Lumiukko pelästyi

Vielä sunnuntai-illan kuutamossa leveästi virnistelleen lumiukon hymy on parin viime päivän aikana hyytynyt ja tänään suupielet ovat vääntyneet alaspäin. Aurinko on paistanut niin upeasti, että syystäkin lumiukko on säikähtänyt. Tänään päivällä moottoritien ilmamittari näytti +6 lämpöastetta, joten tätä menoa lumi saa kyytiä. Ja kyllä tällaisten aurinkoisten päivien seuraamukset näkyvät jo lumihangen pinnallakin. On muuten hanki humahtanut ja lumen koostumus muuttunut rakeisemmaksi. Jollei nyt kokonaan sulamisen vuoksi niin ainakin tiivistynyt maata kohti. Eikä ole hanki enää vitivalkoinen, vaan kaikenlaista roskaa näkyy etenkin puiden lähistöllä. Maanteiden reunat ovatkin sitten jo luku sinänsä. Mustaakin mustempaa mönjää pientareet täynnä ja kura lentää ohi kulkevista autoista. Pisteet minulle siitä, että eilen muistin täyttää auton pissapojan. Ilman tuhtia annosta lasinpesunestettä olisin ollut tänään tuulilasiin paistavan auringon ja lentävän kuran kanssa pulassa kyyditessäni vanhempiani naapurikaupunkiin syntymäpäiville.

Viikonlopuksi on jo luvassa kylmempää, mutta en anna sen itseäni lannistaa. Perjantaina alkaa nimittäin maaliskuu ja sehän on ensimmäinen kevätkuukausi. Kevät tulee, sanoi sääennustukset mitä tahansa. Tämähän on jokavuotinen juttu eli kevät keikkuen tulevi. Jälleen on myös pukeutumisessa haasteita; aamulla kun lähtee on pakkasta ja kylmä, päivällä saa hikoilla ja heitellä pipoa sekä tumppuja kassin pohjalle.

Kuu on möllöttänyt täydeltä taivaalta useana iltana, vaikka kohta se lienee laskusuunnassa. Onneksi kuuhulluus ei minua vaivaa. Tarkoitan siis kuun valvottavaa ominaisuutta. Jos nukun, nukun kuun loimotuksesta huolimatta. Jotenkin tuo täyskuu on kyllä lumoavaa katseltavaa. Se luo illan pimeydessä hangelle upeat sillat. Kun minulla ei ole tavallisesti mahdollisuutta ihailla kuunsiltaa järvenselällä, otan ilon irti näistä talvisista kuutamoista. Sunnuntai-iltana hiippailin kameran kanssa pihamaalla. Laitteet ja taito eivät kovin kummoisiin kuvaustuloksiin venyneet, mutta tunnelma oli täydellinen.

Vaikka talvi tuntuu aina tavattoman pitkältä ja askeleet kevääseen ovat hitaita ja lyhyitä, kevät aina yllättää. Yritän jälleen kerran ottaa kaiken mahdollisen irti pienistäkin edistysaskeleista. Jollei ole tarkkana, päivät ja viikot kuluvat ja kohta maa on paljas. Sitähän tässä tietenkin odotetaan, mutta tulevia talventaitteita ja keväitä ajatellen yritän ikuistaa ihan mitättömänkin tuntuisia merkkejä. Onpahan jatkossa kuvia, joiden parissa muistella menneitä keväitä ja vertailla, miten milloinkin lumet vähenee. Leikkimökin katolla on varmasti lunta yli puolen metrin, mutta silti jopa mökin varjoisella sivulla katon reunassa on jo viiden sentin lumeton kaistale. Ja kuten yllä olevasta kuvasta saattaa huomata, lumi hapertuu ja sulaa kaiken aikaa.

Tip-tip-tip... Ihana ääni. Jollen ole kuuhullu, niin jonkin sortin kevätidiootti kuitenkin. Monena päivänä olen suunnitellut meneväni kahville pihamaalle ihan vain kuunnellakseni sulavan ja ränneistä tippuvan veden ääniä. Ja tietenkin lintujen moninaista sirkutusta. 

Parhaillaan tulee radiosta Luontoilta ja aiheena on luontoäänien äänittäminen. Aina en muista Luontoiltaa kuunnella, mutta se kyllä kannattaisi laittaa ihan vaikka vakituiseksi ohjelmanumeroksi. Radiotahan voi kuunnella imurointia lukuunottamatta lähes kaikkien muiden kotitöiden lomassa. Luontoillassa tulee joka kerta runsaasti mielenkiintoista tietoa eläimistä, kasveista, luonnossa liikkumisesta. Ihmiset soittavat ohjelmaan omia kokemuksiaan ja asiantuntijat kommentoivat sekä vastaavat kysymyksiin. Puhe on rauhallista ja sitä rytmitetään esimerkiksi lintujen äänillä. Ei turhia musiikkinumeroita eikä muita pulputuksia.

Meidän perheen kevätpuuhiin kuuluu myös kevään edistäminen, mikä tarkoittaa lumen tyhjentämistä ensin terasseilta ja patioilta. Lumivallien vajetessa pihakäytävät alkavat jäätyä, koska päivisin lumi sulaa ja yöllä yleensä jäätyy. Varjoisilla paikoilla teemme sulavalle vedelle uomia ja käytäviä, jotta vesi valuisi mahdollisimman pian metsään päin ja käytävät kuivuisivat. Ja kun aurinkoisilta alueilta lumet sulavat, siirrän varjoisten alueiden lumia aurinkoon. Hölmöläisen hommaa jonkun mielestä, mutta eipä tarvitse lähteä reippaalle kävelylenkille, kun nakkailee ahkerasti lapiolla lunta paikasta toiseen. Ja siinä ohessa meidän pihassa kevät edistyy. Ukkokulta aloitti tällä viikolla nuo edistämistehtävät olopihan patiolta. Vähälumisina talvina olemme kolanneet lumet talven aikana patioiltakin, mutta nyt on ollut niin runsaslumisia talvia, ettei yksinkertaisesti jaksa kaikkea lunta pois pihasta kolata. Jo käytävien auki pitäminen vaatii sen verran luovuutta ja hartiavoimia, että patiot kantakoon lumitaakkansa oman aikansa.

Ja tähän loppuun minun piti laittaa tuore kuva mullan pinnalle nousseista tomaatin taimista, mutta minne lie kuva kadonnut. Tomattivauvojen esittely jäänee seuraavaan kertaan.

Ystäväni toi Tallinnan-matkaltaan minulle herkullisen makuista kahvisuklaata. Suklaa maistui tosiaan kahvilta ja saattaisi olla parhaimmillaan juuri iltapäiväkahvin kera. Ystäväni on erinomainen taidemaalari, mutta sitä en tiennytkään, että hän on maalannut minusta kuvan virolaiselle sulkaatehtaalle. Vai olisiko niin, että syötyäni tuon kahvisuklaan, minusta tulee käärepaperiin kuvatun mallin kaltainen kaunotar.

Ja jottei elämä olisi liian tylsää, tänään taas jännitetään lapsen hepan juoksua Vermon raveissa.

 

Juuson viikonlopputurinoita

Meidän mamma väittää, että minulla on kevättä rinnassa, vaan itsellään on. Sen huomasi perjantaipäivänä siitä, kun minun viettäessäni lokoisia päiväunia, alkoi niin vimmattu ryminä ja kolina, että vähemmästäkin unet silmistä katoaa. Aikani sitä meteliä kuuntelin ja lopulta päätin lähteä katsomaan, mikä kumma kaiken häiriön tuottaa.

Kaikki oli olohuoneessa hyrskyn myrskyn. Minun toiseksi parhain päiväunipaikkani oli yllättäen kyörätty takkahuoneeseen, enkä tuntenut sitä enää laisinkaan omakseni. Mamma istui sohvalla sen näköisenä, ettei kaaos ollut suinkaan vielä valmis, vaan odotettavissa olisi lisääkin mullistuksia. Olohuoneen lattialle oli ilmestynyt vanha vihreä räsymatto, joka on jo aikoja sitten saanut lähtötuomionsa, mutta mikä lie sen nyt minun kulkureitilleni oli kiidättänyt. Siitä piti ottaa selvää.

Kenties se selvyys löytyisi mattokäärön sisältä ja sinne lähdin mönkimään. Harmi vain, että tuo komea häntäni ei aina joka paikkaan mahdu, mutta sellaista pörröisen kiemuraa uloketta kyllä kelpaa mammalle ja muille esitelläkin. Ei kyllä löytynyt selvyyttä maton sisältäkään, mutta siellä oleminen tuntui melkoisen mukavalta, enkä sitten ihan heti viitsinyt käärön sisältä poiskaan tulla. En vaikka huomasin mamman minua käärön toisesta päästä kurkottavan. Rapsutteli ja piti muitakin ääniä muka houkutellakseen minua kanssaan leikkimään. Ensin ei anneta nukkua rauhassa ja sitten pitäisi piilosta leikkiä. Kattia kanssa - tai siis ihmisiä kanssa.

Mattokäärön sisuksissa kölliessäni muistin viimein, että olinhan minä toki ennenkin nähnyt mamman mattotekniikkaa käyttävän, kun pitää painavia huonekaluja toiseen paikkaan siirrellä. Räsymatto vain huonekalun jalkojen alle ja sitten kevyesti työntämään yhdistelmää lattialla toivottuun paikkaan. Ei tule naarmuja lattiaan ja painavatkin huonekalut siirtyvät kevyesti. Ja hups, matto pois ja ehkä uuteen paikkaan.

Lopulta kyllästyin maailmaa tarkkailemaan mokoman räsymaton uumenista ja lähdin uutta nojatuolin paikkaa nuuskimaan. Tuttu, vanha nojatuoli ja tyynykin. Huovassa on minun ikiomia karvojani ja tuttu tuoksu, mutta paikka on niin outo. Valo tulee väärästä suunnasta, enkä oikein tiedä, millaiset näkymät tästä on perheen touhuihin. Pääseekö mamma kenties livahtamaan keittiöön huomaamattani? Vähän tyhjääkin takkahuoneessa on, ei muuta kuin tämä tuoli ja pieni pöytä. On kuulemma järjestelyt vielä hakusessa. Me miehet tässä talossa kyllä tykkäämme, ettei mikään koskaan muuttuisi. Että kaikki tuolit, sohvat ja pöydät olisivat samassa paikassa, tyynyineen, liinoineen kaikkineen. Voi noita naisia! Voi tuota mammaa, mitä tästä kotikissan elämästä oikein tulee, kun ei saa rauhassa päiväunistaan nauttia.

Paras paeta keittiöön, vahtimaan ruokakuppia, ettei mamma keksi sitä kiikuttaa jonnekin täysin väärään paikkaan - minun kannaltani. Muutama viikko sitten mamman maalatessa keittiötä, joka puolella suhisi ja kahisi ja koko keittiö kaikui kuin markkinatori. Olihan se tietysti ihan mukavaa, ettei mamma maalia huiskinut minun ruokailunurkkaukseeni, mutta muutaman päivän ajan elämä oli harvinaisen epämukavaa näin kissan kannalta. Silloin ei voinut hypätä ikkunalaudalle, ei keittiön pöydälle eikä koko huoneessa viitsinyt olla, kun kaikki paikat oli muovin tai paperin suojassa.

Ihmisnaisen järjestelyvimman koittaessa kissan on paras lähteä ulkoilemaan ja tuulettamaan omia ajatuksiaan raittiiseen ilmaan. Kylmäähän siellä edelleen on, mutta kun entisessä rauhan tyyssijassani eli kodissani ei vieläkään kaikki ole paikallaan. Se vihreä räsymatto makaa edelleen olohuoneen lattialla ja siitä tiedän, että jokin esine on taatusti vielä muuttamassa sijaintiaan. Mammakin istuu välillä käsi poskella sohvalla ja katselee mietteliäänä sohvasta tuoliin ja tuolista mattoon ja matosta lamppuun... Vaaralliselta näyttää. Luultavasti tuo kattolamppu on ainakin väärässä paikassa ja pian alkanee keskustelu siitä, että talossa asusteleva mies voisi ottaa ruuvimeisselin käteensä. Onneksi olen se talon toinen mies, jolla työkalut eivät tassuissa pysy ja minäpä voin lähteä sinne pihamaalle.

Tämän verran lumihangessa minun kaltaiseni siisti sisäkissa viitsii pöllytellä. Arvaattehan varmasti, miksi minä kahlaan tähän kylmään ja kosteaan ainekseen. En todellakaan huvitseni, vaan minun on ehdottomasti saatava kaivaa ihan itse kunnollinen pissakuoppa. En ole yhtään innostunut mamman virittämästä muovilaatikosta, jossa on valkoista hiekkaa. Muka paakkuuntumatonta. Mamman Lapsen pojilla, Nemolla ja Lokilla, on oikein hienot kissanvessat ja niissä pellettiä. Pitäisiköhän minunkin kokeilla sitä? Mutta mikään ei kyllä vedä vertoja kunnollisella mullanpöllyttelylle keväisessä metsikössä, jonkun ison männyn juurella. Sen ihanuuden vuoksi kärsii hetken aikaa kylmästä lumestakin. Ai, että, kohta pääsee taas tuoretta ruohoa pureskelemaan, hakekasaan torkkumaan ja hiekassa kierimään, kunhan nämä lumet sulavat. Voihan elämän kevät! Mammalla kutkuttaa multasormea ja minulla multapolkuanturaa.

Aurinko on paistanut koko päivän, mutta ei hiiren hiirtä missään. Tintitkin kisailivat talipallon kimpussa ja hyppivät oksalta oksalle aivan lähelläni tietäen, ettei flexini niin paljon jousta, että pääsisin nappaamaan pienen riistapaistin välipalaksi. Kyllä noilla linnuillakin taas juttua riittää. Kaikki talvenaikaiset tarinat pitää kerralla toisilleen visertää. Eiköhän tämä ulkoilu jo riitä, lähdenkin tästä kohti takaovea. Pakko päästä takaisin sisälle polkuanturoita lämmittämään ja katsomaan, josko olisi vähän rauhallisempaa.

"Ovi aukiiiii! Miauuuu! Heti, minulla on nälkä ja kylmä. Ei täällä vielä ihan kesäistä ole, vaikka virkistävältä tuo auringon ilmestyminen siniselle taivaalle viimein tuntui." 




 

Ja nyt hiukan murua vatsaan ja sitten lepäämään. Kylläpä latzit taas maistuvat, mutta nuo raksut taidan jättää seuraavaan kertaan. Tulen vaikka tunnin, puolentoista päästä jatkamaan, kunhan ensin käyn sulattamassa tassut ikkunalaudalla - ja ehkä vähän putsaan karvojanikin.

Hei, hiukan ruokarauhaa, kiitos! Joskus tuo mamman räpsiminen suorastaan ärsyttää. Mutta toisaalta tiedän, että mamma on minusta niin valtavan ylpeä ja tykkää näyttää kuvia minusta. Niin siinä käy, kun ihmisten omat lapset kasvavat aikuisiksi ja muuttavat pois kotoa. Sitten pitää helliä vaikka kissaa, mutta minullehan se sopii. Vallan mainiosti!!!

Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi yhdelle päivällä ollut touhua. Nyt taidan oikaista itseni kirjaston sohvalle. Mammakin näyttää rauhoittuneen tietokoneen ääreen ja mahdolliset huonekalujen siirtelemiset ovat vähäksi aikaa tauolla. Joku suunnitelma mammalla varmasti on tuon yhden tyhjääkin tyhjemmän paikan suhteen. Kuulin puhetta uudesta telkkarista. Sittenkö isäntäväki siirtyy olohuoneen puolelle iltaa istumaan? Vielä en tiedä, onko hyvä vai huono asia, että saan kirjaston ihan itselleni. Yksinäistä? Kenties! Rauhallista? Ainakin sitä! 

Onhan olohuoneessa sentään pehmoinen matto ja sen päällä pöydän alla on aika kotoisaa vahtia isäntäväen touhuja. Eikä ole laisinkaan poissuljettua, että löytäisin uudenuutukaisen ja sopivan kolon jommalta kummalta sohvalta. 

Minne mamma, sinne kissa - niin se taitaa olla!

Sinne tänne vekslaamista

Kevättä on ilmassa, aivan varmasti. Sen tietää muustakin kuin lisääntyneestä linnunlaulusta ja valoisaksi venähtävistä päivistä. Meillä nimittäin huonekalut ovat alkaneet etsiä uusia paikkoja. Enpä yleensä syyspimeällä niinkään tule ajatelleeksi, että sohva pitäisi vääntää toiseen asentoon tai jokin lamppu näyttäisi paremmalta vastakkaisessa nurkassa. Pontta tällaiseen vekslaamiseen tuli lähinnä suunnitelmista hankkia uusi telkkari. Meillä kun on kirjastohuoneessa sellainen pieni tietokonenäyttö, koska telkkuakin on jonkin aikaa katsottu lähinnä netin kautta. Kun nyt niistä uusintojen uusinnoista pitää oikein henkilökohtaisen veron muodossa maksaa, lienee paikallaan katsella ne vähät näkemisen arvoiset ohjelmat kunnollisesta telkusta. Sellaisesta, joka aukeaa kaukosäädintä napsauttamalla. Kunhan tuo Ukkokulta joskus kykenee päättämään, millaiseen tekniikkaan hänen tahtonsa taipuu.

Olohuone näyttää tällä hetkellä aika tyhjältä, sillä se uusi telkkari tarvitsee alleen jonkinlaisen tason. Aikoinaan, vanhan putkitelkkarin aikaan, olkkarissa oli Lundia-tasoja, mutta luovutin ne Pojalle hänen muutettuaan omilleen. Pidän kyllä sisustuksessa tietystä avaruudesta ja lisäksi on huomattavasti paljon helpompi siivota, kun ei kaiken aikaa tarvitse olla siirtämässä tavaroita imurin tieltä. Luultavasti lähi päivinä suuntaan kulkuni Espoon Ikeaan. Sieltä löytyy sopivia tasoja sekä malliltaan että hinnaltaan tähän tarpeeseemme.

Viikko sitten sain vihdoin hankittua makkariin uudet verhot. Niinikään Ikeasta bongasin mukavan rauhallista raitakangasta, jolla olin jo aiemmin päällystänyt pari tuolia. Kangas laskeutuu yllättävän kauniisti ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Ajatus on jossain vaiheessa maalata sängyn taustaseinä tummemmaksi. Sävy saattaa löytyä juuri tuosta raitakankaasta. Maalaaminen - tai paremminkin kaikkien tavaroiden tieltä pois raivaaminen vaatii sen verran ponnistuksia, etten ole asettanut itselleni mitään maalausaikataulua. Kunhan ehdin ja jaksan ja viitsin.

Siemenostoksilla käydessäni oli ihan pakko laittaa ostoskoriin myös tällaiset hauskat köynnöstuet. Sammakot ovat niin iloisia, että niitä katsellessa omakin ilme kääntyy hymyn puolelle. Köynnöstuille on aina pihalla ja puutarhassa käyttöä ja ellei ole, täytyy sitten keksiä, jotta pääsee sammakoita katsellessa ilahtumaan.

Olen joka vuosi miettinyt, mistä saisin sellaisia taimitikkuja, jotka kestävät ehkä seuraavankin kevään käytön. Ja jotka näkyisivät helposti ja joihin voisi itse kirjoittaa tekstit. Googlettamallakin yritin löytää hyviä kierrätysvinkkejä taimitikkujen valmistamiseen, mutta en kyllä löytänyt ainuttakaan. Meillä syödään niin harvoin eskimojäätelöitä, ettei niiden jädetikkujenkaan varaan ole voinut tämän ongelman ratkaisua laskea. Jossain blogissa näin iloisen värisiä taimitikkuja ja tuumasin, että sellaiset olisivat aika hauskoja. Torstaina kävin espoolaisessa rautakaupassa ja sielläpä oli rakenteilla varsinainen puutarhatavaroiden taivas. Noita taimitikkujakin oli monenmoista mallia ja määrää. Pitkään punnitsin, ostaisinko puisia, jotka kenties olisivat ehkä ekologisempi ratkaisu, mutta päädyin kuitenkin noihin värikkäisiin muovitikkuihin. Niitä oli pakkauksissaan määrällisesti enemmän ja tarkoitus on käyttää niitä pidempään, joten ehkä niiden hankkiminen kokonaisuutena on kuitenkin kestävämpi ostos.

Tiekarhu kävi eilen hinkkaamassa meidän lumista kotikatuamme. Onhan se ollut aika tavalla möykkyinen ja töyssyinen, mutta kuka olisi kuvitellut tien pinnasta lähtevän moinen määrä kovaksi hinkkautunutta lunta. Tienpenkat kasvoivat taas mahtavasti korkeutta, kun karhun perässä kulkenut traktori nosteli painavaa lumitavaraa sivuille. Nosteli ja nosteli, mistä nosteli. Meidän portilta traktori kauhaisi yhden haukkauksen painavia jäälohkareita ja jatkoi sitten matkaansa. Oli siinä Ukkokullalla lapioimista, että sai sisäänkäynnin järkevään kuntoon. Nyt sopisi tiellä kulkea entistäkin varovaisemmin, kun vallien yli ei risteyksissä näe tavallisia henkilöautojakaan, pienimmistä kulkijoista puhumattakaan.

Luulin, että tänään paistaisi aurinko, mutta ei puhettakaan. Niin paksu pilvikerros on koko ajan vanhan taivaan peittona, ettei voi valoisuudella kehua. Tosin päivän pidentyminen näkyy ja tuntuu jo melkoisen hyvin. Aamulla ei pitkään tarvitse pimeässä hapuilla ja iltaisinkin ilman lampun sytyttämistä pärjää todella pitkälle. Kävimme Ukkokullan kanssa tekemässä tunnin aamupäivälenkin ja sää oli tosiaan mainio. Ei tuulenvirettäkään ja pakkastakin vaivainen yksi aste. Linnut visersivät joka pusikossa ja harakoilla näytti olevan omat kisailunsa koivujen latvustossa. Saattoi hyvin kuvitella, että auringon säteet olisivat saaneet aikaan mukavia tip-tip-tip -ääniä puiden oksille lumen alkaessa hissukseen sulaa.

No, helmikuun viimeinen viikko on alkamassa ja siten siis tämän talven loppu alkaa häämöttää. Eihän se heti kesäksi muutu, vaan vielä on pitkä tie maan paljastumiseen. Taatusti vielä tulee takatalvimaisia pakkasia ja lumisateita, mutta kohta voidaan todeta, että kaikki se on vain vanhan surmaa. 

Ja sokerina pohjalla, toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki uudet lukijani. Kyllä lämmittää mieltä ja sydäntä, että horinoitani joku jaksaa tulla lukemaan. Mennään siis iloisella odotuksella kevättä kohti!!!

 

Tyttömäistä touhuilua

Tässä on jo monen kanssa todettu, ettei aurinkoa ole juurikaan näkynyt. Jopa uutisissa mainittiin, että viime vuosi oli pilvisin 25 vuoteen. Tänään aamusella taivaanrannassa kajasti siihen malliin, että jotain hämmästyttävää olisi tarjolla: aurinkohan se sieltä nousi piristämään muuten niin laiskottavaa oloa. Ukkokullan kanssa tehtiin tunnin lenkki pikkupakkasessa. Vaikka tienoo oli kovin hiljainen meneillään olevan hiihtolomaviikon vuoksi, törmättiin lenkillämme sentään kahteen naapuriin. Pellolla risteilevät ladutkin oli jälleen ajettu kiinteiksi ja hiihdettäviksi.

Paluumatkalla taivaalle oli purjehtinut paksuhko pilvimassa ja ehdimme jo harmitella, että olipa se auringonpaiste kovin ohimenevä ilmiö. Onneksi kuitenkin pilvet matkasivat jonnekin muualle ja taivas selkeni jälleen. 

Toissa päivänä kävimme veljentytön kanssa hiihtolenkillä näillä lähistön pelloilla. Minun sukseni luistivat enimmäkseen taaksepäin ja ylämäkien kapuamiseen lipsuvilla suksilla menikin päällimmäisin hiihtointo. Siiri-tytöllä kyllä virtaa riitti hiihtolenkin jälkeenkin ja kotipihalle päästyämme hän ryhtyi harjoittelemaan mäkihyppyä - meidän yläpihalta alapihalle. Pari tuntia siinä hupeni ihan kummasti lumessa möyriessä ja tytön helakkaa naurua kuunnellessa.

10-vuotiaan tytön mielenmaisemaan olen parin päivän aikana päässyt paneutumaan enemmänkin Siirin viettäessä hiihtolomaansa meillä. Omasta lapsuudesta varmasti parhaiten muistan juuri nuo ikävuodet 9-11. Syynä lienee monet isot tapahtumat silloisessa perheessämme; muutimme pienestä ja ilman mukavuuksia olleesta omakotitalosta espoolaiseen lähiöön, kerrostaloasuntoon. Oli sisävessa, sähköhella, oma vaatekaappi ja makuuhuoneenkin jaoin ainoastaan siskon kanssa. Perheeseen syntyi pikkuveli ja saimme ottaa lemmikkikissan. Naapurissa oli paljon samanikäisiä lapsia ja leikkiympäristönä kallioita ja metsää. Kirjastoauto pysähtyi niin lähelle kotia, että sinne saattoi kipittää ihan yksikseen. Luetuiksi tulivat mm. Anni Swanin Ollin oppivuodet ja Iiris rukka, Enid Blytonin Viisikot, L.M. Montgomeryn Anna-kirjat, L.M. Alcottin Pikku naisia ja F.H. Burnettin Salainen puutarha, josta pidin kaikkein eniten.

Ihan kunnon suojasäätä ei vähään aikaan ole ollut, mutta hyvin saimme Siirin kanssa muotoiltua kummituksia pihamaalle. Pitkään minun onkin pitänyt rakentaa lumiukko kevättä odottamaan, mutta eipä ole sattunut sopivaa säätä eikä ajankohtaa. Siirille ei kahdesti tarvinnut asiasta vihjata, kun hän oli jo kanssani rakennuspuuhissa. Muutaman kerran hän kääntyi puoleeni kysymään, onko aivan varmaa, että puhtaan lumihangen saa möyriä ja sotkea. "Anna mennä", totesin ja taputtelin lunta siinä minäkin. Eiköhän tuo kohta ala sulamaan ja silloin on yhdentekevää, onko pinta sileä vai kuhmurainen. Lumisten puuhiemme ohessa tuli juteltua kaikenlaista ja tietenkin myös lemmikkieläimistä. Onhan Siirinkin perheessä sekä kissa että koira. Meetu on 16-vuotias töpöhäntäinen pikkukolli, jolla on vähintään yhtä paljon virtaa kuin Siirilläkin. Meetu on aina viihtynyt yläilmoissa, kaappien ja hyllyjen päällä. Nyt tuosta ominaisuudesta saattaa olla jotain konkreettistakin hyötyä, sillä Siirin perheeseen tuli vajaa kaksi vuotta sitten myös mäyräkoira Nuno.

Kyllähän se vahvasti siltä näyttää, että Meetu määrää ja Nuno tottelee. Silti on omalla tavallaan hyvä, että kumpaisellakin eläimellä on kodissa ikäänkuin omat tasonsa, jolloin molemmille löytyy omat rauhaisat paikkansa. Hyvin nämä kissa ja koira tulevat keskenään toimeen. Jomman kumman ollessa pidempään poissa, toinen selvästi etsii ja kaipaa kaveriaan. Kun muistaa omasta lapsuudestaan, miten tärkeä rooli lemmikillä on, ymmärtää myös Siirin kiintymyksen sekä kissaan että koiraan. Eikä laisinkaan pidä aliarvioida lemmikin kasvattavaa vaikutusta lapseen.

Jos on lemmikistä työtä, on siitä hyvin paljon iloakin.Se on hyvä muistaa silloin, kun perheen koira tekee selvää vasta hankitusta lelusta. Kyse oli onneksi Nunolle ostetusta pehmosta, joka sillä oli lupakin silputa. Ja sen se tosiaan teki, viimeiseen nöyhtään saakka.

Oltiinhan me Siirin kanssa sisälläkin. Tytön toivomuksesta teimme mansikkajuustokakun. Tosin Siirin osallistuminen jäi lähinnä seuranpidoksi, vaikka yritinhän minä saada häntä touhuun mukaan. Mansikat hän asetteli täytteen pinnalle ja avusti liivatevaiheessa,  koska se oli hänelle ihan vieras ainesosa. Tällaisia tuorejuustokakkuohjeita löytyy netistä pilvin pimein, mutta laitanpa kuitenkin tähän, jos joku haluaa vaikka heti  sellaisen valmistaa.

MANSIKKA-JUUSTOKAKKU

Pohja:
n. 200 g keksimurskaa (esim. domino tai suklaamurukeksi)
50-75 g sulatettua voita

Täyte:
2 ½ dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa tai esim. sitruunalla maustetua
3-4 dl mansikkasurvosta
5 liivatetta
½ dl sitruunamehua liivatteiden sulattamiseen
1-2 tl vaniljasokeria
sokeria (maun mukaan)

Päälle:
mansikoita

Kiille:
2 dl mansikkamehua
1 dl hyytelösokeria

Pohja:
Murskaa keksit ja sekoita voisula keskimuruihin. Painele seos leivinpaperilla päällystetyn rengasvuoan pohjalle (vuoan halk. n. 23 cm).

Täyte:
Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen (n. 10 min.)
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita tuorejuusto ja mansikkasurvos, mausta sokerilla makusi mukaan. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.
Liota puristetut liivatteet kuumennettuun mehuun. Jäähdytä hieman ja lisää ohuena nauhana täytteeseen koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada seos vuokaan keksimuruseoksen päälle.
Anna hyytyä yön yli viileässä (hyytyi kyllä 3 tunnissa).

Kiille:
Kiehauta 2 dl marjamehua ja sekoita siihen 1 dl hyytelösokeria. Kuumenna ja anna hetken jäähtyä. Levitä lusikalla ohuelti mansikoiden ja täytteen päälle. (Tarkat ohjeet kiilteen tekemiseen löytyvät mm. hyytelösokerilaatikon kyljestä).

 

Omituisuuksia ja Väriä harmauteen

 
Sain Savea ja papuja -blogista tällaisen "Sinun blogisi inspiroi minua" -tunnustuksen, joka kyllä ilahduttaa minua kovasti. Perisuomalaisena epälijänä sitä aina tulee ajatelleeksi, että kaikki muut ovat taatusti etevämpiä ja parempia ihan kaikessa. Siinäkin suhteessa olen tyypillinen huonolla itsetunnolla varustettu kansalainen, että kiitosten vastaanottaminen tuntuu välillä niin mahdottoman vaikealta ja niiden edessä kiemurtelee katseen harhaillessa kaukaisissa atmosfääreissä sen sijaan, että nätisti niiaisi ja miksei vaikka kapsahtaisi kiitosten antajan kaulaan ilonsa näyttääkseen.

Tällaista palautetta on todella mukava saada ja jakaa eteenpäin. Lisäksi tähän tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa itsestään eli

1. Postilaatikkoomme jaetaan kolme paikallislehteä kahdesti viikossa: Kirkkonummen Sanomat, Vihdin Uutiset ja Länsiväylä. Luen lehdet yleensä aika tarkasti, koska niissä on paljon lähialueita koskevia uutisia (mainostulvan lisäksi). Siinä ei liene mitään omituista, mutta nämä lehdet tapaan lukea aina lopusta alkuun.
2. Minua häiritsee, jos keittiön pöytä on vinossa. Saan asetettua pöydän suoraan laittamalla pöydän jalat parketin saumojen suuntaisesti.
3. Sisällä jalkani palelevat aina ja nukunkin unisukat jalassa. Ulkona sen sijaan pärjään ohuilla sukilla, enkä juurikaan talvella tarvitse sukkahousuja tai "pitkiä kalsareita".
4. Vaikka olen hyvin sosiaalinen luonteeltani, viihdyn parhaiten itsekseni.
5. Lapsena kuvittelin, että kaikki koirat ovat poikia ja kissat tyttöjä.

Tämäkin tunnustus on jo kiertänyt aika monella bloggarilla, mutta laitan sen kuitenkin eteenpäin. Jokainen saa itse päättää, ottaako vastaan pelkän tunnustuksen vai jatkaako sen jakamista.

Ansaitut pullakahvit
Konnadonnan kotona ja puutarhassa
Mirrinminttua ja kissanhäntiä
Piiperrystä pihamaalla
Pionihulluutta ja puutarhaunelmia

Väriä harmauteen

Saraheinä haastoi blogissaan lukijansa tekemään värikkään kuvapostauksen ja tuomaan näin lisää väriä ja iloa näihin harmaisiin päiviin. Siinä onkin ideaa, sillä hiukan jo alkaa kyllästyttää iänikuinen lumisade ja värien puute. No, onhan tuolla ulkona toki monenlaisia sävyjä, mutta ei siellä taatusti viherrä eikä punerra.

Kukka

vihreä, punainen

keinuva, huojuva, kääntyvä

lehti, orvokki, ruusu, tulppaani

säihkyä, hohtaa, houkutella

kaunis, kiehtova

rikkaruoho.

On isällä lätissä seitsemän sikaa
ja kaikissa sioissa pikkuisen likaa
Vaan sinisen, punaisen, ruskean, harmaan
minä saunassa saisin puhtaaksi varmaan.
Kun lyhyt on loru niin lausutaan
se alusta loppuun uudestaan.

Puutarha uhkeimmillaan:
hehkuvanpunaiset, kirkkaankeltaiset liljat
hennon vaaleanpunaiset ruusut
jasmiinin huumaava tuoksu.

Kukkien yllä
valkeiden perhosten keveä tanssi.
Paratiisi talletettavaksi talveen.

Kevään tuulet

Puhtaat tuulet puhaltaa,

kauniit värit esiin saa.

Valo, lämpö tulvahtaa,

kasvoihimme hymyn saa.

Kesään tulevaan jo

aatoksemme janoaa, 

kauniit värit esiin saa.

SINISTÄ UNEN SATUA

Menin käymään mustikassa  

alla kuusikon kyläilin.
Asettua sain taloksi  

vieraaksi peräkamarin.
Se oli sininen huone  

soi seinällä kissankello
oli katto taivaankantta  

sumumatto lattialla
peitto pilvipumpulia  

tyyny täynnä usvaunta
lainekangasta lakanat  

patjat pientä liplatusta.

Tuuli sammalta silitti 

 vavisutti varvikkoa

pudotti vesipisaran.
Lehdet lemmikin selasin  

laskin lehto-orvokkeja
vaivuin helmaan hiirenvirnan 

 ruiskukkauneen nukahdin.

Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo?
Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo?
Se on keltainen, se on keltainen, se väri on keltainen…..

Pelargoniavauvoja

Viikko on hurahtanut niin vikkelästi, ettei kissaa ole ehtinyt sanoa. Paitsi tietenkin meikäläinen sitä kissaa hokee kaiken aikaa, kun Juuso on taas innostunut terottamaan kynsiään olohuoneen nojatuoliin. Ystävänpäivä tuli ja meni ja sitä seurasi Ukkokullan synttäri. Pikkuveli viettää omia synttäreitään samana päivänä ja juomme yhteiset kakkukahvit vasta sunnuntaina. Paluureissulla synttäreiltä tuon itselleni pariksi päiväksi kivan kaverin, sillä pikkuveljeni 10-vuotias Siiri-tytär tulee viettämään hiihtolomaa meille. Suunnitelmissa on valmistaa kimpassa vadelmajuustokakku ja käydä keilaamassa. Siiri on kova tyttö pelaamaan erilaisia pelejä ja liikunnallisuutta hänestä löytyy oikein roppakaupalla. Ehkä menemme hiihtämään tai luistelemaan, se nähdään. Siiri on aktiivisesti uintivalmennettavana ja harjoituksia on neljänä päivänä viikossa. Lisäksi tulevat erilaiset uintikilpailut, tietenkin koulu läksyineen ja kaiken kukkuraksi tyttö pelaa myös jalkapalloa. Ehkä tarjoankin hänelle rauhallista yhdessä oloa, askartelua sekä mielellään myös vähän leikkiä - jos hän siihen vielä suostuu.

Eilen sain vihdoin apua kipeisiin käsiini. Vasemman käden peukalon ojentajajänne on aiheuttanut melkoisia liikeratojen rajoituksia ja särkyjä. Nyt lääkäri pisti peukalon juureen kortisonipiikin, jonka toivon tuovan helpotusta kipuun. Vielä peukalo ei ole aivan entisen veroinen ja ihoa koristaa komea mustelma. Oikeassa kämmenselässä olleesta patista lääkäri imi paksulla neulalla reilun satsin geelimäistä nestettä ja laittoi tilalle kortisonilääkettä. Käsi on edelleen turvoksissa ja kipeäkin, mutta luultavasti meneekin muutama päivä käden normalisoitumiseen. Kovin montaa kortisonipiikkiä ei voi parannuskeinoksi käyttää ja jos käsivaivat jatkuvat, täytynee miettiä esimerkiksi akupunktiota. Kysyessäni lääkäriltä, miksi minulla on aina näitä käsivaivoja, hän totesi, että toisilla saattaa olla ahtaammat nivelet ja kanavat, jolloin ne kipeytyvät herkemmin. Mitään täydellistä vastausta ei liene olemassa.

Niinhän siinä kävi, kuten pelkäsinkin, että meidän autotallimme osoittautui liian kylmäksi talvehtimispaikaksi pelargonioille. Ei ollut hengenhiventäkään ainoassakaan kasvissa ja ne saivat viimeisen lepopaikkansa kylmässä kompostissa. Pääsevät sentään hyödyntämään meidän puutarhatalouttamme muuttumalla osaksi uutta multaa. Viikko sitten kylvin uusia pelakuun siemeniä sanomalehtipotteihin ja sieltähän noita pieniä taimivauvoja on alkanut nostaa päätään. Löysin marketin siementelineestä vaaleanpunaisen 'Inspire Pink F1' -pelargoniapussukan ja nyt sitten pitää noita lapsukaisia hoitaa niin, että selviävät kesäksi pihalle.

Kevättä tässä odotellaan, kuten varmaan monessa muussakin huushollissa. Tänään kävelyreissulla pensaat ja aidanteet olivat täynnä sirkutusta ja melkoista pikkulintujen kuhinaa. Heti ulko-oven avatessa saattaa havaita, että valtavista lumihangista ja alkavasta hiihtolomasta huolimatta ilmassa on selkeää kevääseen valmistautumista. Ei kuulu titityy vaan jotain sinne päin, ja hyvin voimallisena lurituksena esitettynä. Jos jotain tähän päivään toivoisi, niin edes hivenen enemmän aurinkoa. Sitä kun ei ole täällä päin näkynyt aikoihin. Päivät ovat pidenneet huomattavasti niin aamusta kuin illastakin, mutta se aurinko, se aurinko....se olisi kyllä niin toivottu näky.

 

Kruunuvuokon tunnustus ja Ystävänpäivä

Lämpimät kiitokset oheisesta tunnustuksesta, jonka sain Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista.

 Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Varjoyrtin puutarha

Mirrinminttua ja kissanhäntiä

Ruusuja ja rikkaruohoja

Puutarhastelua

Huomisen keskiviikkopäivän vietän vanhempieni seurassa. Tarkoitus on viedä äiti vaateostoksille, etsimään jotain sopivaa hautajaisvaatetta hänen veljensä, siis enoni hautajaisiin. Samalla täytetään taas ruokakaapit ja jos aikaa jää, suoritan myös viikkosiivouksen vanhempieni huushollissa. 

Aikoinaan pelkäsin kovasti niitä päiviä, jolloin joku meistä sisaruksista - tai parhaimmillaan me kaikki - joudumme auttamaan ikääntyneitä vanhempiamme. No, nyt nuo päivät ovat tulleet, mutta ei tässä ole minkäänlaista pelkäämisen aihetta. Tuntuu ihan luonnolliselta olla apuna ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Useimmiten vanhempani ovat kovin iloisia ja kiitollisia avusta ja jopa toppuuttelevat, ettei tarvitse tehdä sitä tai tätä. He ovat sen ikäluokan ihmisiä, joiden on vaikea pyytää apua tai olla autettavina. Onneksi olen oppinut lukemaan heidän sanattomia viestejään, ymmärrän heidän taustansa ja koitan sopeuttaa oman käyttäytymiseni siten, ettei heidän tarvitsisi tuntea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan. Joskus on raskasta luovia niin monen ihmisen mielipiteiden ja toiveiden seassa, mutta mikäpä elämässä olisi aina hauskaa. Enimmäkseen vanhempieni kanssa on mukavaa ja lähden omaan kotiini rauhallisin mielin. Vanhusten arjesta on tullut luonnollinen osa minun viikko-ohjelmaani. Onneksi minulla on mahdollisuus olla apuna ja onneksi saimme vanhemmat muuttamaan Uudestakaupungista takaisin Espooseen. On huomattavasti helpompi matkata 15 km kuin 200 km heidän luokseen.

Näiden mietteiden myötä toivotan kaikille:

Selviytymiseen tarvitaan 4 halausta päivässä.

8 halausta päivässä auttaa pääsemään masennuksesta, turhautumisesta, ahtistuksesta, pölhötiloista ja propleemeista.

12 halauksella päivässä sinusta tulee tosi viksu ja vilmaattinen, maailman kaunein ja vahvoin, hyvästi menestyvä, ympäristöystävällinen, villi, vapaa, vallaton halailija.

Halaus parantaa ulkonäköäsi ja on hyväksi terveydelle.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

KAIKKI IHANAT BLOGGARIT!

Toivottaa Between