Aarikan puuta ja Balken jäätä

 

Vietimme veljenvaimon kanssa kulttuuripitoisen talvipäivän. Kierros alkoi Helsingin Nervanderinkadulla sijaitsevasta Taidehallista, jossa on vielä tammikuun alkupäiville esillä Kaija Aarikan tuotantoa esittelevä näyttely.

Aivan ensimmäisenä meitä tervehti jättikokoinen pässi, joka on tehty vartavasten Taidehallin näyttelyyn. Oppaan mukaan se painaa tuhat kiloa ja se tuotiin saliin osina. Muuten kookas pässi ei olisi sisälle mahtunut.

Pässi on tunnetuimpia Aarikan töitä. Sitä on valmistettu vuodesta 1973. Pässi tehdään käsityönä mm. vaahterasta, männystä ja tammesta.

Aarikan Tuliainen-purkki suunniteltiin 1968 esimerkiksi kesämökkikeittiöihin suojaamaan jauhoja ja muita elintarvikkeita hiiriltä. Taaempana puolikuulla kuvioituja Tuliainen-purkkeja, etualalla on korkeampia ja matalampia sekä sirottimena Riemuraita-purkkeja, joita oli tuotannossa 1970-luvun alussa.

Kynttilänjalkoja näyttelyssä on lukuisia erilaisia. Monille tuttu Keisarinna on eräs suosituimpia. Myös lintuja Aarikan valikoimasta löytyy jos jonkinlaisia.

Aarikan mobilet olivat jossain vaiheessa suosittuja tuliaisia kylään mennessä. Esimerkiksi kuvan Joutsen-mobilea näkee yhä kotien ikkunoilla.

Pikkuiset joulunpunaiset puutontut ovat monille tuttuja. Näitä on valmistettu 40 vuoden ajan ja valmistetaan yhä. Useimpia tonttuja on saatavissa kolmea-neljää eri kokoa. S-koon tonttu maksaa 23 €, L-koko 45 €. Tonttuperheen kokoamiseksi tarvitset siis euron poikineen.

Puiset korut ovat minulle oikein tuttuja. Ostin asuihin väreiltään sopivia settejä, joihin parhaimmillaan kuului kaulanauha, rannekoru ja korvikset. Tein tässä joku aika sitten korulaatikossani inventaarin. Heitin pois useita parittomia korvakoruja. Jäljelle jäi kolme Aarikan puista korvakorua ja muutama puuhelmistä tehty kaulakoru. Hyvin ovat kestäneet aikaa, sillä korut ovat edelleen täysin käyttökelpoisia.

Omia Aarikan puukoruja

 
Aarikka suunnitteli myös lukuisia hopeakoruja. Niitäkin näyttelyssä oli kattavasti esillä vitriineissä. 

Aarikka valmisti myös useita pelejä ja lasten leluja. Kodistamme löytyy liikelahjana saatu Aarikan valmistama mylly-peli.

Sen sijaan en tiennyt, että Kaija Aarikka on suunnitellut myös lasiesineitä. Humppilan lasin valmistamat kasvikoristeiset lasilautaset tiedän kyllä. Mutta en sitä, että ne ovat Kaija Aarikan suunnittelemia.

Kaija Aarikka on ollut monipuolinen suunnittelija, joka tarttui myös tekstiilitöihin. Kuvan Aarikan suunnittelema ryijy on lainassa Someron seurakunnalta.

Somerolla 3.2.1929 (- 14.8.2014 Helsinki) syntynyt Kaija Aarikka perusti miehensä Erkki Ruohosen kanssa Aarikka Oy:n 1954. Kaija Aarikan tyttäret myivät yrityksen 2017 raisiolaiselle Martinex Oy:lle. 

Peder Balke (1804-1887) on norjalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti dramaattisista ja romanttisista Norjan luontoa käsittelevistä maisemamaalauksistaan.

Sinebrychoffin museossa on 14.1.2024 saakka esillä Peder Balken töitä esittelevä näyttely "Arktisen lumo". Mukana on myös Balken aikalaisten teoksia norjalaisista ja ruotsalaisista kokoelmista.

Peder Balke: Nordkapp (noin 1840)

Balke on selvästi viehättynyt valon maalaamiseen. Teoksia kannattaa katsoa myös ihan läheltä, sillä joissain tauluissa on hyvin pieniä yksityiskohtia. Ihmetytti, miten tarkasti hän on maalannut esimerkiksi lintujen parvia.

Vähän aikaa sitten katsoin televisiossa dokumenttia, joka käsitteli mm. Islannin ja Norjan jäätiköiden nopeaa pienenemistä. Balken maalausten jäätiköt ja vuorten jäiset huiput ovat kuin konkreettisia todisteita pian meille tämän päivän ihmisille menneestä maailmasta.

 
Bulevardilla sijaitsevasta Sinebrychoffin museosta jatkoimme jalkaisin kohti Espaa. Välissä poikettiin kahville ja teelle Bulevardi 24:ssä sijaitsevaan Chez Janet Gourmet & Gift'iin. Varsinkin teetä pienessä paikassa on tarjolla runsas valikoima. Myös makeita leivonnaisia vitriinissä oli kivasti. Paikan erikoisuus on herkulliset macaron-leivokset. Palvelu on erinomaista. Vielä parempaa, jos asiakas puhuu ranskaa tai englantia. Liian voimakas musiikki häiritsi. Olisin pyytänyt hiljentämistä, mutta rouva katosi jonnekin takahuoneeseen tuotuaan tarjoilut pöytäämme. Kahvila on pieni ja täynnä jos jonkinlaista blingblingiä.  

Näin joulun alla täytyy aina käydä katsomassa Espan jouluvalot. Ne ovat joka vuosi yhtä kauniit. Sää oli surkea kylmine tuulineen ja lumisateineen, mutta silti sain jonkun aikaa jonottaa päästäkseni napsaisemaan kuvan Runebergin patsaan ympäristön eläinhahmoista ilman ylimääräisiä ihmisiä.

Helsingissä liikkuessa kannattaa pitää silmät auki. Etenkin vanhemmissa rakennuksissa on runsaasti hienoja yksityskohtia. Mielelläni kurkistan myös sisäpihoille, jos se vain on mahdollista. Usein portit on kiinni, eikä pihoille ole pääsyä. Eräässä porttikongissa ovet oli auki. Pysähdyin kummastelemaan käytävän seinällä näkyviä juttuja. Ensin ajattelin, että onko kyseessä jonkun huoltoyhtiön Fiskars-välineiden (oranssit tangonpäät ja kuviot) varasto? Pyörätelineitä ne ovat.

Telineiden läheisyydessä näin kuvan, joka selitti vempainten tarkoituksen. Ensikertalaisena saattaisin tarvita henkilökohtaista opastusta tuon kuvallisen ohjeen lisäksi.

Jälkikäteen mietin, minkä rakennuksen porttikongista oikein oli kysymys? En tullut sitä kävellessäni tarkemmin katsoneeksi. Veikkaan toimistorakennusta, sillä Kluuvikadulla ei taida montaakaan asuintaloa olla. 

Kluuvikadun Fazerin ikkunoissa on aina kaunista katseltavaa. Niin myös näin joulun alla. Yhtenä jouluna tein tuollaisen "suklaakonvehtikuusen" Julia-karkeista. Liimasin pahvikartioon limittäin suklaakonvehteja alaosasta aloittaen. Yksi suklaarasiallinen ei riittänyt keskikokoisen kuusen täyttämiseksi. Olipa sitten sitäkin herkullisempaa jouluna syödä kuusi tyhjäksi.

Helsingin Aleksanterinkatu on aina ollut SE JOULUKATU. Nykyisin kadun taika ei tunnu enää yhtään niin maagiselta kuin lapsena. Tyhjien liikkeiden ja tylsien näyteikkunoiden vuoksi kadun jouluisuus on muisto vain. Lämmitetty kiveys näytti lumisateessa enemmänkin loskaiselta ja märältä, mitä se itse asiassa olikin.

Stockan jouluikkunan katsominen on jokavuotinen traditio. Jouluikkuna on somistettu lasten ja aikuisten iloksi vuodesta 1949 lähtien. Stockan tiedotteen mukaan "Tänä jouluna satuikkunoissa perinteet yhdistyvät moderneihin digitaalisiin toteutuksiin; tuttujen satu- ja eläinhahmojen rinnalla seikkailevat hologrammeilla ja projisoinneilla luodut eläimet." 

Lapsia oli jonkun verran jonossa lähempää katsomista varten rakennetulle korokkeelle. Niinpä nappasin kaeumpaa vain yksittäisen kuvan ikkunan näkymästä.

Jouluikkunan viereisen näyteikkunan somistus.

Itselläni on Stockan jouluikkunaan liittyvä lapsuudenmuisto. Isäni vei minut 3-vuotiaana katsomaan ikkunaa. Silloin ei ollut pienille rakennettua koroketta. Isä oli nostanut minut olkapäilleen, jotta näkisin paremmin muiden katselijoiden päiden yli. Isä oli aina tarkka siitä, että kylään tai muihin tilaisuuksiin mennessä pukeudutaan siististi. Niinpä minulla oli ylläni uusi takki, jonka hupun sisältä silloin vaaleat hiukseni pyrkivät ulos. Vieressä seisonut rouva oli todennut isälleni, että onpa teillä kaunis tytär. Voitte kuvitella, että isä oli monin verroin ylpeämpi tämän kuultuaan.

Tiistaina Helsingissä pyrytti lunta ja tuulikin kylmästi. Kadut oli kuitenkin yllättävän hyvin aurattu. Varovasti eteenpäin töpötellen vältimme kaatumista. Etenkin nupukiviset alueet ovat talvikeleissä todella liukkaita.Jouluvalot tsekattuamme suuntasimme Kamppiin, jossa kipaistiin pikaisesti ruokakaupassa ostamassa mausteita ja sinappijauhetta. Vielä kirjakauppaan ja sitten bussiin. Oli kiva reissu.

Kluuvikadun Fazerin jouluikkuna

 

Se on täällä taas

Se on täällä taas! Innolla odottamani Pihakalenteri 2024 löytyi perjantaina postilaatikosta. Ehdinkin jo ajatella, olenko kokonaan unohtanut tilata kalenterin. En suinkaan. Tilaustiedot löytyivät sähköpostistani. Olen tilannut Pihakalenterin aina netin kautta. Se on myynnissä myös kirjakaupoissa.

Ehdin vasta alustavasti selailla tuoreen kalenterin sivuja. Tuttua taattua tavaraahan se edelleen on. Ajattelin viikonloppuna tehdä ensimmäiset kirjaukset tammikuulle. Tärkeimmät menot merkitsen kännykän kalenteriin. Pihakalenteriin sen sijaan tietoja yksityiskohtaisemmin niin puutarhasta, säästä kuin muistakin asioista.

Tästä kalenterista löytyy paljon tärkeää tietoa kauniiden kuvien maustamana. Toimituksen muodostavat maisema-arkkitehti Saila Routio, toimittaja Linda Peltola ja puutarhatoimittaja Pirkko Kahila. Kaikki kolme meille puutarhaihmisille ennestäänkin jo tuttuja asiantuntijoita.

Tykkään tästä Pihakalenterista, koska se on oivallinen tietopaketti ja hakuteos ja lisäksi kalenterissa on hyvin tilaa omille kirjauksille. Oma kalenterini on loppuvuodesta runsaasta selauksesta johtuen hiirenkorvilla, vaikka se kestää kyllä hyvin päivittäistä käsittelyä. Lisäksi kalenterini lihoo viikko viikolta, kun lisään sen väleihin lippusia ja lappusia. Pihakalenterin paikka on sohvan päädyn pikkupöydällä, josta se on helppo illalla napata käteen tietojen päivittämistä varten ja seuraavien tapahtumien tarkastamiseksi.

Vuoden 2024 Pihakalenteri on jo järjestyksessään 20. Minä löysin tämän kalenterin 2012, joten uusin opukseni on 13. Pihakalenteri. Moni on luopunut paperisista kalentereista kokonaan. Pitkälti näin on käynyt itsellenikin, mutta Pihakalenteri on säilyttänyt paikkansa. Se on minulle enemmän kuin kalenteri. Se toimii puutarhapäiväkirjana, johon on helppo palata vuosienkin jälkeen ja josta voi tarkastaa ja vertailla monia kasveihin liittyviä asioita. Toki myös puutarhaelämän lisäksi muutkin asiat tallentuvat tähän kalenteriin.

Markkinoilla on muitakin puutarhurille sopivia kalentereita. Niistä jokainen varmasti löytää mieluisimman.

Huusholliimme on toistaiseksi saapunut yksi ainoa amaryllis. Sinänsä outoa ottaen huomioon, miten paljon näistä pidän. Tämä vaaleanpunainen yksilö on marketista ostettu. Ehdin jo huolestua, onko sen nuppu liimattu kiinni. Turhaan murehdin, nyt nuput ovat mönkimässä esiin. 

 Raikasta joulukuun alun viikonloppua kaikille!

Saimme talven

 
Iltapäivälehtien kauhulööpit ovat toteutuneet. Ensin torstaivastaisena yönä tuli märkää lunta kasapäin. Kolat oli kaivettava esiin, sillä pihasta ei olisi päässyt pois ilman lumihommia. Aura työnsi portille kunnon vallin, jonka yli päästäkseen vuorikiipeilytaidoista olisi ehkä ollut hyötyä.

Viime talvena uhkasin, että nyt on minun kolausurakkani ohi ja seuraavaksi ryhdyn lykkimään lumilinkoa. Ei ole tullut linkoa tähän huusholliin. Vahvasti näyttää siltä, ettei ihan heti tulekaan. Kolan perässä tallustellaan vastakin. Toivottavasti lunta tulee tänä talvena vähemmän ja pidemmin välein. Ehtii ainakin toipua urakoiden välissä.

Lauantaiaamuna mittari näytti -12℃. Sunnuntaina jo -15℃. Maanantain jälkeen pakkasen pitäisi vähän lauhtua. Tiistaille taasen on luvattu lisää lunta. Pakkassäässä mennään seuraavatkin päivät.

Mustarastas Bermuda-penkissä 17.11.23

Lintujen ruokinta-automaatteja on saanut täyttää ahkerasti. Uudet kilon talipötkökin kävin jo ostamassa syötyjen tilalle. Pohdin pitkään, arvaanko lintuinfluenssan vuoksi talviruokintaa aloittaa. BirdLife-Suomen mukaan ruokinta on turvallista, kunhan noudattaa muutenkin tarpeellisia hygieniatoimia. 

Tinttien touhuja on mukava seurata. Mustarastaita on meidän pihassa paljon. Samanaikaisesti saattaa nähdä 6-7 mustarastasta. Ne ovat aika rohkeita ja tuttavallisia, eivätkä ihan heti säikähdä pihalla kulkijoita. Kuvan mustarastasta pääsin tosi läheltä kuvaamaan.

Tali- ja sinitiaisten lisäksi ruokinta-automaatilla käy runsaasti pikkuvarpusia ja viherpeippoja. Käpytikat vierailevat usein, pikkutikan näkee pari kertaa viikossa ja harmaapäätikkakin on taas löytänyt siemenbuffettini. Pari päivää sitten näin ensimmäistä kertaa järripeipon meidän pihassa. Luulin sen olevan muuttolintu, mutta pienet määrät talvehtivat Suomessa.

Puistoalue. Tonttimme jää kuvassa oikealle.

Perjantai-iltapäivällä juttelin naapurin kanssa portilla. He lähtivät varhain lauantaiaamuna Malagaan ja lupauduin ottamaan heidän postinsa. Siinä jutellessa tien yli tepasteli varsin rauhalliseen tyyliin peräkkäin kuusi peuraa. Olivat matkalla vastapäisen naapurin takapihalle, jossa niillä on kuulemma tapana ruokailla ja oleskella jatkuvasti.

Peuralauma tuli tonttimme viereisen puistoalueen läpi suunnaten taustalla näkyvään metsään. Luultavasti niiden reitti on kautta aikain kulkenut tuosta läheisen järven ja metsän välillä. Aiemmin puisto oli ryteikköistä metsää, jossa peurojen oli hyvä liikkua piilossa ihmisiltä. Satunnaisesti saattoi nähdä yksittäisiä peuroja. Ei koskaan isompia laumoja. Viimeisen 10 vuoden aikana peuroista on tullut vakiporukkaa ja riesaa meidänkin nurkilla.

Naapurin kanssa jutellessa peuralauma tepasteli meiltä piiloon. Sunnuntaiaamuna löysin peuranjälkiä myös meidän pihalta. Tähän aikaan vuodesta puutarhassa ei ole paljon syötävää ja tärkeimmät puut ja pensaat olen verkottanut. Silti ärtymys nousi korkeuksiin jälkiä katsellessa. Keväällä lienee turha odotella sipulikukkien piippoja, kun peurat napsivat ne suihinsa ja sylkevät sitten sipulit pitkin pihaa.

Naapurin poika asuu samalla kylällä toisaalla. Heidän pihassaan peurat ovat syöneet tuijat ja muut havut tupsulatvoiksi. Istutat innolla hienon havun ja odotat sen kasvua. Kun on vihdoin aika ihailla kaunista puuta, peura tuleekin syömään sen runkoa myöten jättäen pelkän latvuksen. Kyllä harmittaa.

Koreaköynnöskuusama

Viimeisetkin ruskalehdet ja sitkeät sinnittelijäkasvit ovat taipuneet lumen ja pakkasen myötä. Koreaköynnöskuusama ei osaa päättää, onko hän kenties ikivihreä rhodojen ja pikkutalvion tapaan. Nuppujakin pukkasi muiden kasvien jo siirtyessä syyskoomaan. Nuput eivät kyllä enää avautuneet, mutta kauniita ne ovat olleet muuten yhä vähävärisemmässä ympäristössä.

Parsa

Kasvimaan "joulukuuseni" eli parsa taipui kylmyyteen sekin. Olkoon tuollaisena koko talven. Ehkä joku pakkasessa hytisevä tintti löytää parsan alta suojaisan kolon. Pian en enää parsan luo helposti pääsekään, jos ja kun lunta tulee lisää. Olopihan lumet kolataan alapihalle johtaville portaille. Siinä sitten rämmin hangessa haaroja myöten, mikäli alapihalle tulee asiaa. Harvemmin talvella tulee.

Syreeni

Puiden ja pensaiden oksat ovat todella kauniita huurteisina ja lumella kuorrutettuina. Syreenit ovat kasvattaneet vihreät silmut kevättä varten valmiiksi. 

Usein kuulee puhuttavan sekä syreenistä että sireenistä. Kielitoimiston mukaan molemmat ovat oikein. Olen kuullut sanonnan: "sireeni on talon katolla, syreeni puutarhassa". 

Neilikkaruusu

Pakkasten saavuttua some on täyttynyt jäälyhdyistä, joiden sisälle on laitettu leikkokukkia. Jotkut laittavat jäälyhdyn ulkopintaan servettikuvioita. En ole perehtynyt, miten se tapahtuu tai pysyykö servetti lyhdyn pinnassa kuinka pitkään? Plussakeleillä saakin sitten kierrellä pihassa keräämässä servetinjämiä. 

Neilikkaruusuni toimii kauniina koristeena ilman ämpärillistä jäädytettyä vettä.

Kun pihalla on talven myötä yhä vähemmän kukkaisaa katseltavaa, osuu silmä muihin yksityiskohtiin. Ison vaahteran rungossa kasvaa erilaisia jäkäliä. En ole aiemmin niihin kiinnittänyt huomiota. Vai ovatko kasvaneet syksyn aikana?

Myös terassin puulattiassa kukkii. Osa jääkukista on kosteudesta syntyneitä muodostelmia. Tuuli on pudottanut villiviinistä lehtiruoteja, joista on tullut osa jääkukkia.

Havut saavat lumikuorrutteisina hienoja muotoja. Kuin puutarhassa olisi erilaisia satuolentoja, jotka ihmisen nähdessään jähmettyvät paikoilleen. Paras ohittaa ne nopeasti, jotta saavat rauhassa jatkaa näytelmiään.

Mongolianvaahtera

Luonto on seisahtunut talvilepoon. Epäilen niin käyneen itsellenikin, koska ajatus kulkee villisti eteenpäin, mutta juuri mitään en saa aikaan. Ehkä sallin tällaisen tavoilleni poikkeuksellisen hitauden.

Kohta alkaakin taas jouluhässäkkä. Monille se alkoi jo kuluneella viikolla Black Fridayn merkeissä. Minä ostin vain ruokaa. Sitäkin tällä kertaa vähemmän inventoituani pakastimen sisällön. 

Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

Jouluiset kysymykset

 

Selätön puutarhuri otti osaa Villa Emilia -blogista saamaansa haasteeseen. Minua ei ole haastettu, vaan silti ajattelin näihin kysymyksiin vastata, kun aiheet on muutenkin vähissä puutarhan nukkuessa talviuntaan. Samantyyppinen "Joulun this or that" -haaste on kiertänyt aiempinakin vuosina.

1. Joululahjojen hankkiminen pitkin vuotta vai viimeisellä viikolla?

En ole viime tipan -suorittaja oikein missään asiassa - jos suinkin voin sen välttää. En myöskään ole koskaan osannut kerätä joululahjoja pitkin vuotta, mutta hyvissä ajoin ne on tullut hankittua. Jo muutaman vuoden ajan olemme päättäneet aikuisten kesken jättää joululahjat hankkimatta. Jokaisella on tarvitsemansa. Mieluummin muistamme kutakin henkilökohtaisesti syntymäpäivinä. Lähipiirissä ei nyt ole pikkulapsia, joille joululahjat ovat tärkeitä. 

 

Edessä on joulu, jolloin en taida montaakaan lahjaa hankkia. Ehkä laitan sopivan summan parhaillaan sotien julmuuksista kärsiville lapsille.

 
2. Joulukorttien lähettäminen vai some-toivotukset?

 

Vanhanaikaista tai ei, mutta jatkan edelleen joulukorttiperinnettä. Tänä vuonna harkitsin omatekoisista korteista luopumista. Ei ole ihan helppo keksiä joka vuosi uutta kortti-ideaa. Enimmillään olen lähettänyt noin 60 joulukorttia. Lukumäärä on tuosta supistunut. 

 

Päädyttyäni sittenkin lähettämään omatekoiset kortit, pengoin työhuoneen laatikoita. Askartelutarvikkeita löytyi omasta takaa lähes riittävästi ja vain jotain päädyin hankkimaan kaupasta. Tänä vuonna en osta joulumerkkejä, sillä sain edesmenneeltä veljeltäni vuosittain Postin julkaisemia merkkejä, jotka ovat yhä käyttökelpoisia.

 3. Joululehdet vai somen jouluryhmät?

 

Yhden ainoan jouluaiheisen lehden selasin pari viikkoa sitten. Kaupan kassalla seisoessani vilkuilen telineessä olevia lukuisia joululehtiä. Tarjolla on ruokalehtiä, sisustusta, mökkijoulua, askartelua ja käsitöitä. Jostain syystä yksikään lehdistä ei ole hypännyt ostoskoriin. Minulla on tallessa muutamia edellisten vuosien joululehtiä. Ehkä kaivan ne esiin. Jouluun liittyy niin suuri annos perinteitä, eivätkä ne vuodessa tai parissa vanhene.

 

Somen jouluryhmät? Jotain on ilmeisesti mennyt minulta ohi, sillä sellaisiin en ole eksynyt.

 
4. Suursiivous vai pölyn piilottaminen hämärään valaistukseen?

 

Siivoan ympäri vuoden säännöllisesti, joten kotimme ei kaipaa erityistä joulusiivousta. Kaappejakin tykkään järjestellä ja pitää järjestyksessä. Niidenkään parissa ei siis ole tarvetta aikaansa viettää. Viikkosiivouksen ajoitan siten, että sunnuntaille osuvana aattona ei imuria esiin kaiveta. Ellei sitten joku sokeripussi tai piparipurkki lattialle putoa. Yllättävät ja ylimääräiset sotkut on ilman muuta siivottava.

5. Aito kynttilä vai led-kynttilä?

 

Molemmille on paikkansa. Led-kynttilöitä käytän paikoissa, joissa paloturvallisuus on tärkeää huomioida. Ruokapöydässä on todennäköisesti muutama aito kynttilä sen aikaa, kun pöydän ääressä istumme. Ulkona on led-kynttilöitä terassilla ja pergolassa. Kauempana puurakenteista lyhdyissä on öljykynttilät. 

 

Led-valoja ja -kynttilöitä on yhä enemmän tarjolla. Ne eivät kuluta paljon sähköä ja patteritoimisetkin kestävät yllättävän pitkään myös ulkona. Ajastus on mitä mainioin keksintö. Sitä käytän paljon.

6. Vihreä vai punainen?

 

Punaista, vihreää ja valkoista sekä mahdollisesti ripaus hopeaa ja kultaa. Kodin sisustuksessa tyynynpäällisissä on joulun alla viininpunaista, punaista ja valkoista. Kukissa punaista, valkoista ja vihreää. Ruokapöydän pöytäliinaa en ole vielä päättänyt. Taitaa olla tänäkin vuonna valkoinen.

Tyynynpäällisillä saa kivasti vaihtelua niin kesällä kuin talvellakin. Vaihdoin sohvatyynyihin joulusävyt pari päivää sitten. Löysin Pentikin Outletistä edulliset kukkaispäälliset, jotka sopivat hyvin vanhempiin, samettisiin tyynynpäällisiin.

7. Jouluneule vai ehdottomasti ei?

 

Erityinen jouluneule ei ole koskaan kuulunut meidän perheen pukeutumiseen. Eikä taida kuulua jatkossakaan. Riittää, että kaikki pukeutuvat siististi ja mukavasti. Yleensä kotona on aattona tavallista lämpimämpi kynttilöiden lämmittäessä, takkatulen loimottaessa ja ihmisten kokoontuessa yhteen tilaan. Neuleille ei silloin ole tarvetta laisinkaan.

8. Koristelussa överit vai vajarit?

 

Nykyisin yhä enemmän vajarit. Perheessä ei ole enää pikkulapsia. Ei edes teinejä. Vuosi vuodelta koristeiden määrä vähenee. Valosarjat ja kynttilät koristavat kotia enenevässä määrin marraskuulta lähtien. Marras-joulukuun vaihteessa ryhdyn ripottelemaan vähitellen esille joitain yksittäisiä joulukoristeita. Kranssit oviin, jouluinen matto pikkuvessaan, valaistu ja koristeltu pikkukuusi eteisen pöydälle. 

 

Joulun jälkeen koristeet ja jouluisimmat valosarjat lähtevät varastoon aika nopeassa tahdissa. Lapsena joulun toivoi kestävän pitkään. Aikuisena paluu arkeen tuntuu hyvältä. Ei todellakaan joulukuusta Nuuttiin (13.1.) saakka. Mitä aurinkoisempia ja valoisempia päivät ovat, sen enemmän katse suuntaa kohti kevättä.

 

Puutarhassa ei mikään kuki, eikä värit kilpaile huomiosta. Silloin on kiva ostaa kukkia kotiin. Jouluna hankin etupäässä amarylliksiä, joulutähtiä ja kaupan esille asettamista houkutuksista riippuen välillä jotain muutakin.

9. Lasten jouluelokuvat vai romanttiset jouluelokuvat?

 

Raymond Briggsin kirjaan perustuva Lumiukko on minun jouluelokuvani. Yleensä se esitetään televisiossa juuri silloin, kun keittiössä on monenlaista puuhaa. Onneksi aikuisten kesken ruokailu ei ole niin minuutilleen, joten voin rauhassa sallia itselleni oman Lumiukko-hetkeni.

Monena jouluna telkusta tuli myös Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander, jonka jaksan katsoa yhä uudelleen. Ehkä se löytyy YLE Areenasta?

Kirja on vuodenajasta riippumatta erinomainen vaihtoehto telkkarille. Saattaa käydä niin, että leffan sijasta köllötän sohvalla hyvän kirjan ja suklaarasian kanssa.

10. Joululimppu vai saaristolaisleipä?

 

Tumma joululimppu se vasta hyvää on. Tykkään myös saaristolaisleivästä, jota tulee syötyä pitkin vuotta. Joululimppuviipaleen päälle viipale kalkkunaa ja leveä silaus itse tehtyä sinappia. Tai graavilohta kera tillinoksan. Nam, nam.

11. Piparkakkutalon väsääminen vai kaupan piparit?

 

Viimeisimmästä piparkakkutalosta taitaa olla muutama vuosi. Täksi jouluksi en ainakaan sellaista rakenna. Olen kahden vaiheilla, leivonko pipareitakaan itse. Viime jouluisia pipareita oli kaapissa vielä loppukesästä. Hyviähän ne ovat vaikka Aura-juuston kanssa, mutta se ei ole kovin merkittävä peruste pipareiden leipomiselle. 

 

Joulupiparien tekeminen on kuulunut jouluperinteisiimme aina. Teen piparit samalla ohjeella, jolla äiti ne teki lapsuudessani. Lapsuudesta muistan, kuinka mukamas salaa hiippailimme kylmäkaappiin maistelemaan äidin sinne seuraavan päivän leipomista varten varastoimaa taikinakulhoa. Ei äiti voinut välttyä huomaamasta pikkulusikalla koverrettuja aukkoja taikinassa. Koskaan hän ei meille asiasta huomauttanut. Leikki, joka oli osa jouluperinnettä. Samaa tekivät omat lapset eli piparitaikina houkuttelee sukupolvesta toiseen.

Pitkäikäisestä perinteestä luopuminen vaatii aikamoista itsetutkiskelua ja painimista. Ehkä teen kompromissin ja valmistan puolikkaan taikinan. 

Charlotte Russen sen sijaan teen jälkiruokakahvin kaveriksi. Ohjeita löytyy netistä useita. Charlotte valmistuu nopeasti ja helposti valmiista kääretortusta, mutta herkullisinta saa tekemällä myös kääretortun itse. Joissain ohjeissa täyte on suklaamussea. Itse valmistan täytteen rahkasta ja mansikoista.

12. Liköörikonvehdit vai englanninlakritsit?

 

No, jos kirsikkasuklaakonvehdit lasketaan liköörikonvehdeiksi, niin sitten ne. Mon Cheri -kirsikkasuklaakonvehdit ovat herkullisia. Niitä on harvassa kaupassa, mutta pari vuotta sitten niitä myytiin jopa Alkoissa. 

 

Lidlin Cherry Liqueurs on likimain yhtä hyvää kuin Mon Cheri. Varmistin kirsikkasuklaakonvehtien saatavuuden jouluna ostamalla pari rasiaa jo nyt. Laitoin ne piiloon itseltänikin, jotta välttyisin maisteluhoukutukselta ennen aikojaan. Toivottavasti en piilottanut rasioita niin tehokkaasti, etten niitä itsekään löydä.

13. Joulusaunassa koivuvihta vai ei?

 

Ei kumpaakaan. Ymmärrän vihtomisen ilon ja nautinnon saunoessa. Sopii hyvin silloin, kun joku muu siivoaa saunan vihtomisen jälkeen. Tai silloin, kun saunotaan kesäpäivänä järvenrannassa. Meidän aikuiset miehet tykkäävät saunoa pitkään ja hartaasti. He osaavat nauttia saunomisesta ilman vihtaakin. Eli vihdatta mennään tänäkin jouluna. 

Joulusaunan sijoittaminen aikatauluun vasta probleema onkin. Mihin aikaan ja millä kokoonpanolla mennään saunaan, kun pitäisi syödä ja jutella yhdessä, seurustella ja ehkä pelatakin jotain? Miehet saunovat tuntitolkulla ja naisväki odottaa kärsivällisesti yhteistä kahvihetkeä. Naiset ovat luonnollisesti kipaisseet pikaisesti löylyssä ja pesulla, jotta miesten ei tarvitsisi koko iltaa odottaa vuoroaan. Lopulta istahdetaan kimpassa kahvipöytään tai glögille kuusen viereen tukka märkänä ja naama saunomisesta punaisena. Väkisinkin siinä juhlatunnelma himmenee, eikä tee mieli pukea parempia vaatteita, kun froteinen kylpytakki tuntuu huomattavasti mukavammalta.

Saan osakseni ihmetteleviä katseita kertoessani, etten ole saunaihminen. Vielä vähemmän innostun saunomisesta jouluna. Ei kai kaikkia traditioita tarvitse yhteen päivään tunkea. Eri asia, jos yhdessäolo jatkuisi useamman päivän ajan.

 
14. Joulupukki vai lahjasäkin kantaminen salaa kuusen alle?

 

Lasten ollessa pieniä, joulupukki kuului useimpina jouluina asiaan. Välillä joku sukulainen livahti ulkosalle ja saapui joulupukiksi naamioituneena sisään etuovesta. Toisinaan tilattiin maksettu pukki ja jonkun kerran joulupukki löytyi myös naapureista.

 

Lasten kasvaessa siirryttiin lahjasäkin salaiseen siirtymiseen kuusen alle. Ja sen jälkeen kukin toi omat pakettinsa kuusen alle, josta ne sitten jaettiin kulloinkin sovitulla tavalla. Nyt joululahjoista on pitkälti luovuttu. Kuustakaan ei tuoda sisälle, vaan se seisoo valaistuna pihamaalla.

15. Lahjoja lemmikille vai ei?

 

Kyllä meillä laitettiin lahja kuusen alle myös Juuso-kissalle silloin, kun se vielä eli. Rapiseva leikkihiiri tai omassa pihassa kasvatetuilla kissanminttuoksilla täytetty, itse ommeltu pieni kangaspötkö pakettiin. Juusollakin riitti puuhaa ja tekemistä sen pyöriessä pakettinsa kanssa pitkin olohuoneen lattiaa.

Juuson lahja laitettiin kuusen alla vasta sitten, kun useimmat paketit oli jo jaettu ja avattu. Kissalla nimittäin piti kiirettä osallistua pakettien avajaisiin ilman kissanminttutuoksuakin. Se rakasti paperien rapinaa, rasioita ja laatikoita. Saatuaan oman pakettinsa se keräsi muiden huomion kierimällä, loikkimalla ja leikkimällä lahjansa kanssa. Kissanmintun tuoksu tarttui käärepapereihinkin ja niidenkin kanssa Juusolla riitti telmimistä. Lopulta se kellahti uupuneena köllimään lahjaansa halaten käärepapereiden päälle. Ihan tulee ikävä omaa karvaista kattia näitä tilanteita muistellessa.

16. Joululahjojen avaaminen yhtä aikaa vai yksi ihminen kerrallaan?

Jokainen avasi pakettinsa omaan tahtiin. Sen jälkeen ihmeteltiin yhdessä kunkin saamia lahjoja. Toisinaan myös arvuuteltiin, kukahan on tämänkin kirjan antanut.

 

Lasten ollessa pieniä, ensimmäisenä avattiin tietenkin heidän lahjansa. Pehmeät paketit harvoin kiinnostivat. Pyynnöstä niitä paketteja raotettiin ja siirrettiin sitten sivuun vanhempien katsottaviksi. Legot olivat vuosikausia toivottuja lahjoja. Niiden parissa vierähti tovi jos toinenkin. Mieleen on jäänyt ihmettely, miten joskus joku aikuisen mielestä mitättömän näköinen lahja osoittautui lapselle  kaikkein kiinnostavimmaksi ja rakkaimmaksi. 

17. Joululahjojen unboxaus aattoiltana vai säilyttäminen pakkauksissaan kasassa päiväkausia?

 

Meillä kaikki lahjat on aina avattu aattona. Iäkkään sukulaisen kuoleman jälkeen hänen tavaroitaan setviessä ihmettelimme, kun kaapista löytyi avaamattomia joulu- ym. lahjapaketteja vuosien varrelta. Joukosta löytyi mm. vanhempieni antamia joululahjayöpaitoja. Olisi luullut niillä olleen käyttöä henkilön eläessä. Huomasin äitini kasvoista pienen loukkaantumisen, kun hän oli monilapsisen perheen äitinä nähnyt vaivaa lahjan hankkimiseksi, jota ei sitten ollut edes avattu.

Kun lahjat on avattu ja kukin pinonnut omansa, on paperit ja nauhat kerätty ja viety pois. Kauniisti paketoitua lahjaa on kiva pyöritellä ja ihastella, mutta lopulta sisältö vetää niin paljon puoleensa, että se hienoinkin paketti avautuu. Itse en ole erityisen taitava paketoija. Niinpä nykyisin tarjolla olevat lahjakassit ovat minulle kaivattu helpotus.

18. Joulun kuvaaminen vai hetkestä nauttiminen ilman kameraa?

 

Lasten jouluja tuli kuvattua ja videoituakin ahkerasti. Hyvä niin, sillä niitä kuvia tulee usein yhä katseltua. Nykyisin en kuvaa paljoakaan ihmisiä, vähemmän tapahtumiakaan. Pihaa, puutarhaa ja luontoa sitäkin enemmän. Ehkä tärkeämpää on kuitenkin nauttia hetkestä ja yhdessä olosta. Tärkeimmät asiat jäävät mieleen kuvaamattakin. 

Selasin kuva-arkistojani tätä postausta varten. Yllätyin, miten vähän olen mitään jouluun liittyvää kuvannut. Meillä on paperikuvia kasapäin ja albumitolkulla. Digikuvauksen myötä kuvamäärät ovat kasvaneet, mutta aiheet selvästi muuttuneet ja vähentyneet. Hyvällä kameralla saa kuvia hämärissäkin olosuhteissa. Silti sisällä tulee kuvattua hyvin vähän edes päiväaikaan. Eikä kyllä ulkonakaan suljin pimeällä vilahda. Olisiko kunnostautumisen paikka?

19. Aattoiltana joulumessu Vatikaanista vai suomalainen joulukonsertti?

 

Ei kumpaakaan. Televisio voi aivan hyvin pysyä kiinni ja ajan voi käyttää vaikka seurusteluun tai yhdessä pelaamiseen. Tai lukemiseen. Taidankin ostaa itselleni ja Ukkokullalle kirjan joululahjaksi. Vaikka mitään lahjoja ei pitänyt ostaakaan.

 

20. Tapaniajelu vai -kävely?

 

Kävely sopii hyvin, jos vain sää sen sallii. Mikäs on aattoillan ruokia sulatellessa reippaan kävelyn merkeissä. Alkuillan hämärässä voi samalla nauttia kyläläisten pihoilleen virittämistä valoista. Kenties lumi narskuu kenkien alla ja huurre koristaa puiden oksia.

 

Suomalainen joulu on hyvin samanlainen ja toisaalta myös kovin erilainen. Perinteitä on paljon. Osa kulkeutuu hyvinkin kaukaa niin ajallisesti kuin maantieteellisesti. Joulunvietto on myös muuttunut, ottanut vaikutteita maailmalta. Yhtä oikeaa joulunviettotapaa ei ole. Jokainen voi koota joulunsa itselleen sopivista traditioista tai luoda kokonaan uudenlaisen joulun.

 

En haasta ketään, mutta kysymykset ovat vapaasti otettavissa omien vastausten täyttämiseksi. Kuukauden kuluttua aatto on jo ohi ja joulupäivä meneillään. Näin se vuosi vierähtää vikkelästi.

Pian alkaa marraskuun viimeinen viikko. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!