Villejä vieraita - ja vähemmän villi unikaveri

Mustarastas on jälleen tehnyt pesän talon päädyssä kasvavaan köynnöshortensiaan. Kevättalvesta kiikuin jonkin aikaa korkeilla tikkailla leikkaamassa köynnöksestä versot, jotka olivat matkalla jonnekin kattotiilien alle. Samalla poistin kaikki vanhat linnunpesät. Pari vuotta sitten mustarastas teki pesänsä niin alas, että saatoimme ilman mitään apuvälineitä ohikulkiessamme katsella sen pesimispuuhia. Vahdimme myös Juusoa sen verran tarkemmin, ettei se päässyt häiritsemään linnun puuhia. Nyt pesä on sen verran korkealla, että vain hautovan linnun pyrstö pilkottaa pesän reunan yli eikä Juuso yllä lähellekään linnun pesää. 

Talviturkkiaan vaihtava tupsukorva istui tänä aamuna pation reunalla mennessäni ulos. Ensin se pinkaisi pakoon, mutta jäi vähän matkan päähän odottamaan, seuraanko kenties perässä. En tietenkään, vaan kiirehdin sisällä noutamaan kameraa saadakseni vipeltäjästä edes yhden otoksen. Tämän kummempia kuvia en onnistunut nappaamaan, mutta aina näiden villieläinten vierailut tuntuvat mukavilta. Itse asiassa tämä orava oli varsin rohkea uskaltautuessaan avoimelle pihalle Juuson torkkuessa angervopensaissa ihan lähellä. Aikoinaan naapurin kissa oli etevä oravien metsästäjä ja kerran näin sen jolkottavan meidän pihalta kotiinsa päin orava suussa roikkuen. Nykyisin Nessu-kissa metsästää enkelioravia.

Lämpö on laittanut nurmikon kasvamaan - ja myös kaiken muun, jota meidän ns. nurmikolta löytyy. Enpä huomannut kuvata rentoakankaalia, joka on levinnyt nurmelle, mutta vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvää kriikunaa tunkee vähän sieltä sun täältä. Samoin noita vaahteralapsia on vaikka taimikaupan perustamiseksi. Alapiha alkaa näyttää kaikkea muuta kuin nurmikolta, mutta vielä tänäänkään en ehtinyt hakea leikkuria kellarista. Lisäksi on vähän epävarmaa, toimiiko se enää laisinkaan. Viime kesänä Ukkokulta korjasi leikkuria useampaan kertaan ja nyt vekotin saa kyllä mennä, ellei se lähde käyntiin. Siihen on jo vaihdettu vanhasta koneesta osia ja jos se nyt tekee tenän, kierrokset nousevat paremminkin Ukkokullalla kuin ruohonleikkurilla.

Ihan huomaamatta herukkakin on jo ryhtynyt kukkimaan. Runsaasti näyttää taas olevan kukkia, jos vain välttyisivät halloilta.

Omenapuut ovat vielä melko paljaan näköisiä, mutta muhkeita hiirenkorvia niissäkin jo on. Nyt täytyykin käydä ahkerasti tarkkailemassa omenapuita, sillä nuput ilmestyvät ainakin Huvitukseen lähes samaan aikaan pienten lehtien kanssa.

Viime vuonna omenapuut kukkivat todella upeasti ja hedelmiäkin tuli runsaasti, joten mielenkiintoista nähdä, millainen sato tänä vuonna saadaan. Omena on kyllä yksi mieluisimmista hyötykasveista puutarhassani. Jos jotain puuta pitäisi mennä halaamaan, niin minä kyllä valitsisin omenapuun. Etenkin iäkkäät ja usein vinksalleen kasvaneet omenapuut ovat kauniita. Kuin puutarhan harmaapartaisia Gandalf-velhoja, viisaita ja vakaita.

Ukkokulta on vihdoin saanut pinottua kaadetun koivun klapit kuivumaan aurinkoon ja tuuleen. On siellä mukana muutama pihlajan klapikin. Noilla lämmitetään saunaa ja takkaa jokusen kerran, kunhan ensin aikansa kuivuvat.

Kaikki oksatkin on haketettu ja siitä riittää vähäksi aikaa kärrättävää. Ainakin naapurin aidan vieressä olevien pensaiden alle pitäisi muutama kuorma kipata, kunhan ensin levitän sinne märkää sanomalehteä. Siellä kasvaa niin paljon vuohenputkea, jota on ihan toivotonta kitkeä. Eivät ainakaan heti kasvata lonkeroitaan tai pääse siementämään, kun ovat aikansa valolta piilossa.

En kyllä lainkaan tajua Juuson logiikkaa nukkumapaikkojen valinnassa. Nyt se on taas siirtynyt nukkumaan öisin minun viereeni. Luulisi, että talvikylmillä olisi ollut mukava nukkua mamman kyljessä, mutta ei, silloin se ei vilkaissutkaan makkariin päin. Nyt se istuu Iltaisin makkarin ovella komentamassa minua nukkumaan, jos vaikka vahingossa aikoisinkin mennä katsomaan vielä telkkaria. Kun sitten siirryn kömpimään sänkyyni, kissa loikkaa sinne pyörimään ja kierimään etsien hyvää asentoa. Miten se aina osaakin valita sellaisen paikan, ettei minulle jää juurikaan liikkumisvaraa. Niin sitten kyhnytetään kylki kyljessä, minä yleensä muutaman sivun dekkaria lukien ennen valojen sammuttamista ja Juuso äänekkäästi puhisten ja kuorsaten. Vielä ennen unten mailla siirtymistä tai joskus yöllä havahtuessani hapuan kädelläni kissan silkkistä turkkia ja saan vastaukseksi tutun kurinan: "täällä ollaan, jatka mamma vain nukkumista". Ihana unikaverini!