Sivut

perjantai 18. toukokuuta 2012

Tuulisena päivänä

Tänään aloitin puutarhapäivän haravoimalla kolme ämpärillistä koivunkukintoja kompostiin ja navakka lounaistuuli toi niitä maahan koko ajan lisää. Ei ole ihme, jos allergikot niiskuttavat. Iso pihakoivumme on mestari roskaamaan, mutta tällaista kukintomäärää en kyllä ole aiempina vuosina nähnyt. Meillä oli joitakin vuosia sitten koivun lähistöllä piha-allas. Kyllästyin sen jatkuvaan siivoamiseen; koivunoksia, kukintoja, siitepölyä, siemeniä ja lehtiä. Pumppu tukkeutui ja vesi piti vaihtaa, jotta se ei alkaisi haista. Lopulta kaivoin altaan pois. Veden solina oli mukavan rauhoittava ääni ja vesiallas houkutteli pihalle sammakoita. Lopulta altaasta oli kuitenkin enemmän työtä ja harmia kuin iloa, joten se sai mennä. Olisin jo kypsä kaatamaan tuon koivun, sillä rännit ovat aina täynnä moskaa ja tiilikattoakin roskamäärä sammaloittaa. Idea pitäisi vielä myydä Ukkokullalle. 

Jos on koivu tänä vuonna tuottelias niin sitä on myös vaahtera. Viime vuonna maahan pudonneet siemenet ovat itäneet erinomaisesti ja pieniä vaahteralapsia on puutarhassa ihan kaikkialla. Käytin pelkästään niiden nyppimiseen tänään tunnin ja vain muutaman päivän päästä niitä jälleen kurkottaa kukkapenkeissä perennojen keskellä. Yhtään enempää en enää kaipaa vaahteroita, sillä nuo olemassa olevat pitävät kyllä huolen syksyisen keltaisesta pihasta. Mielenkiintoista, miten tanakasti pienet vaahteranalut ovat kiinnittyneet maahan. Joitakin piti oikein voimallisesta nyhtäistä saadakseen ne juurineen ylös. Ja harvinaisen hyviä naamioitujia ne myös ovat. Aina vain löytyi lisää, vaikka jo kuvittelin muutaman paikan täysin läpikäyneeni.

Voikukkien lisäksi myös Ahomansikka on kukassa. Niitä pihallamme on siellä täällä ja aika hyvän marjasadon keräsin viime kesän aikana. Jossain puutarhaohjelmassa sanottiin kerran, että ahomansikka on erinomainen maanpeitekasvi. Niin on. Se lähettää sateliittejaan pitkiä lankamaisen ohuita "rihmoja" myöten uusiin paikkoihin.

Parhaillaan joku naapuri kuuluu leikkaavan nurmikkoa. Totesin myös meidän nurmemme kaipaavan jo leikkaamista, mutta ruohonleikkuri ei toimi. Jo syksyllä se osoitti uupumisen merkkejä, mutta silloin Ukkokulta sai sen toimimaan. Talvi lienee ollut leikkurille rankka, kun se ei inahtanutkaan kellarin pimeydestä ulos kannettuna. Ukkokultakin näyttää siltä, ettei häntä tänään kiinnosta laisinkaan mekaanikon hommat. Makaa sohvalla dekkariin uppoutuneena. En taida tänään asiasta sanoa mitään, mutta ehkä huomenna... Ajatus on jollain aikavälillä vähentää nurmikon määrää merkittävästi, sillä se kaipaisi ilmeisesti perusteellista kunnostusta. Sammaloituminen on lisääntynyt ja rentoakankaali pyrkii valloittamaan omaa lohkoaan nurmikosta.

Eilen Juuson kanssa metsässä kävellessäni huomasin Ketunleivänkin jo kukkivan. Siitä tulee aina lapsuus mieleen

Juuso inhoaa tuulista säätä ja niinpä se tulikin heti aamu-ulkoilun jälkeen takaisin sisälle ja tassutteli perähuoneeseen nokosille. Kävin sitä rapsuttamassa ennen ulos menoa ja sen verran katti nosti päätään pielukselta, että saattoi haukotella oikein leveästi. Sitten taas uni maistui. 

Puutarhaportti kaksi päivää sitten eli keskiviikkona 16.5. Vaikka silmin katsoen luonto näyttää jo hyvin vihreältä, kameran objektiivin kautta on vielä paljon paljasta. Tuota vasemmalla olevaa yksilöä lukuunottamatta muissa Aronioissa lehti on vielä aika pientä. Jalopähkämötkin kasvavat pituutta niin kuin monet muutkin kukat. Humala on jo hurahtanut miltei puolimetriseksi

Ja tästä työhuoneen ikkunasta ulos katsoessani huomaan auringon jälleen paistavan. Samoin keksin, mitä seuraavaksi pihalla teen. Löysin yllättäen paikan etupihan vesipisteen edestä poistetuille Vuorenkilville. Se urakka jääköön kuitenkin toiselle päivällä.

4 kommenttia:

  1. Voihan koivu, noille pitäisi keksiä uusiokäyttöä. Ketunleipä on mullekin lapssusjuttu. Ja haukotus Juusolle, tarttui minuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin koivunkukinnot uusiutumaan kompostiin, eli mullaksi muuttuvat.

      Poista
  2. Enpä muista vuosiin nähneeni koivunkukintoja niin paljon kuin nyt. Eilen kun olin pyörällä liikkellä, luulin, että muutamassa paikassa tietä on asfaltti poissa, kun maa oli ihan ruskeana kukinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulisen ilman tarkoitus oli ilmeisesti pudottaa kaikki kukinnot maahan, sillä tänään ei uusia ole pudonnut enää kovin paljoa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!