Jostain syystä kaikki kasvien hienot nimet tuppaavat unohtumaan aina talven aikana. Samoin keväisin joutuu hiukan miettimään, mitä edellisenä kesänä on mihinkin laittanut. Niinpä jokunen vuosi sitten ryhdyin kirjoittamaan puutarhapäiväkirjaa. Talvella siihen ei juurikaan tule mitään kirjoitettua, mutta kevätkärpäsen pistettyä kirja tulee kaivettua esiin. Ensin vilkuilen vanhoja merkintöjä löytääkseni todisteita siitä, että varmasti kevät tulee aikaisemmin - kun jo mieltä polttelee päästä haravoimaan ja multaa tönkimään. Itse asiassa kevät tulee vuosi toisensa jälkeen kohtalaisen samaan malliin. Lunta täytyy käydä siirtelemässä pienempiin kasoihin ja aurinkoisemmille paikoille, jotta se sulaisi nopeammin. Ja kun vihdoin lumeen tulee pälvipaikkoja, alkaa vimmattu vahtiminen, mitä mahdollisesti mullasta kulloinkin nousee. Joka kevät odotan malttamattomana lumen sulamista ja kevään edistymistä. Miltähän tuntuisi, ellei meillä olisi näitä neljää vuodenaikaa? Jos ympäri vuoden olisi lämmintä tai vielä lämpimämpää.
Kahtena edellisenä vuotena omenapuumme tuottivat hurjan paljon omenoita. Niitä riitti sellaisenaan syötäväksi, piirakoihin, hillottavaksi. Mikä sen ihanampaa kuin kävellä aamulla kostealla nurmella omenapuiden alla ja kerätä yöpaidan helmaan puista pudonneita hedelmiä. Nyt näyttää siltä, ettei tänä kesänä juurikaan satoa tule. Omenapuut kukkivat hyvin vähän ja sekin kukinta oli todella nopeasti ohi. Muutaman nupun sain kuvattua. Syy huonoon kukintaan voi olla puiden luonnollinen lepotauko tai se, mitä pelkään. Alkuvuosina omenapuumme olivat huonossa hoidossa, eikä niitä leikattu kunnolla. Nyt olen koittanut leikata sinne tänne kasvavia oksia. Tänä keväänä innostuin liikaa. En malttanut laskeutua tikkailta ja tyytyä muutamaan pieneen oksaan vaan ajattelin, että otan vielä tuon...ja tuon.
