi ei ole koskaan kääriytynyt kehrääjäkoin harmaaseen verkkoon. Toivottavasti niin ei tapahdu nytkään.


Sunnuntaina tuomenkukkien terälehdet leijailijat alas koristelemaan mm. sormivaleangervon lehtiä.

Malus domestica 'Huvitus'


Omenapuutkin ovat viittä vaille valmiita avaamaan nuppunsa. Niiden kukkimispäiviksi toivon lämpöä ja paistetta, jotta pörriäiset jaksaisivat kiertää kukasta kukkaan. Kimalaisia on näkynyt runsaasti, muita hyönteisiä sen sijaan vähemmän.

Malus purpurea 'Makamik' - Koristeomena


Kesällä 2020 istutettu Makamik kukkii tänä vuonna ensimmäisen kerran. Odotan kovasti nuppujen avautumista. Miksiköhän mietin niin monta vuotta koristepuiden istuttamista? Kummasti niitä saa mahtumaan pienempäänkin pihaan, kunhan laittaa harmaat aivosolunsa liikkeelle. Löysin muutama päivä sitten pari uutta mahdollista paikkaa pienille puille. Nyt vain pitää päättää, mikä voisi olla sopiva puu.

Malus purpurea 'Royalty'
 

Royalty availee jo nuppujaan. Vaaleanpunainen Aamurusko vielä kehittelee kukkien tänä vuonna vähän myöhemmin. Näiden kahden koristeomenapuun kukinta jäänee edellisvuosia vaisummaksi. Myös Musta Rudolfin osalta.

Crataegus × media - Ruusuorapihlaja

Ruusuorapihlajaa kehun joka vuosi. Kukkiessaan se on vallan ihana, muutenkin helppo ja kaunis puu. Ruusuorapihlajasta en tiennyt mitään, ennenkuin näin pienen puun kukkivana ajaessani sellaisen ohi. Varmaan puu oli ollut paikallaan jo vuosia aiemmin, mutta kuinka nyt juuri silloin sattui katse siihen osumaan. Hiukan piti tehdä etsivän työtä löytääkseni puulle nimen. Loppu olikin suoraviivaista, koska sitten vain marssin puutarhamyymälään ostoksille ja kotona kaivoin sen valmiiksi katsottuun paikkaan.

Hydrangea paniculata 'Vim's Red' - Syyshortensia


Torstaista lähtien meillä on satanut vettä tiuhaan tahtiin, välillä rankastikin. Luontohan siitä tykkää ja niin tykkää puutarhaihminenkin. Keskiviikkona koitin kiskoa muutamia voikukkia rutikuivasta maasta, joka vain pölisi ympäriinsä. Vanha sanonta "keväällä sataa suoraan laariin" pitää paikkansa. Kasvunsa aloittavat hyöty- ja koristekasvit tarvitsevat riittävästi vettä jaksaakseen kasvaa ja kukkia - ja tuottaa hedelmää.

Syyshortensiat heräävät keväällä aina muita myöhemmin. Ymmärtäähän sen. Jos kerran pitää kukkia loisteliaasti pitkälle syksyyn, ei kannata ensimmäisten joukossa itseään lehteen pukata. Vesisade teki syyshortensioillekin hyvää. Kuin taikaiskusta niihin ilmestyi hiirenkorvia.

Erythronium 'Pagoda' - Koiranhammas

Tässä vaiheessa vuotta värien kirjo tuottaa valtavasti iloa. Pitkä harmaa talvikausi on ohi ja kaikki haluavat räiskyen ilmoittaa olemassaolostaan. Vihreä ei ole vain vihreää, vaan sen sävyjä on kymmenittäin. Kun vielä aurinko kuultaa kukkien terälehtien läpi, on kuin keijukaisten maisemia katselisi.

Tulipa Exotic Emperor ja Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee' - Ruskaheisiangervo

Muiden blogeissa ihastelen aina heidän taitojaan yhdistellä erilaisia värejä hienoiksi kokonaisuuksiksi. Itselläni ei sellaista taitoa ole. Joskus joku pari osuu kohdilleen, mutta useimmiten se on silkan vahingon tuottamaa. Eräänä päivänä ilta-auringon säteet osuivat ruskaheisiangervon tuoreiden lehtien lomassa keimailevaan valkoiseen Exotic Emperor -tulppaaniin. Silloin ajattelin, että onneksi sattuma tekee taikoja puolestani.

Jaloangervot


Myös kasvunsa alkuvaiheessa olevat jaloangervot saavat ilta-auringossa upean kuparisen vivahteen. Kasvun myötä jaloangervot muuttuvat vihreämmiksi. Puutarhassa on paljon erilaista näkemistä ajankohdasta riippuen. Mullasta työntyvien lehtien muodot ja värit voivat olla hyvin moninaisia kasvun eri vaiheissa. Usein ihastelemme kasvien kukintaa. Moni kasvi ansaitsee huomiota niin ennen nuppujen ilmestymistä kuin syksyn viimeisinä hetkinä.

Kuunliljat


Helatorstain vastaisena yönä alkaneet vesisateet jatkuivat lauantai-iltaan saakka. Sunnuntaina kiersin keräämässä kotiloita, jotka kosteuden myötä ilmestyivät esiin koloistaan. Sirottelin pahimmille esiintymisalueille Ferramolia. En jaksa kotiloista enää hermoilla. Mitään kasvia ne eivät ole puutarhassani onnistuneet tuhoamaan. Suhtaudun, kuten Päivänpesän elämää -blogin Katja jossain postauksessaan, kotiloita kerätään siinä missä rikkaruohoja kitketään.

Poimulehti

 Valoisia toukokuun viimeisiä päiviä kaikille!



perjantai 27. toukokuuta 2022

Ilmaista kasteluvettä

Tulipa Pink Impression
 

Syksyisen kattorempan ohessa myös rännit uusittiin. Samassa yhteydessä talon syöksyputkiin talon kolmelle nurkalle asennettiin "rännirosvot" sadeveden keräämistä varten. Asiaan on pitänyt paneutua tarkemmin, mutta mihin lie kaikki aika katoaa? Kun viikonvaihteeksi luvattiin vesisadetta, heräsin ruususenunestani. Käytössämme on porakaivo puutarhan kasteluun, mutta ilman muuta kannattaa hyödyntää taivaalta tuleva sadevesi.

Pohdimme erilaisia saaviratkaisuja veden keräämiseksi. Ihan pieni ämpäri ei tietenkään riitä, vaan astiaan pitäisi mahtua vettä enemmän. Päätimme hankkia ensin yhden saavin kokeillaksemme ja harjoitellaksemme vedenkeruuta käytännössä. Sattumalta näin mainokseksessa 220 litran sadevesitynnyrin, jonka sitten Ukkokulta kävi Biltemasta hakemassa.


Tynnyrin korkeus on 107 cm ja läpimitta 72 cm. Pakettiin sisältyy kansi, jossa on reikä rännirosvoon liitettävälle letkulle.


Tynnyrissä on koroke, jossa on sisennys ämpäriä varten. Näin tynnyrin alareunassa olevan hanan alle on helppo laittaa ämpäri tai kastelukannu, mikäli ei halua ammentaa vettä suoraan tynnyristä. Tai liittää hanaan letku, jolla juoksuttaa vettä muualle.

Sadeveden kerääminen tynnyriin tuli kokeilluksi käytännössä heti helatorstaina. Olin itse koko päivän poissa kotoa, jolloin tynnyriprojekti jäi Ukkokullalle. Vettä satoi päivän mittaan välillä runsaastikin, jolloin tynnyri oli täyttynyt. 

Ensin Ukkokulta oli tyhjentänyt 19 ämpärillistä vettä pihan kahteen muuhun kasteluvesitynnyriin ja lisäksi täyttänyt kaikki kastelukannut. Lopulta hän liitti tynnyrin alahanaan letkun johtaakseen ylimääräisen veden istutusalueille. Muuten vesi olisi tynnyrin täyttyessä valunut yli äyräiden.

Sadeveden keräämistä on mietittävä vielä uudemman kerran. Joko letku on irroitettava ja rännirosvo suljettava tynnyrin täytyttyä, jotta ylimääräinen vesi ohjautuu salaojaviemäriin. Tai sitten rännirosvoon on laitettava jonkinlainen pikaliitin johon saisi nopeasti vaihdettua pidemmän letkun veden ohjaamiseksi istutusalueille tai hiukan etäämpänä olevaan toiseen astiaan.

Tällä hetkellä sadevesitynnyri on vain yhden rännirosvon alla. Mittojen perusteella ostetun kaltainen sadevesitynnyri mahtuu myös kahteen muuhun paikkaan. Yhden rännirosvon alla on istutuksia, joita minun pitäisi vähän raivata mahdollista tynnyriä varten. Se ei ole ongelma. Enemmänkin se, haluanko katsella mustaa mötikkää juuri siinä paikassa?

Sadevettä on luvassa lisääkin, mikäli ikkunanäkymiin on luottamista.
 
Huomasin myös tekemäni suunnittelumokan rännirosvojen asettelussa. Yksi rännirosvoista olisi kannattanut laittaa ihan toiselle talonurkalle. Kasteltavaa riittää talon molemmilla puolilla ja vettä tulee sateella tasapuolisesti pulputen jokaisesta rännistä. Jätettäköön rännirosvojen mahdolliset asettelumuutokset tulevaisuuteen. Kunhan ensin opettelemme hyödyntämään järkevästi nykyiset olosuhteet.

Glaucidium palmatum - Sinikämmen
 

Siirsin vuosi sitten sinikämmenen uuteen  paikkaan. Pelkäsin, ettei se selviä siirrosta, viime kesän äärimmäisestä kuivuudesta ja ankarasta kevättalvesta. Hui hai, pelkoni osoittautui turhaksi. Sinikämmen  nousi entistä runsaampana ja kukkii parhaillaan  kauniisti. Tällaiset onnistumiset ovat mannaa sielulle ja silmille.

Mukavaa viikonloppua kaikille!


torstai 26. toukokuuta 2022

Tukka putkella puutarhassa

Dicentra formosa - Pikkusydän
 

Puutarhaihmisillä on meneillään ruuhkaviikot, jolloin touhutaan niinsanotusti tukka putkella. Tekemistä riittää, vielä enemmän näkemistä. Rikkaruohokierrosta en ole vielä edes ehtinyt aloittaa. Vaahteravauvoja on tullut kitkettyä ohimennessä, sillä pikkuisina niiden kirkas vihreys näkyy pitkälle. Muutaman keskenkasvuisen voikukankin olen napannut hiekkakäytäviltä. Isompia ei käsin tahdo saada juurineen ylös ilman apuvälineitä.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka


Päädyin sitten keskiviikkona 18.5. siirtämään tomaatit, kurkut ja paprikat kellarista kasvihuoneeseen. Siellä ne nyt asustavat tuplaharsoteltoissa lämmittimen huristessa öisin niiden vierellä. Yöt ovat olleet edelleen koleita. Alimmillaan alapihalla oli menneellä viikolla +1,5℃, kasvarissa vajaa +5℃. Lämmitin ei ole kovin tehokas, eikä kennokasvari lämpöä erityisen hyvin sisällään pidä. 

Tomaatit ehtivät venyä kellarissa mittaa melkoisesti. Osa niistä kukkiikin jo. Päivisin käyn raottamassa harsoja. Kylmiä öitä on ennusteiden mukaan vielä eteenpäinkin. Meni syteen tai saveen, takaisin kellariinkaan en enää tomaatteja rahtaa.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld' - Valkotäpläimikkä


Kellarissa on ainoastaan kesäkurpitsat ja kurpitsat. Ne ovat itäneet, mutta kasvakoon vielä vähän ennen siirtoa kasvimaalle. Kelloköynnökset istutin keskiviikkona isoihin ruukkuihin pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin ja loput seinustalle. Laitoin köynnöksille harsot suojamaan auringon paahteelta ja tuulelta. Myös koleilta öiltä, vaikka yläpihalla onkin alapihaa lämpimämpää. Kelloköynnösten lehtiin on ulkona tullut vaurioita. Niin myös aiempina vuosina. Ovat siitä yleensä toipuneet. Toivottavasti toipuvat nytkin.

Laatikko nro 10 eli kymppiloota kesäkukille

Tuoksuherneet siirsin kasvarista lavakaulukseen viikko sitten. Laitoin niille ritiläverkon, johon voivat kiertyä kasvunsa myötä. Alkuun niitä pitäisi hiukan ohjata ja tukea, mutta sitä en ole ehtinyt tehdä. Tuoksuherneillä on ollut harso suojaamassa liialta auringolta. Ja tuulelta, joka puhaltaa harva se päivä voimalla. 

Maanantaina laitoin daaliat tuoksuherneiden seuraksi. Daalioihin on kellarissa kasvanut honteloita versoja, joita olen latvonut. Ensi vuonna lykkään daaliajuurakot suoraan multaan esikasvattamatta niitä. Nykyinen systeemi ei minusta toimi kunnolla, joten paras kokeilla muita kikkoja. Kuvan ottamisen jälkeen kymppiloota sai harson ylleen yötä vasten.

Trillium erectum - Punakolmilehti


Maanantaina 16.5. kylvin lavakauluksiin kukkien ja hyötykasvien siemeniä. Kosmoksille hankin uuden laatikon, jonka sijoitin vaahteran ja aidan väliseen nurkkaukseen. Sinne kun ei voi vaahteran juurien vuoksi mitään monivuotista kaivaa. Kastelin kylvöksiä lauantaina, jolloin olin huomaavinani jo pientä itämistä.

Retiisit ovat jo itäneet, samoin rukola ja edellisviikolla istutetut sipulit. Talvivalkosipulista ei näy kärjen kärkeä. Kasvihuoneessa itäneet ruusukaalit siirsin omaan lavakaulukseensa, jossa ne olivat lauantaina terhakkaina. 

Fritillaria meleargris - Kirjopikarililja


Esikasvattamani kolme jättiverbenaa ovat nekin viettäneet viikon ulkona. Kaksi niistä istutin kukkapenkkeihin, yhden isoon ruukkuun. Kylvin huhtikuussa kokeeksi vanhasta pussista puna-auringonkukan siemeniä. Kolme niistä lähti kasvuun. Nekin siirsin poteista kasvimaan reunan Vapaapenkkiin. Samaan penkkiin kylvin kehäkukkia ja samettikukkia. Vapaapenkin toiselle puolelle istutin esikasvatetut korianterit ja basilikan. Ruohosipulia siellä kasvaa jo ennestään.

Lavakauluksia on entisten kahdeksan lisäksi kaksi uutta. Numero yhdeksästä eli kosmoskukkien laatikosta mainitsin jo tuossa aiemmin. Toiseen uuteen laatikkoon eli kymppiin laitoin tuoksuherneet, keskelle daaliat ja laatikon toiselle reunalle esikasvattamiani samettikukkia.

Seiska on varattu kurpitsoille ja kasissa kasvaa tankoparsaa, joka jo kurkistaa mullasta. Lisäksi siellä on kiinansipuli. Muutamaan aukkopaikkaan laitoin esikasvatettuja samettikukkia.

Asparagus officinalis 'Gijnlim' - Parsa

Vitoseen kylvin hernettä jat tilliä, kutoseen porkkanaa ja retiisiä. Kolmosessa on lehtikaalia, ruusukaalia ja kiinansipulia. Nelosessa pari pensasmustikkaa ja mesimarjaa. Kakkoseen Ukkokulta istutti syksyllä talvivalkosipulia, joiden seuraksi laitoin tavallista sipulia. Talvivalkosipulista ei näy vielä kärkeäkään.

Ykköseen kylvin mangoldia, persiljaa, rukolaa ja punalehtistä salaattia.

Tuuli riepottelee harsoja.
 
Lavakauluksilla on tuplahuput suojaamassa kylmyydeltä ja hiukan myös ötököiltä. Kaalit tarvitsisivat harsoa tehokkaamman suojan. En ole saanut hankittua.

Glaucidium palmatum - Sinikämmen


Maanantaina kävin Muhevaisella metsästämässä varjoon sopivia kasveja. Minulla oli lista mukanani, mutta en saanut etsimiäni ehdokkaita. Ajatuksena oli ostaa myös kesäkukkia laatikoihin ja amppeleihin. Pöydät notkuivat kauniita kukkia. Hinta vain hirvitti. Siniviuhka esimerkiksi 7,95 €, moni muu 4,95 €. Yhden vielä raaskisi ostaa, mutta kun kahteen laatikkoon piti saada 4-5 kukkaa per laatikko.

Kesäkukkakokeilussa puutarhasta kaivettu kotkansiipi
 
Ajoin sitten Rustaan ostoksille. Maanantai osoittautui huonoksi päiväksi. Hyllyt olivat tyhjää täynnä. Tosin rekka peruutti juuri myymälän portille, myyjän mukaan mukanaan rullakkotolkulla uusia kesäkukkia. En jäänyt odottamaan rekan purkamista. Mutta en tyhjinkään käsin lähtenyt. Ostin muutaman muratin, pelaguun ja verenpisaran. Hyvän kokoisia ja terveitä, eivätkä olleet kalliita.

Päättämättömälle sopiva petunia: vaaleaa vai tummaa? Molemmat samassa kukassa.
 
Perjantaina oli hoitokokous isän hoivakodissa. Sieltä kotiin ajaessani poikkesin ennestään tutun kesäkukkakasvattajan kasvihuoneessa. Jo ovella tarjontaa katsellessani tajusin, että sinne olisi kannattanut heti mennä edellisvuosien tapaan. Pirkko kasvatti ennen maatilansa pihapiirin kasvihuoneessa tomaatteja. Sittemmin hän siirtyi kesäkukkiin. Jälleen kerran kävelin käytävillä valinnan vaikeudesta kärsien. Hyväkuntoisia, isokokoisia kesäkukkaruukkuja metritolkulla. Varsin kohtuulliseen hintaan vieläpä. Saattaapa olla, että käyn Pirkon luona uudemmankin kerran ostoksilla. Muutama hieno koristebataatti ja heinä jäi kaihertelemaan.

Sammarit ovat olleet viikon lavakauluksissa paljaan taivaan alla. Muutamien lehdet ovat kärsineet joko kylmyydestä tai auringosta, vaikka karaisin näitä mielestäni riittävästi. Kukkivat silti.

Vuosi sitten näin eräässä blogissa Legon uuden kukkakimppupakkauksen. Lähdin oitis metsästämään pakettia yo-lahjaksi veljentytölle, joka on pienestä pitäen tykännyt legoista. Löysin tuotteen eräästä verkkokaupasta ja tein heti tilauksen. Odotin, odotin ja odotin. Toimitusaika siirtyi useaan kertaan. Lopulta suosittelivat tilauksen peruuttamista, koska eivät saaneet tuotetta maahan.

Nyt muutaman sattuman kautta eksyin jälleen samaiseen verkkokauppaan, josta onnistuin saamaan kukkapaketin. Yo-kukkakimpun sijaan veljentyttö sai koottavakseen Legon synttärikimpun. Paketissa ikäsuosituksena on 18+. Voisin hankkia itsellenikin.

Lintuja tulee seurattua enemmän talvikaudella, kun ne käyvät ruokailemassa siemenautomaateilla. Tähän aikaan vuodesta linnut enemmän kuuluvat kuin näkyvät. Jos mustarastaan huilumainen laulu sävyttää kevättä, peipposen konsertti taasen tuo kesätunnelman. Sepelkyyhkypariskunta viihtyy pihapiirissämme. Yhtenä iltana katselin niiden kuhertelua vaahteran oksalla. Voitti mennen tullen television tylsät ohjelmat.

Prunus Accolade - Koristekirsikka Kevätsuudelma


Nautinnollisia toukokuun lopun päiviä teille kaikille!


tiistai 24. toukokuuta 2022

Koska kukkii -haasteen yhteenveto


Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna laittoi 11.4. liikkeelle Koska kukkii -haasteen, jossa oli ideana arvata itse valitsemiensa kasvien kukinta-aika. Omalta osaltani otin haasteen vastaan 15.4. Valitsin seuraavat kasvit ja niille nimen perässä näkyvät arviot ja kukintapäivät:

  • Iris retigulata "Katharine Hodgkin" arvio 28.4.2022 - kukkii 29.4.
  • Eranthis cilicica - Talventähti arvio 1.5.2022 - kukkii 26.4.
  • Primula juliaea 'Wanda' - Suikeroesikko arvio 6.5.2022, kukkii 16.5.
  • Fritillaria imp. Rubra' - Keisarinpikarililja arvio 20.5.2022 - kukat avautuvat ehkä
    toukokuun loppuun mennessä

Kukintapäivien arvaaminen on minusta ylipäätään vaikeaa ja tämän kevään ankara keikkuminen lisäsi haasteeseen omat kierroslukunsa. Tässä siis yhteenvetoni valitsemieni kasvien kukkimisajoista.

Iris reticulata Katharine Hodgkin - Kevätkurjenmiekka
 
Iris reticulata Katharine Hodgkinia minulla kasvaa useammassa paikassa. Kohteeksi valitsin Kurgaanin, jossa Katharine kukki edellisenä keväänä runsaana. Arvioin kukinta-ajaksi 28.4., mikä yllättäen osui lähes nappiin. Katharine aloitti kukinnan 29.4. Toisaalla se oli kukkinut jo muutaman päivän pidempään.


Tässä kuvassa Kurgaanin Katharinet kukkivat 12.4.2021.

Eranthis cilicica - Talventähti

Toiseksi kohteeksi valitsin valkeakuulaan alle istuttamani talventähdet, joiden kukinta-ajaksi arvioin 1.5. Ehdin jo epäillä, etteivät talventähdet kuki valitussa paikassa ollenkaan. Ilmestyivät vihdoin esiin ja aloittivat kukinnan 26.4. eli arvioni meni muutamalla päivällä pitkäksi. Toisaalta kukkijoita oli edellisvuotta vähemmän ja kukinta meni nopeasti ohi. Muualla asuvien talventähtien kukinta oli tätäkin onnettomampaa.


Tässä kuvassa Valkeakuulaan alla kukkivat talventähdet 31.3.2021. Lisää nousi tämän kuvan jälkeenkin.

Primula juliaea Wanda - Suikeroesikko 7.5.


Kolmas kilpailija on suikeroesikko, jolle arvioin kukintapäiväksi 6.5. Eipä esikkoa näkynyt ei kuulunut. Usein nuput ilmestyvät pian lehdenkärkien jälkeen. Tipalla oli, ettei esikon viereen kaivautunut maahan uraa, kun niin ahkerasti ravasin sen heräämistä odottelemassa.

Primula juliaea Wanda - Suikeroesikko 16.5.2022

Lehtiä alkoi nousta vapunaikaan, nuput muutama päivä myöhemmin. Wanda aloitti kukinnan 16.5. Ei puhettakaan edelliskeväiden runsaasta lehtipehkosta ja kauas näkyvästä kukinnasta. Hän on kuitenkin elossa ja kukkii. Jospa Wanda vihdoin herättyään ryhtyy keräämään itseensä voimaa ja intoa palatakseen entisten päivien loistoonsa.


 Tässä kuvassa suikeroesikko aloittelee kukintaansa 10.5.2021.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Neljäs ehdokkaani on Allaspenkin punainen keisarinpikarililja, arvioimani kukinta-aika 20.5. Tästä kaunottaresta aloin olla todella huolissani. Alapihan Päivänliljapenkin keisarit olivat jo muutaman sentin mittaisia, kun nämä eivät olleet vielä edes ilmestyneet mullasta. Vihdoin ilmestyttyään mittaa niille tuli nopeassa tahdissa. Edelleen ovat aiempaa hentoisempia ja kukatkin taitavat jäädä pienemmiksi.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja 20.5.2022

Keisareissa on ollut nuput jo pidempään. Kesti aikansa, että punertuivat. Ja näyttää ottavan aikaa sekin, että avautuvat. Niinpä arvioimani kukkimisaika 20.5. ei tule toteutumaan. Hyvällä tuurilla saan nähdä kukat avautuneina toukokuun lopussa. Tulkoon lämpö, erityisesti lämpimät yöt keisarien avuksi.

Tässä kuvassa Allaspenkin keisarinpikarililjat 14.5.2021.

Fritillaria imp.  Rubra - Keisarinpikarililja Päivänliljapenkissä 17.5.2022

Tämä haaste ei sentään harmaita hiuksia aiheuttanut, jonkun verran pähkäilemistä kyllä. Kukinta-ajan arvioimiseksi selasin vanhoja kuva-arkistoja, mikä sinänsä on aika hauskaa puuhaa. Vastaan tuli kivoja muistoja ja jo kadonneita kasvimaailman tuttavuuksia. 

Kiitos siis kevään aivopähkinästä haasteen "äidille" Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnalle. Kiitos minut haastaneille Tutkimusmetsän puutarha -blogille ja Vaalean Vihreää -blogille.



sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Marketanpuistossa

 
Rakas Joulupukki, nyt tiedän, mitä toivon sinulta ensi jouluna lahjaksi. Saisinko seuraavan vuoden toukokuun jokaiseen päivään tuplamäärän tunteja. Aurinkoisia, lämpimiä ja vaikka joka kolmas päivä sopivasti sadetta. Olisi niin paljon kivaa tekemistä ja sen päälle olisi hauska kiertää katsomassa oman puutarhan heräämistä. Aika vaan ei kaikkeen riitä, vaikka kuinka priorisoisi. Siis vaatimaton pyyntö sinulle Joulupukki, tuplatunteja toukokuulle!


Mennyt viikko hurahti taas ohi, vaan tulipa uurastettua normihommien lisäksi paljon myös puutarhan hyväksi. Niihin palattakoon toiste. Niin kiirettä ei saa olla, etteikö välillä ehdi virkistäytymään. Tällä kertaa nollasin aivoja espoolaisessa Marketanpuistossa, jossa oli lauantaina perinteinen puutarhapäivä, kahden vuoden tauon jälkeen. Tapahtuma oli hilkulla mennä minulta kokonaan ohi, kun en ole riittävän aktiivisesti seurannut Marketanpuiston sivuja. Onnekseni on olemassa ihania ihmisiä, jotka jakavat tietoa muillekin. Starttasin siis lauantaiaamuna Kehä III:n suuntaan.

Marketanpuiston kevätpuutarhapäivä avautui klo 10. Tein heti alkuun kierroksen kartoittaakseni, mitä kauppiailla on tarjolla. Jonkun verran myynnissä oli kesäkukkia, erilaisia pelaguita enimmäkseen. Tomaatteja, kurpitsoja, yrttejä, paprikoita ja vaikka mitä hyötykasveja oli monella myyjällä. Ei siis huolta, jos omat kylvöt eivät ole itäneet. Yhä helpommin voi hankkia tarvittavat hyötykasvit ostamalla valmiina taimina.

Aiempina vuosina Marketanpuiston kevätpuutarhapäivänä on ollut useita perennakauppiaita. Nyt heitä ei montaa ollut, minkä ymmärtää. Korona on varmasti mutkistanut yrittäjien toimintaa ja aikatauluja. Menee tovi toimintojen palaamiseen entiselleen. Tai edes lähelle sitä.

Tyhjin käsin en Marketanpuistosta lähtenyt. Ostin punaluppion, punaimikän ja pikkuisen rusohaltiankukan. Kesäkukkapuolelta mukaan tarttui kaksi heinää ja värinokkonen, jotka laitoin jo asetelmaksi sisäänkäynnin pyöreälle pöydälle.

Marketanpuiston kauppiaista en ottanut ainuttakaan kuvaa. En myöskään varsinaiselta näyttelyalueelta. Aamulla siellä olisi ollut väljyyttä kuvaamiseen, myöhemmin porukkaa oli runsaasti. Marketanpuisto on mukava kohde myös perheille, sillä alueella on väljyyttä liikkua lastenvaunujen kanssa. On siellä lapsille oma leikkipaikkansakin.

Marketanpuiston näyttelypuutarhan rakentaminen aloitettiin 1997. Siellä voi tutkia erilaisia rakenteita, pihakivimalleja, muureja ja tietenkin myös kasveja. Pihaa ja puutarhaa rakentaessa tai remontoidessa Marketanpuistosta saattaa löytyä hyödyllisiä vinkkejä.

Useimmiten Marketanpuistossa tulee käytyä nimenomaan jonkun tapahtuman puitteissa. Silloin aika kuluu myytäviä tuotteita hypistellessä ja tarjontaa kuikuillessa. Nyt suuntasin askeleeni puiston vanhemmille alueille. Askelsin hitaasti nautiskellen auringonpaisteesta ja luonnon heräämisen tuoreesta ilmeestä. Alueelle on monia kauniita rakennuksia valtaviksi kasvaneiden puiden katveessa.

Marketanpuistona nykyisin tunnettu alue on aikanaan ollut Margretebergin kartanon maita. Margretebergin nimi on vaihdellut vuosisatojen saatossa. Vanhin nimi, Bölsby, oli käytössä vähintään vuoteen 1750; vuosisadan jälkipuoliskolla käytettiin myös nimiä Eriksberg ja Smeds. Nykyinen nimi otettiin käyttöön 1800-luvun alkupuoliskolla. Lähde: Wikipedia

Alueella toimivan Axxell Överbyn puutarhakoulun opiskelijat ovat jo 60-luvulta lähtien istuttaneet ja hoitaneet kasvillisuutta. Suurin osa kasveista on varustettu nimikylteillä. Puistossa on myös näyttäviä kesäkukkaistutuksia. Marketanpuisto on siitä mukava alue, että siellä voi kävellä vapaasti katselemassa. Näkymät muuttuvat kasvien kasvaessa ja kehittyessä. Keväällä on tarjolla avaruutta, kesällä vehreää runsautta ja syksyllä ruskavärien loistoa. Alueella on myös kahvila.

Alueella on päärakennuksen lisäksi useita muita rakennuksia, jotka ovat edelleen asuinkäytössä, puutarhakoulun käytössä tai niissä on näyttelypuiston toimintoja.

Keltaisen päärakennuksen läheisyydessä oli pari isoa hyönteishotellia. Sellaista ei tarvitse kaupasta hakea, jos vain omista varastoista löytyy materiaalia.


Niinikään päärakennuksen lähelle on ilmeisesti rakentumassa potager. Uusia lavakauluksia oli jo rivissä mullalla täytettyinä. Tässä paikassa on ennenkin ollut potager tai pieni muotopuutarha. Pitänee seuraavalla kerralla poiketa katsomaan, josko olisi valmiimpaa.

Puiston kasvillisuuden lähempi tutkiminen osoitti, että samat kasvit ovat heränneet niin kotipihassa kuin Marketanpuistossa. Ja samat kasvit huutavat poissaolollaan. Puistossa kurjenpolvien ryhmissä oli ammottavia aukkoja, vanhastaan tuttu jouluruusujen upea kukinta oli muisto vain. Ehdin jo pohtia, onko jouluruusut kenties siirretty muualle. Ei oltu siirretty, ruskeiden lehtien laaja alue löytyi.


Koreanonnenpensailla on tänä vuonna komea kukinta. Auringonpaiste tuntui tuplasti kirkkaammalta, kun katseli onnenpensaiden keltaista kukintaa.


Marketanpuistossa on myös erilaisia kirsikoita ja muita kukkivia puita. Kuvan puulle en osaa nimeä antaa, mutta aivan täynnä valkoisia kukkia se oli.

Prunus nipponica var. kurilensis 'Ruby - Kuriilienkirsikka


Kuriilienkirsikan kukinta on jo ohi. Puu näytti hienolta tässäkin vaiheessa.
Rhodoalueella en tällä kertaa käynyt ollenkaan. Eräänä keväänä kuulin siellä satakielen laulavan. Rhodot jäivät sillä kertaa kirkkaasti kakkosiksi.

Sisääntulon läheisyydessä olevan lammen viereisellä kukkulalla kasvaa ainakin yksi japaninmagnolia (Magnolia kobus var. borealis 'Vanha Rouva'). Kaksi muuta, parhaillaan valkoisena kukkivaa magnoliaa ovat ehkä tähtimagnolioita. Nimilaput kummastakin puuttuivat. 

Magnolioihin vihkiytymättömänä ehdin jo innokkaasti höpöttää kolmesta vanhasta rouvasta. Kiitos kasviasiantuntijalle, joka korjasi erheeni. Kukkulalla olikin sen jälkeen vain kaksi vanhaa rouvaa; minä ja japaninmagnolia.

Puutarhakoulun lounasravintolan edessä kasvaa erikoinen puu, samettisumakki. Punertavat tötteröt ovat karvojen peittämiä marjaterttuja, jotka säilyvät talven yli kevääseen.

Marketanpuiston samettisumakilla lienee ikää jo useampi vuosi, ellei vuosikymmen. Tällainen olisi kiva omassakin pihassa. Toisaalta sen kasvattaminen saattaisi aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun tavallisempienkin kasvien kanssa saa välillä säätää riittämiin.

Salix lanata - Villapaju

Marketanpuiston keväinen puutarhapäivä oli kaikkinensa mukavan rentouttava retki kauniissa ympäristössä. Ilman turhia ostopaineita tai kiirettä minnekään. Yleensä Marketanpuiston kaltaisissa tapahtumissa törmää vähintäänkin yhteen tai kahteen puutarhatuttuun. Tällä kertaan päivän kruunasi Saaripalstan Sailan tapaaminen Marketanpuistossa.