Sivut

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Olihan taas seikkailu

Auringonlasku 21.2.2023
 

Isäni täyttää viikon päästä 95 v. Kunnioitettava ikä. Hän on asunut kaksi vuotta espoolaisessa hoivakodissa, johon olen tyytyväinen. Etenkin koronan vihdoin hellittäessä hoivakodissa on taas monenmoista toimintaa ja virikkeitä. Henkilökunta on motivoitunutta ja mukavaa. Saamieni tietojen mukaan hoitajien paikat on saatu täytettyä. Silti välillä käydessäni tulee sellainen olo, että lisäkäsille olisi tarvetta.

Lähijärvi 26.2.2023


Alkuviikosta isän luona käydessäni sain tietää, että isän ikenestä on löytynyt suurikokoinen patti. Hoitaja sai varattua isälle akuuttiajan terveyskeskuksen hammaslääkärille, mutta mm. hiihtolomien vuoksi heiltä ei tahtonut löytyä saattajaa isälle. Kysyivät minua ja minähän lupauduin. Tilasivat Kelalta invataksin, sillä isä tarvitsee liikkumiseensa pyörätuolia.

Saavuin hoivakotiin riittävän ajoissa, että ehtisin pukea isälle ulkotamineet. Seuraavaksi kärräsin isän pihalle odottamaan taksia, jonka piti tulla klo 12. Lääkärinaika oli klo 12.15. Kello kävi, viisarit nakuttivat, vaan taksia ei näkynyt. Soitin osastolle, jotta ilmoittavat hammaslääkärille meidän myöhästyvän. Ja soittaisivat Kelataksille. Samalla yritin itsekin soittaa Kelataksille, jossa pääsin kuuntelemaan nauhoitetta "kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme teitä mahdollisimman pian."  

Hoivakodista saivat yhteyden Kelataksille, jolloin sieltä luvattiin toinen auto. Matala, sulavalinjainen mersu saapui 12.40. Totesimme hoitajan kanssa, että isän hammaslääkäriaika on jo mennyt. Lähdin kuitenkin matkaan sillä ajatuksella, että saisimme paikan päällä uuden ajan. Tai että joku olisi ylipäätään ymmärtäväinen ja armollinen tarjoamalla meille ylimääräisen ajan.

Sokean, lähes kuuron, huonosti liikkuvan ihmisen ahtaminen matalaan autoon on kuulkaa vaikea juttu. Kuski keskittyi pyörätuolin laittamiseen takakonttiin, kun me sairaanhoitajan kanssa koitimme saada isän jalkoja taivutettua ja takamusta venytettyä niin, että hän saisi päätään kolhimatta itsensä autoon. Hikisen urakan jälkeen onnistuimme. Ja sitten matkaan.

Puutarhaportti kävelyreitin varrella 26.2.2023


Ilmoittauduin hammaslääkäriin, mutta ei meitä tietenkään sisään kutsuttu. Olimmehan lähes tunnin myöhässä. Kysyin infosta, mitä tehdä. Ystävällinen asiakaspalvelija sanoi, ettei sille päivälle ollut enää yhtään vapaata aikaa. Kun ne tarjolla ajat eivät muutenkaan riitä kaikille halukkaille. Pyysin häntä mitätöimään isälle lähetettävän laskun, sillä syytön isä tähän jupakkaan oli. Infotäti sanoi ilman muuta peruvansa laskun. Peruuttamattomista ajoistahan laskutetaan asiakasta. 

Aikansa tietokonetta räpellettyään infotäti kertoi löytäneensä peruutusajan isälle seuraavalle aamulle. Kelpaisiko se meille? Varmasti kelpaa. Patti ei sieltä ikenestä ilman jotain toimenpiteitä mihinkään lähde. Varattiin sitten aika perjantaille klo 9. Tällä kertaa toiseen espoolaiseen hammashoitolaan.

Seuraavaksi oli pohdittava, miten pääsemme takaisin hoivakotiin. Soitin Kelataksin numeroon ja tällä kertaa siellä vastattiin ihmeen nopeasti. Erilaisten nimi- ja osoitetietojen jälkeen asiakaspalvelija kysyi, milloin pääsemme lähtemään. Sanoin, että olemme valmiina heti. Auto tulikin vajaan puolen tunnin kuluttua. Jälleen sellainen matalalla maavaralla varustettu kiiltäväpintainen henkilöauto. Jälleen myös samat hikeä otsalta puristavat manööverit isän saamiseksi autoon. Kuljettaja keskittyi pyörätuoliin.

Hoivakotiin päästyämme olimme aivan kuitteja, isä ja minä. Minua itketti väsymyksestä, pettymyksestä ja jännityksen purkautumisesta. Isä ei onneksi tainnut paljon ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Totesi vain, etteivät sitten kiskoneet häneltä hampaita suusta. Muistisairaan vanhuksen arkihuumori onnistui pelastamaan tilanteen tälläkin kertaa.

Lunta pensaissa 26.2.2023
 
Perjantaiaamuna heräsin varhain, sillä Kelataksi oli tilattu tulevaksi tavallista aikaisemmin. Ihan siltä varalta, että jäisi enemmän aikaa mahdollisten ongelmatilanteiden setvimiseksi. Ja kuljetusmatkakin oli tällä kertaa pidempi. Saavuin hoivakotiin aamulla puoli kahdeksan jälkeen pukemaan isää. Kelataksin ilmoitettiin tulevan klo 8.10. Lääkäriaika oli klo 9.00.

Kello tuli 8.10, ei taksia. Kello tuli 8.15, ei taksia. Kello tuli 8.20, ei taksia. Silloin soitin osastolle kertoakseni, ettei taksia tule enkä voi pidempään odottaa. Emme ehtisi ajoissa hammaslääkäriin. Olin varautunut tilanteeseen tuomalla oman autoni jo valmiiksi hoivakodin yläpihalle, jossa on muutama lyhytaikainen autopaikka. Tila tarvitaan isoille
invatakseille.
En voisi jättää isää odottamaan auton noutamista. Enkä lumisohjossa saisi häntä helposti työnnettyä alempana sijaitsevalle parkkipaikalle.

Harjoitus tekee mestarin ja niinpä sain isän autooni, joka on hieman edellispäivän takseja korkeampi ja tilavampi. Pyörätuolinkin sain litistettyä ja siirrettyä takakoslaan. Sitten kohti kauempana sijaitsevaa hammashoitolaa. Bussilakon vuoksi tiet olivat täynnä henkilöautoja. Kiiretilanteelle tyypillisesti eteen sattui vielä pari hidasta traktoria. Kelloajan rivakkaa etenemistä tuijottaen koitin pysyä nopeusrajoitusten puitteissa.  

Pienet vuorimännyt uneksii lumen alla 26.2.2023
 
Seuraava pelkoni oli, onko terveyskeskuksen pihalla vapaata pysäköintipaikkaa. Tunnetusti niitä ei yleensä ole. Olin ottanut isälle hankitun invatunnuksen mukaan siltä varalta, että joudun tyrkkäämään auton johonkin tavalliseen parkkipaikkaan. Hiki helmeili taas otsalla, kun ajattelin, että pahimmassa tapauksessa joudun viemään auton paljon kauemmas. Isän saaminen pois autosta ja pyörätuolilla kärrääminen kuluttaisi taas niitä vähiä minuutteja, joita oli jäljellä. 

Kerrankin onni suosi minua. Täpötäyden ja tyhjeneviä paikkoja jonottavien autojen perässä ajaessani huomasin pysäköintialueen viimeisessä kulmassa invapaikan ja vieläpä tyhjän. Sinne vain auto ja keuhkot täyteen ilmaa puhaltaen jälleen siirtämään isää autosta pyörätuoliin.

Isommat vuorimännyt makaavat pitkin pituuttaan 26.2.2023. Ovat jo nousseet ylös.
 
Olimme hammaslääkärin oven takana kaksi minuttia ennen meille varattua aikaa. Hilkulla, etten mennyt halaamaan nuorta hammaslääkäriä siitä ilosta, että onnistuimme pääsemään vastaanotolle. Isän patin tutkiminen sujui hyvin. Hammaslääkäri kutsui paikalle suukirurgin, jonka kanssa he totesivat kyseessä olevan kystan tai muun sellaisen. Terveyskeskuksen hammaslääkärissä ei kuitenkaan pattia voida poistaa. Isä sai kiirelähetteen Meilahteen. 

Paluu hoivakotiin sujuikin jo rutiinilla. Isä oli hiljainen ja selvästi uupunut. Laitoin hänet peiton alle lepäämään. Itse olin helpottunut, että ylipäätään pääsimme onnistuneesti lääkärin vastaanotolle. Takkini ja housuni kuraantuivat auttaessani isää ahtaissa paikoissa autoon ja ulos sieltä. Pyörätuolikin on aika painava ja likaa tuli senkin käsittelystä. Käsipyyhkeille olisi ollut tarvetta, mutta ehdin juuri jokin aika sitten heittää pois vanhentuneena kuivuneen käsipyyhepakkauksen pois.

Ei näkynyt koskikaraa 26.2.2023
 
Tämä tiistaina alkanut pattiseikkailu on vaatinut lukuisia puheluita, joista suurimman osan on hoivakoti hoitanut kiitettävästi. Minun kontolleni jäi kuskata isä hammaslääkäriin ja sieltä takaisin. Vähempi draama asian tiimoilta olisi riittänyt minulle vallan mainiosti. Parin viime päivän aikana on palautunut elävästi mieleen vanhempien viimeiset kotona asumisen ajat. Silloin vastaavaa draamaa oli päivä toisensa perään. Välillä jopa huomattavasti vakavammissa merkeissä. Hetkittäin pelkäsin, että itse romahdan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tällä kertaa sentään voin jakaa ongelmatilanteet hoivakodin ihmisten kanssa.

Jännitettävää on edelleen edessä. Kun isä saa toimenpideajan Meilahteen, miten sinne kulkeminen ja siellä toimiminen taas käytännössä järjestetään?  Ehdin onneksi muutaman päivän toipua näiden päivien koettelemuksista ja kerätä voimia tuleviin taisteluihin.

Clematis Purple Dream houkuttelee kuvaamaan kerta toisensa jälkeen (26.2.2023)
 
Hoivakoti laittoi palautetta Kelataksin toiminnasta. Minä myös. Hoivakodin kertoman mukaan Kelatakseihin ei voi enää luottaa. Niiden saapumattomuus on liian yleistä. Laitoin palautetta myös Hyvinvointialueelle, sillä Kelataksien toimimattomuudella on monitahoisia vaikutuksia. Vanhukset eivät saa apua ja hoitoa silloin, kun sitä tarvitsevat. Lääkärit ja muut hoitotahot odottavat turhaan potilaita vastaanotolleen. Muutenkin niukasti tarjolla olevia aikoja jää käyttämättä. 

Entä ne vanhukset, joilla ei ole omaisia korvaamassa omilla kulkupeleillään saapumatta jääviä Kelatakseja? Entä ne vanhukset ja sairaat, joita ei voida kuljettaa tavallisella henkilöautolla? 

Itse kunkin kannattaa vahvistaa omia lihaksia ja treenata henkistä puolta, jotta jaksaa jeesata ikääntyviä omaisiaan. Ehkä pitää laittaa rahaa sivuun oman vanhuuden varalta, jotta voi hankkia lähiomaiselle sopivalla tekniikalla varustetun pakettiauton mahdollisia terkkarikuljetuksia varten. Tai ehkä on parempi hankkia syanidipilleri laitettavaksi hampaankoloon sen pahimman päivän pelastukseksi. Näyttää vahvasti siltä, ettei vanhusten- ja terveydenhoito tästä suinkaan parane.

 

Pahoittelut, jos tilitykseni on liian roisia. Tällaiset asiat eivät puutarha-asioihin liity eivätkä kuulu. Elämän tapahtumia on kuitenkin vaikea pilkkoa pieniin karsinoihin ja puhua vain suurta yleisöä kiinnostavista seikoista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Asioiden, vaikeidenkin, jakaminen avaa stressaantunutta mieltä. Kenties joku toinen löytää tarinastani vertaiskokemuksen voimaa itselleen. 

Tämän viikon kylvöinnostukseni ja pienien taimien hoito on jäänyt tyystin taka-alalle, kun kaikki voimat ovat menneet vanhuksen kuljetusongelmien kanssa painimiseen. Joka tapauksessa olen taas muutaman kokemuksen rikkaampi.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!