Sivut

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kiitos Suvikummun Marjalle paketista


Vihdoin ehdin postiin noutamaan Suvikummun Marjan lähettämän paketin, joka sisälsi silmukilpailun palkinnon eli tuon Linnut äänessä -kirjan ja aivan ihanat polvimittaiset sukat. Ukkokulta käski heti laittamaan sukat jalkaan, mutta enpä raaskinut moisia ihanuuksia kiskoa likaisiin varpaisiini vaan säästin kokeilun myöhemmäksi. Olin nimittäin koko päivän reissussa ja kotiin palattuani oli ihan pakko mennä ensimmäiseksi kastelemaan kesäkukkia. Lämmin sää ja useamman päivän jatkunut navakka tuuli oli kuivattanut ruukkujen ja kukkalaatikoiden mullat koppuroiksi. Niinhän siinä sitten kävi, että unohduin kastelukannujeni kanssa muutenkin silmäilemään pihamaata, eikä asu ollut paras mahdollinen esimerkiksi kasvimaalla touhuamiseen. Miten sitä aina uppoutuukin puutarhaan, vaikka tarkoitus olisi vain pikaisesti käydä toimittamassa jokin pieni juttu.


Taitaa olla meikäläisellä pikkuisen stressiä, kun kahden tunnin yöunien jälkeen heräsin pohtimaan puutarhajuttuja. Enpä usko, että viime aikojen valvominen johtuu liiasta rehkimisestä puutarhassa vaan pikemminkin siitä, etten muilta menoiltani pääse tekemään edes pakollisia pihatöitä puhumattakaan uusien juttujen kehittelemisestä. Onneksi meillä on tämä työhuone, jonne voi tulla naputtelemaan tietokonetta häiritsemättä Ukkokullan unia. Jonkin verran tässä pöydällä on nyt Juuson karvoja, sillä sen piti saada päivän rapsutussessionsa heti aamuyön sarastaessa. Viis siitä, että mamma olisi lukenut sähköpostia ja digilehdeä. Juusohan ei tietenkään suostunut makaamaan missään pöydänkulmassa vaan reteesti ihan kunnolla ruudun ja hiiren edessä.


Facebookia käyttäville vinkiksi: käykää katsomassa Srömssien elukoita. Siellä on mainioita kuvia ja juttuja ihmisten lemmikeistä. Yllättävän paljon itse asiassa kissojen touhuiluja, mutta myös monenlaisia muitakin eläimiä.


Taitaa muuten uintiajat olla piakkoin käsillä. Ajoin eilen pienen lammen ohi ja siellä oli laituri täynnä poikia hyppimässä veteen. Ei se ihan tavallista toukokuun lopun toimintaa ole näillä leveysasteilla. Keski-Euroopassa on kärsitty koleudesta ja kaatosateista ja meillä pohjoissuomalaisiakin hellii helteet. Joskus näinkin päin.

Kohta soi herätyskello, joten täytynee mennä painamaan nappi alas, ettei Ukkokulta vielä heräisi. Pian on lähdettävä viemään isää kaihileikkaukseen, joten päivän ohjelma on sitä myöten selvä.

11 kommenttia:

  1. ihana paketti!

    Itseltä löytyy sama kirja, on kätevää, kun voi kuunnella lintujen äääniäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta kirjasta. Kokeiltiin punarinnan ääntä pihamaalla ja oikea punarinta vastasi.

      Poista
  2. kadehdittavan ihana paketti;) sul on parhaillaan paljon huolta vanhemmista, joten ei ihme, jos puutarha jäädä vähemmälle. nuoret tulivat juur eilen Ranskasta, lämmintä oli loppuviikosta ollut ruhtinaalliset +4 C!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on näköjään taas keikahtanut päälaelleen. Meillä on hellettä lapissa ja Keski-Euroopassa sataa ja on kylmää.

      Poista
  3. Onnittelut voitosta! Voi kauheeta kun mulle pitäs nyt kohta olla mukavat kelit Kroatiassa, toivon! Ystäväni oli uimassa käynyt ja vakuutti että oli oikeasti jo uitavaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ovat jo kuulemma käyneet uimassa, jopa meressä ja ihan uitavaa on ollut.

      Poista
  4. Taidan laittaa noita ripsureunatulppaaneja syksyllä lisää, ne ovat kyllä kauniita.
    Marjan sukat ovat livenä kuvaakin hienommat.

    VastaaPoista
  5. Voi mikä ihana palkintopaketti!

    Minä en kyllä hevillä mene uimasille;pitää olla yli 30 asteista vettä,että tarkenee ;)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea hienosta voitosta. Iteki olen katsellut tuota kirjaa kaupassa, en ole vielä raaskinut ostaa. naapurin lapsen uivat tuossa järvessä joka päivä. Koskahan itsekin uskaltais mennä?
    Kastelukannuille on nyt ollut käyttöä.
    Huh, mieki heräsin ennen kolmea jo, menin nukkumaan joskus klo 23 jälkeen. Aamuyöllä sitten sain taas unen päästä kiinni.

    VastaaPoista
  7. Voitit ihanan palkinnon, onnea! Mökillä minullakin jää monesti unet vähiin. Jos herään kolmen maissa, on ihan pakko hiippailla kuistille katsomaan, miltä järvi näyttää aamuvalossa. Loppuyö meneekin sitten lintujen aamukonserttia kuunnellen... Puutarhan kastelu on oikeastaan ihanaa puuhaa, mutta jos kuivuus jatkuu pitkään, se käy kyllä voimille.

    VastaaPoista
  8. Onnea kun sait ihanan paketin kauniita kukkasia joka puolella niin se kesä loistaa. Hyvää maanantai iltaa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!