Sivut

keskiviikko 30. lokakuuta 2024

Saat mennä, Metsäruusu

Rosa (cinnamomea) Majalis - Metsäruusu


Harvassa lienevät ne puutarhat, joissa ei ole ainuttakaan ruusua. Monille ruusu on kukkien kuningatar. Puutarhani alkuvuosina istutin terttu- ja jaloruusuja. Ne eivät kuitenkaan aiheuttaneet suurempia mielenliikahduksia. Viimeisenkin tertturuusun heitettyä minulle hyvästit, siirryin pensasruusuihin. 

Pensasruusut eivät välttämättä ole puutarhan helpoimpia kasveja, mutta helppous ei muutenkaan taida olla puutarhurin tärkein kriteeri kasvivalinnoissa. Kyllä pensasruusujen kanssa pärjää, kunhan opettelee niiden hoitamisen perussääntöjä.

Rosa cinnamomea/Majalis - Metsäruusu

Ensimmäisiin istuttamiini pensasruusuihin kuuluu metsäruusu (Rosa cinnamomea/majalis). Sitä en ostanut puutarhamyymälästä, vaan kaivoin kodin lähistöllä sijaitsevalta autiotontilta kesällä 2010. Kyseisellä tontilla on kymmeniä vuosia sitten sijainnut pieni kauppapuutarha, jonka jäljiltä metsäruusu oli karannut pientareille. 

Paikkakin ruusupensaalle oli jo katsottuna. Yritin kaivaa alapihalta ylös kiveä, joka ilmeisesti oli liian suuri noustakseen. Niinpä totesin, että jos kivi ei nouse ylös, menköön sitten ruusu alas. Istutin metsäruusun kiven viereen. Siihen se kotiutui ja lähti kasvamaan.

5.7.2023
 
Aika kauan olin tyytyväinen metsäruusuuni. Se on voimakaskasvuinen, joten välillä oksia on pitänyt typistää, jotta puska ei valloita liian suurta alaa ja estä siten sen lähistöllä kulkemista. 

Yhteiselomme sujui kohtalaisen hyvin siihen asti, kunnes huomasin ruusupensaan tekevän juurivesoja. Niin kauan niistä ei ollut haittaa, kun saatoin ajaa tuoreet versot ruohonleikkurilla yli. Pian juurivesoja kasvoi myös metsäruusun toisella puolella kasvavien perennojen joukkoon. Jos yhden juurivesan sai kaivettua ylös, pian oli vieressä toinen. Siitä alkoi yhä ankarampi pohdinta, miten saisin juurivesat kuriin?

5.7.2023


Kun juurivesoja alkoi tunkea esiin Kriikunapolkua reunustavien turveharkkojen läpi, tuli mittani täyteen. Edessä olisi isompi remontti, vaan millainen, se vaati vielä kypsymistä.

Syyskuusssa totesin, etten jaksa jatkuvaa tappelua juurivesojen kanssa. Metsäruusu saa mennä. Leikkasin sen matalaksi, jotta saisin piikkiset oksat kuskattua kaatopaikan risukeräykseen. 

Olin jo aiemmin kesällä siirtänyt metsäruusun viereisestä perennapenkistä iriksiä muualle. Nyt kaivoin myös kuunliljat ja muita kasveja pois. Kuunliljoille en tähän hätään keksinyt uusia istutuspaikkoja, joten ne ovat valeistutuksessa kasvimaalla. Todennäköisesti joudun kaivamaan ylös ja putsaamaan myös turveharkot sekä niiden aluset. Huolenani on, kuinka varjelen kartiokuusten ja runkotuijien juuria?


Olen sinnikkäästi kaivanut metsäruusua pois. Apuna on ollut rautalapio, talikko ja rautakanki. Tajuttoman raskasta touhua. Yksikään isokokoinen juurakko ei ole vielä  paljoakaan liikahtanut. Ovat kotiutuneet paikoilleen hyvin intensiivisest. Jonkun verran olen saanut pitkiä juuria ja pienempiä juurakkokeskittymiä poistettua.


Vasta pieni kaistale on käsitelty. Sekin ylimalkaisesti. Selkä ei tykkää ollenkaan, enkä uskalla hankkia itselleni iskias- tai muuta ikävää vaivaa. Kun lääkäriin pääsykin on tänä päivänä sattuman kauppaa tai viikkojen jonottamisen tulos. 


Osa juurista kulkee melko pinnassa. Osa taas hyvinkin syvällä. Perennoja istuttaessani laitoin niiden ja ruusun väliin muovisen reunanauhan ja maanrakennuskangasta. Kummastakaan ei ole ollut mitään hyötyä. Ruusu on puskenut itsensä esteiden ali, yli ja läpi.

Pyysin jo tarjousta puutarhayritykseltä, jolla on käytössään pienikokoinen kaivuri. Ongelmaksi muodostui, ettei pientäkään kaivuria mahdu ajamaan alapihallemme. On siis kaivettava ruusu pois omin voimin.

Elin toivossa, että saan paikan putsattua vielä tämän syksyn aikana, ennen maan jäätymistä. Olisi ollut kiva aloittaa paikan kunnostaminen heti keväällä. Se ei näytä toteutuvan.

Aion kaivaa ja poistaa ruusunjuuria sopivissa väleissä. Aika näyttää kuitenkin loppuvan kesken ennen pakkasia. Teen, minkä ehdin ja jaksan. Jatkan sitten keväällä. Talven aikana saan kerättyä energiaa. Kenties jopa hyviä ideoita putkahtaa päähäni.


Sinänsä lapiourakkaa on ollut mukava tehdä, kun säät ovat olleet mitä parhaimmat. Ei hikistä hellettä, eikä paljon sateitakaan. Sen verran lämmintä, että fleecellä pärjää. Aurinkokin on paistanut usein ja kauniisti.

Hienointa on ollut kaivutöiden lomassa kuunnella luonnon ääniä. Lähijärvellä ja -pelloilla on jo parin viikon ajan kokoontunut valtava määrä kanadan- ja valkoposkihanhia. Niiden kaakatus kuuluu meille oikein hyvin. Kun äänet lähestyvät, tiedän nojata hetkeksi lapioon nähdäkseni hanhien pyörivän naapuritalojen yllä, kunnes palaavat takaisin pellolle tai järvelle.

Myös useita joutsenten parvia on lentänyt pihamme yli. Nekin töräyttelevät omia laulujaan lentonsa ohessa.  

Hydrangea pan. 'Vanille Fraise' - Syyshortensia

 
Metsäruusun kaivu-urakkaa lukuunottamatta syystyöt ovat hyvällä mallilla. Puut ja monet pensaat alkavat olla tyhjiä. Syreenitkin luopuivat valtaosista lehdistään sunnuntai-illan tuulenpuuskassa. Vuorossa on viikot, jolloin on enemmän aikaa kirjoille ja käsitöille.


 
"Miten surullinen marraskuu olisikin, jos meillä ei olisi tietoa keväästä." 

- Edwin Way Teale -