Sivut

perjantai 15. elokuuta 2025

Syyshortensiat - ilo silmille!

Hydrangea arborescens 'NCHA2* Pink Annabelle - Pallohortensia


Syys- ja pallohortensiat ovat puutarhan loppukesän ja alkusyksyn suuri ilo silmille. Sekä kuvainnollisesti että ihan käytännössä. Ovathan niiden kukinnot ylenpalttisen suuria. Kaksi syyshortensia 'Grandifloraa' olen istuttanut asumisemme alkuvuosina. Ensin yhteen paikkaan, josta sitten siirsin kummatkin talon toiselle puolelle. Toisen myyrä tai jänis kalusi yhtenä talvena tyvestä, jolloin luulin menettäneeni sen. Niin ei käynyt. Pensas virkosi ja alkoi työntää uutta kasvua. Edelleen se on sisarustaan hennompi.

Vaaleanpunaiseen pallohortensiaan ihastuin nähdessäni niitä ison määrän Puutarha Tahvosten vierailulla kesällä 2019. Onneksi ymmärsin tarttua houkutukseen ja hankkia heti siltä istumalta 'Pink Annabellen' omaan pihaan. Se on viihtynyt hyvin. Tänä kesänä 'Pink Ananbellen' varsilla on korkeutta niin paljon, että voin katsella sen valtavia kukkia silmästä silmään. 

Hydrangea arborescens - Pallohortensia 

Ensimmäisen valkoisen pallohortensian ostin kesämarkkinoilta pienenä neljän euron taimena 2020. Sen istutin Pikkupuutarhan Harkkopenkkiin. Myöhemmin ostin sille vielä kaksi kaveriksi. Nämä kukkivat valtavin pallomaisin kukinnoin.

Hydrangea arborescens - Pallohortensia

Viime päivien rankkasateet ovat piiskaneet hortensioita kovalla kädellä. Joitakin kukintoja on katkennut kokonaan tai taipunut pahasti. Varretkin ovat lujilla koittaessaan kannatella kukintoja. Laitoin jo ajoissa pallohortensiakasvuston ympärille tukinarut, mutta heppoisena niistä ei ole ollut tarpeeksi apua. Ensi vuonna on panostettava tukemiseen enemmän. Mieleen välähti ajatus, että siirtäisin osan pallohortensioista toisaalle. Katsotaan, kuinka käy. 

Leikkasin sateen katkaisemia kukintoja maljakkoon terassin pöydälle. Aika hyvin ne ovat jaksaneet pysyä hyvän näköisinä.  

Hydrangea paniculata 'Grandiflora'

Vanhin syyshortensia Grandiflora oli pitkään pystypäinen. Kunnes rankkasade sai senkin nuoremmat oksat taipumaan. Kävi, kuten viime kesänä, osa oksista katkesi. Leikkaan syyshortensian oksia melko voimakkaasti keväällä. Toimenpiteen sanotaan tuottavan suurempikokoisia kukkia. Lisäksi lyhyemmät oksat jaksavat paremmin kannatella kukkia. 

Tänä kesänä kaikki kasvit ovat venyneet hurjan korkeiksi ja leveiksi. Niin myös syyshortensia. Näyttää, kun sitä ei olisi keväällä leikattu ollenkaan. Syyshortensia kasvaa 250-300 -senttiseksi ja leveyttäkin sille tulee 150-300 cm. Ihan pieneen paikkaan tätä kasvia ei siis tule istuttaa. 

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise' - Syyshortensia

Syyshortensia 'Vanille Fraisen' istutin 2013. Se jää hieman 'Grandifloraa' pienemmäksi, mutta näyttävä pensas on tämäkin. Myös sen oksia leikkaan keväisin. Tässä vaiheessa kukat ovat vielä valkoisia, mutta hentoista punastumista on jo tapahtumassa. Tapaan pyöriä 'Vanille Fraisen' ympärillä kameran kanssa ahkerasti. Se on minusta hyvin kaunis, etenkin kukkien muuttuessa punertaviksi.

Hydrangea paniculata 'Vim's Red' - Syyshortensia

'Vanille Fraiseen' rakastuneena istutin seuraavana vuonna eli 2014 'Vim's Redin'. Sen oksat ovat Vanillea pystykasvuisemmat ja tanakammat. Kukkien punerrus on Vanillea voimakkaampaa. Nyt jo on näkyvissä värin muuttumista punaisemmaksi.

Hydrangea paniculata 'Strawberry Blossom' - Syyshortensia

Toissakesänä Rusta kampanjoi syyshortensioita aika edullisesti. Ostin ensin 'Sundae Fraisen' ja 'Strawberry Blossomin'. Myöhemmin hain vielä kaksi 'Vanille Fraisea' ja 'Moonlightin'. Pensaat ovat minusta hyvä vastine korvaamaan perenna-alueita. Syyshortensiat ovat lisäksi helppohoitoisia, kauniita ja muutenkin kiitollisia kasvatettavia. Tuumasin, että vähitellen pensaat korvatkoon osan perennaistutuksista. Vielä niin ei ole tapahtunut.

'Moonlight' ei ole kukkinut vielä ollenkaan. Eikä kuki tänäkään kesänä. 'Strawberry Blossom' on minusta tässä vaiheessa aika lailla samanlainen kuin vaikkapa 'Vanille Fraise'. Sen pitäisi jäädä matalammaksi, mikä sopii minulle oikein hyvin.

Hydrangea arborescens 'Pink Annabelle' - Pallohortensia

Molemmat puolet rinteestämme ovat kaivanneet kohennusta jo pidemmän aikaa. Kun Oikearinteen päässä kasvavista hujoppimallisista vuorimännyistä osa kaadettiin rumina kokonaan pois, tarve kohennukselle tuli entistä selvemmäksi. Sain viime kesänä Lappalainen etelässä -blogin Nilalta valkoista pallohortensiaa, jotka istutin vuorimännyistä vasemmalle. Niiden seuraksi istutin yhden 'Pink Annabellen' ja pari 'Sweet Annabelleä'. Valkoinen ei kuki vielä ollenkaan, pinkit sitäkin kauniimmin. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mikä ero on 'Pink Annabellellä' ja 'Sweet Annabellellä'. 

Vuosi sitten istutin Oikearinteeseen myös Lumikärhön (näkyy kuvassa taustalla oikealla) ajatuksella, että se kiipeäisi verhoamaan paikalle jätettyjen vuorimäntyjen karut rungot.  Sen tehtävän kärhö täyttää maksimaalisesti. Kukkivia versoja kiipeilee joka suuntaan.

Hydrangea serrata 'Blue Bird' - Safiirihortensia

Näin nettipuutarhamyymälän sivuilla kuvan sinisenä kukkivasta safiirihortensiasta. Olin myyty sillä istumalla eli tilaus lähti heti. Jo istuttaessani epäilin paikan olevan aivan väärä, mutta enpä lotkauttanut korviani moisille epäilyksille.  

Safiirihortensia kukki 27.8.2021

Safiirihortensia kukki ensimmäisen kerran elokuussa 2021. Sen jälkeen se ei olekaan kukkinut. Versot ovat paleltuneet joka talvi. Kaksi vuotta sitten siirsin Safiirihortensian Kaivoruusupenkkiin, jossa otaksun sillä olevan suojaisampi asuinpaikka. Edelleen sen versot ovat paleltuneet. Safiirihortensian sanotaan kukkivan sekä vanhoilla että uusilla versoilla. Se suositellaan suojattavan talvella pakkaselta ja keväällä hallalta. Ehkä minun on ryhdistäydyttävä suojauksen suhteen.

Safiirihortensia on nätti pikkupuska lehtevänäkin. Se kasvaa noin 50-100 -senttiseksi.  

Clematis viticella 'Black Prince' - Viinikärhö

Kärhöistä ei ole tullut liiemmin täällä juteltua. Mihin lienee kaikki aika tuhraantuneen? Pakko laittaa kuva viinikärhö 'Black Princestä', joka kasvaa ja kukkii aivan mahdottomasti. Kärhötuen takana kasvaa kartiotuija, jota olen muotoillut pehmeämmän muotoiseksi. Sitä katsellessa mieleen tulee väkisinkin Muumipappa. Paitsi nyt, kun kärhöprinssi yrittää kovasti kosiskella tuijaa - tai siis Muumipappaa. Tuijan muotoilu on vielä tältä vuodelta edessä. Kukkikoon kärhö ihan rauhassa. Leikkaan sen matalammaksi kukinnan loputtua, jotta pääsen hoitamaan Muumipapan ulkoasua. 

Clematis viticella 'Black Prince' - Viinikärhö

Hyvää viikonloppua kaikille!


13 kommenttia:

  1. Ihana hortensiakooste! Näitä on aina niin kiva lukea, vaikka itselläni on samoja, mutta kokemusten jakaminen on kiinnostavaa ja aina oppii jotain uutta. Minulla on sekä Pink Annabellea että Sweet Annabellea ja vaikka kukintojen väri on lähellä toisiaan varsinkin kukinnan loppuvaiheessa, niin selvästi Sweet Annabelle on hieman lilaan tai tummempaan rosaan taittuva. Isommassa ryhmässä värien ero tulee hyvin nähtäväksi. Nyt on kyllä aivan ihanaa hortensioiden kukoistusta.
    Voi ihme tuota Black Princen kukintaa, ihan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla Pink Annabellen ja Sweet Annabellen eroista. Nyt osaan tutkia niitä tarkemmin. Pieniä värieroja voi toki olla istutuspaikasta ja sääolosuhteistakin johtuen.
      Hortensioiden kukinta on parhaillaan loistavaa. Mikä parasta, se myös kestää yleensä pitkälle syksyyn. Voin katsella sisällä ollessani Grandifloraa keittiön ikkunasta. Sen valtavat kukat näyttävät hienoilta hämärtyvässä illassa.
      Black Princen kasvu ja kukinta on joka vuosi valtaisaa. Istutin sen liian lähelle tuijaa, mutta niiden yhteiselosta on tullut hauska ja persoonallinen yksityiskohta.

      Poista
  2. Uskomattoman kokoinen tuo viinikärhösi! Meillä ne ovat kaikki aika hentoisia, kasvavat puiden runkoja pitkin.
    Ja hortensiat, ihania kaikki! Onko siitä tosiaan niin kauan kun kävimme Tahvosilla, minäkin ostin sieltä yhden Pink Annabellen, taisimme ostaa kaikki;) Meillä se ei ole koskaan kasvanut kovin suureksi, mutta on onneksi selvinnyt kaikista talvista. Ja tuo safiirihortensia, olisi ihanaa saada sinisävyisenä kukkiva hortensia myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät minullakaan muut viinikärhöt kovin suuria ole. Black Princen ostin halvalla jonain muuna kärhönä. Pitääkin kaivaa lappu esiin. Etsin pitkään sille nimeä, kunnes täältä blogistaniasta sain vihjeen.
      On siitä Tahvosten vierailusta jo pitkä aika. Sen jälkeen tuli korona ja kaikki kiva oli joksikin aikaa loppu. Taisi Pink Annabelle lähteä jokaisen mukaan. Niitähän kukki vierailumme aikaan vieri vieressä isolla alueella, mikä aiheutti "ooohh" -huudahduksia yhdessä jos toisessa.
      Minulla Pink Annabelle venyy joka kesä melko korkeaksi ja leveyttäkin sille on jo tullut runsaasti. Eilen katselin, että hiukan ahtaan istutuspaikan vuoksi joudun sitä ehkä jossain vaiheessa siirtämään tai jakamaan.
      Safiirihortensia on söpö. Vielä söpömpi, jos suostuisi kukkimaan. Ehkä se vielä niin tekeekin.

      Poista
  3. Pitää varmaan hankkia Pink Annabelle tai joku muu. Meillä ei yhtään mitään hortensiaa, mutta niin kauniita ne ovat Sinunkin esitteleminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensiat ovat minusta kauniita ja helppoja loppukesän kasveja. Rustassa on parhaillaan muutamia kotimaisia syyshortensioita ja pallohortensiaa tarjolla. On niitä varmaan monissa puutarhamyymälöissä.

      Poista
  4. Ihania ovat. Taimistolla käydessä kaikki ostivat näitä 😊 Eikä ihme, helppoja peruspensaita. Ihastuttava viinikärhö sinulla😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että ihmiset innostuvat ostamaan hortensioita taimistolla käydessään. Ovathan he varmaan nähneet niiden parhaillaan kukkivan naapureilla ja ympäristössä. Kukapa ei haluaisi upeita kukkia omaan puutarhaansa.
      Black Prince laittaa parastaan.

      Poista
  5. Olipa upea hortensiapostaus. Oikein harmittaa, että itse hankin puutarhaan hortensioita vasta muutamia vuosia sitten. Ensimmäiset hankinnat tosin tein joskus ihan puutarhan perustamisen alkuaikoina, mutta ne jostain syystä menehtyivät.Olisiko niiden istuttaja (lue MINÄ) ollut liian huolimaton kasvupaikan valinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi et lannistunut aiempien menetystesi murtamana, vaan hankit uusia hortensioita. Ne ovat ehdottomasti syksyn upeimpia kukkijoita.

      Poista
  6. Komeat hortensiat ja vielä komeampi 'Black Prince'! Syyshortensioilla on ehdottomasti sijansa puutarhassa ja lajikkeistakin löytyy varmasti jokaiseen makuun sopiva. No ei ehkä valkoisen ja vaaleanpunaisen värin vihaajille mutta kukinnon muodoista löytyy överiä ja vähemmän överiä. Aika helppojakin tuntuvat olevan kunhan eivät vain repeä jonkun rajuilman osuessa kohdalle juuri parhaaseen kukinta-aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylenpalttisuutta vierokseville syyshortensiat saattavat aiheuttaa negatiivisia väristyksiä. Minusta valkoiset kukat sopivat hyvin loppukesän pimeneviin iltoihin.
      Viime aikojen vesisateet ovat hakanneet etenkin Grandifloraa pahasti. Muutama oksa on taittunut ja painavat kukat katselevat maata kohti päät painuksissa.
      Tykkään Black Princesta. Se vähät välittää kurinalaisuudesta. Siitä vaan kärhet kohti pilviä, vaikka Muumipappa-tuijaa apuna käyttäen.

      Poista
  7. Kyllä hortenssiat on hyviä pensaita. Paljon on erilaisia lajikkeita ja kaikissa kaunis kukinta. Meilläkin niitä on ja tuo pallohortenssia on siirrettävä, liian kuivassa paikassa meillä kasvaa. Suren vieläkin sen rungollisen 'Lime Laight' hortenssian menetystä. Kylläpä on kookas ja hienosti kukkii viinikärhösi!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!