Sivut

torstai 28. marraskuuta 2013

Päivä Tallinnassa, vol 2


Merimuseosta lähdettyäni lähestyin Vanhaa kaupunkia Kalamajan suunnasta, ohi Paksun Margaretan, pitkin Pikk-katua. Iltapäivä oli jo pitkällä ja aurinkoisesta päivästä huolimatta kapeilla kaduilla korkeiden talojen varjossa oli paikoitellen melko hämärää. Etenkin valokuvausta ajatellen. Yhden asteen pakkanen oli saanut paikalliset pukeutumaan turkiksiin, toppatakkeihin ja muihin talvitamineisiin. Alkumatkalla oli vähemmän liikehuoneistoja ja tavallinen arkipäivä lienee muutenkin vaikuttanut siihen, että kaduilla oli aika hiljaista. Se sopi minulle, sillä oli aivan ihanaa kävellä verkkaisesti, ihailla korjattujen talojen kauneutta ja niiden hienoja yksityiskohtia ja pysähtyä tiirailemaan näkymiä objektiivin läpi. 


Tallinnan vanhakaupunki (Kursivoidun tekstin lähde: http://www.tourism.tallinn.ee)

Tallinnan vanhakaupunki on vuodesta 1997 kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon. Tallinnan vanhankaupunki on arvokas etenkin siksi, että sen keskiaikainen miljöö ja rakenne ovat säilyneet meidän päiviimme saakka, kun ne muista Pohjois-Euroopan pääkaupungeista ovat jo kadonneet.Tallinna on yksi koko Euroopan parhaiten säilyneimmistä keskiaikaisista kaupungeista. 1000 - 1400-luvuilla muotoutuneet tonttien rajat ja katuverkosto ovat edelleen olemassa lähes muuttamattomina. 

Tukevat puolustuslinnoitteet ovat suojanneet vanhaakaupunkia sodan tuhoilta ja vallitseva rakennusmateriaali kivi on pitänyt pintansa tulipaloissa. Kaupungissa ei myöskään ole suuria uudisrakennuksia, jotka jättäisivät vanhan varjoonsa tai rikkoisivat tyylin.
Kaikki merkittävimmät keskiajalta periytyvät edustus- ja sakraalirakennukset sekä monet kaupunkilaisten ja kauppiaiden asunnot aittoineen ja varastoineen ovat säilyneet muuttumattomina. 


Keskiaikaa, tarkemmin ajanjaksoa 1400-luvun alusta 1500-luvun puoliväliin voidaan pitää Tallinnan kehityksen kulta-aikana. Tallinna kuului hansakaupunkien liittoon ja sillä oli vaikutusvaltainen asema Itämeren alueella. Taloudellinen mahti kaipasi puolustusrakennelmia ympärilleen, jolloin avautui mahdollisuus luoda myöhempien aikojen arkkitehtuurin helmiä ja taideaarteita. 


* * *
Pikk-kadun varrella on ainakin Ruotsin suurlähetystö ja muutenkin alue vaikuttaa aika vauraalta. Portaikkojen ovipielissä on koodinappulat ja se, minkä ikkunoista katutasolta tirkisteltynä saattoi todeta, osoitti huoneistojen olevan nykyaikaisessa kunnossa.




Helina Tilk Pikk 41 (Kursivoidun tekstin lähde: http://www.tourism.tallinn.ee)
Helina Tilkin astioita koristavat kissat, possut, karhut ja muut vekkulin näköiset otukset. Taiteilijalla on Vanhassakaupungissa kolmi liikettä, joiden hyllyiltä löytyy runsain mitoin hilpeitä käyttö- ja lahjatavaroita. Hyviä tuomisia ovat myös Tallinna-aiheiset matkamuistot. 

* * *
Rakennusten yksityiskohtien kirjo on valtava, eikä kahta tyystin samanlaista taloa taida ollakaan. Nupukivikatuja kävellessä tulee väkisinkin miettineeksi, millaista olisi asua näissä keskiaikaisissa taloissa? Miten sovittaa nykyajan elämisen vaatimukset vanhoihin seiniin ja ympäristöön tuhoamatta muinaisten rakentajien kädenjälkiä?


Vihreä tori  (Kursivoidun tekstin lähde: http://www.tourism.tallinn.ee)

1800-luvulla tätä Vihreäksi toriksi (viroksi Roheline turg) kutsuttua aluetta käytettiin kala-, vihannes- ja kukkatorina. Vuonna 1893 toritoiminta lakkautettiin ja tilalle tehtiin pieni viheralue. Vuonna 1909 valmistui kappeli Venäjän tsaari Nikolai II:n 15 vallassaolovuoden kunniaksi. Nyt Vihreällä torilla on ulkoilmakahvila.






Mustapäiden talo on Tallinnan harvoja renessanssirakennuksia  
(Kursivoidun tekstin lähde: http://www.tourism.tallinn.ee)

Mustapäiden veljeskunta perustettiin vuonna 1399. Se yhdisti nuoria naimattomia kauppiaita ennen kuin nämä saattoivat liittyä Suurkiltaan. Lisäksi Mustapäihin kuului ulkomaalaisia kauppiaita, jotka oleskelivat pitkiä aikoja Tallinnassa, mutta eivät asuneet siellä vakituisesti. Mustapäiden veljeskunnan nimitys liittyi Pyhään Mauritiukseen, suojelupyhimykseen, joka tiettävästi oli tummaihoinen afrikkalainen. Pyhän Mauritiuksen pää komeilee myös veljeskunnan vaakunassa. Veljeskunta toimi vain Virossa ja Latviassa, muualla Euroopassa sitä ei tunnettu. Mustapäät poistuivat Tallinnasta vuonna 1940. 


Mustapäiden veljeskunnan talon paikalla sijaitsi ilmeisesti asuinrakennus jo 1300-luvulla. Mustapäät ostivat talon 1500-luvun alkupuolella, jolloin siihen rakennettiin myös uusi sali, jossa ei ollut holvattua kattoa. Vuonna 1597 seurasivat mittavat jälleenrakennustyöt, jolloin julkisivu koristeltiin runsain ornamentein ja veistoksin alankomaalaisen renessanssin hengessä. Yksi Tallinnan huomiota herättävimmistä värikkäistä ovista on vuodelta 1640 ja Mustapäiden talossa. Olavin killalta ostettu kaksilaivainen holvattu kiltasali on peräisin 1400-luvulta.
Laajamittainen remontti tehtiin talossa myös vuonna 1908, mutta se koski lähinnä sisätiloja, jotka saivat uusklassisen ilmeen.


Ravintola Olde Hansassa en tällä kertaa käynyt syömässä, mutta sinne kyllä kannattaa mennä. Tosin se on niin suosittu, että sinne saattaa joutua jonottamaan. Viikonloppuisin on parempi tehdä ennakkovaraus, sen voi tehdä myös netissä. Ruoka on hyvää ja se tarjotaan Hansa-ajan mukaisin tavoin ja astioissa. Ravintolan sisustus ja henkilökunnan puvustus sekä menu ja musikantit saavat kyllä ruokailijan helposti sujahtamaan keskiaikaiseen elämään. Ensimmäinen ruokailukertani Olde Hansassa oli elämys, eivätkä jälkimmäisetkään ole sille juurikaan kalvenneet.


Muumit ovat vallanneet perinnekäsityöt. Luin hiljattain jostain artikkelin, jossa pohdittiin, onko perinnekäsityö enää perinteen mukainen, jos sen toteuttamiseen käytetään esimerkiksi koneellista kudontaa. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta massamyyntiin neuleita tuotettaessa ei taida olla kovin kannattavaa tehdä niitä täysin käsin. Olen vuosien aikana ostanut kaksi kirjoneulevillatakkia Tallinnasta. Toinen oli edullisempi, mutta sen pinta nyppyyntyi lyhyessä ajassa melko rumaksi. Toinen taas maksoi enemmän, ja sitä en pystynyt pitämään lainkaan ilman alla olevaa pitkää hihaa, sillä neule kutitti niin valtavasti. 


Gobeliinikankaiset kassit ja muut tuotteet eivät suinkaan kaikki olleet varsinaista gobeliinikäsityötä vaan painokankaista tehtyjä. Kauniita nuo kassit olivat, mutta melko kalliita.



Raatihuoneen joulukojut ovat toki tunnelmallisen näköisiä, mutta aika pian ne oli katsottu. Hämärä oli jo laskeutumassa ja valokuvaaminen ilman salamaa kävi aina vain haasteellisemmaksi. Mietin, jäisinkö odottamaan jouluvalaistuksen syttymistä, mutta päätin jatkaa kiireetöntä kävelemistä kohti satamaa. Olipa kerrankin aikaa ihailla Viru-kadun kukkakauppiaita ja heidän mahtavia ruusupunttejaan.    


Tämä tummanpuhuva rakennus on lähellä Vanhaa kaupunkia, sen muuria ja Mere pst:tä. Rakennus ei ole kovin vanha, muistan hyvin ihmetelleeni, mitä tontille nousee ja tässä on tulos. Varmasti moni näiden uudisrakennusten tieltä pois purettu vanha rakennus on ollut huonossa kunnossa, mutta kenties olisi ollut mahdollista sopeuttaa uustuotanto paremmin vanhaan ympäristöön istuvaksi. Etenkin näin lähellä historiallista vanhaakaupunkia ja muuria.


Rotermannin kortteli (Kursivoidun tekstin lähde: http://www.tourism.tallinn.ee)Vielä kymmenen vuotta sitten paikalla oli rypäs ränsistyneitä vanhoja teollisuusrakennuksia, mutta nyt tilalla on vilkas kaupan ja kulttuurin keskus, jonka avantgarde-arkkitehtuuri kertoo vahvaa kieltään siitä, miten tämän päivän Tallinna rakentaa itseään ja luo uutta. Upeasti entisöidystä, vanhasta tehdaskeskittymästä aivan vanhankaupungin naapurista löytyy monia mukavia kauppoja ja ravintoloita sekä kulttuuritarjontaa. Korttelin keskustorilla järjestetään festivaaleja ja ulkoilmatapahtumia.

Olen kyllä hieman eri mieltä tuosta "upeasti entisöidystä", sillä vanhan rakennuksen korvaaminen joko kokonaan tai osittainkin erilaisilla lasikuutioilla on jotain muuta kuin entisöintiä. Sitä en tiedä, ovatko rakennukset olleet niin huonokuntoisia, ettei niiden entisöinti ole enää ollut mahdollista. Toisinaan tuntuu, että virolaisilla on kova kiire modernisoida kaikki vanha ja siinä ohessa tulee sitten tuhottua myös paljon kenties korjauskelvollistakin rakennuskantaa. Luultavasti myös raha ratkaisee, kuten kaikkialla muuallakin. Arvokkaat tontit täytyy saada rakennettua mahdollisimman tehokkaasti, jolloin vanha saa väistyä.





Nämä rakennuksen portaiden molemmin puolin seisovat riippaoksaiset puut olivat aivan aitoja ja edelleen vihreänä lehdistä. Mikä on siis tämä puu? Onko se ainavihanta vai muuten vain päättänyt olla pudottamatta lehtiään?


Kanutin tarha (Kursivoidun tekstin lähde:http://www.tourism.tallinn.ee)

1800-luvulle saakka Kanutin tarhan paikalla oli vallihauta. Vuonna 1886 Tallinnan kaupunki vuokrasi alueen Kanutin killalle, jotta sinne perustettaisiin kesäpuutarha. 1800-luvun lopulla kiertävät sirkusryhmät, myöhemmin tivolit pysähtyivät Kanutin tarhassa vieraillessaan Tallinnassaan. Sieltä on vuokrattu myös polkupyöriä. Vuonna 2002 tarhaan pystytettiin Fjodor Dostojevskin muistomerkki ja vuonna 2008 rakennettiin suihkulähde, jonka kruununa on Mare Mikofin veistos Pojat ja sateenvarjo.  

En tiennytkään, että Tallinnassa on peräti 50 puistoa, joista Kanutin tarha lienee sieltä pienemmästä päästä.Tämä puisto on sopivasti kävelyreitin varrella matkalla satamasta kohti vanhaakaupunkia, Mere pst:n vieressä, vastapäätä Rotermannin korttelia. Eräällä helteisellä kesäreissulla istahdin puistoon levähtämään ennen paluuta laivaan ja kotimatkalle. Siinä oli mukava istuskella ja katsella ohi kulkevia ihmisiä sekä puiston istutuksia. Nyt oli jo sen verran hämärää ja selkeästi pakastuvaa, joten ajatus istumisesta ei kovasti viehättänyt. Eikä kyllä ollut penkkejäkään, ilmeisesti ne on viety jonnekin talvisäilöön.


Puiston ruusut kukkivat keskellä kylmyyttä. Lunta ei Tallinnassakaan ollut, mutta jokin sade lienee tiivistynyt jääkiteiksi ruusupensaiden juurille osuessaan. Puksipuut ilmeisesti menestyvät Tallinnassa talvenkin yli, sillä näitä ruusuja ympäröi muotoon leikattu puksipuuaita. Muutama oksa näkyykin tuossa oikeassa alakulmassa.


Tämä päiväristeily Tallinnaan oli todella mukava ja oikeastaan täysin erilainen, kuin kaikki aiemmat Tallinnan-matkani, jolloin tarkoituksena on ollut mennä milloin mihinkin kauppaan tai muualle asioimaan. Tällä kertaa ideana oli tosiaankin katsoa Titanic-näyttely ja siinä ohessa merimuseo. Mitään muuta suunnitelmaa ei ollut. Oli todella kivaa kävellä kiireettä pitkin katuja ja keskittyä katselemaan rakennuksia ja niiden hienoja yksityiskohtia. Etsiessäni kuvaamiani paikkoja varten faktatietoa netistä, törmäsin moniin mielenkiintoisiin asioihin, joiden vuoksi kannattaisi reissata pidemmäksikin aikaa tutustumaan Tallinnaan ja myös muuhun Viroon. Onhan Tallinnan historia, arkkitehtuuri ja kulttuuri saavutettavissa melko pienin ponnistuksin ja hyvin kompaktissa mittakaavassa, joten siinä olisi syy uudelle kiireettömälle kävelyretkelle.
 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tallinnan merimuseo ja Titanic-näyttely


Vietin eilisen päivän Pojan kanssa Tallinnassa. Lähdimme katsomaan Viron merimuseon tiloissa parhaillaan esillä olevaa Titanic -näyttelyä. Eipä liene henkilöä, joka ei olisi kuullut tuosta kenties maailman tunnetuimmasta merionnettomuudesta. Kiinnostavuutta on lisännyt laivalla matkustaneiden merkkihenkilöiden ja varakkaiden sukujen edustajien menehtyminen sekä onnettomuudesta 1997 tehty James Cameronin ohjaama draamaelokuva, jonka pääosissa esiintyivät Leonardo di Caprio ja Kate Winslet. Titanic on yhä Suomessa kaikkein eniten katsottu elokuva.


White Star Line -yhtiön aikansa suurin ja loisteliain Titanic -höyrylaiva törmäsi 14.4.1912 neitsytmatkallaan jäävuoreen ja upposi runsaassa kahdessa tunnissa vieden hyisen meren syvyyksiin 1500 ihmistä, vaikka sen väitettiin olevan uuden laipiorakenteensa vuoksi uppoamaton. Laivalla oli pelastusveneitä vain puolelle matkustajista ja Titanicin onnettomuuden seurauksena pelastusveneiden määrän perusteeksi tulikin matkustajamäärä ja myös radiolaitteiden käyttöä lisättiin meriliikenteessä merkittävästi.


Titanicin hylky löydettiin 1985, se makaa lähes neljän kilometrin syvyydessä ja sinne tehdään nykyisin turistisukelluksia. Hylky määrättiin vuonna 2012 Unescon vedenalaista kulttuuriperintöä koskevan sopimuksen piiriin. Hylystä on nostettu monenlaista esineistöä, jota on esillä näyttelyssä. Esillä on myös rekonstrutkiot 1. ja 3. luokan hyteistä, laivan käytävästä ja tietenkin tuo kuuluisa portaikko, jossa Titanic-elokuvan rakastavaiset kohtasivat.


Titanic-näyttely oli toki mielenkiintoinen ja ainakin minun mielestäni hyvin rakennettu. Kannatti kuitenkin tutustua myös itse merimuseoon, joka avattiin vuosi sitten keväällä. Museo on perustettu Lennusadamassa eli Lentosatamassa sijaitseviin ainutlaatuisiin vuosina 1916-1917 rakennettuihin vesilentokonehalleihin ja toteutus on kyllä hieno. Hallit eli hangaarirakennus on toiminut osana Pietaria suojellutta Tallinnan-Porkkalan merilinnoitusketjua. Rakennuksessa oli aikanaan maailman isoin ilman keskipylväiden tukea seisova teräsbetoninen kupolikatto.


Sinänsä en ole erityisen innostunut merenkulun sotaisesta puolesta, mutta pitihän sitä tarttua tilaisuuteen ja kavuta vielä 2011 vedessä olleeseen Lembit-sukellusveneeseen. Olen aina ihmetellyt, kuinka joku kykenee viettämään pitkiäkin aikoja ahtaissa tiloissa meren syvyyksissä ja tuon sukellusvenevierailun jälkeen ihmettelen sitä vieläkin enemmän. Olot ovat karut ja moottoriöljyn haju leijuu vieläkin nenässäni.








Aikaa säästääksemme ajoimme satamasta taksilla suoraan museoon. Sinne kävelisi noin vartissa, mutta seutuja tuntemattomalla on aina riski hortoilla harhaan ja siten kuluttaa vähäistä aikaa oikean suunnan etsimiseen. Olimme suunnitelleet käyttävämme museon ja näyttelyn tutkimiseen puolitoista tuntia, mutta enemmän meni aivan huomaamatta ja silti tuntui, että vähän tuli kuitenkin päältä räävittyä. Merimuseoon kannattaa ehkä tehdä toinenkin reissu, jolloin voisi keskittyä näkemättä jääneisiin asioihin. 


Palasimme kaupungille kävellen, reitti oli helppo, sillä Viru-hotelli näkyy aika hyvin pian museosta lähdön jälkeen. Aivan museon vieressä sijaitsee myös pahamaineinen Patarein vankila, joka ei tosin enää ole käytössä. Patarei rakennettiin alkujaan merilinnoitukseksi ja se valmistui 1840. Vankilaksi se muutettiin 1920 ja viimeinen vanki lähti sieltä 2002. Vuodesta 2006 Patareissa on toiminut vankilamuseo, tosin vain 18.5. - 25.9. välisenä aikana. Rakennuskompleksi on ollut useaan kertaan myynnissä ja se on varsin huonokuntoinen. Luultavaa onkin, että alueen käyttö tulee muuttumaan ja vankilankin osalta mennyt aika katoaa.

Poika lähti omille teilleen ja hyppäsi ratikkaan Linnahallin pysäkillä ja minä jatkoin kävelyä kohti Vanhaa kaupunkia. Siitä enemmän seuraavassa postauksessa.

 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Suklaa sopii myös laihduttajalle!


Joulu lähestyy hurjaa vauhtia ja väki on alkanut suunnitella juhlapöydän antimia. Siksipä on jo etukäteen syytä ryhtyä keventämään syömisen aiheuttamaa henkistä painolastia. Tässä monille tuttu, aikanaan sähköpostiviestinä jaettu juttu suklaasta poistamaan syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Siis rauhallisin mielin ja sormet tahmaisina suklaata syömään. Se on nyt luvallista. Kuvissa esiintyy komea, valkoinen amaryllis, jonka ostin isälleni isänpäivänä.

* * * 

Suklaa sopii myös laihduttajalle!

Suklaa on kasvisruokaa. Suklaa tehdään suklaapavuista. Palko/papu = vihannes.
Myös sokeri tehdään juurikkaasta, joka on terveellinen vihannes. Täten suklaa on terveellistä kasvisruokaa.

Suklaassa on myös maitoa, mikä tekee suklaasta vieläkin terveellisempää ruokaa. Suklaarusinat ja muut suklaahedelmät lasketaan hedelmiksi, joten niitä saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Ne eivät lihota.

Jos suklaata syödessäsi kätesi sotkeutuvat sulaneeseen suklaaseen, syöt liian hitaasti.

Ongelma: miten saat suklaalevyn kuljetettua kaupasta kotiin kesäkuumalla saunankaltaisessa autossa? Ratkaisu: Syö suklaa jo parkkipaikalla.

Diettiohje: Syö suklaata ennen jokaista ateriaa. Se vie pois ruokahalua ja nälkää, joten syöt vähemmän. Jos syön yhtä paljon tummaa suklaata ja valkoista suklaata, ne kumoavat toisensa vaikutuksen. Näin pysytään ruokavaliossa tasapainossa.

Suklaa sisältää antioksidantteja, jotka ehkäisevät vanhenemisen vaikutuksia. Suklaa siis nuorentaa. Yhdestä suklaarasiasta saat koko päivän energiatarpeen täytetyksi. Eikös ole kätevää ja yksinkertaista? Jos suklaata ei olisi, ei tarvittaisi myöskään tukialushousuja ja tukisukkahousuja. Koko alusvaate- ja sukkahousuteollisuus romahtaisi. Ja sitä emme halua, emmehän?

Muista: “Stressed” on toisinpäin kirjoitettuna “desserts”, eli suomennettuna stressi on toisinpäin jälkiruokaherkut.

Lähetä tämä viesti neljälle kaverillesi, niin laihdut 2 kiloa. Jos lähetät tämän kaikille kavereillesi, laihdut 5 kiloa. Jos deletoit tämän viestin, lihot 5 kiloa välittömästi.
 
* * *
 
 
 

lauantai 23. marraskuuta 2013

Leffaturnaus ja valoa elämään


Harva se päivä marisen, ettei telkkarista tule enää hyviä leffoja, pelkkiä uusintoja uusintojen jälkeen. No, eilen saimmekin sitten oikein mahtavan leffaillan. Ihme, ettei takamus puutunut moisesta sohvalla istumisesta. Leffasikermän aloitti italialaisen Roberto Rosselinin "Rooma, avoin kaupunki" vuodelta 1945. Niin ikään mustavalkoisena leffana miltei heti perään jatkoi ranskalaisen Georges Franjun "Silmät ilman kasvoja" vuodelta 1960. Tämä elokuva koettiin aikanaan liian kauheaksi esitettäväksi televisiossa ja niinpä eilen saimmekin Suomen televisioensi-illan. Teeman klassikkoleffaillan päätti espanjalaisen Pedro Almodóvarin "Iho, jossa elän" (2011), johon ohjaaja on selkeästi saanut vaikutteita Franjun elokuvasta. Leffarupeama yhdelle illalla oli aikamoinen, mutta elokuvat sen verran kiinnostavia, että hyvin jaksoin puoli yhteen yöllä sohvannurkassa telkkua tapittaa. Eikä sittenkään vielä ihan hirveästi nukuttanut, joten hetken piti sängyssä lukea Donna Leonin dekkaria "Sokea rakkaus", jossa mukavanoloinen venetsialaiskomisario Guido Brunetti tutkii opiskelijatytön kuolemaa.


70-luvulla ainakin Helsingissä oli aktiivista elokuvakerhotoimintaa. Kerhossa esitettiin joka lauantai syyskuusta jouluun jokin ennalta valittu elokuva, joka usein myös esiteltiin ennen leffan alkua. Ensimmäisessä kerhokortissani syksyltä 1975 hintana on 25 mk eli ei ole ollut tyyristä huvia. Tosin en enää laisinkaan muista, mitä normaali leffakäynti silloin maksoi. Ei se niin kovin kallista ollut sekään. Onneksi olen säilyttänyt suurimman osan noista kerhokorteista. Kaivettuani ne esille oli mukava muistella hienoja elokuvahetkiä.


Aamupäivän vietin tänään ulkona. Ensin pesin auton, sillä rapa on roiskunut sen kylkiä pitkin jo turhankin pitkään. Nyt on luvattu kylmenevää ja sen kyllä huomasi noissa pesupuuhissa. Näpit oli niin jäässä ja huuhteluvesikin alkoi jäätyä tuulilasin pintaan. Olen todella laiska pesemään autoa, mutta laitatin siihen loppukesästä ns. kovavahauksen saadakseni auringon haalistaman maalipinnan edes vähän paremman näköiseksi. Ja tokihan tuolla kovavahauksella on myös pintaa suojaava vaikutus. Kovavahauksen jälkeen auton pesu suositellaan tehtäväksi käsin, sillä pesuhallien pyörivät harjakset tuhoavat aika pian kovavahatun pinnan. 

Auton pesun jälkeen päätin laittaa osan jouluvaloista paikoilleen. Ukkokullan mielestä olen ihan liian aikaisessa, mutta kun on niin pimeää ja vieläpä kovin aikaisin. En itse asiassa ajatellut laisinkaan joulua vaan nimenomaan valojen tuomaa piristystä pimeyteen. Tiedän, etten jaksa koristevaloja kovin pitkään joulun jälkeen katsella, mutta tähän aikaan vuodesta valoa saa olla enemmänkin. Olohuoneen seinäpeilin päällä on jo parin viikon ajan palanut perhosvalot. Ne toimivat paristoilla ja sarjassa on nyt myös ajastin, joten sytyttämisestä ja sammuttamisesta ei tarvitse huolehtia.


Hyisestä ulkoilmasta sisälle palattuani päätin pureutua ompelukoneen päällä olevaan korjausta odottavien tekstiilien pinoon. Pari astiapyyhettä odotti uusia ripustuslenkkejä ja muutama ratkennut sauma kohennusta. Vaikka ompelukoneeni on aina likimain lähtövalmiudessa työhuoneen pöydällä, on senkin suhteen aloittamisessa aina omat käynnistysvaikeutensa. Kun nyt olin ottanut hupun sen päältä pois ja virittänyt langatkin valmiiksi, päätin samalla ommella pikkuvessaan uuden vessapaperitelineen. Ihan jouluiseen asuun sopivan. Kangasvarastostani löytyi sopiva viininpunainen suikale ja ripustamista varten puinen pätkä. Nyt vuosikausia vessan seinällä roikkunut sinisävyinen paperiteline pääsee pesuun ja ansaitulle lepuutuslomalle.


Juuso tuli samalla ovenavauksella sisään kanssani ja ruokakupin tyhjäksi lipaistuaan se hyppäsi oitis ikkunalaudalle itseään pesemään. Taisi varpaat olla sen verran jäässä, että siinä patterin päällä oli mukava niitä lämmitellä. Kissan kanssa samaan kuvaan tuli ikuistetuksi kovin alhaalla paistava aurinko. Kello on kaksi iltapäivällä ja aurinko on miltei taivaanrannassa. Huomatkaa myös ikkunaruudussa olevat läiskät. On tainnut Juuso katsella ahkerasti maisemia nenä vasten lasia.
 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tarkkailua pihamaalla


Tänään olikin vähän eilistä valoisampi päivä, jopa aurinko yritti hiukan kurkkia pilvien takaa siinä kovin hyvin onnistumatta. Oli ihan pakko lähteä ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja siinä ohessa tuli kerättyä Eino-myrskyn pihalle nakkaamia kuivia oksia ja kuusenkäpyjä. Loppujen lopuksi huomasin heiluvani taas haravan kanssa ja likimain täyden kottikärryllisen sain rahdattua eloperäistä tavaraa kompostin täytteeksi. Jotta ei ihan heti tarvitsisi sisälle palata, yritin keksiä tikusta asiaa ja saapastelin hitain askelin ympäri tonttia miettien niitä näitä.


Kävin tervehtimässä alapihan pikkuruista kirsikkapuuta, joka on joutunut kalterien taakse ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Pitäähän puulle antaa mahdollisuus selvitä talven rusakkopopulaatiosta, kun se kerran päätti herätä kuolleista ja ryhtyä jälleen elämään (enemmän tarinaa tästä kirsikkapuusta).


Ensi kesänä sormustinkukka nousee näköjään herukkapensaan juurelle. Vielä joku aika sitten kuvittelin kykeneväni hallitsemaan sormustinkukkien kasvua ja siirtelin niiden taimia ahkerasti kukkapenkkeihin. Kävi vähän samalla tavoin kuin akileijankin suhteen. Kukkia ilmestyy penkkeihin, mutta melkeinpä enemmän ihan kaikkialle muualle. Totesin, että mitä sitä turhaan luontoa vastaan taistelee ja nykyisin meidän pihamaalla saavat vapaasti vaeltaa niin akileijat kuin sormustinkukatkin. Tai ei nyt ihan vapaasti, hiekkakäytäviltä kitken taimet pois, mutta jos niissä vähänkin elon kipinää näkyy, pääsevät multavammille alueille jatkamaan kasvuaan. Itse asiassa on aika hauskaa katsella, miten kekseliäisiin paikkoihin sormustinkukka itsensä taiteilee. Sellaista ahkeruutta ja sinnikkyyttä pitänee ihan kunnioittaa.


Pikkupuutarhan ison kiven päälle on kasvanut pieni havumetsä, sammaleinen sellainen. Oikeastaan sammaleetkin ovat varsin mielenkiintoisia ja tutkimisen arvoisia eläviä. Kävisikö siinä kuitenkin niin, että jos niitä tieten tahtoen ryhtyisi viljelemään, eivät enää kasvaisikaan näin nätisti, kuin esimerkiksi juuri tuon kiven päällä.


Aika moni on viime päivinä julkaissut hienoja kuvia havuistutuksistaan. Tällaiseen harmaaseen aikaan havujen upea vihreys kieltämättä piristää. Nyt onkin oiva ajankohta miettiä uusia havuistutuksia, sillä tätä paljaampaa vuodenaikaa ei taida ollakaan. Vuorimänty on kyllä yksi kestävimmistä havuista pieneenkin puutarhaan. Se selviää paksusta lumipeitteestä ja kesän helteistä ja näyttää tuuhean vihreältä, kunhan vain muistaa typistää uusia versoja vuosittain. Meidän pihalla kasvaa vuorimäntyjä, joita en ole alkuvuosina tarpeeksi typistänyt ja niinpä niiden varret ryömivät maata pitkin oksattomina tai jokunen laiha neulastupsu pitkänhuiskean oksan päässä. Vähitellen olen leikannut kaljuja varsia kokonaan pois, sillä ei niihin tule neulasen neulasta. Vuorimäntyressukat opettavat näin minulle, että heitä on hoidettava, muuten heistä kasvaa sellaisia raaskuja, ettei kukaan surematta kestä heitä katsella.


Posti toi minullekin tuoreen Pihakalenterin. Tämän vuotista kalenteria taisin jo keväällä täällä hehkutella, sillä tykästyin siihen kovasti. Tämä on enemmän kuin tavallinen kalenteri. Se on täynnä puutarhatietoutta, kivoja kuvia ja silti se on myös täysin toimiva kalenteri. Siitä löytyy tilaa kirjoitella ja sen väliin mahtuu lappuja talletettavaksi. Kalenterista löytyy suomalaiset nimipäivät sekä juhlapäivät, auringon nousut ja kuun vaiheet. Kierreselkä sallii sivujen huolettoman kääntelemisen ja A5-kokoisena kirja mahtuu arkisempaan käsilaukkuunkin. Kuluvan vuoden puutarhakalenteristani on tullut myös puutarhapäiväkirja ja muistio, josta tulevaisuudessa varmasti tulen etsimään sinne talletettuja tietoja. Sillä on jo paikka työhuoneen hyllyssä, jonne se pääsee helposti löydettäväksi heti, kun otan uuden kalenterin käyttöön.


Viikko sitten sain naapurilta kimpun ihania ruusuja. Ne ovat osoittautuneet kestäviksi, iloa niistä taitaa riittää vielä muutamaksi päiväksi.