Sivut

perjantai 25. helmikuuta 2022

Päivätehtävä - yllätysresepti -haaste

 
Valokuvaajan silmin -blogin Jasmin antoi minulle haasteen, jonka tehtävä kuuluu seuraavasti:

"Ota kokkauskirja esille ja valitse sieltä sattumanvarainen resepti ja toteuta se!
Valita voi esimerkiksi 3 kertaa mutta sitten joku niistä on valittava.

Lopuksi lisää linkki postauksesta Valokuvaajan silmin -blogin haastetta koskeviin kommentteihin."

Kiitos Jasminille haasteesta. Keittiörempan vuoksi ehdin toteuttaa haasteen vasta nyt. Pahoittelut siitä.


En selannut  keittokirjoja enkä kansiota, johon kerään eri paikoista hyviksi havaitsemiani ohjeita. Tällä kertaa nappasin kaupan mainoksesta Mokkapalafudgen ohjeen. Moni on varmasti tehnyt mokkapaloja tai vähintäänkin syönyt jonkun toisen leipomia. Tavallisia mokkapaloja teen itsekin joskus, kun pitää saada nopeasti isompi erä leivonnaisia kahvipöytään.


Nyt ohjeen kokeilemiseen motivoi syksyllä erästä jälkiruokaa varten ostettu purkki kondensoitua maitoa sekä suklaalevyt, joiden parasta ennen päiväys uhkaavasti lähestyi.

Ohjeella on helppo tehdä mokkapalafudgea. Aineksia ohjeessa on tavallista mokkapalatorttua vähemmän ja niinpä syötävääkin tuli vajaa puolikas uunipellillinen. Eikä tämän valmistukseen edes uunia tarvita, vaan fudgen annetaan kovettua pari tuntia tai vuorokausi jääkaapissa.


Kukapa ei suklaasta tykkäisi, joten hyvää tuli. Mutta todella makeaa, minkä voi päätellä jo aineksista. Kahvikupillisen kanssa yksi pieni pala riittää vallan mainiosti.

Tykkään kokeilla kaikenlaista. Moni ruoka tai leivonnainen on osoittautunut jo ensimmäisen kokeilun perusteella hyväksi ja päässyt ohjekansiooni. Moni on jäänyt kertatuttavuudeksi. Mokkapalafudge kuuluu jälkimmäisiin eli "oli hauska tavata, heippa!"

En haasta ketään, vaan sen voi ottaa vapaasti tehtäväksi vaikkapa helmikuun lopun virkistykseksi.