Kolea kevätsade

Eilisen aherruspäivän jälkeen näyttää tulevan lokoisa lauantai. Yön aikana saapunut sadealue saa ilman tuntumaan kolealta, eikä märkyys houkuttele työskentelemään pihalle. Ihan hyvä välillä tehdä muutakin ja kotiakin pitää toisinaan siivota. Niinpä aloitin tämän päivän imurointiurakalla. 

Eilen istutin kolme Tuiviota makkarien ikkunan alle. Tämä paikka näyttää koko kevään kovin alastomalta, kunnes Köynnöshortensia ja Piippuköynnös vihdoin vihertyvät. Samoin Kotkansiipi ja kuunliljat antavat odottaa itseään, joten jotain vihreää piti paikalle saada kevättä värittämään.

Istutin myös kymmenen Kartiotuijaa aidanteeksi rajaamaan tonttia puistonpuoleiseen talonpäätyyn. Laitoin puut limittäin ja vähän suuremmilla väleillä, koska paikalla kasvaa Jättitatarta ja Tuoksuvatukkaa. Ainakin tatarista on tarkoitus jollain aikavälillä päästä eroon sen valtaisan leviämisen vuoksi. Jo eilen kaivoin lukuisia juurakoita ylös maasta, mutta kokemuksesta tiedän, että uusia punaisia kärkiä nousee kuin sieniä sateella. Tatar leviää pienestäkin juurenpalasta ja iso työmaa on vielä edessä. Mahdollisesti istutan jossain vaiheessa välejä täyttämään uusia tuijia, mutta tässä vaiheessa täytyy jättää tilaa kaivaa tatareita maasta. Ja lisäksi on jätettävä tilaa lumelle.

Kiurunkannukset kukkivat nurmikolla ja vähän siellä sun täällä. Muurahaiset kuljettavat siemeniä uusiin paikkoihin ja uusia kiurunkannuksia nousee kevät keväältä isompia rykelmiä. Kukinnot näyttävät olevan ihan sotkussa, mutta kaiketi siinäkin jogin logiikka piilee.

Myös valkovuokot ovat vähitellen löytäneet puutarhamme. Tässä oli vielä pari vuotta sitten mustaherukka, joka kuitenkin näytti alusta pitäen kituvan. Lopulta kaivoin sen kokonaan pois ja viime vuonna paikalle ilmestyi tällainen valkovuokkometsä. Pilvinen ja kolea ilma on saanut vuokkojen kukat suppuun. Siinä ne nuokkuvat aurinkoa odottaen seuranaan omasta porukastaan eksynyt kiurunkannus. Kunpa vielä saisin jostain keltavuokkoja pihamaalleni.

Ruohosipulitupas terhakkaana muuten vielä ankeassa kukkapenkissä. Muutama Scillakin on eksynyt ruohosipulin joukkoon. Joka kerran alapihalla kävellessäni harmittelen, etten tehnyt tästä kohopenkkiä. Voi olla, että jonain päivänä lapio kuopaisee kukat ylös ja alkaa vimmattu penkin uudistushomma. Ehkä kuitenkin annan tulppaanien ensin kukkia.

Sieltä tulee Syysleimut. Niin vain kaikki tutut kasvit löytävät jälleen tiensä mullasta valoon. Aika ovelia nuo kukat putkahtaessaan mullasta yksi toisensa jälkeen. Jos kaikki nousisivat samaan aikaan, ei niistä ehkä ehtisi nauttia näin kokonaisvaltaisesti. Nyt jokainen kasvilaji saa ansaitsemansa huomion ja itse kunkin erityispiirteet pääsevat oikeuksiinsa. 

Siirsin eilen muutamia taimia omiin purkkeihinsa sanomalehtipoteista. Ikkunalautakasvatus on hiukan hankalaa, kun valoisaa tilaa on niin vähän. Näytti myös, etteivät taimet enää kasvaneet poteissaan. Ehkä ne olivat käyttäneet olemassa olevat ravinteet ja tahtoivat parempaan paikkaan. Tiedä häntä, taimikasvatus ei ihan ole minun heiniäni. Siitä huolimatta joka kevät tulee jotain yritettyä ja onneksi aina joku onnistuukin. Edelleen unelmissani haikailen kasvihuonetta. Pitäisikö tänään laittaa lottoanomus vetämään.

Juusolla oli eilen juhlapäivä. Se sai kiinni peräti kaksi pientä hiirtä. Niitä piti kantaa suussa ja tassutella alapihalla. Toisesta hiirestä ei jäänyt jälkeäkään, mutta toinen hiiri makasi tänään jalat kohti taivasta - hengettömänä - totta kai. Ja Juuso partioi samalla hiirenlöytöpaikalla, josko onni suosisi hiirestäjää uudemmankin kerran. Ei suosinut. Kun ei saalistakaan ollut, kissa alkoi naukumaan emäntänsä perään. Sisälle halusi kissa, lämpimään ja kuivaan. Hänen hienot, valkeat tassunsa eivät tykkää märästä maasta. Piti vähän kiusata kattia ja tähtäillä sitä kameralla. Aina kun sille jotain sanoin, se naukaisi surkeasti vähän jo hermostuen, ettei tuo emäntä meinaa laisinkaan liikahtaa kotioven suuntaan. Sisälle päästyään se asettui ruokakupin ääreen napostelemaan päivän ensimmäistä ateriaa. Aamulla kun oli niin kiire ulos, ettei ehtinyt karvakorva edes syömään.

Syötyään Juuso halusikin seurustella tai ainakin seuraa, ja se hyppäsi työpöydälleni itseään pesemään. Tee nyt siinä sitten töitä, kun tietokoneen edessä on meneillään tassujen putsaussessio. Vähän piti välillä puskea näytön reunaa ja hiukan myös emäntää, ettei tämä pääsisi unohtamaan karvakorvan olemassaoloa. Pöydältä piti siirtää papereita sivuun, että katti sai hiekat varpaidensa väleistä rapsuteltua pöydän pinnalle. Ehdin juuri aamusella imuroimaan edelliset neulaset kissan kulkupaikoilta ja nyt se on jo ehtinyt kantaa uusia sisälle.

Olen useasti miettinyt, miten hankalaa olisi elää kissan elämää silloin, kun on edessä pesuhetki. Nuolla kaikki roskat ja hiekat jaloista ja varpaanväleistä omaan suuhunsa. Eikö se kaikki irtokarva saa kurkkua kutisemaan ja aivastuttamaan? Millaiselta mahtaa maistua multa hampaissa ja pistävätkö neulaset kenties kieltä? Ehkä Juuso sitä miettiikin, kun kielikin on unohtunut nenän alle. Luultavasti se kuitenkin miettii niitä ihania hiirulaisia, joita tuli eilen metsästettyä ja mitä todennäköisemmin seuraavana mietintälistalla on pohdinta, jokohan tästä lähtisi päiväunille.

Torstaina kävin ystäväni syntymäpäivillä. Hän oli leiponut ihanan rahkakakun ja tehnyt myös herkullisia suolaisia naposteltavia. 

Silmäilin tuossa edellisten vuosien merkintöjä puutarhapäiväkirjassa ja totesin, ettei tämän kevään säässä ole mitään erityistä. Välillä on todella lämpimiä päiviä, mutta sitten taas muutaman asteen koleutta ja kylmyyttä. Keväällä 2010, tarkalleen 4.5. sataa puolen päivän aikaan vettä ja rätää, lämpöasteita peräti +2 eli ei kovin rattoisaa. Ja jo viikkoa myöhemmin on varjossakin hellelukemia. Siis sitä keikkuvaa kevättä silloinkin.