| Sammal värjötteli pohjoistuulessa. |
Puikkojen kilkuttaminen on vähentynyt merkittävästi. Pidemmiksi venyvät valoisat kevätillat houkuttelevat ulos ihmettelemään herääviä kasveja. Näin käy joka vuosi, joten siinä ei ole mitään kummasteltavaa. Siis siinä, että moni muu asia vetää nyt enemmän puoleensa.
Aivan tyhjin käsin en osaa olla. Illan suussa olemme katsoneet lähinnä Yle Areenasta joitakin sarjoja. Silloin puikot ja lanka ovat etsiytyneet hyppysiin. Kaupoissa käydessäni olen tarkoituksella ohittanut lankahyllyt ja -tarjoukset. Niiden aika olkoon taas syksyllä. Lankalaatikossani on yhä aloittamattomia lankakeriä ja lukuisia jämälankakeriä. Niitä olen pyrkinyt käyttämään nyt pois.
Huhtikuun alussa kudoin kahdet matalavarsisukat vajaista keltaisen ja oranssin langan keristä. Näistä olen kuvan jo aiemmin julkaissutkin. Ehkä pääsiäinen houkutteli noiden värien pariin.
Jossain aikakauslehdessä näin kivat kirjoneulesukat, joihin ajattelin voivani käyttää pieniä nöttösiä. Vaikka suunnitelmissa on tänä vuonna opetella kirjoneuleita, on päällimmäinen innostus siihen ollut kadoksissa. Toteutin lehden sukat ohjetta oikaisemalla. Ihan hyvät niistä silti tuli. Kivan keväiset.
Neljät seuraavat nilkkasukat on kaikki ns. jämälankasukkia. Kun käytän varteen pienempiä lankanöttösiä, saan yksivärisestä vajaasta kerästä sukkaparin. Isompaan sukkakokoon ei yksi kerä välttämättä riitä, mutta talven töistä on jäänyt kaksikin saman värin vajaata kerää. Parempi käyttää ne nyt kuin jättää odottamaan tulevia ideoita. Novitalla kun on tapana uusia lankakarttojaan siten, ettei samaa sävyä myöhemmin ole enää saatavissa.
Itse asiassa kaikki tämän jutun sukkien yskiväriset langat eivät ole Novitan lankaa. Käytän jonkun verran myös Kaupunkilangan Kivijalkaa ja Lankavan Lystiä. Kummatkin ovat hyviä lankoja ja vastaavat vahvuudeltaan 7veikkaa.
Sormien nivelrikko on tänä talvena vaivannut aiempaa enemmän. Etenkin silmukoiden luominen on toisinaan varsinaista akrobatiaa. Puikot lentelevät sohvatyynyjen väliin ja kilahtavat lattialle. Ukkokultaa naurattaa, kun pyllistelen ja konttaan puikkoja etsien.
Aluksi kutominen on hidasta ja kivuliasta, kun turvonneet ja jäykät nivelet haraavat vastaan. Vähitellen kutominen alkaa sujumaan ja työ edistyy. Jonkin verran nivelongelma näkyy käsialassa. Resoriosuuksien nurin-oikein tuppaa olemaan välillä hankalaa.
Niinkauan kuin suinkin mahdollista, aion kutoa. Nivelten liikuttaminen ylläpitää toimintakykyä ja vähentää kipua. Liikkeen sanotaan voitelevan niveliä ja vahvistavan ympäröiviä lihaksia sekä parantavan nivelruston aineenvaihduntaa. Pitkäaikainen liikkumattomuus jäykistää niveliä. Sen huomaa jo niinkin pian, kun ei hetkeen ota puikkoja käsiinsä. Aloitus on silloin entistä vaikeampaa.
Katsotaan, päättääkö nämä viimeisen kuvan nilkkasukat kevään puikkojen kilkuttamisen. Ehkä ei. Riippuu kevään etenemisestä ja sään lämpenemisestä. Mitä paremmat säät, sen innokkaammin minä touhuan puutarhassa. Syksyllä viimeistään langat alkavat taas houkutella.
Kyllä on lankanöttösistä (ihana sana) syntynyt kauniita sukkia...
VastaaPoistaKevätsukat - nuo ensimmäiset kirjoneulesukkasi alkoi kutkuttamaan...
täytyy tutkailla omat nöttöset - jos saisi jotkut kevät hempeydet aikaiseksi, vaikka ensikevääksi... kiitos ideoista!
Kiitos Repolainen! Mukavaa, että tykkäät niin valmiista sukistani kuin käyttämistäni sanoista. Lankanöttönen on minusta paljon positiivisempi sana kuin jämälanka.
PoistaTutkaile rauhassa lankavarastojasi, jos vaikka sieltä löytyisi hempeitä värejä. Ja saa niitä kevätsukkia käyttää talvellakin. Saattavat kirkastaa pimeimmän lumisadepäivän ja pitää vielä varpaatkin lämpiminä.
Hienoja sukkia, itselläni tuntuu että lankavarasto vaan kasvaa kun sain taas tuttavalta pussillisen lankoja - enkä ole vieläkään kutonut tammikuussa aloittamaani sukkaparia valmiiksi :(
VastaaPoistaKiitos Suvi! Onpa sinulla kiva tuttava, joka antaa pussillisen lankoja. Ehkä sieltä saamiesi lankojen joukosta pomppaa jokin mieluisa idea. Sellainen, joka inspiroi sinua kutomaan tammikuussa aloitetutkin valmiiksi.
PoistaIhania sukkia olet taas loihtinut, vaikka nivelrikko yrittää sinuakin lannistaa. Olet kyllä sitkeä sissi, kun kaikesta kivusta huolimatta jaksat tehdä käsitöitä ja puutarhaa!
VastaaPoistaTuo lankanöttönen on suloinen sana😊
Kiitos Liisa! En suostu lannistumaan nivelrikon edessä, vaikka se välillä hilkulla onkin. Kun saan jotain valmiiksi, kutomisessa tai puutarhassa, ilo ja tyytyväisyys palkitsee moninkertaisesti, enkä siinä vaiheessa vaivoja muistele. Välillä sormet ovat hyvinkin yhteistyökykyiset, joten paras vain mennä eteenpäin.
PoistaEikö olekin lankanöttönen kiva sana. Paljon positiivisempi kuin jämälanka.
Olet taas saanut aikaan kauniita sukkia. Värisilmäsi on todella hyvä ja mielestäni nivelvaivasi ei näy mitenkään neuleissa, vaan käsialasi on todella siistiä ja huoliteltua. ❤️
VastaaPoistaKiitos Kruunuvuokko! Pidän siitä, että villasukissakin värit ovat tasapainoisia, eivätkä riitele keskenään. Makuasioita tietenkin. Ilman muuta kudon vaikka kuinka räikeät sukat, jos joku sellaiset haluaa.
PoistaMiten ihmeellä pystyt tuollaiseen sisukkuuteen tuon nivelrikon kanssa? Minä luulen, että moni muu minä mukaan lukien luovuttaisi ja lopettaisi neulomisen, vaikka järkevää olisi jatkaa ja siten hoitaa sairautta. Kerrot, että "ohjetta oikaisemalla" teit pitkävartiset villasukat. Ymmärrän oikein hyvin. Itse en pysty neulomaan mitään valmiin mallin mukaan, haluan tehdä oman mielen mukaan.
VastaaPoistaKutominen on mieluisa harrastus ja ajankulu. En halua antaa periksi, kun en tiedä, mitä tilalle. Nivelrikko on vaivannut jo pidempään, mutta vasta tänä talvena se on äitynyt näin hankalaksi. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voi hyvinkin olla, että kutomiselle tulee vielä stoppi.
PoistaKiva kuulla, että on muitakin ohjeiden oikojia. Oli kuinka kiva malli tahansa, jossain vaiheessa se muuttuu "suuntaa antavaksi".
On kyllä suloisia sukkia. On myös kiva idea tuo palmikoiden neulominen nilkan kohdalle - saa näpäkät ja hyvin jalassa pysyvät sukat. Ihana värisilmä sinulla 😍
VastaaPoistaKiitos enkulin käsityöt! Käytän aika usein nilkassa resoria tai valepalmikkoa, joka joustaa resorin lailla. Kuten toteat, se auttaa sukkia pysymään hyvin jalassa.
PoistaJopas taas onkin nättejä sukkia. Tuo ohjeen "oikaiseminen" tuntuu kovinkin tutulta, sitä minäkin joskus harrastan. Käsialasi on niin nättiä ja tasaista, ettei mitenkään voisi kuvitella, että sitä on nivelrikkoisilla sormilla tehty.
VastaaPoistaKiitos Maiju! Omat silmäni katselevat valmiita töitä kriittisesti. Kiva, ettei epäkohdat nouse näkyvästi esiin.
PoistaEikö olekin mukavaa, että ohjeita voi oikaista ja toteuttaa omalla tavalla. Käsityöt ovat ja niiden pitääkin olla mieluisaa.
Onpas upeita villiksiä. Tuo eka kuva on ihan mahtava.
VastaaPoistaKiitos Sami! Sammaleet ovat hienoja ja kuvauksellisia.
PoistaVoi miten hienoja sukkia olet saanut aikaiseksi. Tuo nilkka-valepalmikko oli kiva. Kuinkahan monesti olen alkanut kuluttaa nöttösiä loppuun, mutta saattaa niitä jostain joku tuoda lisääkin, kun eivät lopu :D
VastaaPoistaKiitos Emilie! Minustakin tuntuu välillä, että lankanöttöset lisääntyvät itsestään. Voisikohan niille esittää myös väritoiveita?
PoistaKomeita ovat.
VastaaPoistaKiitos Vanha rouva!
PoistaKaunista, herttaista . . . Oranssit ja keltaiset sukat toiseksi ylimmässä kuvassa viehättävät 🧡💛
VastaaPoistaKiitos Rita A! Sain inspiraation keltaisiin ja oranssiin sukkiin Liisan kasvit -blogin Liisan voimaväreistä.
PoistaAina löytyy pieniä luppohetkiä, jolloin puikot ja langat on hyvä olla lähellä.
VastaaPoistaOlet sitkeä sormiesi kanssa, mutta oikeassa olet. Varmaan silti myös kivuliasta.
Tapaan siirtää käsityökorin kesäajaksi kaappiin. Vielä ei näköjään ole sen aika, kun on ollut niin koleaa. Pääni on eri mieltä sormien kanssa. Se haluaa jatkaa kutomista, vaikka nivelet kiukuttelevat.
PoistaKaikella on aikansa ja kaikki ajallansa. Sinulla on nyt puutarhassa sesonki päällä. Ehkä lankakaupat houkuttelevat sitten syksyllä. Mutta kivoja sukkia olet tehnyt ja langanjämiä on aina hyvä saada pois pyörimästä.
VastaaPoistaKiitos Puikoillanikin! Pienistäkin lankanöttösistä saa yllättävän paljon valmiita töitä, kunhan etukäteen niitä tutkii ja suunnittelee.
PoistaNäin on, puutarhakausi on alkanut jo vahvasti, mikä merkitsee käsitöiden vähenemistä. Aivan varmasti lankakaupat syksyn tullen houkuttelevat.
Hienoja sukkia jälleen!
VastaaPoistaKiitos Päivi!
Poista