Sivut

maanantai 9. tammikuuta 2023

Olemisen sietämätön keveys

Jääkukkia autotallin ikkunassa
 

Loppiainen vietettiin vaihteeksi jälleen postikorttimaisemissa. Tuore lumi ja reilu pakkanen kuurasivat tienoon niin kauniiksi, että kävellessä hitainkin liikkuja hengästyi luontoa katsellessa. Olen käyttänyt kameraa aika laiskasti. Mielessä on kyllä tämän tästä, että nyt pitäisi käydä ikuistamassa näkymät, sillä sää muuttuu tiheään tahtiin. Huominen on kädenkäänteessä eilinen.

 
Juhlapyhävelvollisuuksien väistyessä menneisyyden koriin, ehtii taas käydä lenkilläkin. Tai ainakin loppiaisena ehti. Seuraavalle viikolle onkin luvassa jälleen lumisateita, mikä tietää kolan työntämistä. Kunnon lumityöurakan jälkeen ei paljon enää tee mieli lähteä kameran kanssa kyläraitille hortoilemaan.

Olivatko Ihmiset loppiaisikävelyni aikaan pakkasta paossa sisätiloissa, vai lomareissulla kenties? Ainakin liikkujia oli todella vähän. Ei haitannut yhtään. Sain nauttia näkymistä ihan itsekseni, eikä kuvatessakaan tarvinnut odotella ihmisten väistymistä pois kuvakulmasta.

En osaa piirtää ollenkaan. Jos osaisin, voisin kuvitella nauttivani lumisten puunoksien ikuistamisesta paperille. Oksat ovat kuin kevyen lumen kehystämiä hentoja hiilenvetoja. Japanilaisia puupiirroksia suomalaisessa talvimaisemassa.

Jos vain mahdollista, suunnittelen kävelyreittini kiertämään jonkun kylän kolmesta järvestä. Loppiaisena kiersin kahden lähijärven rannat. Pari pilkkijää tallusteli kuvan järven jäällä. Väittävät jään jo kantavan kulkijaa. En ole siitä aivan vakuuttunut.


Järvien välisen puron vesitilanne on myös tarkastettava. Syksyllä kuivuus näkyi myös tässä purossa, jonka pohjalla erotti juuri ja juuri hivenen virtaavaa vettä. Nyt vettä on runsaasti ja sen solina kuului jo kauas.

Ehdin tuskin laskeutua puron rantaan kun jo näin koskikaran. Se näkeminen oli toki toiveissa, mutta toiveen täyttyminen heti alkumetrillä oli mukava yllätys. En voinut mennä yhtään lähemmäs lintua, koska se olisi pyrähtänyt oitis lentoon. Objektiivini ei tämän lähemmäs kanna, joten piirsin punaisen nuolen vakuuttaakseni lukijat ja katsojat siitä, että koskikara siellä varmasti on. Lintu istui vuoroin kiven päällä, vuoroin sukelsi veteen palaten taas kivelle. Se huvitteli yleisönsä kiinnostuksella aikansa, kunnes lopulta poistui metsään kuvaajasta oikealle.

Tätäkin lintua katsellessa herää taas ihmetys, miten taitavasti luontoäiti olentonsa naamioi. Koskikaran mustanruskea höyhenpuku valkoisine rinnuksineen sulautuu erinomaisesti talviseen vesimaisemaan. Tuskin olisin lintua huomannut, jos se olisi nököttänyt liikkumattomana kivellä kameran kanssa sitä tähtäillessäni.

Luin wikipediasta, että koskikaran nimi on viroksi vesipapp. Linnun väritys muistuttaa papin tummaa pukua lipereineen. 

Iltapäivän aurinko oli jo laskusuunnassa. Muutenkin se paistaa vielä niin alhaalta, että metsän kohdalla saattoi kuvitella auringon jo laskeneen. Pilvetön taivas pakkassäällä on sinistäkin sinisempi. En niin kovasti kaipaa kuviini liikennemerkkejä, mutta tässä sininen kevyen liikenteen liikennemerkki toisti hauskasti taivaan väriä.


Kuvan lato on yksi kävelyretkieni kiinnostuksen kohde. Seuraan jännityksellä, milloin maan vetovoima voittaa ja rakennus romahtaa. Tai kohtaako se ilkivaltaa tulitikkujen muodossa? Lato on viimeisen vuoden aikana saanut monta uutta ilmastointiaukkoa. Sen vasemmalle puolelle valmistuu piakkoin kolme hirsirakenteista omakotitaloa. Ladon alla oleva maapohja on sekin kaavoitettu uudisrakentamiselle, joten lato lähtee vuosikymmenten kotipaikaltaan ennemmin tai myöhemmin.

Entisaikojen kiviaidan jäänteet


Kylän vanha rakennuskanta häviää ja uudistuu vauhdilla. Ympäristöön jää joitakin jäänteitä entisestä maailmasta. Useimmat katoavat tehokkaan kaavoituksen ja rakentamisen vuoksi.

Ikean purku menossa.

Toisinaan vanhoille rakennuksille ja rakenteille toivoisi löytyvän hellämielisiä vaalijoita ja uuden elämän antajia. Toisinaan on kaikille parempi, että rötisköt saavat mennä. Kylämme näkyvällä paikalla sijainnut kauhistus sai vihdoin lähtöpassit. 

Aikanaan rakennuksessa toimi lähikauppa. Sen jälkeen siihen muutti vuosiksi käytettyjen huonekalujen myymälä, joka oli pitkiä aikoja enimmäkseen kiinni. Kävin siellä kerran ja totesin, että täältä en mitään osta. Kauppiaan mielestä tavara oli antiikkia. Useimpien mielestä lähinnä kasapäin varastoitua romua, josta ehkä satunnaisesti joku löysi jotain hyödyllistä. Rakennuksen huono kunto ja vesivauriot välittyivät niin myymälään kuin myytävään tavaraan homeen hajuna.

Kylän Ikeaa ei enää ole.

Kuulemani mukaan vanhojen huonekalujen kauppias oli vuokralla sellaisella sopimuksella, että hänen lopettaessa toimintansa rakennus puretaan.Siinä varmasti yksi syy, ettei kukaan välittänyt panostaa rakennuksen korjaamiseen edes väliaikaisesti. Marraskuun tuulisena yönä talon katolle romahti ison puun latva rikkoen rakenteita entisestään. Ikkunoistakin osa oli jo pitkään rikki ja ovipuitteiden läpi näki sisälle. Lopulta kunta laittoi rakennuksen vaarallisena käyttökieltoon ja kilpailutuksen seurauksena tönö purettiin joulukuun alussa.

Puretun rakennuksen tilalle ei tule mitään. Alue on kaavoitettu puistoksi. Asukkailla on paljon rakennukseen liittyviä muistoja. Yksi on ostanut sieltä ensimmäisen jäätelönsä, toinen ollut hetken aikaa kesätöissä. Rakennusta kutsuttiin vuosikausia paikalliseksi Ikeaksi. Opastimme vieraitammekin käätymään Helsingistä päin tullessa Ikean jälkeen vasemmalle. Joulukukkaa meille tuonut ystävämme oli niin tottunut Ikea-opastukseemme, että ajoi vahingossa risteyksen ohi, kun Ikeaa ei enää ollutkaan.


Palasin loppiaislenkiltä puiston kautta oikaisten. Puiston kulkuväyliä ei talvella aurata. Onneksi viimeksi sataneen lumen alla on hankikanto, joten en uponnut kovin syvälle.

Olopihaa lähestyessäni kuulin tuttua sirinää, jonka pian päättelin kuuluvan pyrstötiaisille. Niitä olikin iso porukka talimakkaran kimpussa. Pyrstötiainen on minusta söpön näköinen pallero nappisilmineen. Ryhmä pyrstötiaisia ilmestyy pihaan muutaman kerran talvessa. Pitää olla nopea nämä pitkäpyrstöiset tintit nähdäkseen ja vielä nopeampi kuvatakseen. Ryhmä on vain hetken paikoillaan lehahtaakseen taas jonnekin muualle. Tyydyin tähän kaukaa otettuun otokseen.

Ikkunanäkymä 6.1.2023

 
Enemmänkin olisi voinut itseään ja kameraansa ulkoiluttaa, mutta aikaa on tullut kulutettua muuhunkin. Latasin kännykkään Ellibsin, kirjastojen äänikirjakokoelman. Valikoima ei ole kaupallisten palvelujen laajuinen, mutta etenkin kokeilumielessä hyvä vaihtoehto. Onnistuin lainaamaan Finlandia-voittaja Ida Rauman Hävityksen, jota kuuntelen neuloessani villapuseroa. Kumpikin etenee, joskin hitaassa tahdissa.

Auringonnousu 7.1.2023


Viikonloppu sujui lähinnä olemisen sietämättömässä keveydessä. Vuoden toisella viikolla aion astua konkreettisesti kevääseen eli aloittaa siementen kylvämisen. Ensin kuitenkin hyvästelemme Ukkokullan äidin, anoppini, hänen viimeiselle matkalleen.