Sivut

lauantai 29. tammikuuta 2022

Kuusi kuvaa toukokuusta

6.5.2021 Niin tuoretta ja vehreää ja kuitenkin kaikki vielä alullaan.
 
Monissa puutarha-asioissa taidan olla auttamattomasti yllytyshullu. Kun Saaripalstan Saila jatkoi Tuplasti terapiaa -blogin vuosittaista "Kuusi kuvaa kesästä" -haastetta Kuusi kuvaa toukuusta -postauksella, olin heti myyty. Toukokuu on kuukausi, jolloin kasvimaailmassa sattuu ja tapahtuu. 

Kasvun voima ja vauhti on huikeaa. Puutarhakierroksia on tehtävä vähintään kerran päivässä, mieluummin useamman kerran. Aina löytyy uutta ja ihmeellistä. Osaa ei ole aamukierroksella edes huomannut ja osa nousee esille päivän aikana.

Hämyvuokot heräävät 10.5.2021

Huhtikuussa kuljetaan miltei kontallaan, jotta nähdään pieninkin mullasta esiin pilkistävä piippo. Toukokuussa on jo noustu suorille jaloille. Joskin kroppa muodostaa omituisessa asennossa könöttävän "ällän", kun kaikki kiinnostava löytyy alle metrin korkeudelta. Toukokuussa on syytä pitää myös korvat avoinna, sillä muuttolintujen konsertit alkavat jo aamuvarhaisella. Mustarastas on saanut seurakseen muita taitavia laulajia.

17.5.2021 Kasvun kohinan melkein kuulee.

Sipulikukista monet pienemmät ovat jo lopettaneet tai kadonneet isompien jalkoihin. Perennat koittavat saada itsensä mahtumaan kirjavaan joukkoon. Pionitkin jo kurkottavat punaruskeita versojaan. Niillä on vielä matkaa itse kukintaan.

20.5.2021 Pikkupuutarhan harkkokäytävän ensimmäinen kevät.


Pikkupuutarhan tuoreen harkkoreunuksen viereen istutin runsaasti narsisseja, jotta voisin poimia niitä maljakkoonkin. Enpä poiminut ainuttakaan. Elämähän on jo tässä vaiheessa siirtynyt enenevässä määrin pihamaalle. Kiertelen ihastelemassa narskujani puutarhassa. Sisällä käyn syömässä ja nukkumassa. Jos lämmintä piisaa, ruokailukin sujuu ulkosalla.

25.5.2021 Tungosta Kurgaanin "kasvoilla".


Toukokuun vihreys on uutta ja olemukseltaan hentoa. Vuoden hienoimpiin tuoksuihin kuuluu pienten koivunlehtien tuoksu. Siinä on kesän lupaus täydellisessä paketissa.

30.5.2021 Entinen metsäpuutarha talon puistopäädyssä.

Kuudesta kuvasta viimeistä katsellessani voin vaivatta siirtää itseni tuohon tunnelmaan. Auringon lämpö iholla, oksia ja kotkansiipiä kahisuttava tuulenvire sekä kivituhkan rapina kenkien alla. Jopa kulkijaa puskista pakoon lähtevien mustarastaiden viestittely toisilleen ja niiden siipien räpistely on kuvassa läsnä. Kesä on vasta alullaan. Kaikki vielä edessä. Toukokuu on suurenmoista aikaa.

Toukokuuta kohti kulkiessa toivotan hyvää viikonloppua kaikille!