Sivut

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kukka, käsi ja kissa - siinä päivän puheenaiheet

Ukkolaukka (Allium hollandicum)

Tälle päivälle olin suunnitellut rapskulaattojen asennusta, vaan eipä siitä tullut mitään. Oikean käden olkapää on ihan jumissa ja yöllä sitä särki niin, että piti hakea pilleri särkyyn. Mistä lienee vaiva saanut alkunsa, rapskulaattojen putsaamisesta ehkä. Aamupäivän taivas oli pilvessä ja lämpöä oli 17 asteen verran eli juuri sopiva sää kivituhkan kärräämiseen, mutta minkäs teet, jos toinen käsi on poissa pelistä.

Laitoin sitten pesukoneen pyörimään, otin ompelukoneen esille ja lyhensin yhdet housut sekä korjasin ratkenneita saumoja. Tällaiset työt sujuivat hyvin kipeälläkin kädellä, kunhan sitä ei tarvitse kovin korkealle nostaa. Pyykin ripustaminen narulle olikin sitten jo hankalampi juttu, mutta selvisin siitäkin kunnialla.


Iltapäivällä menin pihamaalle kesäkukkia nyppimään ja pian huomasin olevani työntouhussa. Istutin kasvimaalla muhineet pioniunikot ja maurinmalvat kukkapenkkeihin. Taimet olivat kasvaneet muhkeiksi ja alkoivat jo varjostaa muita kasvimaalla siirtoa odottavia taimia. Tarkoitus oli vielä käydä kuvaamassa istutetut kukat, mutta yllättäen mustat pilvet täyttivät taivaan ja alkoi sataa vettä niin rankasti, että oli pakko lähteä sisään kuivattelemaan vaatteita. Sadekuuro ei kauaa kestänyt ja aurinkokin on tullut jälleen esiin. Antaa pihan kuitenkin kuivua kunnolla, ehtiihän sinne.

Tomaatti Tigerella (Solanum Lycopersicum 'Tigerella')

Talon seinustalla kasvava Tigerella-tomaattini on tehnyt nuppuja. Lajikkeen pitäisi olla aikainen ja hedelmässä keltaisia raitoja. Tomaattini on vankanoloinen, mutta olen sitä jo tukenut ja sitonut talon seinustalla olevaan ristikkoon. Ainakin siinä vaiheessa, jos/kun alkaa muodostua hedelmiä, painoa tulee sen verran, että tukeminen on välttämätöntä. Tomaatin varsissa ja lehdissä on voimakas tuoksu, pidän siitä. 

Tuoksuköynnöskuusama (Lonicera caprifolium)

Myös köynnöskuusama kukkii yläterassin nurkalla. Siinäkin on voimakas ja miellyttävä tuoksu. Tänä vuonna kukkia on kuusamassa ollut paljon, mutta helle lienee kiihdyttänyt senkin kukintaa niin, että kohta se on jo ohitse.


Juusolla oli taas niin hauska päiväuniasento, että oli pakko napsaista siitä kuva. Luulisi, että talosta löytyy mukavampiakin nukkumapaikkoja, mutta tässä työpöytäni päädyssä olevalla tuolilla Juuso taitaa nukkua mieluiten. Välillä se unohtaa mittasuhteensa ja kierähtäessään pitkinpituuttaan selälleen, tuolin reunat tulevat vastaan ja katti tipahtaa lattialle. Siinä se sitten hetken istuu hölmistyneen näköisenä ja lähtee sen jälkeen kohti keittiötä ja ruokakuppia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kenties se onkin nähnyt unta uunilämpimästä broilerista ja herättyään päättää lähteä herkkupaloja etsimään. 

Häntä on monille eläimille tärkeä mm. tasapainon hakemisessa. Joskus mietin, että Juusolle häntä taitaa olla enemmänkin kissan komistus. Kuten Pekka Töpöhäntä -kirjoissa Monni tapaa sanoa, hännättömän Pekan kiusaksi tietenkin. Illalla Juuso tuli viereeni nukkumaan, eikä minkäänlaisia tilaongelmia ollut. Aamuyöstä herätessäni käsikipuun, Juuso nukkui selällään vieden patjastani 2/3. Koita siinä sitten nukkua, kun toisella kyljellä nukkuu kissa ketarat levällään ja toisella puolella särkee kättä niin vietävästi.


Ajan usein Espoon suuntaan Vanhaa Turuntietä eli 110-tietä. Lepolammen risteyksessä on vuosia ollut tuo puuvene ja lähes joka kesä siihen on joku istuttanut kesäkukkia. Tänä kesänä kukkia on kuitenkin valtavasti, eikä niitä ole kukaan käynyt tuhoamassa. Toivottavasti saavat olla rauhassa ja ohikulkijoiden ihailtavina. Usein saa lukea paikallislehtien mielipidepalstoilta, kuinka jotkut vandaalit vievät kesäkukkaistutuksia jopa ihmisten kotiporteilta. Oli se sitten ahneutta tai ilkeyttä tai mitä tahansa, on se erittäin typerää. Ainakin minua ilahduttaa kovasti se, että ihmiset koristelevat sisäänkäyntejään. Eiköhän useimmat tee niin itsensä lisäksi myös tuodakseen ympäristöönsä viihtyisyyttä laajemminkin.


Räkätit pitävät pihamaalla julmettua mekastusta. Riitelevätkö jo herukan raakileista, kun näyttävät pomppivan alapihalla? Ei tee kädelle oikein hyvää tämä tietokoneen näpyttelykään, joten jätän tämän kiehtovan blogimaailman ja siirryn muihin puuhiin. Sitä ennen toivotan kuitenkin Lauran lämpimästi tervetulleeksi blogini lukijaksi.


32 kommenttia:

  1. Upeita ukkolaukkoja - kerrassaan upeita. Voihan hitsin hitsit, tuommoiset käsi jutut ovat kurjimuksen kurjimuksia ja kaiken kukkuraksi kun niillä on taipumus saapua äkkiarvaamatta ja tietysti juuri silloin kun olisi tuhat muutakin kivaa juttua käynnissä. Yritähän parannella itsesi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsikipu on jo onneksi parantumassa. Laukat ovat upeita ja siksi aionkin laittaa niitä syksyllä jälleen lisää.

      Poista
  2. Komeat kasvut sulla vaan jatkuu. Otahan iisisti ja toivottavasti käsikipu pian hellittää, se on niin pirullinen vaiva. Juuson nukkumisasento on söpö! Ja vielä vene, sekin on niin upee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsikipu on jo parantumassa. Tänä vuonna tuon veneen "sisustus" on huippurunsas. Olisiko kylään muuttanut joku puutarhuri?

      Poista
  3. Onpa sinulla komeat ukkolaukat. Mekin kasvattelemme niitä, mutta harmi etteivät vieläkään ole lähteneet lisääntymään. No pitää vain silloin tällöin syksyisin ostaa hieman lisää sipuleita - niitä kun ei voi koskaan olla liikaa.

    Tervetuloa tutustumaan blogiimme Pieni puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, en olekaan kirjautunut bloginne lukijaksi, vaikka usein käyn sitä lukemassa. Korjataanpa tilanne kohtapuoliin.

      Poista
  4. Paljon sulla on puutarhatöitä ei ihme jos käsi rasittuu. Komiat kukkaset. Hyvää viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhatöistä tulee kaikenlaisten vaivojen lisäksi myös niin paljon iloa, että vaikea niistä on pysyä poissa.

      Poista
  5. Ihana vene, tai siis sen lasti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin Pioni! Tuollaisista näkymistä on iloa nauttia ohikulkiessa.

      Poista
  6. Harmi tuo käsivaiva, joskus on oma käteni jumittunut ja särky on silloin kova.
    Toivotaan pikaista paranemista.
    Kissa petikaverina on oikeastaan ihan kiva juttu, mutta usein niitä tuppaa olemaan kolmekin yhtaikaa. Ahdasta ja joskus tukalan kuumaakin, mutta minkäs teet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kissaa taitaisi olla jo huomattavasti hankalampi yhtälö. Käsi on jo paljon parempi.

      Poista
  7. Paranemista! Minun pitää ensi yönä jännätä paleltuvatko kukkani, kun on luvannut tännekin aika kylmää yötä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kukkasi ovat selviytyneet. Meillä sataa taukoamatta, mutta luonnolle se tekee kyllä ihan hyvää.

      Poista
  8. Toivottavasti käsi paranee pian!

    VastaaPoista
  9. onneksi emme ole särkyjemme ja vaivojemme kanssa yksin! ei nää meijän vaivat mukavia ole, päivisin ympärillä niin paljon mukavia juttuja, jotka vievät huomion, yöt on sit asia erikseen. systerilläkin oli aikoinaan paljon iso laukkaa puutarhassa, sain paljon alkuja, mut vain muutaman vuoden ne viihtyivät puutarhassani. Onneksi voin käydä luonasi niitä ihastelemassa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öisin tosiaan kaikki vaivat tuntuvat kertaantuvan. Onneksi käteni alkaa jo olla huomattavasti parempi.

      Poista
  10. Voi harmi sun kättäsi! Yritä nyt malttaa hiukan levätä, että saisit kätesi parempaan kuntoon. Laukat ovat kyllä komeita, minulla ne alkavat jo taantua. Pitäisi vissiin istuttaa uusia ensi syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harnmi, että nuo sipulikasvit taantuvat aikaa myöten. Pitäisi vaan jaksaa laittaa joka syksy uusia.

      Poista
  11. On ne olkapäävaivat niin ilkeitä, kun jotain yrittää tehä niin vihloo ilkeästi. Mulla oli molemmissa joku vuosi sitten jouku tulehdus. Onneksi nyt ovat kivuttomat.
    Onkos sun laukoista menneet lehdet ihan huonoiksi? Mun ovat, pitäs leikata ne pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien laukkojen lehdet olivat kellertäviä jo nuppuvaiheessa ja nyt ihan keltaisia. Onneksi muut kasvit ympärillä peittävät surkeat lehdet.

      Poista
  12. Miten pieni kissa voikin viedä niin paljon tilaa? Tuttua täälläkin, että kissa vie kevyesti 2/3 vuoteesta ja emäntä yrittää nöyränä vääntäytyä lopputilaan :) Toivon paranemista ja kivuttomia aikoja kädelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo vaivat ajallaan yleensä paranevat. Hetkittäin vain ottaa pattiin.

      Poista
  13. Paranemisia! :) Hieno tuo vene tuossa risteyksessä. Joskus näkee tosi kivoja ideoita julkisilla alueilla. Pitäisi olla aina kamera mukana. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikka kamera olisikin mukana, aina ei valitettavasti voi pysähtyä kaikkea mielenkiintoista kuvaamaan.

      Poista
  14. Kummasti kissa osaa ottaa sijansa, minunkin hankala joskus nukkua. Kesän ovat ulkona olleet, mutta tuli sellainen tilanne, että piti ottaa viereen. Kerron kohta!

    VastaaPoista
  15. Kaikki kivut ovat tylsiä, mutta minkäs teet. Laukat ovat jo lopettelemassa kukintaansa. Tykkään niistä kovasti ja ajattelin laittaa taas syksyllä lisää.

    VastaaPoista
  16. Mahtavat ukkolaukat. Mullakin oli niitä jokunen pihassa, mutta nyt vasta tajusin, etteivät ne nousseet tänä vuonna olleenkaan. Voi harmistus. No, niitä on siis hankittava lisää.

    VastaaPoista
  17. Aivan mahtava tuo kukkavene. Toivottavasti saa tosiaaan olla vandaaleilta rauhassa.
    Minullakin on sisäänkäynnissä aivan tien vieressä kesäkukkia "saaveissa" eikä minään kesänä ole kukkia lähtenyt ohikulkijoiden matkaan. TOivottavasti ei tänä kesänäkään.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!