Koivunsiementen aikaan

Ei syksy vielä tule, eihän, eihän. Mutta siltä kyllä tuolla ulkona tuntuu. Ilma on sakeanaan koivunviemeniä ja niitä löytyy ihan joka paikasta. Syöminen ulkosalla ei tänään tuntunut kovin mukavalta, kun tuuli pöllytti lautaselle ja lasiin ja kaikkiin ruokiin mausteeksi koivunsiemeniä. Terassin saisi lakaista viisi kertaa päivässä, eikä se taatusti missään näkyisi. Siis olen jättänyt sovinnolla lakaisematta. Osin myös vaivaisen selkäni vuoksi. Aamulla soitin vihdoin terveyskeskukseen ja sain päivystysajan. Olisin minä tuota selkäkipua vielä jokusen päivän sietänyt, mutta lääkkeet alkoivat olla lopussa. Lääkäri totesi selkävaivan iskiaskivuksi ja kirjoitti kuurin tulehduskipulääkkeitä, lisäksi venyttelyä ja liikkumista voinnin mukaan. Ei siis makuuttamista vällyjen välissä, se ei selkäkipua paranna. 

Sain taas naapurin miniältä pari kasvia; toinen on vuorikoristekirsikka tai koristevuorikirsikka ja toinen hortensia. Ne odottavat nyt istutusta, kunhan ensin mietin, mikä olisi niille sopiva paikka. Aiemmin saaduista kärhöistä toiselle olenkin jo keksinyt sijoituspaikan, mutta edelleen tuon selän vuoksi, en nyt lähde lapioimaan kuoppia. Kameran kanssa kiertelin tonttia ja tein jokailtaisia havaintoja. Sillä aikaa Ukkokulta teki valoleikkausta omenapuille eli hän keikkui tikkailla ja leikkasi omenapuista vesiversoja. Kummasti puille tuli valoa, jonka pitäisi edesauttaa hedelmien kypsymistä. Eräs lähinaapuri on hoitanut omenapuitaan vuosien ajan valoleikkauksella ja täytyy sanoa, että hänellä on varmasti seudun upeimmat hedelmäpuut. Matalat, tanakat ja terveen näköiset. Ja nytkin notkuvat omenien painosta.

Punaherukat olen jo kerännyt ja pakastanut. Ämpärillisen annoin naapurille. Mehuksi en nyt laittanut marjaakaan, koska meillä menee niin kovin vähän mehuja. Marjoja sen sijaan on mukava laittaa vaikka aamupuuroon ja kaikenlaisiin piirakoihin. Mustikoita ostin kyläkauppiaalta, hänen itsensä metsästä poimimia, kaikenkaikkiaan 20 litraa. Mustaherukoita sain omasta pensaasta vain pari litraa. Pensas on huonovointinen ja marjat sen mukaisia. Suurin osa kuivia koppuroita, mutta onneksi kuitenkin muutama mainio ja pullukka marja. Nyt sitten odotellaan omenasatoa, josta varmaan riittää jotain pakkaseenkin laitettavaksi; ehkä omenalohkoja ja sosetta nyt ainakin. Parhaita omenat on tietenkin sellaisenaan syötyinä.

Karviaisetkin ovat parhaillaan kypsymässä. Joitakin kävin jo napostelemassa. Hyvältä maistuivat ja niitä popsimalla menee kohtapuoliin muutama ilta.

Jos nyt ihan rehellinen olen - ja olenhan minä - en enää jaksa olla yhtä innostunut tuon puutarhan suhteen kuin vielä muutama viikko sitten. Johtunee näistä säistä ja osittain myös tuosta toimintaa rajoittavasta selkävaivasta. Kun aina sataa ja tuulee tai jompaa kumpaa. Tänään on suurimman osan päivää tuullut navakasti ja taivas on ollut myöhään iltapäivään saakka pilvessä. Vain välillä aurinko pääsi hetkeksi pilkistämään paksujen pilvien raosta. Nyt, kun aurinko ei millään enää pääse pihaamme paistamaan, se on saanut pilvet väistymään ja loimottaa tuonne metsän taakse. Kukkapenkeissä alkaa olla laskeva suunta eli enin osa on jo kukkimisensa kukkinut ja lakastumisvaihe on selvästi näkyvissä. Sieltä täältä näkyy keltaisia lehtiä, vaikka niitä kuinka kävisi pois nyppimässä. Tämä aika on ehkä kaikkein hankalinta, kun ei ole enää kesä, muttei vielä syksykään. Mieleen hiipii hiukan apeutta, jolle ei kyllä saisi antaa valtaa.

Sain ystävältäni mieluisan paketin; hän on valanut perhoset kipsistä ja maalannut ne sitten. Jokainen on ihan omanlaisensa. Perhoset ovat aika painavia, enkä muistanut kysyä, kestääkö tuo maali ulkona. Luultavasti ripustan ne kuitenkin sisätiloihin. Ihanaa, kun ihmiset ovat niin monitaitoisia. Yksi ompelee kauniita kodintekstiilejä, toinen neuloo pipoja ja lapasia, kolmas maalaa tauluja ja on muutenkin luovuudessaan aikaansaapa. Ensi viikolla lähden päiväreissulla Tallinnaan ja tarkoitus on käydä myös Karnaluksissa. Tuossa käsityöihmisten mekassa. Aion ostaa aida-kangasta ja muliinilankoja, ainakin.

Omin käsin siemenestä kasvatetut pelargoniat avaavat ensimmäisiä nuppujaan. Punaisiahan nuo näyttävät olevan. Tänä keväänä ja kesänä mokasin miltei kaikkien istutusteni suhteen, kun en laittanut nimilappuja talteen. Tai laitoin, mutta siemenpussit pääsivät likoamaan suihkuttelun ja kastelun ohessa. Niinpä olen jännittänyt näitä pelargonioitani tai lähinnä niiden väriä. Ja nythän tuo jännitys on sitten saanut täyttymyksensä. Punaisia ovat.

Partasutiksi me näitä kukkia lapsena kutsuttiin. Ovat ihan kauniita maljakossakin, mutta annoin nyt jäädä tontin reunalle hiljaa tuulessa heilumaan.

Radiossa on meneillään Luontoilta ja teemana ötökät eli mm. kaikensorttiset hyönteiset. Siirryn kuuntelemaan ohjelmaa, koska huomaan kuitenkin toisella korvalla sitä koko ajan kuuntelevani.