Sivut

perjantai 2. marraskuuta 2012

Makunsa kullakin


Viime viikolla ajelin Nurmijärven suunnalla ja bongasin tällaisen räiskyvän siniseksi maalatun hirsitalon. Makuasioista ei todellakaan pidä kiistellä, mutta tämä väri nousee maisemasta ihan minä vuodenaikana tahansa. Vielä en kyseistä taloa ole talven lumimaisemassa nähnyt, mutta pelkäänpä, että kauaksi silloinkin väri näkyy.


Samaisella Nurmijärvi-reissulla kuvasin Klaukkalan kirkon, jonka on suunnitellut arkkitehti Anssi Lassila. Tämä kirkko sai vuonna 2004 vuoden betonirakennus -kunniamaininnan. Rakennustyöt vaativat tiettävästi yhden kuolonuhrin, kun rakennustyöntekijä putosi katolta. Ensimmäisen kerran ko. rakennuksen nähdessäni ajattelin sen olevan kenties jonkinlainen vesitornin korvike.  Sisällä en ole käynyt ja sieltä se ehkä on kaunis, mutta tällainen massiivinen, mustan puhuva möhkäle on kyllä aika ruma.




Linnut ovat joukolla käyneet nauttimassa auringonkukansiemenistä ja talipötkylästä. Yhtenä päivänä paikalle pyrähti myös närhi, mutta sen kuvaaminen osoittautui varsin vaikeaksi. Vaikka tähtäilin lintua keittiön ikkunasta, se tuntui havaitsevan pienenkin liikkeen ja lehahti heti lentoon. Sain siitä kyllä useamman kuvan, mutta oikeastaan tämä oli ainut tärähtämätön kuva närhestä. Komea lintu ja hieno sininen vauhtiviiva kyljessä. 

Vielä alkuviikosta oli pientä pakkasta ja hento kerros lunta maassa. Keskiviikkona lämpeni ja sää muuttui sateiseksi. Tänäänkin mittarissa on ollut miltei +6 astetta.

Kulunut päivä on ollut aamusta alkaen niin pimeä, ettei ilman sähkövaloa ole laisinkaan pärjännyt. Vettä on satanut kaatamalla, eikä kissakaan ole suostunut menemään ulos. Omenapuut ovat vihdoin varistaneet lehtensä ja niitä toivoin voivani mennä haravoimaan, mutta kuka tuonne sateeseen viitsii mennä. Huomiseksi on luvattu poutaisempaa säätä, mutta silloinkaan en taida ehtiä puutarhatöihin, sillä ajattelin mennä Nummelaan Katin sisustusnavetan vintin jouluavajaisiin katsomaan, mitä kaunista sinne on laitettu. Selvähän se, että jouluun valmistautuminen on virallisesti aloitettu ja kuka tahansa voi kaupoissa käydessään nähdä metrien pituiset suklaakonvehtipinot ja -jonot. 

Pimeyttä ja jouluhössötystä tai ei, kynttilöitä voi itse kukin sytyttää valaisemaan marraskuista iltaa ja miksei päivääkin, kuten minä tänään tein. Ja tunti sitten kävin sytyttämässä ulkolyhtyihinkin kynttilät, siellä ne loistavat pimeydessä kauniisti.

* * *

”Minkä ikäinen olette?” kysyi virkailija.
”Hetkinen,” sanoi nainen,
”minun täytyy oikein laskea. 
Olin 20 kun menin naimisiin ja mieheni oli tuolloin 30.
Hän täyttää helmikuun alussa 60, eli on kaksi kertaa vanhempi kuin silloin.
Eli minä olen nyt 40-vuotias.”

* * *

Mukavaa viikonloppua ja valaisevia kynttilöitä! 

11 kommenttia:

  1. Piruntorjuntabunkkeri - siten kutsui isäni ensi kertaa nähdessään vastaavan betonimöhkäleen eli Huutoniemen kirkon Vaasassa!

    Upea lintu tuo närhi! Hiukan on samaa sineä siivessä kuin kuvaamassasi talossa ;)

    VastaaPoista
  2. Onpa siinä talo maalattu räikeäksi, minust tuo väri ei sovi suomen maisemaan,mutta makunsa kullakin.
    Meilläkin satoi koko päivän,oli niin harmaa, ja hämäräpäivä.Närhi on aika kaunis lintu,arka se on
    Minä myös yritin sitää kuvata,räpsyttelin aika paljon,no sain kolme kuvaa vähän parempaa.Hyvinhän
    Sinä sait onnistumaan,tosin kauniisti.
    Hyvää pyhäinpäivää.sinne teille:)

    VastaaPoista
  3. Huh, kyllä noita ihmeenvärisiä taloja näkee joskus , kun ajelee jossain. Aina ajattelen, että varmaan vahingossa on valittu väärä väri. En voi uskoa,että tarkotuksella!
    Eipä ole kauneudella "pilattu" tuo kirkkokaan. Luonto osaa laittaa värejä sopivasti, niinkuin närhen siipeen.

    VastaaPoista
  4. Tuota taloa ollaan ihmetelty mekin monesti. Väri on mainio, mutten sitä kyllä talon pintaan laittaisi... Keski-Uusimaalla osataan, käyppä vilkaisemassa joskus Järvenpään piruntorjuntalaitosta. Vain iso risti paljastaa sen kirkoksi, muutoin se muistuttaa enemmän ehkä väestönsuojaa.

    VastaaPoista
  5. aina noita vähän toisista poikkeavia taloja näkyy.
    Meillä on yksi liilavärinen talo. Sen kyllä kaikki huomaa.
    Kirkkot ovat muuttuneet niin ulkoisesti kuin sisäisesti.( tämä on minun mielipide.)

    Kaunsi on Närhi, mutta arka.
    Hyvää pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. Meillä närhi on myös vieraillut parina vuonna ja se on nimeään upeampi lintu. Todella hienon kuvan onnistuit ottamaa arahkosta linnusta.

    VastaaPoista
  7. Närhi on arka lintu. Hyvän kuvan napsaisit.

    Sytytellään kynttilöitä ja ripustellaan muitakin valoja pihalle. Rauhallisia pyhiä!

    VastaaPoista
  8. Hieno kuva närhestä. Se on kyllä yksi mun suosikkilinnuista. On niin kaunis ja niin ruma ääni!

    VastaaPoista
  9. Hienon kuvan sait närhestä:)

    Yläkuva sininen taitaa olla juuri se sininen jolla on oma nimensäkin. No, kauneus on katsojan silmässä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin mainitsematta sinisen tunnettua nimeä, jos joku vaikka loukkaantuu.

      Poista
  10. Joo, meillä on tossa kylällä ihan kirkuvan vihreä hirsitalo ja reaktio on ihmettelevä joka kerran ohi mennessä. Sukulaisemme joka asuu melkein naapurissa on sen verran positiivinen, että sanoi sen olevan hyvä maamerkki, kun neuvoo vieraita perille - totta, se ei jää keltään huomaamatta! Sillä vihreällä taitaa olla vähän samanlainen nimi kuin tuolla siniselläkin,,,
    Kirkko? Ei heti uskois...
    Närhi sen sijaan on oikein nätti=D
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!