Sivut

tiistai 10. toukokuuta 2022

Erilainen äitienpäiväviikonloppu


Viikolla ahersin puutarhan parissa sillä ajatuksella, että viikonloppuna istuttaisiin äitienpäivää viettämässä niin kotona kuin anopinkin luona. Suunnitelmiin tulikin muutos, kun veljenvaimo soitti perjantaina sairastuneensa koronaan. Olin hänen seurassaan torstaina useamman tunnin, joten tietenkin olin altistunut. Nyt sitten jännätään, tuleeko oireita. Toistaiseksi ei räkä valu, ei kurkkua karhenna.

Emme missään nimessä halua asettaa Ukkokullan 91-vuotiasta äitiä alttiiksi koronatartunnalle, joten käynti hänen luonaan siirtyy myöhemmäksi. Pojan piti tulla käymään, mutta eipä hänkään ehdoin tahdoin halua koronaa, jos sen voi välttää. Nautimme Ukkokullan kanssa kaksin valmistamaani suklaajuustokakkua.

Pulsatilla vulgaris 'Alba'


Äitienpäivän ratoksi kärräsin monta kottikärryllistä puutarhamultaa yläpihan varaparkkipaikan suursäkistä eri istutusalueille. Olen siistinyt kukkapenkkejä varsin ylimalkaisesti, joten mullasta nousevia kasveja somistaa kaikenlaista risua ja kuivunutta lehteä. Sinnehän ne edellisvuotiset korret aikanaan maatuvat, mutta myös tuuli levittelee niitä pitkin kanttausuria ja nurmikkoa. Kun päälle ripottelee kevyesti multaa, näkymät parantuvat hetkessä ja roippeetkin pysyvät paremmin aloillaan tuulisella säällä.

Helleborus - Jouluruusu Ovaalipenkissä


Jouluruusut ovat yksi suurimpia puutarharakkauteni kohteita. Nyt huoli niiden selviytymisestä painaa ankarasti mieltäni. Pikkupuutarhan Kivipenkin kaksi muhkeaa vaaleajouluruusua ja kaksi Double Elleniä saattavat kaikki olla mennyttä. Jään vihdoin poistuttua niiden päältä, jäljellä oli vain limaisia lehtiä. Vieläkään ei näy verson versoa jouluruusuista.

Alapihan Ovaalipenkin jouluruusu on hyvissä varren ja kukkien voimissa. Selvästi se viihtyy ison männyn katveessa. Tässäkin penkissä oli talvella jäätä, mutta se suli nopeasti pois.

Helleborus - Jouluruusu Kriikunapenkissä

Isokokoiseksi viime kesänä kasvanut vaalea jouluruusu on jo hyvin hereillä ja nuppuisena Pikkupuutarhan Kriikunapenkissä. Sekin menetti talvella kaikki lehtensä. Uusia on jo tulossa, joten tämän suhteen ei tarvinne murehtia.


Helleborus Double Ellen


En sietänyt ajatusta, että joutuisin jatkamaan puutarhaelämääni ilman ainuttakaan Double Elleniä. Niinpä ajoin viikko sitten Espoonlahden Puutarhanikkareille. Vanhatkin Ellenini on Puutarhanikkareilta ostettuja, joten luotin saavani heiltä uusia. Eikä tarvinnut pettyä. Ostin peräti kolme hiukan toisistaan eroavia jouluruusuja. Niissä oli jo komeat juuret, mutta silti en kaivanut kukkia vielä maahan. Istutin ne isompiin ruukkuihin vahvistumaan ja odottamaan, kunnes päätän niiden uuden asuinpaikan.

Trillium erectum - Punakolmilehti

Rhodon kupeessa kasvava punakolmilehti on runsastunut mukavasti. Nyt on oltava tarkkana, että huomaan sen nuput. Rhodon oksat roikkuvat sen verran alhaalla, että punakolmilehteä on kumarruttava ihan vartavasten katsomaan.

Myös rhodot ovat jonkinverran kärsineet talvesta. Lumi painoi niiden oksia, jotka jäätyivät kiinni maahan. Jokunen oksa vaurioitui pahasti, mutta onneksi suurin osa kärsineistäkin näyttää virkoavan.

Pulmonaria saccharata - Valkotäpläimikkä


Pikkupuutarhan valkotäpläimikkä alkaa kohta kukkia. Siinä oli enemmänkin nuppuja, mutta peura söi ne. Talon toiselle puolelle istutetusta valkotäpläimikästä ei ole havaintoa. Pelkäänpä sen nujertuneen talven koitoksiin, kuten näyttäisi käyneen muutamalle muullekin kasville. Edelleen toivon kevään hitauden olevan syynä heräämättömyyteen ja näen mattimyöhäiset muutaman päivän tai viikon päästä.

Primula elatior - Etelänkevätesikko

Vähäiset esikkoni eivät tykänneet menneestä talvesta ollenkaan. Muutama on sentään heräämässä. Etelänkevätesikko aikoo kohta kukkiakin. Naapurikadulla on talo, jonka nurmikko on keväisin täynnä näitä keltaisia etelänkevätesikoita. Perjantaina ohi kulkiessani ei vielä näkynyt niistä vilaustakaan. Sellaisen paljouden ottaisin mielelläni omallekin pihalle.

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka Kevätsuudelma

Kevätsuudelmaa koskevasta huolestani kerroin jo aiemmin. Nyt siinä on useita punertavia silmuja eli saatan päästä viettämään pienimuotoista hanamia omalla pihalla. Perjantain lämmöllä ja lauantain sateella oli silminähden kevättä edistävä vaikutus puutarhassa. Maisema vihertää aivan toisella tavalla ja kasvien silmupullistelu on lisääntynyt merkittävästi.

Matteuccia struthiopteris - Kotkansiipi

Kotkansiivetkin ovat aloittaneet matkansa kohti yläilmoja. Näitä minulla kasvaa talon puistopäädyssä lukuisia. Ovat levinneet sinne entisestä metsiköstä. Alkusyksystä kaivoin keittiön ikkunan alta jättikokoiset kotkansiivet pois. Osaksi kattoremontin tilaa vaativien rakennustelineiden vuoksi. Osaksi myös siksi, että vuosia paikallaan kasvaneiden kotkansiipien mötikät olivat suurempia, kuin niihin kasvavat lehdet.

Puutarharyhmässä oli vinkki kaivaa kotkansiipi maasta ja laittaa se kesäksi isoon ruukkuun vaikka terassille. Näyttää hienolta, kuin minikokoinen palmu. Asiaa voisi harkita.

Paeonia - Pioni


Osa pioneista on jo hyvässä kasvussa. Osa vasta punaisia piippoja mullan pinnalla. Ja sitten on ne pionit, joita ei kuulu ei näy. Yksi tällainen on Coral Charm, josta pidän valtavasti. Tässä vaiheessa en vielä lähde pionikauppaan. Annetaan Coralille aikaa ilmestyä. Mutta aivan varmasti hankin tilalle uuden, jos kaunokainen on päättänyt jättää minulle hyvästit.

Scilla forbesii/Chionodoxa Pink Giant


Nyt olen vähän enemmän "pihalla" näiden vaaleanpunaisten kirjokevättähtien latinankielisestä nimestä. Olen hankkinut ja istuttanut näitä sekä nimellä chionodoxa Pink Giant, että scilla forbesii Pink Giant. Entä miten Rosea eroaa Pink Giantista? Puutarhassani ne näyttävät samanlaisilta. Sinänsä asialla ei ole elämää suurempaa merkitystä. Kunhan pohdin.

Rinteessä ja Kurgaanissa asuvien iris Katharine Hodgkinien tämän keväinen taival alkaa olla loppsuoralla. Sen sijaan muualle istutetut kevätkurjenmiekat ovat pian parhaimmillaan. Harmonya on parissa paikassa, Purple Hilliä samoin. Koska lumi ja jää sulaa tontin eri kohdista kovin eri aikaan, myös sipulikukkien kukintaa riittää pidemmälle ajalle.

Iris ret. Harmony


Vuosittain täydentämistäni istutuslistoista huolimatta sipuleita tulee syksyllä tökättyä maahan entisten päälle ja viereen. Lisäksi kaikenlaisen kaivamisen ohessa kesän mittaan mullasta nousee sipuleita, jotka eivät aina palaa entisille sijoilleen. Siinä ehkä yksi syy, miksi kuvan Harmony kaulailee lilakukkaista krookusta.


Sainpa päiväjärjestyksestä myös yhden ison urakan eli tuija-aitojen leikkaamisen. Työ oli tarkoitus tehdä jo paljon aiemmin, mutta en millään saanut tehtävää sovitettua aikatauluuni. Onneksi tuija kestää leikkausta suositusaikojen ulkopuolellakin. Vuosi sitten kotikadun reunan tuija-aidan leikkaamisen hoiti ammattipuutarhuri. Samalla aitaa madallettiin, jotta jatkossa leikkaaminen olisi helpompi hoitaa itse.

Meinasi kyllä puhti naisesta loppua kesken, kun käsiä joutui pitämään ikävissä asennoissa. Tikkaista oli toki jonkun verran hyötyä, mutta maasta käsin leikkaaminen toi paremman tuloksen. 

Suosittelen aloittamaan niin havujen kuin muidenkin leikattaviksi aiottujen saksimisen ajoissa. Vuosia valtoimenaan  kasvaneen puun tai pensaan saaminen toivotun malliseksi on siten huomattavasti helpompaa.

Corydalis solida - Pystykiurunkannus


Äitienpäiväviikonloppu oli monella tavoin raskas. Hoivakodissa asuvan isäni epäiltiin saaneen TIA-kohtauksen (ohimenevä aivoverenkiertohäiriö). Nyt hän voi hyvin. En voi mennä häntä katsomaan ennen kuin oma korona-altistukseni purkautuu joko sairastumiseen tai riittävän suoja-ajan päättymiseen.

Sunnuntai-iltana saimme suru-uutisen. Ystäväni veli kuoli yllättäen. Tieto Ralen poismenosta koskettaa minua ja Ukkokultaa syvästi.  


Päivälämpötilat ovat jo nousseet kohtalaisen mukaviksi. Yöpakkasetkin taitavat olla ohitse, mutta edelleen mittari painuu seuraavina öinä alimmillaan +3℃ -asteeseen. Tomaatit, kurkut ja paprikat saavat olla vielä vähän aikaa kellarissa. En halua menettää kesän satoa oman hosumiseni vuoksi.


Minulta pyydettiin kevätaiheista tekstiä Puutarhan Aika -lehteen. Samassa lehdessä on juttu myös monille tutun Puutarhahetki -blogin Tiiulta. Käy tutustumassa näköislehteen. Sieltä löytyy kivaa ja hyödyllistä luettavaa.

Kylän marketista ostettu pionikimppu. Näyttää Coral Charmilta.


Mukavia kevätpäiviä kaikille!