Sivut

lauantai 11. marraskuuta 2023

Listen to the falling rain... Listen to the rain...

Villiporkkanan kuihtunut kukka parsan joukossa.

 
Kotimatkalla autoradiossa soi José Felicianon "Rain" (vuodelta 1969) juuri sopivasti samaan aikaan, kun taivaalta satoi vettä kaatamalla. Kovin on ollut pimeää tämä marraskuun alku. Pimeää ja lämmintä. Mittari on kivunnut lähemmäs +10 astetta ja näin perjantai-illan sateessakin ulkona on yhä +5.9. Kylmempään ollaan ennusteiden mukaan menossa. Toivottavasti myös kuivempaan, sillä maa on todella märkää.

Syyssahramit rivissä.


Pyhäinpäivänä vesisadetta riitti silloinkin 15.4 millin verran. Onneksi sunnuntaina oli poutaa, joten menin heti aamusta pihamaalle. Ensitekijöikseni kiersin pihan ja puutarhan kameran kanssa. Kuvaaminen on jäänyt vähiin, kun pimeä tulee niin aikaisin. Ja jos valoa riittää, sataa vettä. Kuvaamisen lisäksi nypin jopa rikkaruohon sieltä toisen täältä. Yhdistelmänä ei kyllä paras mahdollinen, sillä kameran kanssa soisi näppien olevan vähemmän multaisia.

Neilikkaruusu

Sinnikkäästi kukkineet ruusupensaat ovat nekin jo uupuneet velvollisuutensa kanssa. Neilikkaruusun kukat ovat välillä olleet pakkasen huurtamat ja kohmeiset. Plussa-asteiden myötä kukat ovat ravistaneet jäähileet yltään ja jatkaneet, kuin kylmää ei olisi ollutkaan. Uusia nuppuja ei enää ole auennut.

Omenapuu luovuttaa


Pyhäinpäivän sade ja tuuli oli auttanut puita ja pensaita vihdoin riisumaan ruskeiksi ja mustiksi menneet lehtensä maahan.Sitkeästi ne ovatkin pysyneet oksissa kiinni. Sain haravoitua koko alapihan nurmikon ja yläpihan hiekkakäytävät. Kokosin haravoidut lehdet mustiin säkkeihin, jotka sitten kuskasin maanantaina kaatopaikalle. Kuvittelin muiden jo hoitaneen puutarhajätekuskaukset ajat sitten ja tilaa olevan minun satsilleni pilvin pimein. Väärin kuviteltu. Sain luovia kinttujeni kanssa, että mahduin haravointijätekuormien sekaan kippaamaan omat säkkini.

Olen kiitellyt autoni tilavuutta. Sen hankinnassa asetin ihan vitsinä kriteeriksi, että autoon on mahduttava viisi multasäkkiä, yksi kirsikkapuu, pari pensasta ja muutama perennapussukka. Haravointisäkkien kuskaamiseksi kaatopaikalle kaadoin takapenkit, vuorasin tavaratilan isolla pressulla ja kannoin kahdeksan täpötäyttä mustaa säkkiä autoon. Lopuksi vedin pressua myös säkkien päälle, jotta roskia ei vahingossakaan tulisi autoon. Juuri ja juuri sain takaluukun kiinni. Kaatopaikalla peruutin auton haravointijätepaikan viereen, ravistin jokaisen pussin sisällön tyhjäksi. Lopuksi pressun ravistus ja käärintä, takaluukku kiinni ja kotiin. 

Tavallisesti kerään puutarhajätettä säästämiini tyhjiin multasäkkeihin. Nyt kokeilin mustia jätesäkkejä. Kyllä ne toimivat, mutta niiden kestävyys oli koetuksella. Jatkossa kannattaa valita hiukan paksumpaa materiaalia, jolloin säkkejä voi tarvittaessa käyttää toistamiseen. Nyt tuli lisättyä turhaa muovijätekuormaa.

Ruusuherukka eristettynä

Joitakn puita ja pensaita on vielä lehdessä, joten yhdelle haravointikierrokselle lienee paikkansa. Tai itse asiassa tuskin enää alapihalla haravaa heilutan. Jos vain säät suosivat, kierrän nurmikon ruohonleikkurin kanssa kertaalleen. Siten saan silputtua loput lehdet ravinnoksi nurmelle. Muut haravoin pensaiden alle maatumaan. Ja mahdolliset nypityt rikkaruohot kiikutan lehtikompostiin.

Valkotäpläimikkä jaksaa vihertää


Ruskavärit ovat varisseet lähes kokonaan. Sen sijaan maassa vihertää paikoin runsaastikin. Valkotäpläimikkä on kasvanut kesän aikana hurjasti. Makkaripenkissä niistä on tullut oikeita mastodontteja. Keittiöpenkin kaksi imikkää ovat nekin hyvässä kunnossa. Vasemmalla pilkottaa hiukan tähkäimikkää, jonka hopeiset lehdet meinasivat kesän aikana jäädä kuunliljan varjoon. Keväällä on keksittävä tähkäimikälle uusi paikka.

Rhododendron x Northern Hi-Lights - Revontuliatsalea


Revontuliatsalea kärsi viime talvesta ja oli keväällä kuoleman kielissä. Juuret olivat hengissä ja pukkasivat kesän aikana mukavasti uutta kasvustoa. Nyt lehdissä on kivat syysvärit. Yleensä en rhodoja verkota, mutta revontuliatsalealle laitoin matalan verkon tueksi, jotta voin keväällä suojata sen helpommin auringonpaahteelta.

Syyspenkki

Nurmikko ja Kotikiven sammal vihertää komeasti avartuvassa maisemassa. Syyspenkissä on runsaasti harjaneilikan taimia ja tuolla oikeassa reunassa myös muutama hopealehtinen harmaakäenkukan taimi. Olen kasvattanut siemenistä harmaakäenkukkaa, joka ei olekaan punakukkainen vaan valkoinen pinkillä keskustalla (saattaa olla Silene coronaria Oculata). Se ei tänä kesänä paljoakaan kukkinut, mutta ensi kesänä luultavasti enemmän. Päätellen lukuisista taimikeskittymistä.

Sain Saaripalstan Sailalta muhkean pehkon kaipaamaani punakukkaista harmaakäenkukkaa, josta lämmin kiitos Sailalle. Istutin pehkon Kiemurapenkkiin. Aion jakaa sitä muualle, kunhan ensin totean sen kotiutuneen. 

Harmaat ja yhä aiemmin pimenevät päivät kaipaavat lisää valoa. Ulkona on jo jonkun aikaa ollut pari valosarjaa. Tai itseasiassa sisäänkäynnissä ja pergolassa on ympäri vuoden lamppuketju, jotka ajastan syksyn tullen syttymään itsestään. Kesällä ne ovat pimeinä. Puutarhaan olen laittanut pari lyhtyä, joissa on ajastimella toimivat led-kynttilät. Ihmeen hyvin paristot kestävät kylmyyttä ja kosteutta. Viikonloppuisin sytytän lyhtyihin öljykynttilöitä. Isokokoiset öljykynttilät palavat useamman päivän.


Sisälläkin on ollut useamman viikon joitakin valosarjoja. Niiden määrä lisääntyy joulun lähestyessä. Keraamiset mökit ja talot ovat selvästi hittituote. Joissakin on jo valmiina led-valo. Pikkuiseen keraamiseen taloon laitoin ajastimella varustetun 10 lampun led-valon.

Ihmettelin ystäville, kuinka vuosikymmenien jälkeen ruskean sävyt ovat päässeet minunkin suosiooni. Pitkään niistä nousi mieleen vanhahtava 70-lukulaisuus. Niin vain markkinointi on osunut kohdilleen, kun vähitellen kotiini ilmestyy ruskeita väritäpliä. Viimeisimpänä päähänpistona sorruin ostamaan Iittalan myymälästä Oiva Toikan ruskean lasiomenasarjan.

Syreeni luopuu lehdistään


Torstai-iltana kotiin tullessani totesin syreenienkin vihdoin lannistuneen. Lehtiä ei enää paljon ole puissa. Kunhan isänpäivähulinat on ohitettu ja sade lakannut, käyn haravoimassa lehdet hiekkakäytäviltä pensaikkoon. Alkaa olla puutarhan syystyöt pulkassa.

Lohjalainen katumaisema


Onnea kaikille isille!
Kynttilänvaloa edesmenneille isille!

Ja tietenkin leppoisaa viikonloppua ihan kaikille!