Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Välitila-aatoksia


Lokakuu lähestyy loppuaan, enkä oikein tiedä, elääkö nyt syksyä vai talvea. Jotenkin haahuilen kaikissa asioissa jonkinlaisessa välitilassa. Iltaisin otan vuorotellen käsiini virkkaustyön ja ristipiston, teen hetken ja vaihdan jälleen hommaa. Tutkin tuokion aikaansaannoksiani ja mietin, miten etenisin, enkä sitten etene mitenkään. Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia ja ideoitakin, mutta en oikein saa mistään niin kiinni, että kokisin olevani tekemisessä mukana. Vasen peukalo ja ranne kiukuttelee jatkuvasti virkkaustyölle, eikä se oikein tykkää ristien pistelemisestäkään. Olen syönyt runsaan viikon aamuin illoin buranaa, mutta siitä on vain hetkellinen apu. En millään jaksaisi taas ruikuttaa aikaa terveyskeskuksesta kortisonipiikkiä varten. Toivon käden paranevan ja kivun jättävän minut.


Aamulla kävin lenkillä, ja yhdistin siihen samalla kauppareissun ja kuvausretken. Kuljin kamera kaulassani, enkä mielestäni nähnyt yhtään mitään kuvattavaa. Oikein pinnistelin, josko siten saisin silmieni eteen jotain oivallista, kuvauksellista. Maisema näytti harmaalta ja tyystin samalta kuin kaikkina muinakin päivinä. Mikään ei noussut esille huutamaan, että "kuvaa minut, ikuista, ikuista!" Yksi orpo kurre kipitti sähkölankaa pitkin, mutta annoin senkin mennä, koska olin jo lannistuneena ehtinyt laittaa kameran reppuun. Kipaisin kaupassa ja palasin toista reittiä kotiin.


Kotipihalle palattuani aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta sää oli selvästi muuttumassa pilvisemmäksi ja leudommaksi. Katselin puutarhaani hiukan tyytymättömänä, pakkanen ja ohut lumikerros oli tullut jotenkin kesken syyspuuhien. Muut omenapuut olivat pudottaneet lehtensä, mutta Huvitus rehotti edelleen vihreänä. Tai oikeastaan vihertävänharmaana, sillä sen lehdet ovat viittä vaille putoamista. OIkein kunnon puhallus, niin lehdet kirmaavat maata pitkin tuulen riepoteltavana. Ilman lämpeneminen sai lumen kimaltamaan ja kiteytymään kasvien lehdille. Vihdoin kaivoin kameran repusta ja ajattelin, että ainakin näitä kiteitä voisin yrittää kuvata.


Kesä on ohi ja syksykin on ohi. Hiljakseen siirrymme talveen. Talvi on mielessäni enemmän harmaata, sinistä, valkoista, vähemmän kirkkaita värejä. Joulu siinä välissä on lämpöä ja punaista, mutta myös runsaasti velvoitteita ja täytymisiä. Kesän touhuamisen jälkeen on outoa olla enemmän sisällä ja elää lyhyemmässä päivässä. Ulkona olevaa pimeyttä on vaikea saada valaistua kynttilöilläkään. Odotan, että loksahdan johonkin uraan, joka vie minut jälleen kevääseen...



18 kommenttia:

  1. Ihania lumikiteitä. Toivon, että loksahtaisit juuri sulle passeliin uraasi :) Ja lepuuta nyt kättä hyvä ihminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennemmin tai myöhemmin sitä johonkin uraan loksahtaa, toisinaan vaan tuppaa olemaan liian kärsimätön.

      Poista
  2. Olisi se mukava, jos olisi sellainen "putki" jota pitkin pääsisi suoraan tuonne maaliskuuhun. Jotenkin samanlainen olo on täälläkin, paleltaa ulkona ja levoton olo sisällä. Ja peukalot ja ranteet ovat täälläkin kipeät, kait liikaa tullut "pyöritettyä peukaloita", hihhii. En tiedä miten nopeasti se nivelrikko yleensä iskee ja vielä kesällä(?), mulla ainakin. Oletko muuten saanut niihin kortisonia jo aikaisemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, minulla on näköjään kaikki vaivat näiden käsien kanssa. Ensin leikattiin oikeasta kädestä rannekanavan oireyhtymä, sitten sain kortisonipiikkejä saman käden muihin nivelvaivoihin. Nyt vasemman käden peukalon ojentajalihas on kiukustunut, mutta ensin kokeillaan särkylääkkeitä ja kylmähaudetta, jollei ne auta, sitten piikitetään kortisonilla. Sormissa, varpaissa ja niskassa on nivelrikko, mutta sen kanssa vielä pärjään. Ja minä kun tykkään tehdä käsillä kaikenlaista. Ei tule vanhuus näköjään yksin...

      Poista
  3. Kauniita, kauniita kuvia.
    Minäkin olen virkannut pyöreää pikkuliinaa joulunpunaisesta langasta ja saan sen ehkä tänä iltana valmiiksi.
    Toivottavasti vaivasi helpottaa pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Eiköhän vaivat ennen pitkää helpotu.

      Poista
  4. Ihastuttavia huurteisia kuvia,Tuo viimeinen kuva on tosi hieno.Toivon että sinun vaivasi helpottaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, kiitos. Mikä ei tapa, se vahvistaa - eikös niin sanota.

      Poista
  5. Wau, mitämkuvia! Osaisimpa itsekin kuvata kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkumaaria! Joku täällä blogimaailmassa sanoi kerran, olisiko ollut Pirkko tai Katja, että kannattaa kuvata yhdestä kohteesta paljon kuvia. Joku niistä onnistuu takuuvarmast ja siinä kuvatessa oppii. Digikuvaushan on siitä mukavaa, että voi huoletta kuvata vaikka sata kuvaa yhdestä kukasta, ei maksa paljoa.

      Poista
  6. Todella kauniita lumikuvia.
    Toivotaan että kipusi hellittävät.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Kyllä ne vaivat ennenmmin tai myöhemmin helpottavat.

      Poista
  7. Myöhäissyksy on jonkinlaista välitilaa menneen kesän ja talven välillä. Edessä oleva talvikin tuntuu niin pitkältä. Mutta kyllä se vielä tästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, niinhän se on. Ja kohta taas hämmästelemme, että miten se kevät nyt pääsi yllättämään...

      Poista
  8. Kaunis kuva tuo alimmainen;onko siinä männynhavuja?
    Olisiko se jotenkin tähän vuodenaikaan liittyvää,kun ei oikein tiedä mitenpäin olisi ja mihin hommaan tarttuisi. Itsellä hiukan tuollaista samaa ilmassa tai no ainakin jonkin asteista saamattomuutta ja sekös panee ärsyttämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Lähellämme on pieni urheilukenttä, joka on käyttämättömänä alkanut pukata pieniä puita, koivuja ja mäntyjä. Kävellessäni huomasin, että puolimetristen mäntyjen latvustoihin oli kertynyt kiteytynyttä lunta ja ne näyttivät ihan kukilta. Pitihän niitä sitten ikuistaa.
      Tuo saamattomuus on oikeastaan aika hyvä kuvaus tälle vallitsevalle fiilikselle ja se minuakin ärsyttää, se saamattomuus.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!