Kosteaa kuin viidakossa

Meillä ei ole kosteusmittaria, mutta ilmassa on kosteutta taatusti 80 %:n hujakoilla. Koko päivänä ei aurinko ole paistanut kunnolla vaan harmaa pilvipeite on täyttänyt taivaan. Ukkosta on ennustettu kaikissa uutisissa ja netin sääsivustoilla. Jyrinääkään ei meidän seudulla ole kuulunut ja vettäkin tuli vain pieni rutistus. En ole viitsinyt aloittaa puutarhapäivitystä, koska maailma on kaiken aikaa ollut sen näköinen, että kohta rytisee. Ja kun ukkonen meillä rytisee, netti on paras sulkea välttyäkseen suuremmilta vahingoilta. Mutta kun sitä ukkosta ei lupauksista huolimatta ole kuulunut, en voinut vastustaa kiusausta pieneen postaukseen.

Tuon kuvan pionin ostin kaksi vuotta sitten Taivassalon Pionien kodista, mutta nyt en löydä puutarhapäiväkirjastani nimeä ja hankintapäivää. Hämärästi muistelen nimeksi "Jan van Leeuwen". Samalla kertaa ostin kaksi muutakin, jotka ovat vielä nupussa. Noita pionejani ihastellessani on syntynyt ajatus uudesta pionipenkistä täysin aurinkoisessa paikassa. Nyt pionini ovat vain osan ajasta auringossa ja muut kasvit niiden toisella sivulla ovat vuosien mittaan kasvaneet niin suuriksi, että pionien tukeminen on hiukan työlästä. Tänä vuonna niin pionien kuin muidenkin kukkien varret ovat venähtäneet tavattoman korkeiksi ja perinteiset kukkatukeni ovat osoittautuneet hieman liian mataliksi. Kävin jo ostamassa muutaman tuen lisää, mutta eivät riittäneet, kun marjapensaatkin lykkäävät kypsyvistä marjoista painavia oksia maata kohti.

Ehkäpä te lukijani havaitsette tuon ihanan pionin tuoksun, joka tuntuu leijuvan jopa kuvasta ympärillemme. Poimin jo muutaman kukan sisälle maljakkoon ja taidan hakea vielä toisen mokoman keittiöönkin. Nuo kukinnot ovat niin suuria ja painavia, että eilinen vesisade on saanut pionit nuokkumaan tuennasta huolimatta. Kun pionejani ei pääse ihailemaan joka puolelta, voin huoletta poimia taka-alalle jääviä iltasellekin ihailtaviksi. Vienpä muutaman myös äidilleni huomenna vanhempieni luo mennessäni. 

Heinäkuu on meidän perheessä merkkipäiväkuu. On syntymäpäiviä ja nimipäiviä, naistenviikkokin, jolloin moni ystäväni ansaitsee postikortin. Tuota ukkosta päivällä odottaessani askartelin taas onnittelukortteja ja laitoin niitä postimerkkiä vaille valmiiksi. Niin paljon tuttuja suomalaisia naisnimiä sijoittuu naistenviikolle, että varmaan monelle löytyy sieltä ystäviä ja sukulaisia. On Saria, Markettaa, Hannaa, Leenaa, Kirsiä. Ja heinäkuun lopulla vielä Asta ja Helena. Siinä välissä Heidi ja Unikeonpäivä sekä 25.7. Jaakko, josta luin seuraavan jutun:

JAAKKO HEITTÄÄ KYLMÄN KIVEN

Vanhan viisauden mukaan uimavedet alkavat kylmetä Jaakon päivänä 25. heinäkuuta. Siinä on pieni totuuden hiven, toisin kuin useimmissa sääaiheisissa sanonnoissa. Yleensä sää muuttuu elokuun alussa vaihtelevammaksi ja epävakaisemmaksi. Veden lämpötila vaihtuu kuitenkin ilmaa hitaammin. Vuonna 1753 Suomessa tehtiin almanakkauudistus, jolloin siirryttiin 11 päivää eteenpäin ajassa. Ennen uudistusta Jaakon päivää vietettiin siis 5. elokuuta, jolloin sanonnan manaus kylmenevistä vesistä oli paremmin kohdallaan.

Eli jatketaan siis heinäkuu loppuun ilman sen kummempia syysunelmia.

Näitä Sormustinkukkia meidän puutarhassa nousee nyt siellä täällä. Olisihan se mukavaa, jos niitä kasvaisi samassa penkissä runsaasti, mutta onpahan kesässä mielenkiintoisia yllätyksiä, kun pohtii, mistä sormustimia kulloinkin kukkaan pukkaa. Kolme yksilöä pönöttää aika varjoisassa paikassa talon toisessa päädyssä ja muutama myös Aronia-pensaiden juurella. Tykkäisikö Sormustinkukka kenties pienestä varjosta? Toivooko se itselleen tukea ja suojaa? Tosin kolme yksilöä työnsi itseään ilmoille alapihalle johtavien portaiden välistä ja ne siirsin suosiolla kukkapenkkiin. Olisivat olleet todella avarassa paikassa ja tyystin keskellä ihmisten askeltamista.

Tämä kuvassa oleva yksilö on kyllä hurjan korkea. Täytyypä jossain välissä käydä laskemassa, kuinka monta sormustinta siihen aukeaa. Tuopa nyt väriä muuten vain vihreään kukkapenkkiin. Tosin Jaloangervoissa alkaa olla hiukan väriä, mutta sen sijaan Värililjat ovat vielä aika tiukassa nupussa ja Syysleimuissa ei kaikissa ole edes nuppuja.

Tämän punapäivänkakkaran ostin keväällä markkinoilta. Oli ressukka ainokainen, mutta toivon mukaan runsastuu pikimmiten, sillä niin ihana väripilkku se on omassa kukkapenkissään. Eikä tavallisen päivänkakkaran tapaan kiemurtele sinne tänne tai peräti kaadu maahan makaamaan. 

Ja nyt juuri pälkähti päähäni ajatus, joka pitää heti tähän kirjoittamani eli en todellakaan aina ole oikeassa näiden kasvieni nimien suhteen, joten ilolla otan vastaan korjaavia mielipiteitä ja kommentteja. 

Naapurin pihassa on tällainen pieni kuusi, jossa on kauniit, pehmeät neulaset ja hauskat, lilansiniset kävyt. Vielä en ole ehtinyt etsiä kuuselle nimeä, joten jos joku sen tunnistaa, olen siitä iloinen. Kuusi on tosiaan vielä pieni, mutta ehkä siitä kasvaakin suuren suuri puu. Naapurin kuusenkuvaa katsellessani, olen miettinyt, että pitäisi istuttaa pihamaalle enemmän ikivihreitä havuja. Muitakin kuin tuijaa tai tuiviota. 

Kovin isoksi kasvavia puita en omalle tontille halua, koska ympäristössä on valtavia puita ja metsääkin. Viereinen metsikkö varjostaa jo nyt pihaamme merkittävästi ja toivomme kunnan lähivuosina karsivan sieltä isompia puita. 

Metsikkö on ollut vuosien ajan kovassa käytössä ja sen läpi kulkee useita leveiksi ja koviksi tallaantuneita polkuja. Koska metsikköä ei ole koskaan mitenkään hoidettu, on siellä kaikenlaista puustoa sikinsokin hyvin tiiviisti kasvamassa. Osa puista on lahonnut pystyyn ja osa kaatunut kokonaisina tai latvastaan katkenneina. 

Alkuvuosina täällä asuessamme metsikkö oli hyvin rauhallinen ja kasvilajeiltaan monipuolinen. Lähiseudulle on rakennettu viime vuosina paljon uusia taloja ja metsikkö toimii sekä läpikulkupaikkana että lähiseudun lasten leikkipaikkana ja koirien ulkoilutusalueena. Se ei enää kestä siihen kohdistuvaa rasitusta ja se on alkanut näyttää aika surulliselta. Kissan kanssa metsikössä liikkuessamme tapaamme poimia sieltä läjittäin roskia ja lasinsiruja. Vuosien ajan olemme siivonneet oman tonttimme läheisyydessä olevaa osuutta metsiköstä, mutta nykyisin sillä ei näytä metsän kunnon kannalta olevan enää suurtakaan merkitystä. 

Kunnalla on metsää niin paljon, ettei se pysty mitenkään kaikkea hoitamaan. Meidän metsikköömme kunnalla on suunnitelmissa rakentaa hiekkapintainen kulkuväylä tonttimme toiselle reunalle kunnostettavalle pallokentälle. Vaikka tuo väylä varmasti vähentää rauhaa tontillamme, toivomme sen siistivän metsää enemmän rakennetulle alueelle sopivaksi puistikoksi. 

Sormustinkukan järjestämistä yllätyksistä tuli mieleeni muutama muukin yllätys. Muutama vuosi sitten siirsin naapurin aidan viereen, meidän mattotelineemme taakse Pajuangervoa toiveena, että se ajan kanssa täyttäisi turhan kolosen ja paikan, jolle en ole muuta käyttöä keksinyt. Tehtävänsä tuo pajuangervo on kiitettävästi täyttänyt, mutta tässä päivänä eräänä huomasin, että sieltä juurelta kurkistaa Syreenin taimi. Paikalla, josta pajuangervoa olen tontillemme tuonut, kasvaa myös syreeniä, joten karkulainen on livahtanut muiden mukana. Siirränpä sen jonain hetkenä toisaalle, mutta toistaiseksi seurustelkoot aidanvierustalla. Ja nuo Taponlehdet olen kokeeksi angervojen juurelle tyrkännyt, siellä näyttävät viihtyvän nekin.

Löysin myös kadotetun Nauhuksen alapihan Ruusukivipenkistä. Sinne sen toissakesänä taisin kaivaa ja unohdin luultavasti saman tien. Olen tavannut kirjata uudet istutukset, jotta ne myöhemmin voisin tarvittaessa jostain tarkistaa. Kuinka ollakaan, tämä blogin kirjoittaminen on sekoittanut puutarhapäiväkirjani kasvien kirjaamisen osalta. Toki saatan jostain kasvista kirjoittaa liiankin kanssa, mutta siinä ohella joku toinen saattaa jäädä täysin unholaan. Jopa niin pahasti on käynyt, että olen mennyt istuttamaan uutta kasvia likimain toisen päälle. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että näin tulin tuhonneeksi jonkun aiemmin istutetun kasvin, joka ei ole vielä ehtinyt nousta mullan pintaan. Tänä kesänä olen tuohon ongelmaan törmännyt yhden jos toisenkin kerran ja siihen täytyy tehdä parannus. En tiedä, miten muut menettelevät tai tapahtuuko tällaista kenellekään toiselle. Kun lapion kanssa heiluu alituiseen, näyttää tulevan myös haavereita. Mutta tyhmyydessä tehtyjä haavereita täytyy jatkossa välttää, kun siihen kerran on keinonsa.