Sivut

maanantai 18. joulukuuta 2023

Marketanpuiston joulumarkkinoilla

 
Joulumarkkinoilla on kiva käydä. Aina ei tarvitse mitään ostaa. Siinäkin on iloa riittämiin, että voi katsella ihmisten kakseliäisyyttä ja ihastella heidän kädentaitojaan. Viikko sitten suunnittelin meneväni Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoille, joka on mielestäni ollut yksi hienoimpia joulumarkkinatapahtumia. Keli vain sattui surkeaksi, enkä jaksanut lähteä autolla luistelemaan Lohjalle saakka.


Suuntasin nyt lauantaina kälyn kanssa Kehä III:n varteen, Marketanpuiston joulumarkkinoille. Siellä olen käynyt useampana vuotena. Nämä markkinat järjestää Axxell Överby, joka kouluttaa puutarhureita, floristeja, artesaaneja (kultasepänala, keramiikka, tekstiiliala, sisustusala) sekä mittatilausompelijoita. Myynnissä on käsitöitä, herkkuja ja erilaista jouluaikaan liittyvää.

Marketanpuisto on myös monille puutarhaihmisille tuttu kohde puutarhastaan. Se on Suomen suurin piha- ja puistorakentamisen näyttelypuisto, jossa lukuisten kasvien lisäksi voi katsella esimerkiksi erilaisia piharakenteita.

Markkinoilla oli ihmisiä paljon. Siellä on yleensä isommissa tapahtumissa keltaliivisiä ihmisiä opastamassa pysäköinnissä. Niin myös nyt. Saavuimme paikalle aika pian aukeamisen jälkeen, mutta vapaat paikat oli jo silloin tiukassa. Pois lähtiessämme vastassa oli pitkä jono autoilijoita odottamassa vapautuvia paikkoja.

Niin ulkona kuin sisälläkin oli monenlaista tavaraa myynnissä. Neuleita, keramiikkaa, koruja, joulukortteja, koristeita, rukkasia, leivonnaisia, säilykkeitä, parikin lihakauppiasta. Ihmispaljouden vuoksi en ottanut kuvia myyntikojuista sen enempää sisällä kuin ulkonakaan. Sen sijaan kukkamyymälän asetelmia ja myyntipöytiä oli helpompi kuvata ilman ylimääräisiä käsiä ja kasvoja.


Kukkamyymälässä oli runsaasti kauniita kukka-asetelmia, komeita amarylliksiä ja ihania jouluruusuja. Aiempina vuosina olen ostanut täältä hienoja amarylliksiä. Nyt niitä on kotona jo kolme, joten tällä kertaa jätin kukkaostokset tekemättä. Lisäksi olimme markkinoiden jälkeen menossa viemään kynttilä äidin haudalle, joten kukkasten kannalta pitkä autossaolo ei ollut järkevää.


Lauantain aamupäivällä sää oli vielä pakkasen puolella. Marketanpuiston rakennukset näyttivät satumaailman mökeiltä lumihankien ja huurteisten puiden keskellä.


Marketanpuiston joulumarkkinat sijoittuvat alueen Kehä III:n puoleiselle sivustalle. Näyttelyalueelle emme nyt menneet ollenkaan, sillä siellähän ne kasvit ja kivirakenteet ovat hangessa, kuten muuallakin. Joka kerran Marketanpuistossa käydessä päätän, että täällä pitää käydä useammin ja eri aikoina. Nähtävää riittää keväästä syksyyn. Ja talvellakin, kuten kuvista huomaa. Kotoani on matkaa Marketanpuistoon vajaa 20 km ja silti vierailulupaukset tuppaavat aina unohtumaan.

Marketanpuiston joulumarkkinoilla on mahdollisuus tutustua opiskelijoiden työskentelyyn ja työnäytteisiin. Kiersimme katsomassa keramiikan ja hopeakorujen valmistumista. Rakennuksen aulassa on pieni lasihuone, johon on rakennettu kiva kivikkokasviasetelma.

Tyhjin käsin en markkinoilta lähtenyt. Ravintola/kahvilarakennuksen aulassa oli sveitsiläisten juustojen kauppias. Häneltä ostin palan tryffelimaustettua juustoa. Viereiseltä kauppiaalta taasen kotiin lähti painava karpalolla maustettu kaurainen pataleipä, jossa riittää syötävää useamman viipaleen verran. 

Ulkona olevista kojuista bongasin jo aiemmilta markkinoilta tutun kojun, jossa myytiin Ruukkikylän marinoituja valkosipuleita. Ostin ison purkin yrttimaustettuja kynsiä ja pienen purkin punaviinin makuisia kynsiä. Viereiseltä kauppiaalta iltapäiväkahvin kera maistettavaksi kreikkalaisia fetapiirakoita.


Markkinoilta lähtiessämme säätila oli muuttunut ennustettuun suuntaan eli aamun miinusasteet olivat muuttuneet plussaksi. Taivaalta satoi vettä ja tiellä lensi loska. Ajoimme Pohjois-Espoossa sijaitsevalle Kellonummen hautausmaalle sytyttämään kynttilät äidin haudalle. Käytävät oli aurattu hyvin, mutta itse hautakivi piti kaivaa lumesta.

Yksi Marketanpuiston rakennuksista.

Plussakelejä vesisateineen on luvassa myös jouluviikolle. Lunta on kotipihalla edelleen yli 20 cm, joten tuskin maa ihan mustaksi ehtii mennä. Liukasta sen sijaan on niin autoilijoille kuin jalankulkijoillekin. Hiekoitin kotipihan, mutta jätin suunnitellun sunnuntain kyläkierroksen tekemättä. Nastakengillä pysyy kohtuullisen hyvin pystyssä. Kävelystä menee kuitenkin ilo, kun jokaista askelta on varottava.

Askeltakaa varovaisesti, jotta joulua ei tarvitse viettää jalka tai käsi paketissa.
Leppoisaa jouluviikkoa kaikille!