Elokuun lopulla

Jälleen tänään olen taas saanut iloita ihanista ystävistä, jotka aina osaavat yllättää. Postissa tuli pieni paketti, joka sisälsi tällaisen kauniin kaulakorun.  

Koru on valmistettu kotimaisena käsityönä luontoa varjellen myrkyttömästi ja päästöttömästi tavallista rikkaammasta nikkelivapaasta EcoAct 960-hopeasta, joka prosessoidaan kierrätysmateriaalista kuten elektroniikkaromusta, joka muuten päätyisi ongelmajätteeksi. 

Saaristomeren Suojelurahasto saa osan korumyynnin tuotosta. Korun on muotoillut Matti Hyvärinen ja valmistanut Sirokoru Oy (www.sirokorunettikauppa.fi). 

Samalla kun ihastelin juuri postilaatikosta hakemaani lahjaa, porhalsi pihaan toinen ystäväni nyssyköiden kanssa kapsahtaen minua halaamaan. Hän on taitava ja kekseliäs ompelija ja oli kaivellut kangasvarastojaan ideoidakseen jotain kivaa minulle. Tuloksena oli kolme hienoa sohvatyynyä ja Marimekon Keisarinna-kankaasta ommeltu pöytäliina keittiön pöydälle. Tällä ystävälläni on erinomainen taito painaa korvansa taakse tuttujensa toiveita ja mielihaluja, joita hän sitten toteuttaa erilaisina merkkipäivinä ja muina tuliaisina ystävilleen ja tutuilleen annettaviksi. Olen kerran jos toisenkin viime aikoina hänenkin kuultensa pohtinut uuden pöytäliinan hankkimista. Nyt on siis tuokin tarve täytetty. En vielä levittänyt liinaa pöydälle, sillä keittiön verhot eivät laisinkaan sovi sen kanssa. Ajatuksena onkin ollut kohtapuoliin vaihtaa kesäverhot pois ja nyt sain siihen hyvän kimmokkeen.

Synttäriähän tässä on vietetty. Se on hyvä syy kutsua kahvivieraita, sillä nykyisin ihmiset tuntuvat olevan niin äärimmäisen kiireisiä, ettei heitä juuri muuten näe. Lapsiperheissä vapaa-aika kuluu lasten harrastusten puitteissa ja jos jokin väli työn ja muun touhun välille syntyy, ei enää jaksa kotoa mihinkään lähteä. Työelämässäkin tahti on sellaista haipakkaa ja työpäivät pitkiä, ettei kotia päästyä jaksa enää muuta kuin sohvalle istahtaa ja telkkaria töllöttää. Täällä pääkaupunkiseudulla työmatkoihin vierähtää paljon aikaa, sillä ruuhkat ovat varsin mittavia joka suunnalla. Yksikin siltaremontti tai kolari vilkkaan työmatkan varrella saa liikenteen täysin sekaisin ja siellä sitten istutaan autojonossa jumissa. Muuta ei voi kuin kännykällä viestittää sukulaiset ja tuttavat noutamaan tarhaikäiset pois päiväkodista. 

Ihan selvästi olemme siirtyneet syyskauteen, mutta ei se olekaan puutarhaelämän loppu, vaikka aluksi siltä tuntui. Nurmikko kasvaa milteipä nopeammin kuin konsanaan keskikesällä. Johtunee lämpimistä ja kosteista ilmoista. Joinakin päivinä on satanut kaatamalla ja välillä taas auringon paistaessa on tuntunut aivan kesäiseltä. Sateiden välissä täytyy ehtiä leikata nurmikko ja päivänä eräänä napsin myös huonoja oksia marjapensaista.

Onneksi tulin katsoneeksi googlesta lisätietoa Kriikuna-puun leikkaamisesta. Olin nimittäin jo miltei oksasakset kainalossa menossa alapihalle. Kriikuna suositellaankin leikattavaksi varhaiskeväällä. Ja minä muistin viime keväänä, että luumarjaiset leikataan loppukesästä. No, mitään vahinkoa ei siis ole tapahtunut. Onkohan meidän Kriikunat pilviä tavoittelevaa lajia, sillä ne tuntuvat venyvän turhankin korkeiksi ja kypsyvät hedelmät ovat yhä hankalammin poimittavissa. Kaikissa ohjeissa kerrotaan kriikunan kasvavan pensasmaisesti, eikä se kuulemma tarvitse erityisemmin leikkausta. Minä kyllä aion kevättalvesta leikata kriikunoideni korkeimpia oksia.

Tuossa yhtenä päivänä totesin, ettei meidän pihassa ole pahemmin syysistutuksia tiedossa. Muutama havun siirto vain. Se oli niin sanotusti nuolaisemista ennen tipahtamista. Ihan sen kummemmin ajattelematta ruksin Viherpeukaloiden sipulitilaukseen raksin toisensa jälkeen. Onneksi ohjelma näytti loppusumman ennen tilauksen vahvistamista, ja rukseja saattoi ottaa pois, ettei tule tuhlanneeksi ruokarahojakin. Nettitilaaminen on sikäli petollista, ettei heti tarvita rahaa laisinkaan. Vaan lasku tulee ennemmin tai myöhemmin, eikä sipuleita voi enää maasta takaisin laskun täytteeksi kaivaa.

Uudet ideat lähtivät siis liikkeelle tuosta sipulitilauksesta. Tällä kertaa tuli hamstrattua lähinnä tulppaaneja ja värililjoja. Ja paikkakin niille jo on. Aion poistaa Kiemurapenkistä vuorenkilvet ja taivaita kurkottelevat kultapallot. Mihinkähän ne siirtäisin, eivät alkuunkaan pysy pystyssä ilman tukea. Kokonaan en halua niistä luopua, koska ne kestävät pitkään maljakossa ja ovat ihan kauniita siinä tehtävässä. Vuorenkilville löytyy paikka Vasemmassa rinteessä, joka ei ole oikein toipunut kesäisestä kunnostuksesta. Ei ole rikkaruohot heränneet, mutta hyvin eivät ole kasvaneet sammalleimut kuin maksaruohotkaan. Jospa sitten keväällä, toivotaan. Ja noiden vuorenkilpien tilalle tulppaanit ja liljat. Ajatuksena on liljoille ihkaoma paikka kukintaansa varten.

Kesäkukkia pitää edelleen kastella ja hoitaa. Kesäkukkalannoite loppui ja nyt siirryin itse tehtyyn nokkoslannoitteeseen. Voi sitä hajua. Tuntuu yhä nenässä, vaikka kävin suihkussa ja muutaman astiankin tiskasin ihan omin käsin. Väittävät kukkien tykkäävän nokkoslannoitteesta. Meillä sitä on riittävästi loppukesän tarpeeseen ja varmaan jää vähän ensi kevääksikin.  

Eilen illalla istahdin nojatuoliin ja vilkaisin ikkunaan. Kummastelin, miten sieltä voi pilkottaa oranssia väriä. Kävin tänään tutkimassa, mikä oranssina ikkunasta sisään kurkistaa ja totesin krassin kiivenneen seinällä olevaa Pohjantähti-ruusua pitkin ylös. Ei yhtään hullumpi juttu, sillä tuo köynnösruusu kukkii alkukesästä ja onkin sitten muun ajan vain vihreänä. Krassin kukat sopivat siihen erinomaisesti, eivätkä näytä aiheuttavan itse ruusulle mitään vahinkoa. Muut krassini kasvavat kasvimaan kupeella, joten tästä patiolla sijaitsevasta yksilöstä on helppo käydä napsaimessa koristekukkia vaikka salaattikulhon reunalle.

Nyt on tullut se aika vuodesta, jolloin pitää päivittäin kävellä korin kanssa omenapuiden alla. Joka aamu on omppuja pudonnut puista, eikä niitä pidä pitkäksi aikaa jättää nurmikolle lojumaan. Tänä kesänä on hyvin paljon etanoita ja ne kyllä löytävät maassa olevat hedelmät hyvin pian. Valkeakuulaat ovat jo kypsiä ja maahan pudotessaan vaurioituvat helposti. Huvitus on meidän omenista seuraavana kypsyvä. Kohta on aika ryhtyä omenasoseen tekoon. Toki piirakkaa ja muitakin herkkuja omenoista tulee näin syksyisin tehtyä. Alkaa kyllä pakastin olla niin täynnä, ettei enää paljon ole tilaa säilömiseen.

Kirsikkatomaatit kasvavat ja komistuvat, mutta väriä niissä ei vielä ole laisinkaan. Yöt ovat olleet melko viileitä, joten pitäisiköhän tomaatit suojata harsolla? Ne kasvavat kyllä suojaisalla tiiliseinustalla. Tiilihän sitoo lämpöä pitkäksikin aikaa, mutta ehkei se kuitenkaan riitä? Pieniä tomaatteja on aika runsaasti ja toivon niiden selviytyvän ruokapöytään saakka.

Mitähän kummaa Juuso juuri nyt kuulee; kesken hännänpesun se säpsähti tuijottamaan työhuoneen ovelle. Ja minä en kuullut yhtään mitään erityistä. Kissa ei viihtynyt ulkona, ilmeisesti se ei tykännyt viileän kosteasta maasta ja pilvisestä säästä. Ei tuolla pihalla niin kovin lämmintä tänään olekaan. Olemme olleet monena päivänä muuttamassa anoppia ja Juuso on joutunut viettämään pitkiä päiviä yksinään kotona. Tiedän sen enimmäkseen nukkuvan, mutta kyllä sillä on kova kiire pihalle heti kotiin palattuamme. Usein se istuu jo oven takana odottamassa kuullessaan meidän tulevan kotiin. Toisinaan Juuso torkkuu ja nukkuu koko päivän ja pyrkii ulos vasta iltasella. Yöeläinhän kissa on, mutta emme halua jättää omaa kissaamme yöksi ulos. Juusohan ei ylipäätään liiku yksinään ulkosalla, vaan valvotusti valjaissa ja flexissä koiramaisessa juoksunarussa. Se pääsee kulkemaan aika laajalla alueella, mutta kuitenkin ainoastaan omalla pihalla. Meidän alueellamme on paljon koiria ja myös ihmisiä, jotka eivät laisinkaan pidä kissoista. Ja tietenkin toisia kissoja, jolloin syntyy reviirikiistoja. Voi tietenkin olla, että Juuson elämä ei ole aitoa kissanelämää. Että se ei saa noudattaa luonnollisia vaistojaan. Minulla on aikanaan ollut sellainenkin kissa, joka sai liikkua oman tahtonsa mukaan. En enää ikinä tahdo itselleni sellaista huolta ja murhetta, jota tuolloin jouduin kokemaan etsiessäni päivätolkulla kadoksissa ollutta lemmikkiä. Tai kun jouduin kuskaamaan sitä eläinlääkäriin paikattavaksi milloin minkäkin vuotavan ja verisen haavan vuoksi.

Ukkokulta kulkee Juuson kanssa metsässä ja antaa sen pysähtyä nuuskimaan milloin mitäkin. Omassa pihassa Juusolla on mahdollisuus metsästää peltohiiriä ja päästäisiä ja näin toteuttaa saalistajan ominaisuuksia. Se saa rouskuttaa tuoretta heinää ja livahtaa varjoisiin paikkoihin köllöttämään. Sen elämä on turvallista ja siitä huolehditaan, kuten lemmikistä kuuluukin. Jos asuisimme maalla, saattaisimme tarjota kissallemme vapauden kulkea ympäristössä villieläimen tavoin. Tällaisessa tiheään asutussa ympäristössä siihen ei ole mahdollisuutta, eikä Juuson tehtävänäkään ole pitää navettaa tai tallia hiiristä ja rotista puhtaana. Se on lemmikki, jolle yritämme tarjota hyvän ja turvallisen elämän. Kissat ja koirat ovat kautta historian kuuluneet ihmisten elinpiiriin. Ihmisen on tunnettava vastuunsa huolehdittavakseen ottamastaan eläimestä ja siitä palkinnoksi hän saa korvaamatonta mielihyvää.

* * *

Minua ärsyttää aina huomatessani, kuinka kissa näkee jotain sellaista,

mitä minä en voi nähdä.

Eleanor Farjeon

* * *