Syyssunnuntain pihapuhteet

Jos kevät keikkuen tulevi niin kyllä tämä syksykin oudosti onnahtelee. Joinakin aamuina on ollut hyytävän kylmää, vaikka ei täällä pääkaupunkiseudulla sentään vielä pakkasille ole menty. Aamusella liikkeelle lähtiessä on tarkkaan mietittävä, mitä päällensä pukee, sillä neljässä plusasteessa ei pahemmin tee mieli paljain jaloin mihinkään mennä. Päivällä taasen aurinko saattaa paahtaa hyvinkin lämpöisesti; tänäänkin ihan kesäisen 20 astetta pakotti kuorimaan päällimmäisiä kerroksia pois ja ne aamulla tarpeelliset sukatkin tuntuivat varsin turhilta. Mutta tulkoon ja olkoon aurinko. Mieluummin niin kuin iänikuista sadetta. Meidän alapiha litsahtelee kengän alla ikävästi ja jollei ehdi päivän aikana kerätä maahan pudonneita omenoita, ovat ne kyllä etanoiden omia.

Sunnuntai-päivän omistin pihatöille. Suosiolla laitoin saappaat jalkaani ja työhanskat käsiini. Valitsin vielä kosteutta kestävät hanskat, jotta kädet pääsisivät vähemmällä. Etenkin kynteni tuppaavat kärsimään kosteudesta ja ne ovatkin kaikkea muuta kuin kauniit. Katkenneet ja liuskoittuneet, eikä mikään tunnu niitä kohentavan. Vaan enpä taida mitään rakennekynsiäkään hankkia. Miten kummassa niiden kanssa pystyy vaikka tuolla rikkaruohojen kanssa touhuamaan. Kerran innostuin itseäni kaunistamaan ja liimasin tekokynnet. Lakkasin vielä kauniin värisiksi. Sitten päätin lähteä puutarhaan jotain kuokkimaan ja vedin työhanskat käteen. Unohdin tyystin hienot tekokynteni ja niinpä sitten aikanaan sisälle palattuani ja käsipesulle mentyäni kaivelin niitä tekokynsiä työnhanskojen sisältä. Se siitä sitten.

Koko kesänä en ole pahemmin pihamme kivituhka-alueita kunnostanut. Haravalla olen suurimmat roskat silloin tällöin lakaissut pois, mutta mitään muuta en sitten olekaan tehnyt. Niin se vain on, että kaikista maanrakennuskankaista huolimatta hiekalle tuppaa kasvamaan kaikensorttista rikkaruohoa. Jopa akileija ja poimulehti itävät hienosti hiekalla. Lisäksi kaivoin sisäänkäynnin vierestä muutaman minimaalisen kokoisen Lehtosinilatvan taimen, jotka siirsin oikeaan kukkapenkkiin ja niistä onkin jo varttunut kunnon kasveja. Unelmani onkin saada joskus kivettyä käytävät, mutta luultavasti sen unelman täyttymistä joudun odottamaan hamaan hautaan saakka. Näillä tuloilla kun kiveystä pystyisi hankkimaan olemattoman vähän per vuosi.

No, rikkaruohojen ja erilaisten minitaimien lisäksi käytäville vyöryivät Pikkutalviot, Suikeroalpit, Sammalleimu ja Sulkaneilikka sekä tietenkin Maahumala, joka näyttää meillä löytävän tiensä vähän joka paikkaan. Eikä sovi unohtaa varjoisille kohdille kotiutuneita sammallajikkeita. Varustauduin kottikärryillä, haravalla ja heiluriharalla. Heilurihara on erinomainen vekotin moneen paikkaan ja hiekkakäytävällä saa nopeasti puhdasta aikaan. Tosin se kyllä myös levittää rikkaruohojen palasia uusiin paikkoihin. Mutta sammal ja monet muut kasvit irtoavat kuitenkin hyvin hiekasta, sillä useimpien rikkojen juuret ovat aika pinnassa. Ensin pienen alueen haraus, sitten käsin isommat yksilöt pois ja vielä haravointi, jonka jälkeen lopputuotoksen siirto kottikärryihin. Käytäville vyöryvät maanpeiteperennat leikkasin osittain kylmästi saksilla, mutta osa oli suorastaan kasvattanut juuret hiekkaan ja niistä sain kasoittain pistokkaita siirrettäväksi parempiin paikkoihin.

Sain siivottua vain talon toisen päädyn käytävän ja alapihalle johtavan puutarhaportin alueen, mutta saalis oli kottikärryllinen jätettä. Tosin siinä samassa tuli riivittyä myös matkan varren istutusalueilta yhtä sun toista kompostiin joutavaa. Ja yksi kolmesta puutarhajätekompostistamme onkin jo täynnä. Se kyllä muutaman sateen jälkeen tiivistyy ja taas sinne voi kiikuttaa lisää tavaraa.

Käytäviltä siivoamiani Sammalleimun ja Sulkaneilikan sekä Vuorenkilven taimia istutin sitten Vasenrinteeseen. Heinäkuussa kunnostamani rinne oli jämähtänyt vaiheeseen nolla tai oikeastaan vaiheeseen yksi, sillä taimet olivat kyllä juurtuneet, mutta kasvua ei pahemmin ollut tapahtunut. Ja olihan sieltä toki muutama Sammalleimu kuukahtanutkin. En kuitenkaan ota tuosta rinteestä erityisiä paineita, sillä kevät tulee näyttämään, mitä on hengissä ja mikä kuollutta. Ehkä talven aikana syntyy jopa uusia ideoita, sillä nykyisellään rinne on hiukan apaattinen. Se on kyllä sen verran vaikea paikka, ettei siihen ihan mitä tahansa kannata laittaa. Rinne on melko jyrkkä ja alla enimmäkseen hiekkaa, joka hyvin helposti lähtee sateiden myötä valumaan nurmikolle. Lisäksi paikalle täytyy talvella kolata lunta, joka paikan aurinkoisuudesta huolimatta tuppaa sulamaan viimeisten joukossa. Johtunee kolatun lumen tiivistymisestä. Voisin tietenkin lisätä niihin unelmiini tämänkin kohdan pengertämisen, mutta kaikki aikanaan. Tai sitten ei.

Tähän aikaan vuodesta piha tuppaa näyttämään enimmäkseen aika epäsiistiltä. Jos yhtenä päivänä haravoit pudonneita lehtiä, ei se seuraavana päivänä näy missään. Sade tekee joka kerran koivunsiemenkasautumia käytäville ja kukkien lakastuminen sen kun kiihtyy. Sunnuntaina en kuitenkaan saanut kyllikseni ulkopuuhista ja innostuin toden teolla leikkelemään mm. Kuunliljoista ja Jaloangervoista kuivuneita kukintoja pois, jolloin hetken näyttikin ihan siistiltä ja kivalta. Sateista repsahtaneet Syysleimutkin näyttivät huomattavasti paremmilta, kun niiden ympärillä ei ollut ylenmäärin turhia korsia.

Vuosia sitten pihalta kaadetuista puista ei joissain paikoin ole kannon kantoa jäljellä, mutta sienillä näyttää olevan pitkä muisti. Niin niitä vain ilmestyy syksy toisensa jälkeen muistuttamaan niistä kuusista ja pihlajista, joita ei enää ole. Ja hyi, mitä tästä kuvasta huomaankaan - Vuohenputkeahan siellä lusmuilee. Tänä syksynä en taida enää jaksaa ryhtyä sen hävityspuuhiin, mutta ensi keväänä tämä alue täytyy perata. Muutama vuosi sitten peitin kaikki pensaiden tyvet paksusti sanomalehdillä ja sen päälle kunnolla oksahaketta peittämään talousuutiset ja sarjakuvat. Näin oli hetken aikaa vuohenputki-vapaata vyöhykettä, mutta minkäs teet, kun kunnan ja naapurin alueelta niitä tunkee voimallisesti.

Meillä ei ole montaakaan jaloruusua, koska olen todennut niiden olevan varsin ronkeleita hoidettavia. Aikanaan istutin sisäänkäynnin viereen useammankin ruusun, mutta takana oleva marjakuusi on kasvanut niin valtavaksi, ettei se taida kovinkaan auliisti jakaa aurinkoa muille kavereille. Tämä Kimono näyttää olevan sitkeää sorttia ja se kukkii viimeisimpien joukossa ahkerasti ja kauniisti myös tiellä kulkijoita ilahduttaen.

Vihdoin, auringon jo siirtyessä metsikön taakse, riisuin kuraiset saappaat ja hikiset hanskat ja lopetin päivän pihatyöt. Olin ylenmäärin tyytyväinen aikaansaannoksiini ja totesin puhdistavan suihkun olevan sopiva päätös työrupeamalle. Matkalla pihalta sisälle löytyy aina kuitenkin lisähommia ja muistaessani nostin siemenestä kasvattamani pelargoniat yläterassin seinustalle lämpimämpään paikkaan nauttimaan ilta-auringosta ennen sen laskeutumista horisontin taakse.