Sivut

maanantai 12. elokuuta 2013

Tomaatin maku suussa pilviä katselen


Tomaatti Tigarella

Silloin tällöin kannattaa näköjään ääneen manailla jotain asioita. Vain muutama päivä sitten harmittelin tomaattieni vihreyttä. Kun ne eivät meinaa millään punastua. Taisivat harmitteluistani säikähtää ja pelästyä joutuvansa vihreinä sisälle kypsymään. Eilen huomasin, että useampikin tomaatti erottui punastuvana läikkänä terassin seinää vasten nojaavasta vihreästä lehdistöstä. Ai, että. Johan tässä vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta päästä piakkoin puraisemaan ihan omakasvattamaa tomaattia.


Eilen kärräsin oksahaketta omenapuille ja samalla aloitin Ruusupuiston rakennustyöt. Ruusupensaita on toki jo istutettu, mutta lisää olisi tarkoitus laittaa. Toistaiseksi uusimpien ruusupensaiden välit ovat olleet nurmella, mikä ei kyllä ole paras mahdollinen ratkaisu. Tuollaisten pienten lämpäreiden leikkaaminen on viho viimeistä hommaa ja koko ajan saa varoa, ettei samalla hurista vaikkapa kukkimaan intoutuneen Ritausman yli. Sen sijaan, että olisin alkanut kaivaa nurmea pois, peitin kolmen ruusupensaan välisen alueen märillä sanomalehdillä ja oksahakkeella. Se ei ehkä ihan riitä tukehduttamaan nurmen kasvua, mutta jatkan työstämistä jossain vaiheessa kippaamalla päälle kompostia. Ehkä istutan tuohon keskelle yhden pensaan lisää. Täytyy vielä mittailla, onko se tilana riittävä. Voipi olla, että keskelle tuleekin pieni polku, jotta ruusuja pääsee ihailemaan eri puolilta. Pääasia on kuitenkin, että nurmi tältä alueelta vähenee tai katoaa kokonaan.

Kirsikkapuu? Schalinin-, Kuriilien- vai mikä kirsikka?

Naapurin miniä on opiskelujensa ohessa puutarhaliikkeessä töissä. Viime syksynä sain häneltä pienen kirsikkapuun, josta oli nimilappu kadonnut. Tyttö arveli, että kyseessä olisi jokin "vuoristokirsikka". Kenties Schalinien tai Kuriilien kirsikka. Istutin kirsikan alapihalle ja se näytti ennen lehtien pudottamista ihan hyvinvoivalta. Suojasin sen verkolla ja keväällä odottelin uusien lehtien ilmestymistä. Ei tullut lehtiä ja muutenkin puu näytti kovin kuolleelta. Heinäkuussa kaivoin maassa törröttävän kepakon ylös ja laitoin paakun kuivumaan puupinon viereen. Tarkoitus oli myöhemmin ravistaa paakusta mullat pois ja pilkkoa puu hävitettäväksi. Suuren suurihan se ei alun alkaenkaan ollut. Yhtenä päivänä puun vieritse kulkiessani silmäkulmani huomasivat multapaakusta kohoavan jotain vihreää. Puu oli alkanut versoa varren alaosasta uudelleen ja laitoin paakun ämpäriin imemään vettä. Sehän oli ollut kuivalla maalla jo pidemmän aikaa. Viime viikolla istutin puun maahan ja se on jo tehnyt lisää uusia lehtiä. Toivottavasti puu ehtii vankistua ennen talvea vielä lisää ja toivottavasti se selviytyy tulevasta talvesta. Tietenkin toivon myös, että puu on todellakin jokin kirsikka, eikä mikä tahansa rikkakasvi, joka on keksinyt oivallisen väylän päästä puutarhani suojatiksi.

Syyshortensia Vanille fraise

Eilen illalla puutarhakierrosta tehdessäni löysin myös tänä kesänä istuttamastani Syyshortensia Vanilla fraisesta tuoreita nuppuja. Hän siis aikoo ilahduttaa minua kukkimalla ihan ensimmäisenä kesänään. Hienoa. 


En myöskään malta olla suitsuttamatta alapihan Kurgaanissa kasvavia ruusuja. Yksi niistä on joskus taimitarhalta ostamani jaloruusu (oikea yläkulma), Viktoria-ruusun (vasen yläkuva) sain naapurin miniältä ja muut sekä minun että äitini saamia äitienpäiväruusuja. Kaikkien noiden ruusujen kukinta on huiman runsasta ja terveenoloista. Ruusut varmasti pitävät tästä valoisasta, kuivasta ja "hyvin tuuletetusta" paikasta. Alapiha muodostaa jonkinlaisen kattilan, jota suojaa kahdelta sivulta korkeaksi kasvaneet puut, yhdeltä sivulta rinne, jonka laella on meidän talomme ja yhdeltä sivulta naapurin talo ja puutarha. Kurgaani kohoaa sen verran maantasosta, että vesi ei taatusti jää seisomaan ruusujen juurille..


Tänään saimme herätä vesisateeseen ja sadekuuroja on tullut myös pitkin päivää. Parhaillaan paistaa aurinko, mutta lisää sadetta on luvassa. Mitenkään kylmää ulkona ei ole, vaikka tämä melkeinpä normaali kesälämpötila vähän viileältä tuntuukin edellisten viikkojen hikoiluilmojen jälkeen. Taivaalla purjehtii jos jonkinlaisia pilvimuodostelmia ja välillä tuntuu, että jokainen niistä ansaitsisi tulla kuvatuksi. Ehkä menenkin tästä pihakeinuun loikoilemaan ja katselemaan tuota taivasnäkymää.

19 kommenttia:

  1. Täälläkin ropisi ja jyrisi kunnolla yöllä.
    Puussasi on ainakin ihan kirsikkamaiset lehdet, joten hyvältä näyttää!
    Ihana tomaatti, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tekin olette saaneet vettä. Josko se kaivokin vähitellen täyttyisi.

      Poista
  2. Kotipihan tomaatit kyllä on herkullisia. Meillä kypsyvät sopivaan syöntitahtiin. Keltaiset tosin hitaammin. Olin lukioikäisenä torilla myymässä kukkia, vihanneksia ja marjoja. Torikauppias käski puhua tomaateille tuhmia, että ne punastuisivat. Ainoa joka punasteli taisin kyllä olla minä itse. Enkä edelleenkään puhu tuhmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan jättää moiset tuhmuudet minäkin, mutta josko vaikka laulaisin tomaateille. Olen nimittäin surkea laulaja ja varmasti tomaatit punastuvat puolestani.

      Poista
  3. Täällä tomaatit näyttävät vielä vihreää, hyvällä tahdolla voi havaita kellertävää vivahdetta, mutta vesi kielellä odotellaan punaista signaalia. Vanilla fraiseni ei ole tänä kesänän ollenkaan nupputuulella, taisi olla liian kuivaa. Taivaita kannattaa nyt tähyillä yölläkin, paljon tähdenlentoja luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tähdenlentoja on tarkoitus tirkistellä, kunhan vain ei olisi liian pilvistä.

      Poista
  4. Meilläkin ollaan syöty jo tomaatteja, vaikka viileää täällä on.
    Teillä siellä suomessa on ollut tosi ihana kesä.
    Täällä oli tänäaamunakin vain 11c.
    No mitä minä valitan onhan meillä vaatteita mitä laittaa päälle.
    Kaselin sinun ihania postauksia, kun meillä on ollut vieraita niin en ole tänne kerennyt.
    Kiva oli taas palata katselemaan.
    Kaikkea hyvää sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Olen usein tuumannut, että säässä kuin säässä voi ulkoilla. Se on vain asenne- ja pukeutumiskysymys. Toki on kuitenkin mukavampaa nauttia lämmöstä ja tänä kesänä sitä on riittänyt. On kyllä ollut aivan ihana kesä.

      Poista
  5. Mulla on tomaatit vielä raakileilla, mutta eilen riivin kaikki lehdet pois jotta saisivat valoa ;) JOsko ne siitä, sunkin kun ovat jo punertumassa kovaa vauhtia. Hienoja ruusuja sulla, kuulostaa se välipolku hyvältä idealta, samoin nurmikon poisto!

    VastaaPoista
  6. Tomaatit ovat namia! Tuollaisia tikruja mulla ei ole vielä ollutkaan..
    Kauniilta näyttävät sun ruusut ja tulevat suunnitelmat--

    VastaaPoista
  7. Niin ihania ruusuja sinulla,,ja ruusu penkki hyvä idea. Nyt minun tomatit myös ovat hyvää vauhtia kypsymässä ,
    ollaa jo kypsiäkin saatu:)

    VastaaPoista
  8. Itse kasvatetut tomaatit olisivatkin herkkua. En uskaltanut laitaa niitä mökille, kun kastelu siellä ei ole niin säännöllistä. Kauniita ruusuja!

    VastaaPoista
  9. Taitaa olla aika yleistä, että kasvi alkaa kasvaa kun sen viskaa jonnekin "kuivumaan" ;)
    Tomaatitkin hädissään alkavat lopulta punastua, luulevat että kesä loppuu ennen punastumista. Kyllä ne nuo ruusut vaan on niin ihania.

    VastaaPoista
  10. Taitavat olla tomaatit laumasieluja, kaikki punastuvat yhtä aikaa. Pian sinulla on varmaan niin paljon punaisia tomaatteja, ettet ehdi syödä kaikkia! Meillä ainakin on jo muutaman viikon kypsynyt kirsikkatomaatteja niin, että piti jo naapuriinkin viedä!
    Viime päivinä onkin ollut tosi hienoja pilvimuodostelmia, eivät ole edes satanee alas täällä meillä.
    Tuota edellisen postauksesi kaakelinsauman puhdistajaa pitääkin hankkia, meillä kun "järkevästi" laitettu valkoiset saumat vessan lattiaan....

    VastaaPoista
  11. Mummini kasvatti tomaatteja aikoinaan omassa kasvihuoneessa, jos ne eivät ehtineet punastua, hän laittoi ne pimeään ja huoneenlämpöiseen kaappiin kypsymään.

    VastaaPoista
  12. mukavaa lepohetkeä pihakeinussa, pilvilampaat ovat niin kauniita, kuten puutarhasi kukatkin:))

    VastaaPoista
  13. Tomaatti on kiva kasvatettava ja jos olisin ihan koko kesän vain tuolla kesäkodissa niin kyllä seinustalla kasvaisi tomaattia.
    Nyt ostin jo valmiiksi kukintansa aloittavan amppelitomaatin ja istutin sen isoon ruukkuun ja vein keskelle joutomaata.
    Hyviä pikkutomaatteja sain aika paljon ja varmaan sieltä vielä satoa tulee.
    Pilvinäkymät ovat ilo silmälle ja maltahan niistä nauttia pihkeinussa lepäillen.

    VastaaPoista
  14. Pitänee meikäläisenkin käydä tomaattien juttusilla;)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!