Välitila-aatoksia

Lokakuu lähestyy loppuaan, enkä oikein tiedä, elääkö nyt syksyä vai talvea. Jotenkin haahuilen kaikissa asioissa jonkinlaisessa välitilassa. Iltaisin otan vuorotellen käsiini virkkaustyön ja ristipiston, teen hetken ja vaihdan jälleen hommaa. Tutkin tuokion aikaansaannoksiani ja mietin, miten etenisin, enkä sitten etene mitenkään. Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia ja ideoitakin, mutta en oikein saa mistään niin kiinni, että kokisin olevani tekemisessä mukana. Vasen peukalo ja ranne kiukuttelee jatkuvasti virkkaustyölle, eikä se oikein tykkää ristien pistelemisestäkään. Olen syönyt runsaan viikon aamuin illoin buranaa, mutta siitä on vain hetkellinen apu. En millään jaksaisi taas ruikuttaa aikaa terveyskeskuksesta kortisonipiikkiä varten. Toivon käden paranevan ja kivun jättävän minut.

Aamulla kävin lenkillä, ja yhdistin siihen samalla kauppareissun ja kuvausretken. Kuljin kamera kaulassani, enkä mielestäni nähnyt yhtään mitään kuvattavaa. Oikein pinnistelin, josko siten saisin silmieni eteen jotain oivallista, kuvauksellista. Maisema näytti harmaalta ja tyystin samalta kuin kaikkina muinakin päivinä. Mikään ei noussut esille huutamaan, että "kuvaa minut, ikuista, ikuista!" Yksi orpo kurre kipitti sähkölankaa pitkin, mutta annoin senkin mennä, koska olin jo lannistuneena ehtinyt laittaa kameran reppuun. Kipaisin kaupassa ja palasin toista reittiä kotiin.

Kotipihalle palattuani aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta sää oli selvästi muuttumassa pilvisemmäksi ja leudommaksi. Katselin puutarhaani hiukan tyytymättömänä, pakkanen ja ohut lumikerros oli tullut jotenkin kesken syyspuuhien. Muut omenapuut olivat pudottaneet lehtensä, mutta Huvitus rehotti edelleen vihreänä. Tai oikeastaan vihertävänharmaana, sillä sen lehdet ovat viittä vaille putoamista. OIkein kunnon puhallus, niin lehdet kirmaavat maata pitkin tuulen riepoteltavana. Ilman lämpeneminen sai lumen kimaltamaan ja kiteytymään kasvien lehdille. Vihdoin kaivoin kameran repusta ja ajattelin, että ainakin näitä kiteitä voisin yrittää kuvata.

Kesä on ohi ja syksykin on ohi. Hiljakseen siirrymme talveen. Talvi on mielessäni enemmän harmaata, sinistä, valkoista, vähemmän kirkkaita värejä. Joulu siinä välissä on lämpöä ja punaista, mutta myös runsaasti velvoitteita ja täytymisiä. Kesän touhuamisen jälkeen on outoa olla enemmän sisällä ja elää lyhyemmässä päivässä. Ulkona olevaa pimeyttä on vaikea saada valaistua kynttilöilläkään. Odotan, että loksahdan johonkin uraan, joka vie minut jälleen kevääseen...