Sivut

maanantai 10. joulukuuta 2012

Voi taivahan talikynttilät



Yö sitten tuli ja meni, uni ei edes tullut. Mikälie pitänyt meikäläistä hereillä, kun en tuota jouluakaan erityisemmin jännitä. Nippanappa pari tuntia sain torkahdeltua, senkin mahdottoman lakanoissa vehtaamisen tuloksena. Lopulta olin aivan varma, että aamu jo on pitkälle edennyt vaan ei, kello näytti puoli kolmea. No, aamuhan sekin, mutta minä olisin mainiosti voinut vetäistä vielä muutaman tunnin sikeät. Ei tullut uni enää, ei. Niinpä nousin ylös ja tulin tänne työhuoneeseen naputtelemaan. Turha häiritä Ukkokullan unia. Sen sijaan kissan unia tulin häirinneeksi, sillä se tapaa nukkua täällä työhuoneen tuolilla. Haukotteli tuossa tullessani suu ammollaan ja lähti jonnekin muualle. Luultavasti ruokakupin kautta olohuoneen nojatuoliin, joka on tällä hetkellä sen kakkossuosikkinukkumapaikka. 


Olen tässä viime aikoina manannut facebookin systeemit sinne jonnekin, mitä en edes ääneen sano. Ehdin jo tottua käyttämään fb:n viestiominaisuutta, jolla sain nopeasti yhteyden muutamiin tuttuihin ja erityisesti tyttäreen. Kun facebookin käyttäjiä on niin ahkerasti kehotettu kohentamaan yksityisyyssuojaansa, laitoin minäkin itselleni turvakoodin. Sitten päivänä eräänä piti tyhjentää tietokoneesta historiatietoja, jonka jälkeen turvakoodini ei enää kelvannutkaan facebookiin. Olen laittanut jos jonkinlaista viestiä ja päässytkin vaihtamaan mm. salasanaani, mutta sisään en pääse kirjautumaan ilman tuota turvakoodia. Facebook lähettää minulle huonolla suomella kirjoitettuja ohjeita, joissa viimeisenä keinona pyydetään lähettämään kuva ajokortista tai passista identiteettini varmistamiseksi. Ongelmana on vain, miten lähettää ja minne. Mistään en löydä paikkaa, jossa voisin liittää oheen kuvan, enkä kyllä mitään vastaanottajaosoitettakaan. Mark Zuckerbergillekö lähettäisin? Ja toinen tärkeä huomio on, että laittaisinko kuvan henkilöpapereistani ihan minne tahansa! En todellakaan! 

Nyt olen saanut itseni psyykattua ajatukseen elämästä ilman facebookia. Se nyt ei ole kovin suuri ongelma minulle, koska en siellä alun perinkään oppinut aikaani viettämään. Facebookin myötä sähköpostin käyttö on kuitenkin tipahtanut merkittävästi ja jatkossa voi olla hankalaa tavoittaa joitakin ihmisiä riittävän nopeasti ilman facebookia. Samoin monet asiat on ollut helppo saada isomman porukan tietoon yhtäaikaisesti facebookin avulla. Lyhyessä ajassa ihmisten välisen viestinnän keinot ja välineet ovat muuttuneet huimasti. Kun jokin uusi tulee käyttöön, monet vanhat menetelmät unohdetaan kokonaan, vaikka oikeastaan monet niistä kannattaisi säilyttää varajärjestelminä. Usein tuntuu siltä, että tämän päivän tekniikkaan turvaaminen on aika heppoista. Puuttuu monenlaiset turvaverkot ja varajärjestelmät. Käy kuten viime vuodenvaihteen myrskyissä, kun puiden kaatuminen katkaisi monilta sähkön. Oltiin ihan pulassa, kun ei ollut lämpöä, vettä eikä edes kännykät toimineet. Siinä sitten istuttiin hiljaisuudessa  villasukat jalassa vilttiin kääriytyineinä kynttilän valossa kylmää ruokaa haarukoiden ja toivottiin sähköjen pian palaavan, jotta pääsisi edes vessan vetämään.
 

20 kommenttia:

  1. Unettomuus on kyllä kamala vitsaus... Ajoittain tuo lakanoissa pyöriminen on minullekin ihan tuttua. Nyt ei ole edes täysikuuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Saraheinä. Onneksi kuitenkin uni tulee viimeistään parin-kolmen valvotun yön jälkeen.

      Poista
  2. Minä poden sekä unettomia öitä ja välillä en taas tekisi muuta kuin nukkuisin, vaikka koko päivän. En tiedä kumpi on pahempi, ehkä molemmat yhtä pahoja.

    FB:ssä en ole koskaan ollut, joskus se on kyllä käynyt mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, et ole mitään menettänyt fb:n suhteen. Ihan turha härpäke ihmisen elämässä.

      Poista
  3. Kyllä, unettomuutta on tullut koettua myös. Mulla ei vaan ole mahdollisuutta nousta muuta tekemään, kuin vaan pysyä sängyssä. Esim. lukeminen vois joskus auttaa. Joskus laitan MP3:sta meditaatiomusiikkia, niin ei pyöri päässä omat ajatukset. Sitkun valvoo, niin kuuluu miehen kuorsaus, ja arvaa edistääkö nukkumista.
    Facebookista jokapaikassa puhutaan, että tykkää musta Fb:ssa jne, mulla ois varmaan vähä kavereita, kun parhaalla ystävällä ei ole edes tietokonetta. Mulle riittä hyvin Messenger, jolla pidän lapsiin ja joihinkin tuttuihin yhteyttä. Jos on kiireistä asiaa, niin textiviestillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, rauhallisesta musiikista on joskus apua unen saamisessa. Puolison kuorsaus sen sijaan saa lopulta päreet palamaan. Miten se tuntuukin niin kovalta ja raivostuttavalta yön hiljaisuudessa.

      Poista
  4. Yksi kaverini kutsui mut fb:iin ja totesin, ettei ole mun juttu. Nyt mulle tulee tältä ainoalta fb-kaverilta jatkuvasti sähköpostiin ilmoituksia päivityksistä, jotka ovat tyyliin, kala-auto kävi, lapsi lukee läksyä jne. Oikeesti. En ihan ymmärrä. No, ehkä ymmärrykseni on rajoittunutta, kun en ole opiskellut se käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My life, ei sinun ymmärryksessäsi ole mitään vikaa. FB-viestiminen on kyllä aika pinnallista.

      Poista
  5. Unettomuutta on kyllä koettu aika paljon, se on kamalaa, kun ei saa unta vaikka väsyttää.Nousen petistä katselen telkaa, tai kuuntelen musikkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, unettomuutta tuntuu olleen ainakin tilapäisesti yllättävän monilla. Ehkä unettomuutta sietää paremmin, kun ajattelee, että valvomassa on joku toinenkin.

      Poista
  6. Unettomuus on ahterista:( Siitä tässä on tullut jonkinverran kärsittyä.Toisaalta sitten,kun yöuni on katkonaista,saatan torkkua iltapäivän puolelle asti ja sehän vasta paneekin ketuttamaan...
    Lääkkeitäkin mulla tuolla kaapissa tuohon vaivaan on,mutta käytän niitä vain "äärimmäisessä hädässä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, nukahtamislääkkeisiin jotkut jäävät koukkuun. Joitakin vuosia sitten jouduin käyttämään nukahdus- ja unilääkkeitä ihan säännöllisesti, ja pääsin niistä melko helposti eroon. Tilanne oli silloin niin vaikea, että oli tärkeämpää nukkua millä keinoin tahansa kuin olla ilman lääkkeitä. Kun elämä ei enää pyöri sairauden ympärillä, unikin tulee taas helpommin.

      Poista
  7. Tutulta kuulostaa. Yleensä siirryn sitten olohuoneeseen lukemaan jossain vaiheessa, jotta isäntä saa nukkua. Jostain syystä me aina huomataan, jos toinen ei saa unta tai nukkuu huonosti. Nykyöän onneksi jo nukunkin paremmin, mutta kevät oli ihan tosi hankalaa, kun ei se uni vaan tullut. Tuo sinun valopallokin näkyy nyt kuvissa. Muistaakseni kerroitkin tehneesi sellaisen, kun minun pallostani oli kuva aiemmin. On se vaan nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkumaaria, onneksi saat nyt nukuttua. Katso, mitä vastasin Katjalle noista unilääkkeistä. Olisi kiva, jos laittaisit minulle s-postia tilanteestasi. Päästäisiin jutun alkuun, en ole itse ehtinyt tehdä aloitetta.
      Kaivoin valopallon kellarista. Se on ihan ensimmäiseksi tekemäni ja siksi ehkä vähän liian harva. Mutta valaistuna todella kaunis.

      Poista
  8. Juuri turvallisuusjuttujen takia en itse ole liittynyt facebookiin ja hyvin olen pärjännyt ilman sitä. Turva-alan asiantuntijat eivät turhaan varoita Facebookin vaaroista.

    Suloinen tuo enkelikuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunuvuokko, minun piti kirjoittaa pieni tarina tuon enkelikuvan ympärille, mutta aina aika tuhraantuu kaikkeen muuhun.
      FB:n turvallisuusasiat ovat kyllä varsin kyseenalaiset. Kunhan tässä kerkiän, suljen koko jutun.

      Poista
  9. Ei ole helppoa kun uni ei tule vaikka väsyttää.
    Varsinkin kun vieressä nukkujan ei tarvi kun päänsä kallistaa tyynylle niin alkaa kuorsaamaan.
    Joskun poden minäkin unettomuutta, mutta yksi yö riittää, niin sitten kyllä otan jo nukahtamistabletin, vain neljännen osan.

    Toivottavasti saat ensiyönä nukuttua,♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, nyt on taas nukuttu sikeästi ja univelka on kuitattu. Miten onkaan miehillä tuo nukahtaminen ja nukkuminen niin helppoa. Ukkokulta vain kallistaa päänsä tyynyyn ja niin sitä nukutaan.

      Poista
  10. Toivotan suloisia unia ensi yöksi! Minäkin olen mieluummin jo täällä blogi-taivaassa kuin fb:ssa. Sisarten lasten kuulumisia on kiva katsella fb:ssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, nukuttu on taas kunnolla. Nuorison kuulumisten vuoksi minäkin sinne fb:iin menin, mutta näiden kirjautumisongelmien vuoksi saa kyllä jäädä osaltani kokonaan.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!