Zilgat syyskuun alkupuolella |
Vietin yhdestä sadepäivästä aamupäivän keikkumalla tikkailla pergolan katon alla leikkaamassa rypäleterttuja ämpäriin. Loppupäivä menikin sitten rypäleitä höyryttäessä mehuksi.
Syyskuun alussa näytti, etteivät rypäleet kypsy ollenkaan. Kyllä kypsyivät. Vain pieni osa jäi raa'aksi. Sadonkorjuun ohessa leikkasin pitkäksi venähtäneitä versoja netistä löytämieni ohjeiden avulla.
Rypäleitä kertyi neljä ämpärillistä. Osa oli jo niin kypsiä, että ne rapisivat poimintavaiheessa pergolan lattialle. Litistyneistä rypäleistä syntyneet sinimustat läiskät eivät jää pysyviksi. Suurin osa läiskistä lähti jälkisiivouksen yhteydessä harjaamalla ja loput vedellä.
Yllättävän paljon Zilgasta syntyy mehua, vaikka itse marja on pieni ja sen sisällä hedelmän kokoon nähden iso kivi. Suurimman osan mehusta purkitin sellaisenaan pakasterasioihin.
Osasta mehua tein samantien hyytelöä, joka maistuu hyvältä esimerkiksi juustojen kanssa tai liharuokien tai maksalaatikon kera. Moista määrää mehua emme Ukkokullan kaksistaan ehdi talven aikana käyttämään. Etenkin, kun jo aiemmin tein herukoista mehua. Niinpä valmistan myöhemmin lisää hyytelöä, jota aion jakaa sukulaisille ja ystäville.
Jonkun verran Zilga-terttuja jäi korjaamatta. En saanut tikkaita turvallisesti pergolan ulkoseinälle. Enkä sateen vuoksi halunnut mennä sinne muutenkaan keikkumaan. Mustarastaat käyvät napsimassa rypäleitä. Syököön jäljelle jääneet kiitokseksi, etteivät käyneet pergolan puolella satoa liikaa verottamassa.
Aronia |
Aronioita tuli isoimpaan pensaaseen mukavasti. Muut pensaat leikattiin vuosi sitten matalaksi. Ne ovat kasvaneet isoiksi, mutta marjoja ne eivät ole tehneet. Joka kerta portaita alapihalle laskeutuessani pelästyin aroniapuskasta metelillä lennähtäneitä mustarastaita. Yhtä monta kertaa päätin, että pitää tulla pian pelastamaan marjoja omaan käyttöön. En ole ehtinyt. Eikä se nyt suuremmin harmitakaan, koska pakastin on täynnä marjatuotteita. Lisäksi omenasato jäi pieneksi, eikä hedelmien laadussakaan ole kehumista. Tarkoitus oli nimittäin yhdistää säilönnässä omenat ja aroniat.
Muutama Huvitus ja Punakaneli tuli syötyä. Syysomenassa oli enemmän hedelmiä, joita linnut kävivät ahkerasti syömässä. Sillä seurauksella, että hedelmä putosi maahan muurahaisten ja ampiaisten hyödynnettäväksi. Sen, mitä kompostorilta pelastui, kuorin ja pilkoin kattilaan. Keitin omenoista kanelilla ja sokerilla maustettua hilloketta aamupuuron lisukkeeksi.
Kurpitsoja tuli pieneen istutusalaan nähden kivasti. Spagettikurpitsat olemme jo syöneet. Kuvan kurpitsoista pienemmät syödään varmaankin keittona tai uunissa valmistettuna. Isoimmasta suunnittelen tekeväni joko kurpitsapikkelsiä tai tavallista etikka-sokerisäilykettä.
Kasvihuone on jo tyhjennetty. Lavakauluksissakin on enää kosmoskukat. Olen odottanut lämmintä ja aurinkoista päivää pestäkseni kasvihuoneen. Yleensä olen tehnyt sen syksyllä, koska keväällä on sitten kiva aloittaa uusi kausi puhtaan kasvarin kera.
Teimme Ukkokullan kanssa päiväreissun Tallinnaan. Meillä oli auto mukana, mutta sillä ajettiin keskustan ympärillä aika rajallisesti. Lopulta veimme auton satamaan parkkiin ja jatkoimme jalkaisin ja ratikalla.
Kotiin ostimme marketista virolaisia purkkikeittoja; seljankaa, borshia. Ne ovat edullisia ja maukkaita. Ostimme myös leipää ja savujuustoa. Lihatuotteita ei suositella tuotavan Suomeen EU:n alueella pahentuneen afrikkalaisen sikaruton vuoksi. Savujuusto kuuluu eläinperäisiin tuotteisiin, joten sen suhteen mokasin eli juustokin olisi ollut hyvä jättää ostamatta
Tallinnan laajentunut ratikkaverkosto helpottaa nyt matkailijoitakin, kun kakkosen ratikkaan voi hypätä kyytiin jo satamassa. Minulla on entuudestaan virolainen matkakortti, johon voi ladata rahaa kaikissa R-kioskeissa. Terminaalissa olisi ollut kyseinen kioski, mutta automatkustajina emme tulleet terminaalin kautta. Niinpä kysyin Nautica-keskuksen Rimi-marketin infosta, voiko matkakorttia ladata heillä. Kyllä voi ja latasinkin. Ratikoissa voi maksaa myös pankkikortilla.
Vietyämme auton sataman parkkiin, hyppäsimme kakkosen ratikkaan ja ajoimme Koplin suuntaan Balti Jaam -torille. Vuonna 2018 avattu tori on kolmikerroksinen rakennus, josta löytyy monenlaisia ruokamyymälöitä ja lukuisia ruokapaikkoja sekä palveluita. Toisessa kerroksessa on virolaista käsityötä, vaatteita, antiikkia ja vanhaa tavaraa.
Katetussa ulkotilassa on hedelmä- ja vihanneskauppiaita. En kyennyt ohittamaan hyvän näköisiä kantarelleja, joita myytiin kilohintaan 6,90. Ostin kaksi kiloa, jotka seuraavana päivänä puhdistin ja pakastin.
Balti Jaam -torilta kävelimme vanhaan kaupunkiin. Sää suosi meitä auringon porottaessa +24 asteen lukemissa. Kiertelimme kaupungilla ruokapaikkaa etsien. Niitähän Tallinnassa on joka nurkalla. Lopulta istahdimme yhteen Rootermann-keskuksen torialueella sijainneen ravintolan ulkoterassille. Söimme paahdettua ankanrintaa uuniperunan, herkullisen punajuuren ja punaviinikastikkeen kera.
Aikamme terassilla ruokaa sulateltuamme kävelimme Viru-keskukseen. En ole vuosiin käynyt siellä. Halusin nähdä, millainen kauppakeskus nykyään on. Samanlainen kuin mikä tahansa kauppakeskus missä tahansa kaupungissa. Kiiltäviä lasikaiteita, kirkkaasti valaistuja merkkituotekauppoja, rullaportaita sinne sun tänne. Ei innostanut. Vielä vähemmän siksi, että Ukkokulta inhoaa shoppailua. Niinpä ehdotuksestani kävimme pohjakerroksessa sijaitsevassa marketissa. Muistin, että olen etsinyt Suomessa monesta paikassa tryffeliöljyä. En ole löytänyt.
Kaubamajan ruokakauppaa voisi verrata entiseen Stockmannin Herkkuun. Hyvä valikoima tuotteita, joita ei joka kaupassa meilläkään ole. Kauniisti aseteltuja erikoisuuksia, hinnat melko korkeita. Kiva oli katsella ja taivastella. Mikä parasta, löysin etsimäni eli pienen pullon tryffeliöljyä 8 eurolla.
Palasimme satamaan ja siirryimme auton kanssa jonottamaan laivaan pääsyä. Paatti nieli ison määrän rekkoja ja yllättävän paljon myös henkilöautoja ottaen huomioon, että loma-aika on jo ohi. Laivassa oli mennen tullen melko väljää, eikä istumapaikoista ollut puutetta. Kolmannen luokan trubaduuri koitti saada eloa yleisöön siinä kovin hyvin onnistumatta. Karaokea on aina hauska kuunnella. Nyt ainoastaan yksi brittikaveri esitti pari biisiä.
Reissu sujui hyvin. Tallinnassa käynti on mukava ja helppo ulkomaanmatka, jossa parasta on kotiinpaluu ja pääsy omaan sänkyyn nukkumaan.
Hurjastipa tuli rypäleitä, minusta ne ovat niin kauniin näköisiä. Mukavan matkan teitte.
VastaaPoistaVuosi vuodelta rypäleitä tulee enemmän. Niitä oli helppo poimia sateellakin, kun kumpikin olimme katon alla - minä ja rypäleet.
PoistaVautsi miten upean näköisiä viinirypäleterttuja 🍇 ja muutenkin hienoa satoa. Alan tulla epätoivoiseksi kun meidän tomaatit ovat aina vaan vihreitä. Ensi vuonna aloitetaan kasvatus aikaisemmin. 🍅 🌿💚
VastaaPoistaKaikkien matkojen paras osa on kotiinpaluu ❤️
Joka syksy osa tomaateista on kypsytettävä sisällä, eikä kaikki siltikään kypsy. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen syksy, että kaikki kypsyivät kasvarissa.
PoistaKyllä, matkustamisen yksi parhaita kohtia on kotiinpaluu ja nukkuminen omassa sängyssä.
Onpa komea sato rypäleitä, omani vielä ovat kypsymässä - jotenkin tänä kesänä niiden kypsyminen on viivästynyt, mutta kohta pääsen keräämään myös. Meilläkin mustarastaat ovat sangen innokkaita puutarhassa ja uskaltavat jopa kasvihuoneisiin mennä.
VastaaPoistaNo nyt iski sitten matkakuume, Tallinnaan lähtöä olen haaveillut ja siitä isännälle puhunut, mutta päänkääntö on vielä kesken. Ratikalla liikkuminen Tallinnassa on helppoa ja edullista ja siellä on kaikkea kivaa - ostoskeskuksiin ei tarvitse mennä. Viimeksi taidekaupat ja Karnaluks (jälleen) olivat merkittäviä kohteita museoiden lisäksi.
Hetken jo luulin, ettei meilläkään rypäleet ehdi kypsymään. Kypsyivätpä kumminkin. Peitän kesäaikaan kasvarin avonaisen oven harsolla, etteivät linnut mene sinne sisään. Toimisiko sama sinulla?
PoistaKarnaluks on yksi suosikkipaikoista Tallinnassa käydessä. Sinne menen kuitenkin mieluummin naisporukassa. Ukkokullan kärsivällisyys ei riitä lankojen ja nauhojen näpräämisen katselemiseen. Päiväreissu on turhan lyhyt museoissa käymiseen. Toivottavasti saat isännän houkuteltua ja haaveesi Tallinnan reissusta toteutuu.
Komeita rypäleitä ja muutakin satoa🤩
VastaaPoistaKiva käydä välillä rentoutumassa ulkomailla. Ja Tallinnassa se käy helposti. Ja parasta on kotiinpaluu ja oma sänky, niinkuin totesit😄
Rypälesato tuntuu joka vuosi ylelliseltä bonukselta, vaikka niiden selviytyminen Suomessa ei nykyisin mikään erikoisuus olekaan. Kurpitsasadosta olen erityisen iloinen. Se on suurta herkkua monessa eri olomuodossa.
PoistaViro on monipuolinen matkailukohde ja helposti saavutettavissa. Päivämatka virkistää.
Sait hienon rypälesadon ja hyytelö kuulostaa herkulliselta!
VastaaPoistaMeidän edellisestä Tallinnan matkasta alkaa olla jo tosi kauan eli reippaasti yli 10 vuotta. Oli kiva katsoa kuviasi sieltä.
Minulla oli ikivanha pikkukamera mukana, joten kuvasaalis Tallinnasta jäi melko vähäiseksi. Tallinna on muuttunut valtavasti 10 vuodessa. Hyvässä ja pahassa. Vanha Hansa-kaupunki tarjoaa monenlaista mielenkiintoista, joten kyllä sinne kannattaa matkustaa.
PoistaVau mikä rypälesato!👍🏻🍇Siitä sitä riittääkin pitkäksi aikaa ja rypälemehu on varmaan hyvää. Meilläkin jännitettiin että ehtiikö meidän rypäleet kypsyä ja ehti kyllä, mutta ei niistä kyllä mehua tehdä, ei niin paljon tullut.😜
VastaaPoistaKiva reissupostaus, kiitos kun sai olla mukana!
Viime vuonna rypäleitä tuli 2,5 ämpärillistä. Nyt neljä sekä vähän päälle. Mehu on hyvää, hyytelö vielä parempaa. Minkä ikäinen teidän rypäleenne on? Jospa sekin innostuu tulevina vuosina tekemään runsaan sadon.
PoistaSanoin tuossa ylempänä Päiviä-kaimallesi, että minulla oli Tallinnassa mukana ikivanha pikkukamera, jolla tuli aika vähän kuvattu. Kiitos, että tulit virtuaalireissulle mukaan.
Todella upea rypälesato ja nyt on rypälemehua ja hyytelöä runsaasti nautittavaksi.
VastaaPoistaKiitos kivasta kuvamatkasta Tallinnaan.
Aika juhlallista korjata välimerellistä satoa täällä pohjolassa. Minusta on hyvä, että rypäleiden säilöminen osuu ajankohtaan, jolloin muut puutarhan marjat ja hedelmät on käytännössä jo säilötty.
PoistaPäiväreissu Tallinnaan teki sopivan katkon syystöihin.
Wau miten upeaa satoa siellä saatu. Itselläni ei ole koskaan ollut viinirypälettä, mutta olen ymmärtänyt ettei siitä siementen takia voi kovin moneen asiaan käyttää. Mietin, mitenhän on siemenettömien viinirypäleiden laita, pystyykö niitä itse kasvattamaan ja mikä on niiden salaisuus.
VastaaPoistaOlipa mukava reissu teillä, kiitos matkakuvista. Niihin vielä palaan.
Varmaan muitakin käyttömahdollisuuksia Zilgalle on, jos vain viitsisin niitä etsiä. Se on hyvän makuinen ihan sellaisenaankin, mutta kiven vuoksi ei kovin paljon kerralla tule syötyä. Muitakin Suomessa menestyviä rypälelajikkeita on. 'Somerset Seedless' on lähes siemenetön. Moni kasvattaa sitä. Meillä 'Zilga' kasvaa ulkona, joskin melko lämpimässä paikassa (vyöhyke 1b), enkä ole koskaan sitä talveksi millään suojannut. Uudempi 'Zilga' on alapihalla aremmassa paikassa. Hyvin sekin on muutaman vuoden jo pärjännyt.
PoistaVoi mikä sato ja mukavan näköinen ja oloinen reissu teillä ollut. Kivaa syksyn jatkoa!
VastaaPoistaRypäleistä tuli niin paljon mehua, että nyt alkaa pakastin olla täynnä.
PoistaReissu oli mukava. Vietimme päivän hienossa säässä leppoisasti.
Ehtymätön puutarhanne antaa vitamiineja koko talveksi, niin itselle kuin ihanina uniikkeina lahjoina... Hyvä että pergolan lattialle ei jäänyt muistoja - meidän keittiön lattiasaumoihin jäi kyllä muistot mun mustikan "poiminnasata" - murr...
VastaaPoistaTallinna on jotenkin niin kukkaisa kaupunki - ihanat säät teille osui!
Tänä kesänä satoa on tullut paljon, vaikka kummallisten säiden voisi kuvitella toista kertovan.
PoistaVarmasti harmittaa joka kerran lattiasaumaa katsoessa nähdä mustikkatahrat. Millähän ilveellä ne saisi putsattua?
Lämmin ja aurinkoinen sää teki kaupunkireissusta erityisen mukavan. Oli kiva kävellä katsellen ja istua ihmisvilinää ihmetellen.
Wau mikä määrä rypäleitä! En ole vieläkään löytänyt meidän pihasta paikkaa sellaiselle. Siihen asti kuolaan muiden rypälesaaliille ;)
VastaaPoistaTeillä oli kiva reissu. Katkaisi syksyn alkanutta arkeakin kivasti. Vielä oli miellyttäviä syyslämpimiä päiviä.
Muistan, kuinka itsekin pohdin kovasti, minne rypäleen istuttaisin. Laitoin sitten terassin viereen, kun pergola oli vasta suunnitteilla. Kyllä kannatti istuttaa. Sato kasvaa vuosi vuodelta.
PoistaOli kiva ja leppoisa reissu. Sattui vielä varsin kesäinen sää.
Sait ihan valtavan hienot sadot. Leikkasin keväällä oman rypäleeni vähän liiankin reippaasti ja luulin, ettei tule yhtään satoa tai että jopa kuolisi koko taimi. Yllätys oli siis suuri, kun satoa tuli. Olisiko raju leikkaus ja rypäleiden aiempaa maltillisempi määrä vaikuttanut siihen, että maku on todella makea. Aina olemme rypäleistä tykänneet, mutta tänä vuonna ne ovat ehdottomasti parhaat, vai olisiko tämän vuoden pitkä helleputki auttanut sokereiden muodostumiseen? Oliko teillä maussa eroa tänä vuonna?
VastaaPoistaZilga-sato on kasvanut vuosi vuodelta. Leikkasin köynnöstä viime vuonna reippaasti. Saman tein nyt. Eikös viininviljelijät leikkaa köynnöksiään sadon määrän ja laadun parantamiseksi sekä korjuun helpottamiseksi?
PoistaMinusta rypäleet maistuvat tänä vuonna oikein makeilta. Viime vuonna hellepäiviä oli enemmän. Pelkäsinkin kylmän alkukesän vaikuttavan sadon määrään. Turhaan pelkäsin. Meillä tosin Zilga kasvaa hyvin suojaisassa ja lämpimässä paikassa.