Äitienpäivänä

Olipa ilo herätä tähän äitienpäivään varhain. Juuso pihalle ja samalla reissulla lehti postilaatikosta ja sitä lukemaan pihalle. Aurinko paistoi mukavan lämpimästi (mittarissa tosin oli vasta +9 astetta) ja meneillään oli varmasti eräs kevään parhaista konserteista. Käki kukkui taukoamatta, mustarastas lauleli kuusen latvassa, varis irroitteli koivusta oksia kuljettaakseen ne rakenteilla olevaan pesäänsä ja räkätit yrittivät parhaansa mukaan häiritä variksen puuhia. Tikka taisi pärryytellä jonkun naapurin piipunpeltiä ja pääskyset kisailivat korkeuksissa. Lisäksi kukissa surisi kimalaisten ahkera porukka, mutta ihmisäänten osalta oli lähestulkoon hiljaista. Muut äidit pesueineen olivat vielä unten mailla ja minä sain nauttia aamun ihanista äänistä ja raikkaista tuoksuista ihan itsekseni.

Viikko sitten tuomi oli jo hiirenkorvalla, mutta parin päivän sisällä koivut ovat ryhtyneet kuromaan tuomen etumittaa vauhdilla kiinni. Kevätkaihonkukka kukkii sinisen eri sävyissä ympäri puutarhaani. Olen siihen kovin ihastunut ja siksi levittänyt kukkaa aina uusiin paikkoihin. Se on niin hyvä maanpeitekukka; kukkii eikä taida olla kovin nokonuuka maankaan suhteen. Valkovuokot ovat auenneet mättäittäin ja siitä olen eritoten iloinen. En nimittäin ole tehnyt minkäänlaisia operaatioita valkovuokon siirtämiseksi puutarhaani. Sen se on tehnyt ihan itse. Niinpä varjelen näitä mättäitä pitkälle kesään välttämällä ruohonleikkuuta niiden kohdalla. Levitköön ja vahvistukoon, olen pelkästään iloinen.

Perjantaina tymppäännyin katselemaan koivunkaatoprojektin runtelemia vuorenkilpiä ja ryhdyin kaivamaan niitä pois. Aika syvälle olivat juurensa ulottaneet runsaassa 20 vuodessa, mutta nyt saivat mennä. Ei tietenkään tykkänään koko tontilta pois vaan luultavasti löytävät lähipäivinä uuden sijoituspaikkansa sireenien reunustajina. Kuten olen jo jokin aika sitten kertonut, tällä paikalla oli muutaman kesän ajan vesiallas, mutta koivusta tuli niin paljon kaikenlaista roskaa ja töhnää, että kyllästyin altaan siivoamiseen ja kaivoin sen pois. Nyt päätin antaa altaalle uuden mahdollisuuden, kun kerran enää ei ole koivua roskaamassa. Allas on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän orvon näköinen, koska sen ympärillä ei juurikaan vielä kasvit rehota. Siirsin allasta reunustamaan kurjenpolvea, iiristä ja pikkusydäntä sekä päivänliljaa. Vasemman yläkuvan vasemmassa alalaidassa näkyy edelleen koivunkanto, joka vuotaa runsaasti mahlaa. Kanto olisi tarkoitus ainakin maanpäällisiltä osiltaan pilkkoa pois, mutta eiköhän tuon kanssa kerkeä. En oikein saanut riittävästi naamioitua pientä allasta luonnonmukaisen näköiseksi, mutta siinähän nyt lorisee ja toivon mukaan kasvit aikanaan peittävät osaltaan noita mustia reunoja. Kiviä oli pakko laittaa runsaasti ympärille, jotta pääsen hoitamaan allasta. Eiköhän sinne taas jokunen hiiri ja kastemato eksy hapantumaan ja ainakin vuoden päästä keväällä allas on ihan pakko pestä. Sanoo edellisestä kerrasta viisastunut.

Altaan reunalle kuin myös alapihan kukkulaan (josta ei nyt ole tuoretta kuvaa) istutin valkoista ja punaista patjarikkoa, mehitähteä ja tarharistikkiä. Vaikka muutamaan päivään ei ole laisinkaan satanut, ovat yöt olleet aika kosteita, joten se ehkä auttaa kasvien juurtumisessa. Toki olen istutuksia käynyt kastelemassakin. Vaikka kovasti tykkäänkin viime kesänä rakentamastani kukkulasta, se saattaa kasvien kannalta olla hieman ongelmallinen. Vesi näyttää valuvan jyrkistä rinteistä suoraan alas päätymättä kasvien hyödyksi ja aurinko porottaa rinteet kuivaakin kuivemmiksi. Siksikin istutin kukkulan rinteille kivikkokasveja ja aion istuttaa jokusen lisääkin, jotta paljas maa peittyisi kasveista.

Jackmanii on jo avannut lehtikääröjään ja köynnöksen selviytyminen talvesta näyttää selvältä. Sen sijaan Ville de Lyon on edelleen aika elottoman näköinen. Tarkoituksena on ollut istuttaa tänä kesänä enemmänkin kärhöjä, mutta toistaiseksi en ole ehtinyt niiden perässä kaupoissa juoksemaan. Jossain silmien edessä siintää kuva omenapuiden oksilla kiemurtelevista kärhöistä upeine kukkineen. Katsotaan, katsotaan.

Norjanangervoissa on jo pienet nuppurykelmät. Meidän pihalla tätä angervoa on useassa paikassa. Jos kauniin ja kiitollisen pensaan haluaa, norjanangervo on kyllä sellainen. Viime vuonna leikkasin etupihan pikkupuutarhan angervot tapille ja tänä vuonna luultavasti sama toimenpide pitäisi tehdä alapihan aidan reunustan enemmän tai vähemmän risuisiksi kasvaneille pensaille. Päätin antaa niiden kuitenkin kukkia, sillä haketettavia oksia on vieläkin ihan tarpeiksi ilman, että kasaan uutta työmaata edellisten viereen. Joskus olen tehnyt leikkausoperaation siten, että leikkaan joka toisen pensaan tapille, jolloin lopputuloksena ei ole niin valtaisaa paljautta kuin jos leikkaisi kaikki samanaikaisesti.

Myös särkyneessä sydämessä näyttää olevan jo nuput, vaikkakin itse kukintaan voi vielä vierähtää tovi riippuen säistä. 

Kevätkaihonkukan ohella myös pikkutalvio on erinomainen maanpeitekukka ja toisin kuin voisi luulla, se näyttää viihtyvän ihan hyvin myös aurinkoisessa paikassa. Ainakin se kukkii paremmin auringossa. Ensimmäiset talvion kukat ovat jo avautuneet ja nuppuja on runsaasti. Pensaiden ja puiden alle näitä maanpeitekasveja on hyvä istuttaa, sillä siten säästyy rikkaruohojen kitkemisiltä ja lisänä on runsaasti enemmän silmäniloa.

Sipulikukat jatkavat kilvan kukintaansa. Kun scillat ja krookukset jo lopettelevat, on nyt narsissien ja vähitellen myös tulppaanien aika. Myös helmililjat kurottavat innokkaasti nuppujaan mullasta. Syksyllä istutin pääsiäisen jälkeen kellariin viemäni Tete-narsissit talon päädyssä olevan köynnöshortensian uumenille ja sieltä niitä on alkanut poksahdella mullan pintaan kuin popcornit kattilassa. Kumma, etten ole tuota paikkaa aiemmin älynnyt koristaa kevätsipuleilla. Tänään oli ajatus istuttaa tämän vuoden pääsiäissipulit multaan, mutta enpä ole saanut niin tehtyä. Ehkä sitten jonain toisena päivänä.

 

Kaikkien kasvavien vauhti on juuri nyt tavattoman nopeaa. Raparperista voisi jo korjata piirakkaa varten satoa ja humala kasvaa niinsanotusti silmissä. Saniaiset rullaavat lehdyköitään auki ja akileijat hurmaavat hienoilla lehtiruusukkeillaan.

Istuttamista odottavat edelleen Valamon ruusu ja Kirjoapteekkarinruusu, pari Tuoksukurjenpolvea ja muutama Tarhakylmänkukka. Hankintalistalla on edelleen se Ritausma-ruusu ja luultavasti täytyy siirtää Tornionlaaksonruusu pois rajamännyn luota. Se on liian karu ja ehkä myös varjoisa paikka ruusupensaalle. Haketta olisi kärrättävänä ja täällä sisällä on alkanut istutettujen taimien karaiseminen eli pikkuiset päiväksi ulos ja yöksi sisään. Tilaamani multa antaa odottaa itseään, enkä ole kasvimaalaatikoihinkaan saanut vielä mitään istutettua.

Ei minulla mitään työstressiä ole, mutta äidin tilanne painaa sen verran mieltä, että on vaikea saada itseään liikkeelle. Tämä äitienpäivä on malliesimerkki totaalisesta saamattomuudesta, sillä olen kulkenut pihan ja terassin väliä aikomuksena aloittaa sitä ja tätä. Halua olisi, mutta ei näköjään kykyä. Ehkä se tästä.

Kovasti kiitoksia kaikille lämpimistä ja kannustavista sanoistanne. Toivotan myös iloisesti tervetulleeksi Seikku p:n blogini lukijaksi. Jatketaan äitienpäivän viettämistä ja keväästä nauttimista.