 |
| Mustarastaita koivussa |
Puutarhaihmisen kalenterissa on parhaillaan aika, jolloin pihalla ei tapahdu paljoakaan. Välillä on pientä pakkasta, välillä taivaalta leijailee lumihiutaleita. Kasvimaailmassa sen sijaan on hiljaistakin hiljaisempaa, talvilevon aika. Puutarhaa kiertäessä tuntuu vähän hassulta, kun mullan rapsuttaminen sormilla ei tuo ainuttakaan piippoa esiin. Ei vielä kuukausiin.
 |
| Alapiha 25.10.23. Aika pian lumi suli pois. |
Samaa puutarhaa ja pihaa iäisyyksiä rakentaneena, päällimmäisenä on tunne, että kaikki on jo tehty ja jokainen nurkka täytetty. Se ei pidä paikkaansa. Puutarha elää ja muuttuu kaiken aikaa. Yhtenä kesänä kaikki näyttää olevan just jetsulleen siten, kuin haluaa. Sitten tuleekin uusi kevät ja uusi kasvukausi. Jotain on muuttunut joko puutarhassa tai puutarhurin päässä. Aika tekee tehtävänsä niin kasveille kuin rakenteillekin. Silloin uusille ideoille ja pitkään muhineille ajatuksille on avautunut tie toteutukseen.
Oikealla Oikearinne 7.11.23
Meillä
kasvaa Oikearinteessä vuorimäntyjä, joilla on ikää ainakin 25 vuotta, todennäköisesti enemmänkin. Niiden vuosikasvuja ei alkuvuosina typistetty, joten
voitte kuvitella, minkälaisia honkkeleita niistä on kasvanut. Jossain
vaiheessa ymmärsin tarttua sekatööreihin aina ennen juhannusta. Siten
sain vuorimännyistä kohtuullisen hauskoja pallopäitä. Sopivasta
suunnasta katsottuna näkymä suorastaan viehätti. Ja vähemmän sopivasta
suunnasta taasen oli parempi ummistaa silmät.
Vuorimännyllä hilsettä - ei suinkaan - luntahan tuo.
Kuluvan
vuoden juhannus lähestyi uhkaavasti ja vuosikasvut oli typistämättä.
Helteiden vuoksi ei innostanut sitten tippaakaan kiivetä korkeille
tikkaille typistämään vuosikasvuja kädet kyynärpäitä myöten pihkassa.
Suoritin sen, mikä oli ihan pakollista. Loput kohtasivat radikaalin
päätöksen. Osa korkeimmista vuorimännyistä sai lähtötuomion.
Vuorimäntyalue 17.11.23
Elokuussa
Ukkokulta sahasi pahimmat vuorimäntyhonkkelit tyvestä poikki.
Syyskuussa lähti vielä lisää runkoja. Muutama matalampi runko vielä jäi. Pahoin pelkään, etteivät nekään kovin pitkään tuossa seiso.
Sahattujen vuorimäntyjen tilalle jäi ammottava aukko. Vielä suurempi aukko taisi syntyä puutarhurin sydämeen. Onneksi tuota sydämen aukkoa on voinut täyttää uusilla kasvi-ideoilla. Suunnitelma on vasta aluillaan ja varmasti muuttuukin vielä useaan kertaan.
En yhtään tykkää keskeneräisistä projekteista. Tyyliini kuuluu ratkaista ongelmat mahdollisimman pian. Tällä kertaa - kuten varmaan aina muulloinkin - on ollut hyvä, ettei ole ollut aikaa rynnätä taimikauppaan ostoksille. Olen seisonut rinteen vierellä katsomassa ja miettimässä. Punnitsemassa paikan tarjoamia etuja ja haittoja. Pohtimassa, mitä haluan, mikä on järkevää tai mikä ei missään nimessä käy.
Näkymä alapihalle portaiden yläpäästä.
Puutarhassani on riittävästi istutusalueita perennoille. Kasvikaruselli pyörii pihassani vuodesta toiseen. Yhä
enemmän olen tykästynyt erilaisiin pensaisiin. Eivät nekään täysin
hoidotta puutarhassa viihdy, mutta usein pensaat ovat aika helppoja. Ne
täyttävät isonkin tilan nopeasti, ovat näyttäviä ja tuovat kaivattua
kerroksellisuutta. Pensaat sopivat hyvin rinteeseen istutettaviksi, koska ne sitovat juuristollaan maata. Lisäksi pensaat eivät tarvitse perennojen tapaan niin paljon hoitotoimenpiteitä. Riippuu tietenkin pensaasta - ja perennasta.
Ylä- ja alapihan erottava rinne on melko jyrkkä, aurinkoinen ja kuivakin paikka. Maa on syvälle hiekkaa.
En halua hurjan korkeita pensaita, vaan ne saisivat peittää jäljelle
jääneiden vuorimäntyjen alaosan. Pensaan tulisi olla kaunis koko
kasvukauden ja erityisesti toivon näyttävää syysväriä. Ehdokkaita on
tällä hetkellä kolme, joista yksi on jo vaarassa pudota pois.
Pallesorvarinpensaan kuva lainattu netistä.
Sorvarinpensaista
minulla ei ole lainkaan omakohtaisia kokemuksia. Niihin tutustuin tänä
kesänä blogimaailmassa. Pallesorvarinpensas (Euonymus alatus) on nyt
ykkösehdokkaana. Se olisi kooltaan sopiva (korkeus 100-150 cm). Sen
bonuksena on loistava syysväri. Miinuksena taasen se, että se on
jänisten herkkua. Toisaalta, lähellä kasvaa jo entuudestaan
ruusuherukka, joka sekin vaatii verkotuksen.
Kirsikkasorvarinpensaan kuva lainattu netistä.
Kirsikkasorvainpensas
(Euonymus planipes) on myös kiinnostava ja istutusolosuhteisiin sopiva
pensas, mutta se taitaa kasvaa liian korkeaksi (3-4 m). Vaikka näkymä yläpihalta alapihalle ei kovin helposti vaarannu jyrkän pudotuksen vuoksi, en halua rinteen kasvien yläpihalta katsottuna nousevan merkittävästi yli tietyn rajan. Siksi kirsikkasorvarinpensas saattaa hävitä pelin.
Valkokirjokanukan kuva lainattu netistä.
Kolmas
ehdokas on valkokirjokanukka (Cornus alba 'Ivory Halo'), jollaisen näin
lokakuussa Tampereen Pispalassa kierrellessäni. Tästä sanotaan, ettei se siedä
pitkäkestoista kuivuutta. Sitähän meillä on ollut useana kesänä
peräkkäin. Hiekkainen rinne kuivuu taatusti ensimmäisenä.
Olen jo pitkään ihaillut siellä täällä näkemiäni valkokirjokanukoita. Kaksivärinen lehti on minusta niin upea, etenkin hämärtyvässä illassa. Ivory Halo toisi hienon säväyksen syksyisellä ruskavärillään. Kooltaan Ivory Halo on samanlainen kuin pallesorvarinpensas. Ehkä istutan kummatkin.
Olisi järkevää työntää lapio useampaan kohtaan nähdäkseni, missä vuorimäntyjen juuret luikertelevat. Sinnehän ne jäivät maahan, vaikka maanpäälliset osat lähtivät. Juurista saattaa muodostua uusien istutusten kannata ongelma. Olen kaivanut pikkupuutarhassa muutamia pienempien vuorimäntyjen juurakkoja pois. Saattaa käydä niin, että pensasunelmani haihtuvat maassa luikertelevien juurakoiden myötä. Sitten on vain keksittävä jotain muuta.
Maa ei tuossa edesmenneiden vuorimäntyjen kohdalla ole vielä jäässä, mutta koekuoppien kaivelu jääköön keväälle. Aivonystyröillä on hyvää aikaa hieroa suunnitelmaa talven aikana. Taimimyymälöiden keväällä avautuessa voin sitten lähteä ostoslistan kanssa liikkeelle.
Pitäkäähän itsenne lämpiminä.
Hyvää viikonloppua kaikille!