Sivut

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Viileässä jaksaa ahertaa

Helteessä on ollut parin päivän viileämpi tauko. Sinänsä ihan kesäisen lämmintä, mutta liki 30 asteen auringonpaahteen jälkeen 10 asteen pudotus pilvisiin päiviin tuntuu merkittävästi. Näin parhaaseen kasvukauteen jo muutaman päivän laiskottelu tuppaa äkkiä näkymään puutarhassa. Sieltä ne rikkaruohot nostavat päätään ja monia perennoja täytyy tukea tai muuten niiden oloa kohentaa. Maanantaina siivosin Pikkupuutarhaani. Kevätkaihonkukat luikertelivat käytäville, ruusupensaat ja töyhtöangervot sekä pajuangervot kaatuilivat niin, ettei enää erottanut kulkureittejä. Hain kellarista vihreää aitaverkkoa, jolla sain mainiosti tuettua korkeuksiin huojuvat perennat. Surutta leikkelin kaihonkukkien versoja ja samalla noukin sieltä täältä joitakin rikkaruohoja. Täytyy todeta, että tiiviisti alustan täyttävä maanpeitekasvillisuus ja ahkera nyppiminen tuottavat vuosien mittaan palkintonsa. Aina löytyy jokunen väärään paikkaan tunkeutunut voikukka tai muu rikka, mutta mitään suurta ongelmaa niistä useimmissa paikoissa puutarhassani ei enää ole.

Sidoin myös olohuoneen ikkunoiden eteen rönsyilevää villiviiniä sen verran paremmin, etteivät kasvavat oksat kokonaan peitä näkymää ulos.

Eilen en tehnyt päiväseltään mitään, mutta iltapäivän jo kääntyessä illan puolelle intouduin lapiohommiin. Töyhtöangervo on levinnyt tontillamme sinne tänne. Yksi komea yksilö kasvaa metsikön puolella, leppään nojaten. Pienempiä poikasia löytyi omenapuiden alta. Niitä sitten siirsin pariin kukkapenkkiin, sillä aion lähipäivinä kärrätä haketta omenapuiden alle. Kun siis tapani mukaan laitan hakkeen alle kasteltua sanomalehteä, pysyvät hedelmäpuiden alustat siisteinä. Säästyn rikkaruohojen kitkennältä ja myös ruohonleikkuu on helmpompaa, kun ei tarvitse varoa vahingoittavansa puita. 
Puutarhastani metsän puolelle karannut Töyhtöangervo nojaa leppoisasti lepän runkoon.


Tämä Töyhtöangervon lapsukainen kasvaa Lumimarjapensaan vierellä. Siitä se saa vielä hetken komistua ja sitten siirrän sen johonkin parempaan paikkaan - jota en vielä ole keksinyt.

Kiemurapenkki alkaa olla siinä vaiheessa, että joko se kasvaa pituutta tai saa jäädä nykyiselleen. Leveyttä en sille enää lisää, koska sen hoitaminen on näin kapeana helpompaa.

Lapio kun oli käteen tarttunut, siirsin samalla vadelmapensaiden alle eksyneet kaksi Nauhuksen lasta talon puistopäätyyn rodojen seuraksi. Siellä on mukavan varjoisaa ja entisestään jo kaksi nauhusta odottamassa. Sopivasti hikisenä ja kädet mullasta mustana päädyin vielä perkaamaan kasvimaalta juolavehnää. Tilli, salaatti ja punajuuri olivat tukehtua rikkaruohoihin.

Punajuuressa on hauskat punaiset lehtiruodit.

Nyt salaattia syömään.

Tilliä joutaisi nyppimään ruokiin ja pakkaseen myöhempää käyttöä varten.
Kylämarkkinoilta ostetut perennat odottavat vielä istutusta. Täytyy vielä pohtia, minne niitä tyrkkään. Päässä risteilee ideoita, mutta jalostukoon hetken. Puutarhani alkuvuosina mietin, miten ihmeessä ihmiset voivat puhua kasviensa jakamisesta ja jopa pois antamisesta. Mielessäni näin isoja aukkoja kukkapenkeissä ja taimikaupan huikeisiin summiin päättyviä kuitteja kukkarossani. Jotenkin kuvittelin pienessä päässäni, että puutarhaan aina vain ostetaan uusia ja uusia kasveja täyttämään paikkoja. No nythän olen saanut todeta, että kasvit kasvavat monin eri tavoin. Toki ne nousevat ylös kohti aurinkoa, mutta leviävät sivuille, taakse ja eteenkin. Jotkut tekevät juuriversoja, jotkut siementävät ja mikä mitenkin. Ennen kuin huomaakaan, puutarha pursuaa vihreyttä. Isossa puutarhassa on mahdollisuus rakentaa uusia kukkapenkkejä, pensasryhmiä ja mitä kukin keksiikään. Pienessä puutarhassa tila voi nopeastikin täyttyä. Jotkut tykkäävät uudistaa puutarhaansa säännöllisin väliajoin. Puutarhalehdet ja -ohjelmat ovat täynnä vinkkejä uusista tiloista. Muodissa on rakentaa erilaisia "huoneita" puutarhaan ja monet näyttävät suorastaan kilpailevan erikoisilla ratkaisuilla. Onneksi jokainen saa toteuttaa itseään omien toiveidensa ja rahkeidensa mukaisesti. Ja onneksi kasvien kanssa touhutessa tieto ja taito lisääntyy kaiken aikaa. Jos jokin juttu ei toimi, sen voi muuttaa. Jollei tänä kesänä, niin joskus myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Juu-u, saas nähdä mitä meidän puutarhalle on tapahtunut viikon Lontoon reissun aikana. Hieman hirvittää mennä siirtolapuutarhalle. Siellä odottanee karmea viidakko ja todennäköisesti osa kukista on kuollutkin tuon hellejakson aikana. Auts...
    Meillä on kyllä kanssa kasveja todella reippaasti tuolla tarhalla. Ei olla ostettu itse sinne mitään muuta kuin pari pensasmustikkaa ja raparperi, ynnä tietysti hyötypuutarhaan siemeniä, mutta alan siis myös ymmärtää tuon jakamisen päälle hiljalleen... ;)
    Meillä on isona ongelmana vuohenputki ja sen takia olen paljon miettinyt sitä, että uskaltaako täältä viedä muualle jakoon kasveja... Ei ainakaan siis multineen päivineen voi. Vuohenputki leviää pelkän ajatuksen voimalla, saatikka multapaakussa...

    VastaaPoista
  2. Tykkään raparperista kovasti, koska siitä saa koko kesän satoa, sitä voi pakastaa ja se on suorastaan poskettoman helppohoitoinen. Kuivuudesta se ei tykkää ja varret jäävät ohuiksi. Sateessa se kuitenkin elpyy nopeasti ja aina on niin soppa- kuin piirakka-aineksetkin omasta puutarhasta otettavissa.
    Vuohenputki on todella hankala ja sitä on vaikea välttää. Sitä lienee likimain jokaisen puutarhassa, joten sen välttäminen on aika vaikeaa. Meillekin se tuli itse asiassa tienvarren ojasta. Olen saanut taimia naapurista ja muilta ihmisiltä sekä siirtänyt omassa pihassa ja harvan taimen mukana vuohenputki on kuitenkaan levinnyt. Yhdessä vanhassa kukkapenkissä sitä sillon tällöin nousee, mutta kitken sen maanpäälliset osat pois ja niin se on pysynyt kurissa. Jos vain on mahdollista, tuo sanomalehti/oksahake -systeemi on erinomainen rikkaruohojen torjuja - myös vuohenputken. Kasvit saavat samalla myös typpeä. Olen käyttänyt menetelmää omena- ja kriikunapuiden sekä marjapensaiden ohella myös mm. kukkapenkeissä. Kun sitä harrastaa useamman vuoden peräjälkeen, alkaa olla puutarhansa isäntä - tai paremminkin emäntä. Saaduista - ja siirrettävistä taimista on aika helppo putsata ylimääräiset rikkaruohot pois. Se tietenkin tarkoittaa taimen multapaakun pois rapsuttamista ja juurien putsaamista. Jonkin verran on myös opeteltava sietämään haittakasveja ja -eläimiä. Ellei sitten siirry kasvimyrkkyihin, joita minä koitan viimeiseen saakka välttää.

    VastaaPoista
  3. Haa, hyvä, olenkin ajatellut, että voitaisiin alkaa laittaa enemmänkin tuota oksahaketta sitä mukaa kun saadaan puskien alusia raivattua, mutta oon itsekseni miettinyt, että auttaakohan se, joten hyvä, että tuli puheeksi, nyt viitsii alkaa läträämään... Mä luulen, että me laitetaan myös sanomalehteä joihinkin kohtiin jotka on erityisen ärsyttäviä yrittää pitää puhtaana vuohenputkesta. Meillähän on ruusupuskaa koko tien puoleinen aita ja sen alustaa on to-del-la ikävää puhdistaa. Ne ruusun piikit... Eli taidan ryhtyä sotaan ja iskeä aidanalusen kimppuun ja tunkea sanomalehteä ja haketta päälle. Perhana. Mä vielä voitan tän sodan ;D

    VastaaPoista
  4. Suosittelen todella sitä oksahakkeen käyttämistä. Meidän tontilta kaikenlaista oksaa ja haketettavaa syntyy ylenmäärin. Menneitä ovat ne ajat, jolloin ihmiset polttivat keväisin päivätolkulla talvella karsittuja omenapuiden oksia. Se ei ole ekologista eikä tiiviissä taajamissa edes sallittua. Miksi turhaan raijata moista hyödykettä kaatopaikalle tai kipata laittomiin sijoituspaikkoihin. Hakettimemme ei ole niitä parhaimpia teholtaan ja lopputulokseltaan. Hakkeemme on ehkä liian karkeaa ja epälaatuista, mutta kummasti se on vuosien mittaan tuonne puiden ja pensaiden alle kadonnut. Ahkera henkilö syöttäisi karkeamman jätöksen uudelleen vekottimeen, mutta meillä ei ilmeisesti sellaisia ahkeria ole. Sanomalehti hakkeen alla on kyllä must, mutta niin saa hoidettua jätepaperiongelmankin. Myös ruusupensasrykelmän alle olen tätä hake-hesari -yhdistelmää tunkenut ja hyvin toimii. Omakotiasukkina ja puutarhan omistajana on hyvä oppia hyödyntämään kaikkea mahdollista; säästää jätekuluissa, hyödyttää ympäristöä ja viime kädessä säästää myös aikaa ja vaivaa. Jees, sodalta tämä puutarhurihomma välillä tuntuu, mutta onneksi ruumiita tulee harvinaisen vähän ja voitto tuntuu tosi makealta.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!